Maailmanlaajuiseen ilmastoon vaikuttavia tekijöitä ja muuttujia on samassa määrin, kuin maailmanlaajuiseen talouteen vaikuttavia tekijöitä. Taloustiedettä on kehitetty yli sadan vuoden ajan, ja talouden kehityksestä on olemassa tarkat tilastot pitkältä jaksolta. Teorioita ja malleja tulevan talouden ennakoimiseksi on kehitetty paljon. Kenelläkään ei kuitenkaan ole ollut otsaa väittää, että talouden kaikkitietävä teoria olisi keksitty. Ja että talouden tulevaa kehitystä voitaisiin riittävästi ennustaa, saatikka säädellä.
Ilmastotutkijat ovat tähän mennessä osoittaneet, että he pystyvät ennustamaan tulevaa säätä jokseenkin luotettavasti runsaan vuorokauden päähän. Siitä eteenpäin ennusteiden luotettavuus pienenee suuresti. Ilmasto ja sää ovat kaksi eri asiaa. Kuitenkin surkuhupaisaa on se, ilmastotutkijat väittävät tietävänsä, että ihmisperäinen CO2 aiheuttaisi 50-100 vuoden päästä suuria ongelmia. Tämä siksi, että kaikkia ilmastoon vaikuttavia muuttujia ei edes tiedetä vielä riittävällä tarkkuudella.
Surkuhupaisaa farssia tämä koko ilmastovouhotus.
Ilmastotutkijat ovat tähän mennessä osoittaneet, että he pystyvät ennustamaan tulevaa säätä jokseenkin luotettavasti runsaan vuorokauden päähän. Siitä eteenpäin ennusteiden luotettavuus pienenee suuresti. Ilmasto ja sää ovat kaksi eri asiaa. Kuitenkin surkuhupaisaa on se, ilmastotutkijat väittävät tietävänsä, että ihmisperäinen CO2 aiheuttaisi 50-100 vuoden päästä suuria ongelmia. Tämä siksi, että kaikkia ilmastoon vaikuttavia muuttujia ei edes tiedetä vielä riittävällä tarkkuudella.
Surkuhupaisaa farssia tämä koko ilmastovouhotus.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielipiteesi on varmaan tarkasti harkittu ja vilpitön, mutta valitettavasti minun täytyy todeta, että mielipiteesi on pahasti ristiriidassa tieteellisten tosiseikkojen kanssa.
Mielipide on ristiriidassa pelkästään vihervasemmistolaisen poliittisen agendan kanssa.
Todellinen tiede
-vaatii riittävästi näyttöjä
-on objektiivista eikä perustu tunteisiin tai politiikkaan
-on avointa eikä salailevaa.
Mutta tätähän ei tuollainen hurmoksessa ja hurmoksesta elävä hairahtunut lammas ymmärrä.
Kuten mallien ja todellisuuden välinen ristiriita osoittaa. Eivät Mann, Jones, Briffa ja kummpanit pelkästään pahuuttaan manipuloineet dataa, vaan siksi, ettei heidän ideologiansa ja egonsa kestänyt tosiasiaa että mallit eivät kykene ennustamaan tapahtuvaa reaalimaailman kehitystä.
Samoin kävi taloustieteen puolella. Ei ole kuin reilu vuosi aikaa kun mm. Suomen johtavat taloustieteilijät kertoivat vakaalla äänellä ettei USA:ssa alkanut taantuma tule koskettamaan Suomea, ja vaikka koskettaisi, vaikutukset jäisivät erittäin marginaalisiksi.
jo pelkkä ceteris paribus -ennustaminen on työlästä ja siinä tehdään erittäin rohkeita lähtöoletuksia. Kun vaikuttavia muuttujia on tuhansia tai miljoonia, ei kukaan kykene hallitsemaan kaikkia mahdollisia variaatioita. Tehonsa puolesta tietokoneet kyllä ne kykenisivät laskemaan, ongelma onkin siinä ettei niitä kyetä pukemaan toimivaksi malliksi ja ohjelmoimaan.
Tämä talousasia menee vähän aloittajan kirjoituksiin nähden sivuun, mutta olisi se Suomelle monellakin tavalla siunaus, että ilmasto pysyvästi lämpenisi vaikkapa vain 10 C. Ajatelkaa kuinka paljon lämmitysenergiaa säästyisi, tulipalokuolemat ja liukkaasta johtuvat onnettomuuskuolemat, tapaturmat, kaatumiset ja kaikki muu vähenisi. Voi kuinka valtavasti hyvää tuosta ilmaston pysyvästä lämpenemisestä' meille aiheutuisi. Toki huonojakin asioita tulisi, kuten se, ettei pääse pulkkamäkeen ja hiihtämään. Kaikella on puolensa, vaikka ilmastonmuutostutkijat jostakin ihmeen syystä pelkkiä negatiivisia asioita tuovat esille, kun asteen parin lämpenemisestä puhuvat. No, eihän hyvät asiat ole yhtään kiinnostavia missään suhteessa, eli onhan se sikäli ymmärrettävää se Hesarinkin kirjoittelu asiasta.
Hulluja juttujakin äänestetään. Niin kuin se, että katumaasturi on turhake. Voi kun kaikilla muillakin olisi katumaasturi, niin liikenne esim. Helsingissä sujuisi paremmin puhumattakaan siitä, että kaikennäköisten etu- ja takevetoisten rimpuloiden vuoksi pitää katuja höylätä, hiekottaa ja suolata yötä päivää. Enemmän se saastuttaa ja pölykeuhkoja aiheuttaa kuin maastureiden rimpuloihin nähden pikkasen suuremmat päästöt, jotka sitä ilmaston lämpenemistä kuulemma aiheuttavat.
Hirveää on lukea myös siitä, että Helsingin energianhuoltovarmuus pitäisi laittaa risujen ja muiden metsän tuotteiden varaan. Vanhanen ja Pekkarinen voisi nyt kertoa, että mistä niitä biopolttoaineita tälläkin hetkellä kerättäisiin ja Helsinkiin rahdattaisiin? Missä on ne risukaupat ja markkinat, josta tavaraa saa? Vaan ei kerro kuin vasta kesällä, kun sillä asialla voi politiikkaa tehdä. Toki Helsingissä sijaitsevilla ydinvoimaloilla Helsingin lämmitys ja sähkönsaanti voitaisiin turvata, mutta se päivä, kun niin tehdään, ei ihan lähellä ole.
täyteen kuin sota-aikana? Tottahan se on, että Suomen ei kannattaisi huseerata näissä ilmastoasioissa ihan etukeulassa. Jo senkin takia että täällä on jo asian hyväksi tehty enemmän kuin kenties missään muualla. Kunhan nyt englanti alkaisi eristää talojaan ja varustaa niitä edes kaksinkertaisilla ikkunoilla, Saksa verottamaan polttoaineita Suomen tasolla ja Ruotsi ottamaan 100% autovero käyttöön Suomen malliin, niin jatketaan sitten keskustelua paremmalla ajalla.
pinonpolttajansa http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen-Neuvostoliiton_rauhan_ja_ystävyyden_seura
Nää alarmistit muistuttavat jotenkin...
Itse aiheesta, niinpä.
Jaellaan Nobeleita sinne sun tänne, myö talousnobeleita.
Kuitenkin kulku on lamasta lamaan, vaikka viimeisen laman jälkeen on keksitty lääkkeet
jottei lama toistuisi.
Kaipa ilmasto tai talous ovat kaoottisia järjestelmiä jota ei ennakkoon voi hallita.
Tietokonemallinnus tulee hupaisesti mieleen.
Mutta yksi tekijä on paljastunut, tuotto odotukset hiilikaupasta vaikuttavat
ennusteisiin tulevan lämpötilan nousun määrästä.
tietokone ohjelman joka tuottoprosentti oli 400% hujakoilla . Fossiilifirmat ja rahasuvut estivät tämän toteutumisen KRP avulla. Ehkä CRU malli on samalla kaupantekoalustalle tehty . Molempien tietokone mallit ovat niin salasia, että Kailajärvi ei itsekkään tiedä miten se oikein toimii.
Wincapitassa oli 10.000 jäsentä 6-8 vuoden ajan . Madoffilla oli myös salaperäinen tapa millä hän pystyi takaamaan 10% tuoton riippumatta kurssi kehityksestä tässä olikin jo porukkaa ammattiekonomisteista lähtien mukana Forbes piti miestä nerona oli taloustiede hallussa. 50 miljardia oli tämä arvo . Kuitenkin kyseessä oli lapsellinen huijaus joka lapsikin ymmärtää nyt , niin helppoa on ammattilaisten kusettaminen.
Kun tietää kuinka he toimivat.