Kukaan ei pidä minusta

Miltä tämä kaikki Sinusta tuntuu?

(anteeksi lyhyt vastaus)

: )

Itselläni on aivan samanlainen elämäntilanne.En omista juurikaan kavereita ja ne harvatkin roikkuvat mukana lähinnä oman aktiivisuuteni takia. Emme ole mitenkään läheisiä ja tuntuu että olen heille melko yhdentekevä,varakaveri jonka kanssa ollaan kun ei ole ns.parempia kavereita lähettyvillä.Ihmiset eivät ole koskaan pitäneet minusta,jotenkin olen kai erilainen tai outo persoona.Minullekaan ei koskaan ehdoteta mitään ellen itse ehdota...Tuntuu pahalle mutta kai se on niin että pitää vain yritää vaikka hampaat irvessä että saa pidettyä niistä vähistäkin kavereista kiinni.Kaikki eivät kai vaan voi olla yhtä suosittuja.Mutta ehkä mekin saadaan vielä joskus niitä tosiystäviä...Ei kannata luovuttaa

Ai meitä on muitakin sentään. Itse olen nuorehko nainen. Lähes koko elämäni ajan minua on jotenkin hyljeksitty. Mielestäni kohtaan keskimäärin enemmän "ikävää kohtelua" kuin muut, tai ehkä kuvittelen.

Lapsena minulla oli joitakin kavereita, joiden kanssa olin päivittäin. Myöskin koulussa luokkani tytöt olivat aika hyvin tekemisissä keskenään, käytiin synttäreillä jne.

Yläasteella en enää kelvannut mukaan, olin outo, en tarpeeksi cool enkä kaunis. En ryypännyt ja olin erilainen nuori. Koulussa minulla oli joitakin ystäviä, mutta vapaa-ajalla olin lähes aina yksin. Muistan käyneeni vain muutamissa kotibileissä, vaikka niitä oli lähes joka viikonloppu.

Aikuistuttuani yritin uudelleen lähentyä näiden entisten ystävieni kanssa, mutta huomasin pian, että he eivät ole ystäviäni. Tiesin jääväni yksin, mutta katkaisin välit lähes kokonaan heihin. En tiedä miksi homma ei toiminut, mutta minä yritin tosissani. He tuntuivat pilkkaavan minua selkäni takana. Naiseksi kasvettuani minusta oli tullut kaunis, ainakin kauniimpi kuin he. Se aiheutti kateutta, nälvimistä. Jos joku mies kiinnostui vaikka baarissa minusta, he kertoivat/keksivät minusta negatiivisia asioita tälle miehelle yms. Lopulta olin vain varakaveri tai minulta yleensä haluttiin jotain palveluksia yms. Joku saattoi soittaa ja kysyä voiko tulla käymään luonani. Tullessaan toikin mukanaan vaikka hiusvärin ja pyysi minua värjäämään hiuksensa.

Jotenkin aina kun menen jonnekin uuteen paikkaan, jään yksin. Opiskellessa, työssä. Olen jopa kerran lopettanut yhden koulun sen takia, että ryhmässämme oli pariton määrä opiskelijoita ja jäin aina ilman paria parityöskentelyssä, jota oli lähes joka päivä. Olen kaiken tämän seurauksena muuttunut aika erakkomaiseksi ja varautuneeksi, vaikka pohjimmiltani olen sosiaalisempi.

Minulla on onneksi ihana mies, meillä on koira ja kohtalaisen läheiset välit perheeseeni, joten en ole varsinaisesti yksinäinen. Kaipaisin kuitenkin sydänystävää, jollaista minulla ei ole koskaan ollut, eikä varmaan koskaan tulekaan. En tiedä mitä teen väärin, mielestäni olisin erittäin hyvä ystävä. 100% luotettava, huumorintajuinen ja fiksu.

no tässäkin viestiketjussa on niin monta samanlaista tarinaa, että miksi ette ala toistenne ystäviksi..
Minusta on ihana, että täällä voi kertoa omista tuntemuksista. Mutta koska täällä on niin monta yksinäistä, niin eikö sillä poisteta aika monta yksinäisyyttä kun lyödään hynttyyt yhteen.. eli alkakaa toistenne kaveriksi ni jo elämäkin hymyilee...

"Jos rekisteröityy s24:een ja postaa tuolla nimimerkillään tähän ketjuun, niin eikö silloin voi laittaa yv:tä tai spostia tuolle nimimerkille suoraan ja näin voisi jakaa yhteystietoja?"

Sama idea itelläki tuli. ;DDD

laittaa s-posti osoitteen niin eiköhän se sillä hoidu :)
harmi vain jos näin paljon on todella yksinäisiä ihmisiä eikä niitä saada yhteen.

Olen jäänyt itse yksin, koska en jaksa pitää välejä ns. kavereihin. Kaikki tuntuvat tyhmiltä ja ovat kiinnostuneita asioista, joista en itse välitä.
Koen usein olevani yksinäinen , mutta salamannopeasti saan myös kiinni ajatuksesta, miksi näin on: en ole tavannut minua ymmärtäviä ihmisiä ja niitä toisia en itse jaksa. Siksi olen yksin.
Mieheni kanssa siis pyörimme enemmän tai vähemmän yhdessä. Miehellä on menoja välillä, minulla ei. Joskus ne harmittavat, koska minulla ei ole ketään kenen kanssa mennä ja mies jäisi kotiin....
Työkaverit hauan pitää työkavereina enkä halua että he tietävät elämästäni enempää kuin olen kertonut. Liikuntapaikkoja ja liikuntaa ylipäätään inhoan, baariin en osaa mennä ilman miestäni. En halua että kukaan roikkuu minussa, en halua puheluita tai visiittejä ihmisiltä. Haluan olla rauhassa. Kai minussa yleisen mieipiteen mukaan on jotain vikaa :)
Hankala dilemma: yksinäinen mutta ei siedä ihmisiä :)

Näköjään joku mielenkiintoinen ketju voi jäädä väliin vaikka olisi tuo pitänyt huomata.

Olisi todella mielenkiintoista nähdä minkälainen aloittaja (ja ne muut) ovat koska oma tilanteeni muistuttaa sitä. Eli onko henkilö arvostettu ja siksi häneen suhtaudutaan varovasti, vaiko vain niin tylsän oloinen että pitää nähdä vaivaa jotta saa olla mukana.

=> Alkaneet tuttavuudet yleensä katkeavat siihen kun minun aktiivisuuteni loppuu.

Tämä taitaa olla useimpien kirjoitusten yhteinen tekijä. Halutaan testata soittaako se toinen ja sitten tärvellään se ihmissuhde siinä kokeilussa. Ei pitäisi kuvannollisesti tivata "rakastatko minua" jos toinen käytöksellään jo osoittaa sen.

must tuntuu ettei mun kaverit pidä musta

Ihmissuhde on hierarkia pyramidi, jos olette alempi arvoinen, TE pidätte yhteyttä.

Olette itse poistaneet kaveri suhteenne tuolla tavalla(lopettamalla soittelun), Ihmiset ovat eläimiä, ei ne entiset kaverinne / ystävänne sitä välttämättä edes tajunneet miten käyttäytyivät

Hiljainen joutuu yleensä ottamaan älykkäämmän roolin ihmissuhteissa, koska luonnollisesti älykkyys sijaitsee erilaisissa kuin keskiverroissa ihmisissä, joita suurin osa massaa edustaa

Oon huomannu tässä että tosi moni meistä yksinäisistä on sellasia ihmisiä, jotka ei oo eläny ryyppäämis/bilettämis nuoruutta. Se on mun mielestä vaan jotenkin niin väärin. Koittanu hoitaa elämänsä kunnolla ja olla mahdollisimman kunnollinen eikä ole kiinnostunut yhden illan jutuista, eli on niin sanottu työnantajien ihanne, ja sitten jää yksin. Pitää ilmeisesti valita tahtooko paljon kavereita vai kunnon työn ja opiskelun.

Tuttu tunne. Ei minullekkaan kukaan soittele koskaan

tää on niin outoa, olen omasta mielestäni mukava ja hyvä ystävä ja ennen kaikkea luotettava,8 en oikeastaan keksi ainuttakaan syytä miksi ihmiset eivät haluaisi olla kavereitani)! mutta siltikin olen aina se vara kaveri.....tuntuu pahalta, ihan kuin minusta ei välitettäisi..

varmaan vaan pitäisi lopettaa toisten pillin mukaan meneminen ja lopettaa välittäminen

Kannattaisi pyrkiä kehittämään arroganttia kusipäisyyttä ja välinpitämättömyyttä muiden ihmisten suhteen. Ikävä kyllä en osaa antaa neuvoja tähän asiaan, mutta mulla tuo kehitys tuntuisi olevan käynnissä...

jos alkaa saamaan tarpeeks "varakaverin" roolista ja yhteydenotoista aina kun tarttee jotain. Yksi vaihtoehto on vaihtaa liittymä pre-paidiin eikä anna sitä kenellekkään, Skypet ja mitkä lie alas. Itse sain ainakin tällä mielenrauhan, jostain kumman syystä alkanut vaan vituttamaan aina kun joku ottaa yhteyttä, se menee aina saman kaavan mukaan.

"Oon huomannu tässä että tosi moni meistä yksinäisistä on sellasia ihmisiä, jotka ei oo eläny ryyppäämis/bilettämis nuoruutta. Se on mun mielestä vaan jotenkin niin väärin. Koittanu hoitaa elämänsä kunnolla ja olla mahdollisimman kunnollinen eikä ole kiinnostunut yhden illan jutuista, eli on niin sanottu työnantajien ihanne, ja sitten jää yksin. Pitää ilmeisesti valita tahtooko paljon kavereita vai kunnon työn ja opiskelun. "

Mä en käyttänyt alkoholia tai mitään kovin nuorena, säännöllisempi ravinteli ym.
käynnit alkoi vasta n. 19v iästä. Olin tosin jo jäänyt siinä vaiheessa kaikkien
piirien ulkopuoliseksi. Mä yritin vielä päästä mukaan menoon siinä iässä, ei
onnistunut enää. Ulkopuolinen olin jo silloin ja ulkopuoliseksi myös jäin.
Vajaan kymmenen vuoden aikana ajauduin vain lopulta ryyppäämään yksin, en enää edes käynyt lopulta missään.

Lähinnä noista ajoista tulee mieleen tämä - You Tube Leevi and the Leavings mitä kuuluu, Marja-Leena.

Mulla on vähn samaa ongelmaa. 25 vuotias nuori nainen ja ina jään yksin. Äidin ja siskojen lisäksi ei paljon seuraa ole. Todellisia kavereita en kai omista. Miesystävästä nyt puhumattakaan. En ole edes ruma tai vasten mielinen, ilkeä tai vilpillinen.
Aina mietin miksi mua ei vaan huomata ja miksi minut pudotetaan joka joukosta aina pikkuhiljaa ulos. Olen ujo, mutta on muitakin ujoja joilla on silti hyviä ystäviä.

"Olen jäänyt itse yksin, koska en jaksa pitää välejä ns. kavereihin. Kaikki tuntuvat tyhmiltä ja ovat kiinnostuneita asioista, joista en itse välitä.
Koen usein olevani yksinäinen , mutta salamannopeasti saan myös kiinni ajatuksesta, miksi näin on: en ole tavannut minua ymmärtäviä ihmisiä ja niitä toisia en itse jaksa. Siksi olen yksin.
Mieheni kanssa siis pyörimme enemmän tai vähemmän yhdessä. Miehellä on menoja välillä, minulla ei. Joskus ne harmittavat, koska minulla ei ole ketään kenen kanssa mennä ja mies jäisi kotiin....
Työkaverit hauan pitää työkavereina enkä halua että he tietävät elämästäni enempää kuin olen kertonut. Liikuntapaikkoja ja liikuntaa ylipäätään inhoan, baariin en osaa mennä ilman miestäni. En halua että kukaan roikkuu minussa, en halua puheluita tai visiittejä ihmisiltä. Haluan olla rauhassa. Kai minussa yleisen mieipiteen mukaan on jotain vikaa :)
Hankala dilemma: yksinäinen mutta ei siedä ihmisiä :)"

Pahoitteluni, että lainaan koko postausta, mutta tuo oli kyllä niin yksi yhteen oman elämäni kanssa, ettei ole tosikaan. Tosin mies kyllästyi ongelmiini ja lähti, mutta edelleen kaikki muu pätee sataprosenttisesti. Mikähän meidänlaisia oikein vaivaa? :)

""Oon huomannu tässä että tosi moni meistä yksinäisistä on sellasia ihmisiä, jotka ei oo eläny ryyppäämis/bilettämis nuoruutta."

Näin se miun elämä meni ja menee. Oon huomannut että ne jotka juovat usein ja joka viikko niin niillä on seuraa ja naisia joka sormelle. Esim veljeni on aina olltu kova juhlija ja sillä on aina ollut nainen.

Nyt se on tosin seurustellut yhden naisen kans jo jotain 9-10 vuotta ja niillä kaksi lasta. Siltin veljeni juo olutta lähes joka viiikko ja maha on kuin kaks jalkapalloo ja ei puhettakaan erosta.

Pulsut vaan saa naisia ja meikä en en käy missään enää enkä pahemmin juhli. Täytyy varmaan kesällä alkaa juhlimaan enemmän et sais jotain aikaiseksi kun en ole yli kolmeen vuoteen käynyt baarissa ja ei naiset kotoakaan hae ja netissäkään naiset ei halua tutustua joten baariin on kai mentävä.

Tuntuu niin tutuilta nuo kaikki asiat. Ainoastaan minut erottaa asioista se,että koska olen nainen ja naimisissa , kolmen aikuisen lapsen äiti, niin sattumoisin olen yrittänyt hieroa ystävyyttä enimmäkseen naisten kanssa, niin joka kerta se ystävyys on loppunut siihen, kun on selvinnyt, että ne onkin kiinnostuneita miehestäni!?

Kyllä minulle olisi kelvannut kuka vain nainen, mutta minulla oli ujous ja pelko se suurin haaste elämässä. En koskaan uskaltanut edes tervehtiä naisia ja hyvä kun uskalsin vilkaistakkaan päin. Olen siis jo 63 vuotias mies ja nyt odottelen vain taivas osuutta seuraavaksi. Jospa se sielä sitten lutviutuisi kohdalleen.

sulla on kavereita mua ei edes oteta mukaan vaikka kysyisin

Ei minustakaan järin pidetä, mutta ei se haittaa enää, koska en minäkään pidä suurimmasta osasta ihmisiä. Ystäviä on yksi ja hän on myös itseni kaltainen outolintu. On helpottavaa päästä omaan seuraan tekemään omia juttuja, eikä tarvitse sietää harmaita/epäaitoja/tappavan tylsän tavallisia ihmisiä odotuksineen, arvioineen, pelästyksineen ja vaatimuksineen.

Aloitus olisi voinut olla minun kirjoittama.

Ilkeät ihmiset kävelevät ylitsesi.Sinussa ei vikaa. Olit mies tai nainen ,nuori tai vanha. Punanen risti järjestää ystävän yksinäiselle,kuten kirkon diakoni.Molemat järjestä ilmasia kursseja ystäväksi yksinäille. Selaa punasen ristin sivuja. Niin selaa Diakonisalaitoksen sivuja netti,kun luet tulee tärppi .

Samastun.paitsi että en itsekään yritä pahemmin.

Joo, mutta mäkin oon vähän liian pieni ja liian laiha tässä liian suuressa maailmassa. Että senkin takia mua pidetään vähän sellasena vinkunallena, jota on kiva puristella ja nauraa. Mutta mä elän silti omaa elämää ja eteenpäin.

Ai..:(

Muistanut sinua minä menetin ystävä ei pidä minusta se puhuu Eevalle Siru minusta pahaa puhuu minä en tykkää siitä enää