Ja se on vain ja ainoastaan porvarin itsensä syy.
Italialaiset lakot saapuivat Suomeen
takaisin lyömistä
3198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eiköhän rupea porvari polvistumaan kun kaikissa Valtion työpaikoissa otetaan "laukkutoimet" käyttöön.
Valtion ja kuntien palkkalistoilla on ollut aina riittävästi näitä"laukkuihmisiä". Onneksi sielläkin on ruvettu jo pistämään pihalle näitä tukityöllistettyjä joilla ei ole mitään oikeaa työtä. Ovat ainoastaan virastoissa lymyämässä ja aiheuttamassa kuluja veronmaksajille. Porvarit osaavat onneksi suhteuttaa tulot ja menot, eli ylimääräiset kuluerät pihalle joka paikasta. Ei ole olemassakaan ikuista "varmaa työpaikkaa". Jos maailma muuttuu, työpaikat muuttuvat myös vaikka lentoasemalla. Ei entisessä voi elää ikuisesti.Ay-liike ja sosiaaliset työpaikat voivat työllistää muutenkin kuin taloudellisin perustein. Varsinkin ay-liikkeelä on jo kokemusta "toverityöllistämisestä", konkursseja on nähty.
Onneksi meidän firmassa on työajanseuranta. Tietokoneohjelmaan merkitään montako tuotetta on tehty päivässä. Ohjelma näyttää vaikka vuoden ajalta ajan mikä menee tuotteen tekemiseen.
Tämän perusteella työhöni kuuluu laskea tuotteelle hinta. Iso osa hinnasta on juuri työn osuus.
Jos osan tekemiseen vaadittava työ maksaa esim 10€ ja Italialaisen lakon aikana se maksaakin 15€, tällöin työnantaja kysyy tarjouksia alihankkijoilta. Jos alihankkija yleensä (yksityinen pieni toiminimi) tekee työn kiinteään 10€/kpl hintaan niin taloudelliset/tuotannolliset syyt antavat aiheen irtisanomiseen tai lomautukseen.
Tietysti seurannan antamaa hintaa ei katsota parin päivän mukaan, koska voi olla vaikka konerikkoja tms. Mutta jos vaikka viikon ajan työtahti hidastuu niin se näkyy jo seurantaohjelmassa selvästi.