Miten saan ihastukseni kohde kiinnostumaan minusta?

Olen ihastunut työkaveriini. Olemme molemmat kolmekymppisiä. Minä mies ja hän nainen. Olen aika varma, että hän on sinkku.

Aloitan uuden keskustelun, kun edellisessä keskustelussa "Miten kertoa työkaverille ihastumisesta" neuvottiin tutustumaan paremmin häneen, ennen kun kerron, että olen ihastunut. Olen siis sama Tolle2.

Olen itse ujo ja hiljainen. Olen yrittänyt jutella hänen kanssaan, mutta vain vähän, koska en näe häntä muuten kuin työpaikalla ja silloinkin aika harvoin lähinnä tauoilla.

En ole havainnut mitään selviä merkkejä siitä, että hän olisi kiinnostunut minusta. Sen takia ajattelin, että minun ehkä kannattaisi panostaa enemmän itseeni. Miten kiinnitän hänen huomionsa positiivisella tavalla ja saan hänet kiinnostuman minusta?

Kahvitauoilla olen yrittänyt jutellä hänen kanssaan, mutta ujouteni takia en oikein uskalla avata suutani kun on enemmän kuin 4-5 ihmistä paikalla. Olen myös pari kertaa käynyt juttelemassa hänen kanssaan kahdestaan hänen työhuoneessaan. En voi sanoa, oliko juttutuikiot floppi vai menestys. lähinnä jotain siitä välistä.

Olemme Facebook-kavereita ja olen kirjoittanut hänelle kolme kertaa ja saanut yhden vastauksen. Ne viestit eivät ole olleet sellaisia, että hänen olisi ollut pakko vastata niihin.

Nyt kysyn neuvoja lähinnä ehkä naisilta, mutta miestenkin neuvot ovat tervetulleita. Teenkö hyvän vaikutuksen vai nolaanko itseäni, jos kommentoin hänen uutta profiilikuvaansa? Kuvassa hänellä on hieno paita. Hänellä oli sama paita töissä kerran ennen joulua. Voinko siis kertoa, että paita on hieno ja sopii hänelle, ja että olin sitä mieltä myös kun hänellä oli se paita töissä? Haluaisin tehdä hyvän vaikutuksen, mutta onko tämä hyvä keino? Tuleeko siitä se vaikutus, mitä toivon? Siis että hän huomaa, että huomasin paidan silloin, että muistan sen vielä, ja että hän huomaa, ettei hän ole mulle pelkkää ilmaa.

Miten muuten kiinnitän hänen huomionsa ja saan hänet ihastumaan minuun?
526357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Ole oma itsesi, älä stressaa liikaa kaikkea sanomaasi/tekemääsi (helpommin sanotttu ku tehty, tiedän), jos hän on kiinnostunut sinusta ei sinun kummempia temppuja tarvitse tehdä, itse ainakin mieheen ihastuneena riittää että mies on samassa huoneessa, liika yrittäminen ja tuppautuminen juttelemaan ym. saattaa alkaa aikaa myöten ahdistamaan ja on aika läpinäkyvää, tuo tietenkin riippuu naisen luonteesta, mutta ei kannata liikaa samaan seuraan tuppautua. Riippuu onko nainen luonteeltaan ujo vai sosiaalinen, mutta itse ujompana pidän hitaammasta lähestymisestä miehen puolelta, siis juttelua ja paremmin tutustumista ja jos kiinnostaa niin asiat tuppaavat etenemään omalla painollaan.

Kyllä se nainen sinut huomaa hiljaisempanakin jos kiinnostunut on. Olet sentään facebook-kaveri, itse lähestyin yhtä miestä facebookin kautta ja pakit sain, halusi "tuttavuutta", plaah, mutten päässyt edes kaveri-listalle, en tosin itsekään siihen pyrkinyt.

Se parisuhde-tilanne voi hyvinkin olla totta, kai se olisi päivitetty jos käyttää facebookkia säännöllisesti??

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta. Yritän olla kuin ennenkin. Jos hänellä on 310 FB-kaveria, niin aika helposti pääsee kaveriksi.

    Jos hän on sinkku, niin minulla on sellainen tunne, ettei hänellä ole mikään kiire suhteeseen. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Yhtäkkiä joku vie hänen nenäni edestä. Se harmittaisi, jos en edes ole päässyt kertomaan, että olen kiinnostunut.

    Yritän päästä juttelemaan hänen kanssaan silloin tällöin. Ja sellaisista asioista, ettei häntä rupea ehdistelemaan.

    Tuli muuten mieleen, että jos oikein hyvin käy, niin voin jopa päästä puhumaan hänen kanssaan yhdestä työasiasta. Silloin voisin yrittää tehdä parempaa tuttavuutta.

    Äänestä

  • Tolle2 kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta. Yritän olla kuin ennenkin. Jos hänellä on 310 FB-kaveria, niin aika helposti pääsee kaveriksi.

    Jos hän on sinkku, niin minulla on sellainen tunne, ettei hänellä ole mikään kiire suhteeseen. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Yhtäkkiä joku vie hänen nenäni edestä. Se harmittaisi, jos en edes ole päässyt kertomaan, että olen kiinnostunut.

    Yritän päästä juttelemaan hänen kanssaan silloin tällöin. Ja sellaisista asioista, ettei häntä rupea ehdistelemaan.

    Tuli muuten mieleen, että jos oikein hyvin käy, niin voin jopa päästä puhumaan hänen kanssaan yhdestä työasiasta. Silloin voisin yrittää tehdä parempaa tuttavuutta.

    Älä jahkaile. Pyydä hänet treffeille niin tiedät tuleeko teistä mitään. Sano, että olisi mukava tutustua paremmin, koska jaatte saman harrastukset (se jääkiekko, vai mikä se nyt oli, pelit.) Jos nainen sanoo, että ei halua niin ei hätää. Pakit eivät ole mikään häpeä. Itsekin naisena olen saanut pakkeja ja selvinnyt. Rohkeutta. Et voi menettää mitään.

    Äänestä

  • 30vnainen neuvoo kirjoitti:

    Moi Tolle2! Ma komppaan yllaolevaa, eli pyyda ihmeessa tytto treffeille. Ehdottomasti plussaa, etta tiedat teilla olevan yhteisen kiinnostuksen kohteen eli matsit, ja ma ainakin lahtisin mielellani just esim matsiin "treffeille", (vaikka en edes seuraa urheilua!), koska siina voi tutustua rennommissa merkeissa toiseen kuin esim romanttisella kynttilaillallisella, varsinkin jos ei ole toisen kiinnostuksesta taysin varma.

    Ja ylipaataan siis itse ujohkona 30v naisena just toivoisin miehelta tuollaista lahestymistapaa, etta tosiaan tulee silloin talloin juttelemaan huoneeseen, laittaa fb frendipyyntoa ja sitten suht piakkoin pyytaa ulos, vaikkapa just matsiin. Jos nainen onkin kiinnostunut (mutta myos ujo), niin jos kauheen kauan joutuu odottelemaan toisen treffipyyntoa, niin tulee vahan sellanen fiilis, etta ei kai mies sitten ole kiinnostunut muutamista keskustelutuokioista huolimatta, jos han ei kerta pyydakaan ulos. Ja pakit, jos nain kavis, ei todellakaan ole mikaan hapea. Treffikutsun voit esittaa hyvin toimistolla, tai jos on helpompi (kun tyokavereita ei pyori ymparilla), niin myos fb:ssa henk koht viestina. Ihan kumpi vaan kay! Tsemppia!!

    Äänestä

  • "toinen" nainen 30 v kirjoitti:

    Tuntuisi paremmalta pyytää treffeille kasvotusten, kuin FB-ssa. Kun livenä saan vastauksen heti ja voin tarvittaessa sanoa jotain, jos tulee pakit. Jos lähetän viestin, en voi tietää, onko hän lukenut sen ja jättänyt vastaamatta. Tuntuisi vaikeammalta tavata hänet töissä, kun en voi tietää onko viesti luettu.

    Jos menisin juttelemaan ja pyytämään treffeille joku ilta, kun muut ovat lähteneet kotiin. Kysynkö sitten heti, haluaisiko hän treffeille, vai puhunko jotain muuta ennen sitä? Vimme viikolla, kun olisin voinut pyytää treffeille, niin se epäonnistui, kun hän ei ollut menossa katsomaan peliä. Pitäisikö jättää ovi auki ja ehdottaa, että mentäisiin peliin tai vaihtoehtoisesti voitaisiin keksiä jotain muuta?

    Kuinka todennäköistä on, että hän vastaa rehellisesti ja suoraan? Ettei vain tule "Katsotaan". Tuntuisi paremmalta saada suora ja rehellinen vastaus. "Kyllä" tai "Ei" tai "Juuri lauantaina ei sovi, mutta olisin kiinnostunut".

    En pelkää pakkeja, mutta sitä pelkään, mitä tapahtuu sen jälkeen. Pystytäänkö olemaan kuin mitään ei olisi ollutkaan. Jos saan pakit, niin pitääkö mun sitten palata samalle tasolle, kuin ennen kuin olin kiinnostunut hänestä? Siis niin etten enää itse aloita keskustelua hänen kanssaan, en kirjoittele hänelle FB:ssa jne.

    En usko että hän on ujo, mutta ehkä asia on toinen, jos hän tietää, että mies on kiinnostunut hänestä. On ainakin rohkeampi kuin minä.

    Jos hänellä on 300 kaveria fb:ssä, hän on (super)sosiaalinen eikä ujo ja luultavasti myös nirso, kun on moisesta kontaktimäärästä huolimatta sinkku, ellei ole ruma.

    Äänestä

eli ulkoisen olemuksen kehuminen aika pinnallista omasta mielestäni tai vaatteiden yleensäkkin. Keskustelua mistä vain, luokse hakeutumista ja viereen tauoilla, mutta ei jatkuvaa itsensä tyrkyttämistä ja minä minä juttuja. Kiinnostu asioista, joista puhuu, mutta varoen. Ei teskentelyä ellei puheenaihe oikea. Auta pienissä asioissa, ole kohtelias, ole läsnä.Molemminpuoleinen vetovoima tuntuu kyllä. Joskus ajoitukset väärät eli toinen kiinnostuukin vasta myöhemmin eli hidas ja ottaa aikansa, että luottaa toiseen ja omiin tunteisiinsa. Älä tuijota suoraan ja suu auki. Joku voi kokea ahdistavana ja nolona. Vilkuile ja jää tarvittaessa silmiin kiinni. On kuules sosiaallisellakin vaikeuksia alkuun, kun olo kömpelö ja tyhmä ja epävarma. Keskustelu töksähtelevää ja epämääräistä, vaikka muiden kanssa sujuu laidasta laitaan jutut. Hymyile ja katso silmiin, kun tulee vastaan. Tervehdi eri äänenpainolla kuin muita. Ei se puheen määrä vaan äänenpaino.
Ihastumaan ei saa ketään tekemällä, ellei halua vain seksiä kyseinen. Se tapahtuu hitaammin ja syvemmin, jos tosi kyseessä. Ihastumistakin montaa tasoa riippuen millaista suhdetta etsii eli viiden minuutin hupskeikkaata vaiko pitempää vakituisempaa. Ja kun alkaa liikaa ahdistaa on hienovarainen tiedustelu parempi vaihtoehto kuin kiduttaa itseään epävarmuudella.
Facebook ajankulua eikä mielestäni oikea paikka tunteiden julkiselle selvittelylle tai profiilin kehumiselle.
Jos vapaa ja lapseton helppo homma. Ajan kuluessa kirjettä käteen vaikka. Tekstiviestit kylmiä ja etäisiä.Tai kakaisee rohkeasti ja lyhyesti asiansa. Pakkeja tulee ja sattuu, mutta enemmän sattuu se epätiedossa pyöriminen ja haaveileminen ja kuluttaa energiat kauan jatkuessa.

Äänestä
  • Kiitos näistä neuvoista. Neuvojen perusteella näyttää siltä, että olen tehnyt ainakin suurimman osan asioista oikein.

    Minullakin kesti vuoden ennen kuin huomasin, että hän on ihana ihminen ja ihastuminen alkoi. Huomasin, että hän on ihan toisenlainen ihminen kuin mitä olin kuvitellut. Olin aina pitänyt häntä kauniina, mutta vasta myöhemmin näin kuinka ystävällinen ja iloinen hän on ja että hänellä on hyvät arvot elämässä.

    En tiedä, onko hän nirso. En ainakaan usko, että hän on pinnallinen. Mutta hän voi tietenkin olla ihan eri tyyppi vapaa-ajallaan.

    Ymmärrän etten väkisin voi saada häntä ihastumaan, mutta jos edes onnistuisin tekemän parhaani ja näyttämään parhaat puoleni.

    Siitä kaipaisin vielä neuvoja. Mitä sanon kun pyydän treffeille ja mitä sanon/teen jos hän vastaa kyllä/ei? Aloitanko keskustelun pyytämällä treffeille?

    Minulla ei ole kokemusta tällaisista asioista. Kerran olen uskaltanut pyytää (tekstiviestillä). Silloin tuli pakit. Pari kertaa on joku toinen ehtinyt ensin, kun en ole saanut suuta auki.

    Äänestä

  • Tolle2 kirjoitti:

    Kiitos näistä neuvoista. Neuvojen perusteella näyttää siltä, että olen tehnyt ainakin suurimman osan asioista oikein.

    Minullakin kesti vuoden ennen kuin huomasin, että hän on ihana ihminen ja ihastuminen alkoi. Huomasin, että hän on ihan toisenlainen ihminen kuin mitä olin kuvitellut. Olin aina pitänyt häntä kauniina, mutta vasta myöhemmin näin kuinka ystävällinen ja iloinen hän on ja että hänellä on hyvät arvot elämässä.

    En tiedä, onko hän nirso. En ainakaan usko, että hän on pinnallinen. Mutta hän voi tietenkin olla ihan eri tyyppi vapaa-ajallaan.

    Ymmärrän etten väkisin voi saada häntä ihastumaan, mutta jos edes onnistuisin tekemän parhaani ja näyttämään parhaat puoleni.

    Siitä kaipaisin vielä neuvoja. Mitä sanon kun pyydän treffeille ja mitä sanon/teen jos hän vastaa kyllä/ei? Aloitanko keskustelun pyytämällä treffeille?

    Minulla ei ole kokemusta tällaisista asioista. Kerran olen uskaltanut pyytää (tekstiviestillä). Silloin tuli pakit. Pari kertaa on joku toinen ehtinyt ensin, kun en ole saanut suuta auki.

    Mun mielesta voisit menna tyton huoneeseen juttelemaan ihan minka tahansa asian varjolla, ts. vaikka yksinkertaisesti kysymaan, etta mita kuuluu. Sitten kun alkutervehdykset on vaihdettu, niin voit aloittaa varsinaisen keskustelun pyytamalla suoraan treffeille. Uskon, etta suoraan kysymykseen saat suoran vastauksen, ts jos kysyt kiinnostaisiko hanta lahtea esim seuraavana lauantaina (tai milloin matsi tms nyt onkaan) seuraamaan pelia, niin kylla siihen normaali ihminen vastaa kylla tai ei. Tama kylla kuuluu hyviin tapoihin. Jos sanoo jonkin seikan, josta lahteminen riippuu (esim vaikka jokin perhejuttu, joka varmistuu parin paivan sisaan), niin sitten voit olettaa etta han palaa asiaan, ja kertoo paaseeko treffeille, jos kiinnostusta on, eika suoraan ole tyrmannyt ehdotustasi.

    Ja muista, etta jos kavisi niin, etta tytto ei lahtisikaan treffeille, niin tama ei mitenkaan tee sinusta noloa. Painvastoin, se aina nostaa miehen kuin miehen pisteita, jos uskaltaa rohkeasti pyytaa treffeille, ja siten nayttaa oman kiinnostuksensa. Jos siis pakit tulisi, niin voit aivan hyvin olla "selkasuorana" mitenkaan ko tyton seuraa valttelematta, toki siis kohdellen hanta tasta eteenpain samanlaisena tyokamuna kuin muitakin kollegoita. Pakkien jalkeen ei siis tietenkaan pida enaa seuraa tyrkyttaa, joskaan ei tarvitse toista valtellakaan.

    Äänestä

  • "toinen" 30v nainen kirjoitti:

    Täytyy sitten toivoa, että tulee hyvä mahdollisuus mennä puhumaan hänen kanssaan. Tänään sain hänet nauramaan kahvipöydässä, kun puhuttiin työasioita. Onneksi keksin jotain sanomista oikeaan aikaan.

    Yleensä käy niin, että ajattelen niin hitaasti, että juttu menee ohi ennen kuin olen keksininyt jotain. Tai sitten odotan vuoroani, ja juttu menee ohi sen takia. Pitäisi puhua jonkun toisen päälle, mutta en ole tottunut tekemään niin.

    Vaikka kuinka paljon kerään rohkeutta, niin koko kroppa on spagettia kun oon hänen lähellä. Ei ole helppo puhua silloin.

    Äänestä

Pakko sanoa: Työpaikalta on maailman helpointa iskeä nainen! Tämän tietää kuusivuotiaskin. Jos olet 3-kymppinen etkä saa haluamaasi Doorista: Katso peiliin : ) Ja opettele: Miten miehet ympärilläsi sen tekevät?

Äänestä

Itsekin joskus painiskelen saman ongelman kanssa että miten kertoa kiinnostuksesta naiselle. Juttelu ainakin aluksi on töksähtelevää kun vähän jännittää eikä se ihan helppoa ole. Et ole tämän asian kanssa ollenkaan yksin! Mun mielestä tärkeää on kuitenkin olla oma itsensä, ei enempää eikä vähempää. Eli pienissä kahvipöytäjutuissa ei kannata liioitella asioita.

Sitten kun on tilaisuus pyytää treffeille niin anna mennä vaan, hymyile ja katso suoraan silmiin, se on vain vastustamatonta. Itse sain pakit edelliskerralla mutta ei se maailma siihen kaatunut ;) Parempi näin kuin että on epätietoisuudessa toisen tunteista.

Paljon onnea ja rohkeutta!

Äänestä
  • Halusin vain ilmoittaa, etten ole vielä päässyt sellaiseen tilanteeseen, että olisin voinut pyytää treffeille. Yritin taas viime perjantaina lähteä vähän myöhemmin kotiin ja mennä hänen työhuoneensa ohi. Valitettavasti hän oli jo lähtenyt kotiin. En myöskään nähnyt häntä lauantain matsissa.

    Yritän taas tällä viikolla kotiin lähtiessäni mennä hänen huoneensa kautta. Tuntuu siltä, että koska tilaisuuksia puhua hänen kanssaan ei tule kovin usein, täytyy uskaltaa kysyä heti kun tulee sopiva tilaisuus.

    Myös tauaoilla hänen lähelle pääseminen on lottopeliä. Täytyy mennä kahville sopivaan aikaan, mieluiten niin, että ainoat vapaat paikat ovat hänen lähellä. Jos menen liian aikaisin, niin muut täyttävät paikat mun ympärillä ja jos menen liian myöhään, niin hän ehtii melkein poistua ennen kuin minä tulen.

    Tuntuu siltä, että jos hän on ymmärtänyt, että olen kiinnostunut, niin minun pitäisi melkein kohta ottaa seuraava askel ja pyytää treffeille. Ettei hän luule, etten olekaan kiinnostunut. Tämä tuntuu paljon helpommalta teoriassa kuin käytännössä.

    En haluaisi jäädä mihinkään kytikselle odottamaan, että hän "sattumalta" osuisi samaan paikkaan kuin minä. Ja alkaahan sekin näyttää epäilyttävältä, jos joka ilta teen ylimääräisen kierroksen työpaikalla ennen kuin lähden kotiin.

    Neuvoja?

    Äänestä

  • Tolle2 kirjoitti:

    Halusin vain ilmoittaa, etten ole vielä päässyt sellaiseen tilanteeseen, että olisin voinut pyytää treffeille. Yritin taas viime perjantaina lähteä vähän myöhemmin kotiin ja mennä hänen työhuoneensa ohi. Valitettavasti hän oli jo lähtenyt kotiin. En myöskään nähnyt häntä lauantain matsissa.

    Yritän taas tällä viikolla kotiin lähtiessäni mennä hänen huoneensa kautta. Tuntuu siltä, että koska tilaisuuksia puhua hänen kanssaan ei tule kovin usein, täytyy uskaltaa kysyä heti kun tulee sopiva tilaisuus.

    Myös tauaoilla hänen lähelle pääseminen on lottopeliä. Täytyy mennä kahville sopivaan aikaan, mieluiten niin, että ainoat vapaat paikat ovat hänen lähellä. Jos menen liian aikaisin, niin muut täyttävät paikat mun ympärillä ja jos menen liian myöhään, niin hän ehtii melkein poistua ennen kuin minä tulen.

    Tuntuu siltä, että jos hän on ymmärtänyt, että olen kiinnostunut, niin minun pitäisi melkein kohta ottaa seuraava askel ja pyytää treffeille. Ettei hän luule, etten olekaan kiinnostunut. Tämä tuntuu paljon helpommalta teoriassa kuin käytännössä.

    En haluaisi jäädä mihinkään kytikselle odottamaan, että hän "sattumalta" osuisi samaan paikkaan kuin minä. Ja alkaahan sekin näyttää epäilyttävältä, jos joka ilta teen ylimääräisen kierroksen työpaikalla ennen kuin lähden kotiin.

    Neuvoja?

    Suoraan sanottuna jos nainen tietäisi miten kierrät häntä kuin kissa kuumaa puuroa, vaikuttaisi se vähintäänkin epäilyttävältä ja kummalliseltakin!

    Mene tänään tapaamaan häntä hänen työhuoneeseensa ja kysy ulos. Se on siinä. Lopeta tuo stalkkaaminen, se on IHMINEN se nainen, ihan normaali ihminen, jonka kanssa voi puhua kuten kenen tahansa kaverinkin kanssa. Älä lataa liikaa odotuksia. Olet pään sisälläsi jo ilmeisesi suhteessa tähän naiseen. Ole realistinen ja katso mihin se johtaa.

    Itse ainakin ole naisena jämäkkä ja otan asiat vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Pakkejakin on tullut mutta mitä sitten. Se on elämää se. Tsemppiä! Tee se tänään!

    Äänestä

  • Kannustaja(n) kirjoitti:

    Kiitos kun palautit minut maan pinnalle. Kyllä se niin on, että ajattelen aivan liikaa. Yritän olla lataamassa liikaa odotuksia, koska tiedän miten valtava pettymys se on, jos/kun saan pakit. Silti mietin koko ajan millaista olisi seurustella kyseisen naisen kanssa, ja kuinka vain haluaisin ottaa hänet syliin ja halata.

    Haluan kuitenkin täsmentää, että en seuraa häntä työpaikalla tai sen ulkopuolellakaan (muuten kuin ajatuksissani).

    Ei ole helppo olla ujo ja ihastunut. Yritän miettiä asiaa realistisesti. Silloin tulen vain siihen lopputulokseen, että en keksi mitään syytä miksi hän kiinnostuisi minusta. Ei minussa ole mitään kiinnostavaa.

    Olin jo melkein luovuttanut ja olin tosi surullinen. Se näkyi varmasti silmistäni. Juuri silloin ihan yllättäen hän tuli minua vastaan töissä. En edes ehtinyt ajatella mitään. Hän tervehti iloisesti ja katsoi silmiin. Onneksi minäkin tajusin katsoa silmiin ja sain sanottuai hei. Äänen sävyä en ehtinyt miettiä, vaan hei-sana tuli vain hengitysilman kanssa ulos.

    Nyt tuntuu taas paremmalta ja haluan kyllä uskaltaa pyytää hänet ulos tällä viikolla. Kuten jo aikaisemmin olen kertonut, niin en uskalla lähestyä häntä tässä asiassa, kun työkaverit ovat lähellä.

    Tiedän että uskaltaminen tekisi hyvää henkiselle terveydelleni ja saisin olla ylpeä itsestäni myös vaikka tulisi pakit ja vaikka se tekee kipeää.

    Äänestä

On vielä yksi ongelma. Mikään ei oikein viittaa siihen, että hän olisi varattu. Näyttää siltä, että hän viettää paljon aikaa kaveridensa ja perheensä kanssa. Ei ole koskaan puhunut mahdollisesta poikaystävästä, vaan vain veljestään.

Facebookissa lukee kuitenkin, että hän on parisuhtessa. Hän ei kuitenkaan ole päivittänyt yhteystietojaan vuoteen, vaikka ne ovat väärät. En ole nänyt mitään kuvaa mahdollisesta poikaystävästä tai kirjoituksia häneltä tai hänestä.

Onko mahdollista, että hän on sinkku, vaikka Facebookissa lukee toista?

Teenkö suuren mokan, jos pyydän hänet treffeille ja osoitan, etten ole tajunnut, että hän on varattu? (Jos hän kuitenkin on varattu. En halua pyytää varattua ulos.)

Äänestä
  • on olemassa myös se ikävä mahdollisuus, että oletkin epähuomiossa kiinnostunut lesbosta. Kyllä vielä nykyäänkin moni lesbo pitää seurustelusuhteesa naisen kanssa piilossa, joten sellaista naista voi erehtyä luulemaan heterosinkuksi.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    on olemassa myös se ikävä mahdollisuus, että oletkin epähuomiossa kiinnostunut lesbosta. Kyllä vielä nykyäänkin moni lesbo pitää seurustelusuhteesa naisen kanssa piilossa, joten sellaista naista voi erehtyä luulemaan heterosinkuksi.

    Pitäisikö mun yrittää ottaa selvää, onko hänellä poikaystävä (tai tyttöystävä) ennen kuin kerron hänelle, että olen kiinnostunut hänestä?

    Toinen mahdollisuus on, että on eräs työasia, jonka kautta saattaa olla mahdollista, että pääsen hänen kanssaan tekemisiin. Mutta kun se työasia ei näytä etenevän ja mä en pysty vaikuttamaan asian aikatauluun.

    Tuntuu kuitenkin siltä, että jos vain uskallan, niin pyydän hänet treffeille heti kun tilaisuus tulee. Helpointa olisi pyytää lauantain matsiin.

    Äänestä

Haluan ilmoittaa, että nyt tuntuu paremmalta. En ole päässyt puhumaan hänen kanssaan tällä viikolla. Itse asiassa olen nähnyt hänet kahvilla vain kaksi kertaa ja hän on istunut liian kaukana minusta.

Mutta tänä iltana, kun kirjauduin Facebookiin, huomasin, että hänkin oli siellä yhtä aikaa, joten nopeasti avasin chatin ja lähetin hänelle viestin, johon oli helppo vastata. Juteltiin 20 minuuttia harrastuksista jne. Se meni mielestäni täydellisesti. Toivottavasti ei ollut huono juttu, kun kehuin että hän oli niin hyvä sählyssä, kun pelattiin sitä työpaikan virkistystapahtumassa, että googlasin vähän saadakseni tietää, pelaako hän jossakin joukkueessa...

Chatissa en pyytänyt treffeille. Olisi ollut helppo tehdä niin (ehkä olisi pitänytkin), mutta nyt voin helpommin mennä juttelemaan hänen kanssaan, vaikka hänen työkaverit ovat viereisissä huoneissa. Ja nyt tuntuu ehkä helpommalta pyytää treffeillekin.

Olen tämän viikon jokaisena päivänä, kotiin lähtiessäni, kerännyt rohkeutta, jotta voisin mennä juttelemaan, jos hänen huoneessaan olisi valot päällä. Ei ole ollut, mutta täytyy kyllä sanoa, että sydän varmasti kärsii, kun se hakkaa 400. En tiedä, olenko epänormaali, vai jännittääkö kaikkia miehiä (ja miksei naisiakin) yhtä paljon?

Täytyy toivoa, että tästä nyt hyvää tulee. On ainakin taas yksi yhteinen asia lisää.

Äänestä
  • Halusin vastata erityisesti kysymykseesi jännittämisestä, nimittäin kyllä jännittää ja PALJON! Olen nainen ja itsekin olen viime aikoina yrittänyt lähestyä erästä miestä, ja kyllähän se sydän tuppaa laukkaamaan tuhatta ja sataa kun vaan näkeekin hänet.

    Itsekin olen hänen fb-kaverinsa ja mietinkin pitäisikö yrittää kehitellä siellä jotain asiaa hänelle... Olen samaa mieltä siitä, että on hyvä ensiksi jutella ihan jotain muuta, niitä näitä, ennenkuin pyytää treffeille tms. Olen itsekin jo päässyt melko hyvin juttelemaan hänelle arkisista asioista, mutta sen kummempaa ei ole tapahtunut.

    Toivon Sinulle kuitenkin onnea yrittämiseen! :)

    Äänestä

  • :) kirjoitti:

    Halusin vastata erityisesti kysymykseesi jännittämisestä, nimittäin kyllä jännittää ja PALJON! Olen nainen ja itsekin olen viime aikoina yrittänyt lähestyä erästä miestä, ja kyllähän se sydän tuppaa laukkaamaan tuhatta ja sataa kun vaan näkeekin hänet.

    Itsekin olen hänen fb-kaverinsa ja mietinkin pitäisikö yrittää kehitellä siellä jotain asiaa hänelle... Olen samaa mieltä siitä, että on hyvä ensiksi jutella ihan jotain muuta, niitä näitä, ennenkuin pyytää treffeille tms. Olen itsekin jo päässyt melko hyvin juttelemaan hänelle arkisista asioista, mutta sen kummempaa ei ole tapahtunut.

    Toivon Sinulle kuitenkin onnea yrittämiseen! :)

    Kiitos ja samoin sinullekin!

    Hyvä kuulla että muitakin jännittää. Sitten hänehkä myös ymmärtää, että mua jännittää.

    Äänestä

  • Tolle2 kirjoitti:

    Kiitos ja samoin sinullekin!

    Hyvä kuulla että muitakin jännittää. Sitten hänehkä myös ymmärtää, että mua jännittää.

    Nyt olen kerännyt rohkeutta ja olen ollut menossa juttelemaan hänelle muutama kerta. Perjantaina pääsin niin pitkälle, että kun lähdin kotiin, menin hänen työhuoneensa kautta. Mutta silloin hän ei ollut paikalla, vaan oli palaverissa viereisessä huoneessa. Se harmittaa, koska oli niin lähellä, että olisin voinut pyytää hänet treffeille.

    Maanantaina hän ei ollut töissä enää, kun lähdin kotiin ja minulla ei ollut mahdolisuuksia mennä juttelemaan aikaisemmin päivällä.

    Olin suunnitellut miten olisin voinut aloittaa keskustelun kysymällä viikonlopun suunnitelmia tai miten viikonloppu meni. Mutta ne aiheet eivät ole ajankohtaisia keskellä viikkoa. Siksi kaipaisin neuvoja, miten voisin aloittaa keskustelu mahdollisimman luonnollisesti.

    Ajattelin kysyä epäsuorasti mitä hän sanoisi, jos pyytäisin hänet treffeille. Onko se hyvä repliikki?

    Jos hän vastaa myönteisesti, niin ajattelin ehdottaa, että mentäisiin kävelylle joko kahdestaan tai hänen koiransa kanssa. Toinen vaihtoehto olisi sitten lauantain matsi.

    Mutta mitä mä sanon, jos saan pakit? Tuntuu siltä, että jotain pitää sanoa. En voi vain juosta pois. Sanonko, että toivon että oli kuitenkin OK, että kysyin? Sanonko, että hän voi ottaa yhteyttä, jos mieli muuttuu? Neuvoja kaipaisin tästäkin.

    Kiva, että jaksat päivittää tilannettasi.

    Älä kysy mitään epäsuoraa. Kysy rohkeasti suoraan vaan treffeille. Tällöin mikään ei jää epäselväksi. Jos saat pakit, niin hyväksyt ne sanomalla vaikkapa että "Hyvä on, kiitos että vastasit suoraan" tai jotain siihen suuntaan. Älä jää jankuttamaan tai kyselemään syitä. Tsemppiä!

    Äänestä

  • Kannustaja (n) kirjoitti:

    Päivitän tilannetta kunnes treffeillepyyntö on tehty.

    Tänään istuttiin vierekkäin kahvilla. Olisi ollut maailman paras tilaisuus jutella hänen kanssaan, mutta en vain saanut sanoja suustani. En keksinyt mitään, mitä olisin voinut kysyä. Sain vain sanottua pari virkettä säästä. Siihen hän vastasi aika lyhyesti.

    Kun tiedän, että hän on työssä tänään, niin tuntuu että tänään on se päivä. Jännittää vain niin paljon. Tuntuu siltä, että olen niin pieni ihminen suuressa maailmassa.

    Olen melko varma, että saan pakit. Silti tuntuisi paremmalta saada tietää, mitä mieltä hän on minusta.

    Ei riittänyt rohkeus kysyä tänäänkään. Olen niin heikko.

    Tuntuu niin isolta askeleelta pyytää hänet ulos, kun hänen työkaverinsa viereisissä huoneissa kuulevat kaiken.

    Mistä saisin lisää rohkeutta? Miksi pitää olla näin vaikeaa kysyä "Haluaisitko lähteä kanssani treffeille".

    Hei taas. Jos sinua noin kovasti pelottaa, niin on ehkä parempi, että unohdat koko treffailun joksikin aikaa. Keksi itsellesi muuta puuhaa, kehitä itseluottamustasi ja ennen kaikkea muuta ajateltavaa kuin tämä yksi ja ainoa nainen. Voisit vaikka opetella ensin puhumaan muille naisille? Kavereidesi siskoille, tuntemattomille naisille baareissa, kaupassa jne. Nyt vaikuttaa siltä, että lataat aivan liian paljon tähän yhteen treffipyyntöön ja tähän yhteen naiseen. Ettehän te edes tunne kunnolla.

    Ja jos pelkäät ainoastaan sitä, että työkaverit kuulevat, niin voithan aina pyytää naisen hieman sivummalle keskustelemaan. Sano, että sinulla olisi tärkeää kahdenkeskistä asiaa, tulisitko käymään täällä. Nyt mies, ryhdistäydy tai luovuta!

    En aio luovuttaa nyt. On mulla muutakin tekemistä, harrastuksia jne., joihin menee paljon aikaa. Kaikkien muiden työpaikalla olevien naisten kanssa puhuminen sujuu ihan hyvin. On varsinkin yksi mun ikäinen (naimisissa), jonka kanssa puhun paljon. En yleensä itse aloita keskustelua kenenkään kanssa, mutta mua ei jännitä puhu muiden kanssa.

    Eli mua jännittää puhua tämän kanssa lähinnä sen takia, että olen kiinnostunut hänestä. Enkä usko, että mua jännittäisi samalla tavalla, jos oltaisiin treffeillä. Sujuuhan se puhuminen, kun pääsen vauhtiin. Ja silloin voin kertoa, että jännittää.

    Pelkään kahta asiaa. En oikein uskalla kysyä, jos muut kuulevat. Ja sitten pelkään, että teen itsestäni pellen, jos hän olisikin varattu. Jos hän ajattelee, että minun olisi pitänyt tajuta, että hän on varattu.

    Mutta kiitos vinkistä. Luulen, että keksin asian, jotta pääsisin puhumaan kahden kesken. Mun pitää vain ajatella positiivisesti, että "en mokaa vaikka kysyn".

    Jos kahvihuone on huono paikka esittää asiaa, niin etkö voi lähteä samaan aikaan sieltä kuin hän ja heittää kysymyksen vähän etäämmällä käytävässä?

    Huomenna on jo torstai, joten ei ole liian aikaista kysellä viikonlopun suunnitelmia. Nyt kun on kovat pakkaset, niin hyvän avauksen saat siitä, että kysyt, että vieläkö tulee kylmyydestä huolimatta tehtyä samanlaisia lenkkejä kuin normaalisti. Jos ei, niin ei ilmeisestikään kannata juuri tällä erää ehdottaa kävelyttämistä...

    Mutta jos kylmyys ei ole vaikuttanut lenkittämiseen, niin siitä on luontevaa jatkaa, että ei se sinuakaan lannista - ja sitten se varsinainen asia esiin, eli kerrot että itse asiassa lähdet mielelläsi seuraksi, jos niin sopii.

    Rohkeutta vaan, minusta tuntuu että jos pitkität asiaa liikaa, niin kyllä se nainen siitä huolimatta alkaa jossain vaiheessa vaistota, että suhtaudut häneen jotenkin erikoisesti ja silloin kun ei ole selvää tietoa mistä se johtuu, tämä fiilis voi kääntyä sinua vastaan (ns. stalkkeriefekti).

    Äänestä

  • Tee se jo huomenna kirjoitti:

    Tänään kävin taas juttelemassa, kun minulla oli se työhön liittyvä kysymys. Hän vastasi siihen ystävällisesti ja kertoi, että hänellä oli flunssaa ja ettei minun kannata olla hänen huoneessaan kauan, etten sairastuisi.

    Juteltiin kuitenkin vähän aikaa siitä ja hän oli iloinen ja ystävällinen silloinkin. Hän kertoi oma-aloitteisesti viikonlopun suunnitelmistaan ja totesi, ettei niistä nyt tule mitään flunssan takia.

    Olin jo poistumassa huoneesta ja ajattelin, etten voi pyytää häntä ulos nyt. Ei hän kuitenkaan lähtisi, kun on flunssassa.

    Hän rupesi kuitenkin puhumaan lisää harrastuksistaan jne. Vietin muutaman minuutin hänen huoneessaan. Tuli paljon parempi fiilis kuin eilen kahvipöydässä. Eilen kahvipöydässä tuli sellainen olo, että hän ei ehkä tykännyt kun puhuin hänelle.

    Voinko nyt tulkita nämä asiat hyvinä merkkeinä? Aikaisemmin hän on vain vastannut mun kysymyksiini, mutta nyt siis puhui ilman, että esitin kysymyksiä.

    Ehkä hän sittenkin on vähän ujo, kun puhuu vapautuneesti omassa huoneessaan.

    PS. Huomasin myös, että hänen työkaverit tuskin kuulevat seinien läpi, vaikka niin pelkäsin. En saanut selvää mitä he puhuivat puhelimessa. Se tuntuu paremmalta. Vaikuttaa myös vielä enemmän siltä, että hän on sinkku.

    Voin nyt mennä kysymään hänen vointiaan ja pyytää ulos, kun tilanne vaikuttaa paremmalta. Teinkö nyt oikein?

    Ehkä hänen on tosiaan helpompi jutella vapautuneesti, kun ei ole muita korvia kuulolla. Joillakin työpaikoilla lähtee helposti juoruja liikkeelle ja asiat saavat omituisia sävyjä ja mittasuhteita. Siksi kaikki eivät halua laskea harkitun etäisyyden luomaa suojustaan muiden edessä. Minusta sinun ei tarvitse odottaa ensi viikkoon, jos vaikka huomenna tulee taas tilaisuus puhua hänen kanssaan, vaan voit aivan hyvin kertoa, että "jos olisit kunnossa, olisin kysynyt, haluatko lähteä kanssani otteluun". Sitten se on sanottu, ja jos hän vaikuttaa ilahtuneelta, seuraava pyyntö on huomattavasti helpompi esittää. Toisaalta jos hänellä ei ole kiinnostusta tutustumiseen, tämä on helppo tilanne, koska hänen ei tarvitse välittömästi ottaa kantaa ajankohtaiseen kutsuun. Se on se reaktio, joko kertoo silti paljon.

    Hyvä tietää seuraavaa kertaa ajatellen, että kannattaa kysyä, vaikka olosuhteet eivät ole ihan parhaat. Hän ei ole töissä tänään, joten joudun odottamaan ensi viikkoon.

    Nyt sitten tiedän, että voin pyytää ulos ja jättää ajankohdan auki. Eilen ajattelin niin, että jos teen sillä tavalla, niin saattaa tulla sellainen "katsotaan"-efekti. Että molemmat odotetaan yhteydenottoa, mutta kumpikaan ei tee mitään.

    Harmi, että taas hukkasin luontevan tavan lähestyä häntä.

    On ollut hurjaa lukea tätä ketjua; se on kuin jännityselokuvasta. Muakin jännittää sun puolestasi. Mutta....

    ..annan nyt tärkeän neuvon.

    Olet kasvattanut korkean kynnyksen, etkä meinaa uskaltaa ylittää sitä. Asia on saanut uskomattoman suuret mittasuhteet päässäsi. Onkin hyvin tärkeää, että lopulta uskallat. Se tekee sinusta vahvemman.

    Tulet huomaamaan, että jopa sillä samalla hetkellä, kun kysyt häneltä suoraan, asia palaa oikeaan mittasuhteeseen, ja tajuat, että on maailman luonnollisin asia kysyä ihan suoraan. Ja että on turha pitkittää asiaa.

    Minulla oli samankaltainen tilanne. Olimme miehen kanssa viettäneet älyttömän paljon aikaa yhdessä koko kesän, enkä päässyt hänestä selvyyteen, että mitä hän haluaa, välillä tuntui flirttaavan jne, mutta ei kuitenkaan pyytänyt treffeille. Minua pelotti varmaan yhtä paljon kuin sinuakin ja ahdisti se, että homma ei alkanut selviämään..

    Lopulta kysyin häntä lähtemään kanssani ihanalle pienelle matkalle ..ja hän vastasi hyvin epämääräisesti. Se riitti minulle. Kun ihminen on kiinnostunut, hän vastaa kyllä selkeästi, ettei epäilystä kiinnostuksesta enää jää.

    Itselleni tuli valtava helpotuksen tunne, kun se piina loppui. Hän oli vedättänyt minua (tajusin myöhemmin, että hän tapaili toistakin naista silloin, olin varmaan vain varasijalla).

    Tuntui todella hyvälle, että olin pitänyt omista toiveistani kiinni ja selvittänyt niiden mahdollisuuden. Itse en ainakaan sortunut epämääräisyyteen, en itseäni, enkä häntäkään kohtaan.

    Lopetin tietysti siihen hänen kanssaan yhteydenpidon ja tapailun. Oli helpottavaa palata oikeaan maailmaan.

    On tyhmää kuluttaa liikaa aikaa pohtimiseen. Se aika menee oikeesti hukkaan!

    Niin..

    ..hanki jostain vip-kortit sinne peliin ja sitten painelet kertomaan naiselle, että kaverisi ei pääsekään tulemaan, että lähtisitkö sinä kanssani????

    Huomaat sitten siitä vastauksesta, että mikä on homman nimi.

    Äänestä

  • Tolle2 kirjoitti:

    Tänään kävin taas juttelemassa, kun minulla oli se työhön liittyvä kysymys. Hän vastasi siihen ystävällisesti ja kertoi, että hänellä oli flunssaa ja ettei minun kannata olla hänen huoneessaan kauan, etten sairastuisi.

    Juteltiin kuitenkin vähän aikaa siitä ja hän oli iloinen ja ystävällinen silloinkin. Hän kertoi oma-aloitteisesti viikonlopun suunnitelmistaan ja totesi, ettei niistä nyt tule mitään flunssan takia.

    Olin jo poistumassa huoneesta ja ajattelin, etten voi pyytää häntä ulos nyt. Ei hän kuitenkaan lähtisi, kun on flunssassa.

    Hän rupesi kuitenkin puhumaan lisää harrastuksistaan jne. Vietin muutaman minuutin hänen huoneessaan. Tuli paljon parempi fiilis kuin eilen kahvipöydässä. Eilen kahvipöydässä tuli sellainen olo, että hän ei ehkä tykännyt kun puhuin hänelle.

    Voinko nyt tulkita nämä asiat hyvinä merkkeinä? Aikaisemmin hän on vain vastannut mun kysymyksiini, mutta nyt siis puhui ilman, että esitin kysymyksiä.

    Ehkä hän sittenkin on vähän ujo, kun puhuu vapautuneesti omassa huoneessaan.

    PS. Huomasin myös, että hänen työkaverit tuskin kuulevat seinien läpi, vaikka niin pelkäsin. En saanut selvää mitä he puhuivat puhelimessa. Se tuntuu paremmalta. Vaikuttaa myös vielä enemmän siltä, että hän on sinkku.

    Voin nyt mennä kysymään hänen vointiaan ja pyytää ulos, kun tilanne vaikuttaa paremmalta. Teinkö nyt oikein?

    Saanko kysyä Tolle2 minkä alan työpaikassa olette?

    Äänestä

  • usko mua kirjoitti:

    On ollut hurjaa lukea tätä ketjua; se on kuin jännityselokuvasta. Muakin jännittää sun puolestasi. Mutta....

    ..annan nyt tärkeän neuvon.

    Olet kasvattanut korkean kynnyksen, etkä meinaa uskaltaa ylittää sitä. Asia on saanut uskomattoman suuret mittasuhteet päässäsi. Onkin hyvin tärkeää, että lopulta uskallat. Se tekee sinusta vahvemman.

    Tulet huomaamaan, että jopa sillä samalla hetkellä, kun kysyt häneltä suoraan, asia palaa oikeaan mittasuhteeseen, ja tajuat, että on maailman luonnollisin asia kysyä ihan suoraan. Ja että on turha pitkittää asiaa.

    Minulla oli samankaltainen tilanne. Olimme miehen kanssa viettäneet älyttömän paljon aikaa yhdessä koko kesän, enkä päässyt hänestä selvyyteen, että mitä hän haluaa, välillä tuntui flirttaavan jne, mutta ei kuitenkaan pyytänyt treffeille. Minua pelotti varmaan yhtä paljon kuin sinuakin ja ahdisti se, että homma ei alkanut selviämään..

    Lopulta kysyin häntä lähtemään kanssani ihanalle pienelle matkalle ..ja hän vastasi hyvin epämääräisesti. Se riitti minulle. Kun ihminen on kiinnostunut, hän vastaa kyllä selkeästi, ettei epäilystä kiinnostuksesta enää jää.

    Itselleni tuli valtava helpotuksen tunne, kun se piina loppui. Hän oli vedättänyt minua (tajusin myöhemmin, että hän tapaili toistakin naista silloin, olin varmaan vain varasijalla).

    Tuntui todella hyvälle, että olin pitänyt omista toiveistani kiinni ja selvittänyt niiden mahdollisuuden. Itse en ainakaan sortunut epämääräisyyteen, en itseäni, enkä häntäkään kohtaan.

    Lopetin tietysti siihen hänen kanssaan yhteydenpidon ja tapailun. Oli helpottavaa palata oikeaan maailmaan.

    On tyhmää kuluttaa liikaa aikaa pohtimiseen. Se aika menee oikeesti hukkaan!

    Niin..

    ..hanki jostain vip-kortit sinne peliin ja sitten painelet kertomaan naiselle, että kaverisi ei pääsekään tulemaan, että lähtisitkö sinä kanssani????

    Huomaat sitten siitä vastauksesta, että mikä on homman nimi.

    Olet oikeassa, että asia on saanut liian suuret mittasuhteet ja kynnys on kasvanut liian korkeaksi. On tärkeää, että uskallan kysyä, koska muuten en koskaan uskalla mennä pidemmälle kenenkään kanssa, jos aina jään empimään. Tämän takia en ole antanut periksi, enkä anna.

    Itse asia yritänkin hankkia vip-liput, ja jos onnistun, niin pyydän hänet mukaan.

    Olen niin huono tulkitsemaan eleitä ja käyttäytymistä. Tuskin edes huomaisin, jos joku flirttailisi minulle. Sen takia toivon, että saan suoran vastauksen.

    Äänestä

  • uteliasssssss kirjoitti:

    Saanko kysyä Tolle2 minkä alan työpaikassa olette?

    Kunta-alan.

    Äänestä

  • Tolle" kirjoitti:

    Olet oikeassa, että asia on saanut liian suuret mittasuhteet ja kynnys on kasvanut liian korkeaksi. On tärkeää, että uskallan kysyä, koska muuten en koskaan uskalla mennä pidemmälle kenenkään kanssa, jos aina jään empimään. Tämän takia en ole antanut periksi, enkä anna.

    Itse asia yritänkin hankkia vip-liput, ja jos onnistun, niin pyydän hänet mukaan.

    Olen niin huono tulkitsemaan eleitä ja käyttäytymistä. Tuskin edes huomaisin, jos joku flirttailisi minulle. Sen takia toivon, että saan suoran vastauksen.

    Kuten sanoin, on erittäin tärkeää, että lopulta uskallat. Vaikka vain itsesi takia.

    Muista, että maailmassa miehet saa päivittäin pakkeja naisilta, ja toisinpäin. Se on vain elämää. Ei kannata jäädä haikailemaan jotain olematonta.

    Ja sitten, jos hän on kiinnostunut, niin olet varmasti hyvin onnellinen. Jos ei, niin maailma ei siihen kaadu.

    Elämä on tehty elettäväksi!

    Kerro sitten, mitä hän sanoi. Jos et osaa itse tulkita asiaa, niin ehkäpä voimme auttaa.

    Äänestä

  • usko mua kirjoitti:

    On ollut hurjaa lukea tätä ketjua; se on kuin jännityselokuvasta. Muakin jännittää sun puolestasi. Mutta....

    ..annan nyt tärkeän neuvon.

    Olet kasvattanut korkean kynnyksen, etkä meinaa uskaltaa ylittää sitä. Asia on saanut uskomattoman suuret mittasuhteet päässäsi. Onkin hyvin tärkeää, että lopulta uskallat. Se tekee sinusta vahvemman.

    Tulet huomaamaan, että jopa sillä samalla hetkellä, kun kysyt häneltä suoraan, asia palaa oikeaan mittasuhteeseen, ja tajuat, että on maailman luonnollisin asia kysyä ihan suoraan. Ja että on turha pitkittää asiaa.

    Minulla oli samankaltainen tilanne. Olimme miehen kanssa viettäneet älyttömän paljon aikaa yhdessä koko kesän, enkä päässyt hänestä selvyyteen, että mitä hän haluaa, välillä tuntui flirttaavan jne, mutta ei kuitenkaan pyytänyt treffeille. Minua pelotti varmaan yhtä paljon kuin sinuakin ja ahdisti se, että homma ei alkanut selviämään..

    Lopulta kysyin häntä lähtemään kanssani ihanalle pienelle matkalle ..ja hän vastasi hyvin epämääräisesti. Se riitti minulle. Kun ihminen on kiinnostunut, hän vastaa kyllä selkeästi, ettei epäilystä kiinnostuksesta enää jää.

    Itselleni tuli valtava helpotuksen tunne, kun se piina loppui. Hän oli vedättänyt minua (tajusin myöhemmin, että hän tapaili toistakin naista silloin, olin varmaan vain varasijalla).

    Tuntui todella hyvälle, että olin pitänyt omista toiveistani kiinni ja selvittänyt niiden mahdollisuuden. Itse en ainakaan sortunut epämääräisyyteen, en itseäni, enkä häntäkään kohtaan.

    Lopetin tietysti siihen hänen kanssaan yhteydenpidon ja tapailun. Oli helpottavaa palata oikeaan maailmaan.

    On tyhmää kuluttaa liikaa aikaa pohtimiseen. Se aika menee oikeesti hukkaan!

    Niin..

    ..hanki jostain vip-kortit sinne peliin ja sitten painelet kertomaan naiselle, että kaverisi ei pääsekään tulemaan, että lähtisitkö sinä kanssani????

    Huomaat sitten siitä vastauksesta, että mikä on homman nimi.

    Oli mulla taas epäonnea. Nyt sain ne liput, jotka olin yrittänyt hankkia. Liian myöhään. Mutta eihän hän kuitenkaan olisi lähtenyt kanssani peliin, tai jos olisi lähtenyt, niin kaverina vain.

    Eli nyt mulla on sitten 2 lippua, mutta ei ketään, jonka kanssa lähteä.

    Onneksi olen ainakin aika hyvissä väleissä naisen kanssa. Jutellaan jne., mutta minusta tuntuu, ettei hän oikein pidä siitä, että juttelen hänen kanssaan.

    Äänestä

Ole jo Facebookin kautta lähettänyt sulle tissikuviaan niin turha toivo et kiinnostas. Nainen tyrkyttää jos oikein haluaa

Äänestä

Onko juttu edennyt?

Äänestä
  • Kiitos kysymästä. Ei ole edennyt vielä. Hän on ollut kotona flunssassa kaksi päivää. Toivottavasti hän on paikalla tänään.

    Nyt tuntuu siltä, että minäkin olen sairastumassa. Toivottavasti hän ymmärtää, jos joudun siirtämään mahdolliset treffit sairastumisen takia.

    Maanantaina kuljin hänen tyähuoneensa ohi kaksi kertaa. Onneksi sain kuulla eilen aamulla, että hän ei ole töissä. Alkaa kohta näyttämään oudolta, jos etsin häntä monta kertaa päivässä. Nyt alkaa myös olla niin valoisaa ulkona, etten enää näe ikkunan läpi, ovatko valot päällä hänen huoneessaan. Joudun siis menemään käytävän päähän asti katsomaan tilanne.

    Nyt vain odotan kahvitaukoa.

    Äänestä

  • Tolle2 kirjoitti:

    Kiitos kysymästä. Ei ole edennyt vielä. Hän on ollut kotona flunssassa kaksi päivää. Toivottavasti hän on paikalla tänään.

    Nyt tuntuu siltä, että minäkin olen sairastumassa. Toivottavasti hän ymmärtää, jos joudun siirtämään mahdolliset treffit sairastumisen takia.

    Maanantaina kuljin hänen tyähuoneensa ohi kaksi kertaa. Onneksi sain kuulla eilen aamulla, että hän ei ole töissä. Alkaa kohta näyttämään oudolta, jos etsin häntä monta kertaa päivässä. Nyt alkaa myös olla niin valoisaa ulkona, etten enää näe ikkunan läpi, ovatko valot päällä hänen huoneessaan. Joudun siis menemään käytävän päähän asti katsomaan tilanne.

    Nyt vain odotan kahvitaukoa.

    Nyt tuntuu siltä, että oon mokannut elämäni tilaisuuden.

    Tapasin hänet kaupungilla tänään, kun hän oli ostoksilla äitinsä kanssa. Rupesimme juttelemaan ja hän vaikutti iloiselta, nauroi ja puhui avoimesti jne. En tiedä mitä tämä käyttäytyminen tarkoitti, mutta mielestäni hän oli vilpittömästi iloinen. Ei etsinyt nopeaa tietä ulos tilanteesta.

    Hänen äitinsä meni vähän kauemmaksi katsomaan jotain. Mielessäni kävi sata kertaa, että nyt pyydän treffeille, mutta en vaan uskaltanut kun hänen äitinsä oli mukana. Sovittiin kuitenkin, että nähdään töissä huomenna.

    Mokasin hyvän tilaisuuden. Olisi pitänyt tarttua hetkeen. Mutta yritän ajatella positiivisesti, että loin hyvän pohjan ja hyvät edellytykset tutustua häneen paremmin. Ehkä mulla on nyt paremmat mahdollisuudet, kun pyydän hänet treffeille. Yritän huomenna.

    No et todellakaan ole mokannut mitään! Tuohan kuullostaa aivan mahtavalta: hän nauroi, oli iloinen, jäi juttelemaan kanssasi, sovitte näkevänne huomenna... Voi kuule, sinullahan on hyvin asiat!

    Nyt vain huomenna rohkeutta ja tsemppiä! Pyydä kahville ja kysyt sitten :) Se menee hyvin!

    Äänestä

Kaikki näytti hyvältä. Menin heti aamulla juttelemaan. Juteltiin monta minuuttia ennen kuin uskalsin kysyä.

Hän kertoi että hänellä on poikaystävä. Kaukosuhde. Muuten hän näytti iloiselta ja hymyili ja kiitti kiinnostuksestani. Kysyin, oliko OK että pyysin hänet treffeille ja hän vastasi, että ilahtui kun kysyin.

Tuntuu siltä, että hän oli odottanut kysymystäni.

Nyt on tosi sekavat tunteet. Olen tosi helpottunut ja iloinen, kun uskalsin kysyä ja kun sain hyvän ja suoran vastauksen. Mutta olen myös erittäin pettynyt ja surullinen. Oli niin paljon haaveita ja nyt tiedän, että elämäni ei muuttunut tälläkään kertaa.

Mutta mitä mä nyt teen? Odottaako hän, että pidän yhteyttä kaverina? Voinko jatkossakin käydä juttelemassa hänen kanssaan ja puhua hänen kanssaan tauoilla enemmän kuin itseäni vanhempien työkavereiden kanssa. (Onhan mulla se toinen samanikäinen naimisissa oleva työkaveri, jonka kanssa tulen hyvin toimeen. Mutta hänestä en ole koskaan ollut kiinnostunutkaan.) Vai pitääkö mun jättää hänet kokonaan rauhaan?

Itse haluaisin jatkaa ystävänä edes työpaikalla. Tuskin me olisimme tekemisissä toistemme kanssa työpaikan ulkopuolella. Mutta samalla pelkään, että tulisin mustasukkainseksi.

Näin nyt alkuun. Lisää kysymyksiä saattaa tulla.

Äänestä
  • Kyllä naiselle täytyy antaa pisteitä siitä, että sain hyvän vastauksen.

    Työssä tuntui vielä aika hyvältä eilen. Olin iloinen siitä, että vastaus oli suora ja siitä, että hän ilahtui. Mutta illalla alkoi tuntua pahemmalta. Oli aikaa miettiä mitä kaikkea jäi kokematta. Olin jo ehtinyt suunnitella kaikenlaista mitä olisimme voineet tehdä treffeillä jne.

    Mutta eniten surullinen olen tästä: Kerroin että olin kyllä nähnyt, että Facebookissa luki, että hän on parisuhteessa, mutta luulin että tiedot olivat vanhentuneita kun osoite oli vanha. Siihen hän vastasi, että parisuhdetieto piitää paikkansa. Sitten vain sanoin, että toivon että oli OK että kysyin ja hän vastasi, että on iloinen kun kysyin.

    Tähän asti kaiken pitäisi olla kunnossa. Nyt hän on korjannut osoitetiedot, mutta on myös poistanut kaikki kirjoitukset seinältä tai estänyt mun pääsyn niihin, vaikkei siinä lukenut mitään vaarallista. Mitä hän tarkoittaa? Ahdistaako häntä? En olisi halunnut aiheuttaa hänelle mitään ongelmia.

    Toivottavasti hän tulee kahville tänään eikä välttele minua.

    Minusta tuntuu, että haluaisin mennä puhumaan hänelle vielä ja selittää ja varmistaa, että kaikki on OK. Mitä mieltä olette tästä ajatuksesta?

    Sitten mietin, kun hän oli niin ystävällinen myös kun rupesin tekemään tuttavuutta, niin olisiko hän halunnut olla mun kaveri? Minua voisi kyllä kiinnostaa olla pelkkä kaveri. Mulla ei ole paljon kavereita ja mietin, että varsinkin työpaikalla olisi hyvä olla joku, johon luottaa ja jonka kanssa voi puhua muutakin kuin työasioita. En ole ihan varma tästä ja mitä oikein haluaisin. Voinko kysyä, että voidaanko jatkaa tutustumista kavereina?

    Olisin kiitollinen, jos saisin jotain tukea nyt. Ja kiitos kaikista neuvoista.

    Äänestä

Ajattelin vain kertoa miten asiat menee. Olen edelleen vähän surullinen, mutta tuntuu paljon paremmalta kuin alussa.

Yritän olla naiseen yhteydessä ihan kaverimielessä. Välillä tuntuu siltä, ettei hän oikein tykkää siitäkään. Tämän takia kerroin hänelle, etten yritä iskeä häntä, vaan että yritän vain saada ystävän, koska minulla ei ole kovin monta sellaistakaan. Sanoin että, jos hän keksii jotain tekemistä ja haluaisi ystävän mukaan, niin hän saa ihan hyvin kysyä minulta, haluanko minä tulla mukaan. Siis ihan kaverina vain. Hän sanoi, että se on hyvä, muttä en tiedä, tarkoittiko hän sitä oikeasti.

Jutellaan 1-2 kertaa viikossa. Aina minun aloitteesta. Esim. aamulla kun tulen töihin saatan mennä hänen huoneensa kautta ja jutellaan jotain pientä pari minuuttia. Sitten kun on nyt ollut sellaisia työasioita, että olen käynyt viereisissä huoneissa, niin olen välillä käynyt juttelemassa hänelle.

Olen yrittänyt puhua ja käyttäytyä ihan asiallisesti. Hyvin menee mun mielestä. Silti tuntuu, että en saa vastakaikua. Hän ei juuri koskaan aloita keskustelua ja minulle tulee tunne, että hänelle tulee vaivautunut olo, kun tulen hänen luokseen.

Voinko olla oikeassa tässä, vai pitäisikö minun antaa vielä aikaa, että hän alkaisi luottaa minuun? Yritän siis saada hänestä tavallisen ystävän. Siis että me edes työpaikalla puhutaan avoimesti, ettei mene niin, että minä kysyn ja sanon asioita ja hän vain vastaa.

Minulla on kohta synttärit. Jos hän onnittelee, niin voinko kutsua hänet synttärikahville, jos kerron, etten yritä iskeä?

Äänestä
  • kutsuisitko sinä hänet kahville kotiisi vaiko työpaikalla tarjoisit "kakkukahvit"..?
    Ketä muita sinne tulisi..?

    Ja jos olet jo kerran maininnut että "et yritä iskeä", älä hoe sitä enempää, se saattaa vain alkaa ahdistaa...

    Äänestä

  • Terkkuja sinne! kirjoitti:

    kutsuisitko sinä hänet kahville kotiisi vaiko työpaikalla tarjoisit "kakkukahvit"..?
    Ketä muita sinne tulisi..?

    Ja jos olet jo kerran maininnut että "et yritä iskeä", älä hoe sitä enempää, se saattaa vain alkaa ahdistaa...

    Ihan vapaa-ajalla tarkoitin. Kotiin tai kahvilaan. Asun maalla ja hän kaupungissa, enkä tiedä lähtisikö hän mun luo kahvittelemaan. Mulla ei ole sellaisia kavereita, jotka tulisivat kahville, joten kahdestaan pitäisi lähteä. Mutta joutuisin siis kertomaan, ettei tule muita. Ettei se tule yllätyksenä.

    Jos ottaa huomioon, että olen sanonut, että olisi kiva keksiä jotain ihan kavereina. Niin siksi ajattelin että synttärikahvit olisi sellainen asia.

    Vai onko parempi odottaa, että hän kutsuu minut mukaan johonkin juttuun. Sitä ei luultavasti koskaan tapahdu ja sehän tarkoittaa, ettei häntä kiinnosta ystävyyskään.

    Tolle2 itse juurikin samassa tilanteessa kuten sinä helmikuun alussa, mietin miten esittäisin kysymyksen. Voisimpa sanoa että pitkälti samalla linjalla menty täälläkin päin. Ajatukset ja itseluottamus veivaa ylös ja taas alas. Itse käynyt pariin otteeseen elokuvissa tämän erään naisen kanssa (toisella kertaa kysyin lenkille, mutta sanoi että kunto ei sairasteluista antanut vielä periksi, joten ehdotin tuollaista romanttista komediaa oman treenini jälkeen.No sitten kävimme vain kahvilla ennen elokuvaa, puhuttiin hieman kaikista, naurettiin työ asioita, hän puhui terveydestään itsestään ect. Sen verran huomasin sivusilmällä että oli hieman laittanut huulipunaa =) mielestäni ei töissä ollessa käytä =). Muutaman kerran(2 kertaa, kolmas kerta epäsuorasti) kysellyt parin kuukauden aikana viikonloppuna suunnitelmista, mutta ilmoittanut että menoja ollut. En nyt tiedä mutta kerran jäi hieman sellainen fiilis että selittelyn makua... mutta kertaakaan ei ole sanonut että ei kiinnosta tai negatiivisesti ilmaissut asioita. En tiedä mitä ajatella.

    Noh se tästä offtopicista, takaisin asiaan: miten esitit kysymyksen, oliko että "kiinnoistaisiko lähteä vkl kanssani ulos?, "lähtisitkö ulos syömään joku päivä?" vai miten esitit asian hänelle?

    Sanoisin että (jos ei liian myöhäistä jo syntymäpäiväsi suhteen) että tuo kahvit teillä kahden kesken olisi ehkä hieman liian rohkea teko. Kakkukahvit työpaikalla taasen homma jäisi jotenkin etäiseksi... sanoisin että johonkin mukavaan kahvilaan voisit hänet viedä, saisitte rauhassa jutella. Ja kuten mainittiin vältä koko "en ala iskemään" aihetta, puhu vain kaikesta muusta. Kysy miten hänellä menee, hieman työpaikalla asioiden kulusta. Jos olet kuullut vaikka jonkun hauskan jutun firmasta/sen työntekijöistä voisit sillä yrittää pehmentää tunnelmaa, katsoa että miten hän reagoi. Mutta jos vastassa on jäävuori niin... varo ettei sinusta tule titanicia =(

    -RakkaudenUhri-

    Äänestä

  • RakkaudenUhri kirjoitti:

    Ensin sattumalta tapasin hänet kaupungilla ja ruvettiin juttelemaan vähän. Lopuksi sanoin että nähdään huomenna. Heti aamulla, kun tulin töihin, niin menin hänen huoneeseensa juttelemaan. Puhuttiin kaikenlaista ja minua hermostutti tosi paljon. No, vihdoin uskalsin kysyä "kiinnostaisiko sua lähteä kanssani deitille?" Siihen hän sitten vastasi, että se ei oikein onnistu, kun hänellä on poikaystävä. Kysyin kuitenkin, että oliko OK, että kysyin ja hän sanoin, että se oli ok ja että hän ilahtui siitä.

    Tämän jälkeen olemme jutelleet kerran tai pari kertaa viikossa ihan normaalista asioista. En oikein tiedä, mitä mieltä hän on siitä. Välillä näyttää tosi iloiselta ja on aika avoin ja välillä tuntuu siltä, että on se jäävuori vastassa.

    Olen kertonut, että olisi kiva keksiä jotain yhdessä kavereina. Voin varmasti vain odottaa, että hän pyytää minun mukaan tekemään jotain. En kuitenkaan usko, että sellaista tapahtuu, ellen itse tee aloitetta. Mutta en halua, että hän luulee, että yritän iskeä. Hän on edelleen se sama hyvä ihminen, johon haluaisin tutustua muutenkin kuin tyttöystävänä. Kun ei ole mahdollisuuksia saada hänestä tyttöystävää.

    Tämän takia ajattelin, että synttärikahvit olisi sopiva syy keksiä jotain yhdessä. Ajattelin lähinnä, että jos hän kysyy, onko minulla juhlat, niin voisin sanoa, että ei ole juhlia, mutta hän on niin hyvä kaveri, että mielelläni tarjoaisin hänelle synttärikahvit (kahvilassa). Tai jos hän tulee onnittelemaan, niin voisin sanoa suurin piirtein saman.

    Olen kertonut, ettei mulla ole ystäviä, joten voin helposti sanoa, ettei ole tulossa muita mukaan.

    Olen kuitenkin iloinen siitä, etten menettänyt häntä kokonaan, kun kerroin, että olen kiinnostunut hänestä.

    Tsemppiä sinullekin.

    Kiitoksia vastauksesta Tolle2

    Sanoisin että hän luultavasti luulee että yrität vielä jotain, nimenomaan luulee, ei tiedä aina mitä ajattelisi: haluatko kaveriksi vai yritätkö vielä "roikkua" =( On se kumma vaikka itse ilmaisit että "et yritä mitään" niin kuitenkin voisin päätellä että hän ei vielä täysin luota sinuun. Pakko sanoa että kadehdin rohkeuttasi... en tiedä missä vaiheessa pystyisin itse "nostamaan kissan pöydälle", ilman että koko huone saa puhaisen sävyn joka johtuu omasta naamavärkistäni =) Olen miettinyt juurikin suoraan huoneeseen kävelyä ==> small talkkia ==> kysymys vkl ==> ja SE kysymys. Hän soitteli eilen ilta viiden aikoihin ja jutteli hieman "työasioista" jolloin tiedustelin että mihinkäs hän on pääsiäiseksi menossa ja kerroin meneväni pariksi päiväksi vanhempieni luokse ennen takaisin pks palaamista. Tuossa vaiheessa tuli hieman "viileä" olo puhelimessa kun tiedustelin aikooko hän olla kokoviikon porukoidensa luona... "joo kyllä pääsiäisen olen siellä". Itse ilmaisin että palaisin sunnuntaina takaisin...

    Itsestä tuntuu (harhoja selvästi) että hän tekee välillä tikusta asian soittaakseen, mutta kuitenkin hän lainehtii läheisen/etäisen välillä. En vain tiedä mitä tehdä tämän tilanteen kanssa: En ole ikinä ihastunut näin kehenkään, tunne on uskomaton kunnes se todellisuus iskee: kysyt asiasta - 99.9999% varmuudella kielteinen vastaus ==> et kysy asiasta, kärsit, mutta sinulla on yhä se 0.0001% mahdollisuus johon tarttua ja josta pitää kiinni... En tiedä kumpi on säälittävämpää, se että en uskalla kysyä, vai se että takerrun samaan toivoon kun lottoaja lauantai iltana...

    Mutta kaikkea hyvää sinulle Tolle2 ja toivon että löydät hänet joka vie sydämesi uudestaan ja saat vastauksen "kyllä, mielelläni" kun esität kysymyksesi seuraavan kerran. Itselläni ei ole koskaan ollut tuuria, toivon vain että oma kadoksissa oleva tuurini löytäisi jätkän ja no... tiedät mitä kyllä mitä tarkoitan.

    Yritän välillä käydä juttelemassa, mutta vieläkin tuntuu välillä siltä, ettei hän oikein tykkää siitä, että otan yhteyttä. Valittaa aina, että on niin paljon tekemistä ja melkein aina etsii jotain papereita tai on kiire jonnekin. En sitten tiedä, pitääkö sitten kuitenkin jatkaa juttelua vai mennä pois. Haluaisin puhua paljon enemmän syvemmin asioista, kun meillä on kuitenkin paljon samanlaisia harrastuksia ja ajatuksia. Kerran kysyin suoraan, että olenko hänen mielestään hankala, kun tulen juttelemaan. Hän väitti, että en ole hankala. Hänellä on vain niin paljon tekemistä, hän sanoi.

    Olen sanonut, että hän voi ottaa yhteyttä, jos hän haluaa kaverin mukaan jonnekin. Ei ole vielä ottanut yhteyttä, eikä varmaan otakaan.

    En tiedä, voisinko itse ehdottaa jotain. Kun en tiedä mitä hän ajattelee. Tuntuu siltä, että teen itsestäni pellen.

    Ja kun vielä ottaa huomioon, että olen ennen pärjännyt hyvin ilman kavereita ja ilman tyttöystävää. Nyt vain yhtäkkiä haluaisin sen kaverin, kun olen löytänyt mukavan ihmisen. On se ehkä kuitenkin vain niin, että yritän vielä roikkua, vaikka tiedän etten pysty kilpailemaan hänen poikaystävänsä kanssa, enkä edes halua kilpailla.

    Tuntuu vain niin yksinäiseltä ja pahalta, kun olen yksin. Kun olen hänen seurassaan, niin tuntuu paljon paremmalta. Ja tuntuisi vielä paremmalta, jos tietäisin, etten aiheuta mitään ongelmia hänelle.

    Työpaikalla muutkin kyselevät kuulumisia, toivottavat hyvää viikonloppua jne. Miksen minä voisi puhua tämän ihmisen kanssa? Luultavasti minussa on vika.

    Äänestä

mä tykkään yhestä pojasta mut mä en tiiä sitte et tykkääkse musta ja mä kyl haluisin et se tykkäis musta sillaiXD

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tolle2 kirjoitti:

Olen ihastunut työkaveriini. Olemme molemmat kolmekymppisiä. Minä mies ja hän nainen. Olen aika varma, että hän on sinkku.

Aloitan uuden keskustelun, kun edellisessä keskustelussa "Miten kertoa työkaverille ihastumisesta" neuvottiin tutustumaan paremmin häneen, ennen kun kerron, että olen ihastunut. Olen siis sama Tolle2.

Olen itse ujo ja hiljainen. Olen yrittänyt jutella hänen kanssaan, mutta vain vähän, koska en näe häntä muuten kuin työpaikalla ja silloinkin aika harvoin lähinnä tauoilla.

En ole havainnut mitään selviä merkkejä siitä, että hän olisi kiinnostunut minusta. Sen takia ajattelin, että minun ehkä kannattaisi panostaa enemmän itseeni. Miten kiinnitän hänen huomionsa positiivisella tavalla ja saan hänet kiinnostuman minusta?

Kahvitauoilla olen yrittänyt jutellä hänen kanssaan, mutta ujouteni takia en oikein uskalla avata suutani kun on enemmän kuin 4-5 ihmistä paikalla. Olen myös pari kertaa käynyt juttelemassa hänen kanssaan kahdestaan hänen työhuoneessaan. En voi sanoa, oliko juttutuikiot floppi vai menestys. lähinnä jotain siitä välistä.

Olemme Facebook-kavereita ja olen kirjoittanut hänelle kolme kertaa ja saanut yhden vastauksen. Ne viestit eivät ole olleet sellaisia, että hänen olisi ollut pakko vastata niihin.

Nyt kysyn neuvoja lähinnä ehkä naisilta, mutta miestenkin neuvot ovat tervetulleita. Teenkö hyvän vaikutuksen vai nolaanko itseäni, jos kommentoin hänen uutta profiilikuvaansa? Kuvassa hänellä on hieno paita. Hänellä oli sama paita töissä kerran ennen joulua. Voinko siis kertoa, että paita on hieno ja sopii hänelle, ja että olin sitä mieltä myös kun hänellä oli se paita töissä? Haluaisin tehdä hyvän vaikutuksen, mutta onko tämä hyvä keino? Tuleeko siitä se vaikutus, mitä toivon? Siis että hän huomaa, että huomasin paidan silloin, että muistan sen vielä, ja että hän huomaa, ettei hän ole mulle pelkkää ilmaa.

Miten muuten kiinnitän hänen huomionsa ja saan hänet ihastumaan minuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu