Hei, kokeneemmilta kysyisin että eikö painekattilassa keitetystä lihasta tarvitsekaan kuoria sitä vaahtoa pois veden pinnalta? Kun olen nähnyt joidenkin kertovan miten ovat keittäneet koko lihasopan yhteen menoon painekattilassa.
Ajattelimme kokeilla, meillä on juureksia, perunoita ja kasviksia ja lihaa ajattelimme panna kilon verran että siitä saisi sitten pakkaseenkin valmiita annoksia.
Lihan keitto painekattilassa
5
2635
Vastaukset
- näin meillä meinataa
väljemmässä vedessä mausteineen.
Riivi liha jäähtyneenä ja jäähdytä liemi, kuori rasva"jää" himskattiin ja siivilöi.
sitten jatkat uusilla vihanneksilla mausteilla (lipstikka tärkein)
ja lopuksi lämmitä lihat keitoon.
Parampaa pakkasruokaa saa hakea.
maku paranee yön kylmäkomuutissa levänneenä. Keitä lihaa ilman painetta, eli ota painekannen tiiviste pois, tai pane painekannen tilalle joku muu kansi. Kun vaahtoa syntyy kuori se, lisää vihannekset sekä mausteet ja pane painekansi paikoilleen.
- Sinikka.
Juu noin teimme, löysin yöllä jonkun rouvan perusruokaohjeita.
Kyllä se hyvin kävi.
- painekatilasta kaik
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san201574Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621147- 501120
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182950Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153942- 89877
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu114868Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867