Sen TIETEELLISEN keskustelun tason, joka ilmastosta käydään. Keskustelu ei ole järkiperäistä, perusteltua tai tutkimustietoon perustuvaa. Se on tunteilla, vihalla ladattua, poteroihin kaivautunutta pikkulasten juupas-eipäs kiukuttelua. EI tiedettä millään muulla saralla tehdä näin, hävetkää. Mitä jos esim. lääketiedettä ja matematiikkaa tehtäisiin samalla tavalla ?
Tämä palsta
Kuvaa Hyvin
15144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itsekin olen pidemmän aikaa ihmetellyt tämän palstan juttuja, ne ovat lähes järjestään pelkkiä mielipiteitä, eivät sisällä minkäänlaista substanssia. Tyypillisiä ovat "en usko..." tai "uskon..." tyyppiset näkemykset ilmaston tilasta ja kehityksestä. Todelliset asiantuntija lienee aikoja sitten kaikonneet tältä palstalta, ja kirjoittelevat muualla. Nimittäin tieteellisestikin suuntautuneita keskustelupalstoja aiheesta löytyy, siellä sisällöttömät mutu-jutut naurettaisiin pihalle.
tää on suomi24 palsta ei täällä ole kukaan ole tosissaan kunhan provoillaan ja purkaudutaan, ne ihan toiset palstat joissa keskustellaan oikeasti asiaa...
ole järkiperäistä, perusteltua tai tutkimustietoon perustuvaa. Se on tunteilla, vihalla ladattua, poteroihin kaivautunutta pikkulasten juupas-eipäs kiukuttelua
Niinpä. Esimerkiksi Climategaten ravistelema Itä-Anglian yliopiston tutkija Mike Hulme on todennut että hänen mielestään klimatologia ei ole luonnontiedettä vaan ns. "postnormaalia" tiedettä jossa ei voida tukeutua havaintoihin ja faktoihin vaan auktoriteettiin ja valtaan. Tällaista postnormaalia tiedettä voidaan luonnehtia sanoilla "tarkoitus pyhittää keinot". Hulme kehottaakin suoraan klimatologeja luopumaan totuuden tavoittelusta ja keskittymään tärkeinä pitämiensä arvojen ja ideologioiden esilletuomiseen yhteistyössä poliitikkojen kanssa.
klimatologia ei kyllä väitäkkään olevansa luonnontiede vaan itsekkin ilmoittaa tutkivansa ilmastoa tilastollisena käsitteenä.
Myöskään AGW teorian kannalta elintärkeää takaisinkytkentä ilmiötä ei pystytä todistamaan luonnontieteen metodeilla ja tämä prosessi sijaitsee ainoastaan tietokoneen muistissa ei luonnossa.
Tästä seikasta varmaan johtuu se, että maapallo ei ole lämmennyt odotetulla tavalla ja tietokone ohjalmaa joudutaan jatkuvasti korjailemaan ja nyt ollaan jo niin pitkällä korjailussa, että alkuperäisestä ohjelmasta ei ole mitään jäljellä tai se on hävitetty.
Miksi hörhö toistelet tuota samaa huuhaa-paskaasi loputtomasti? Maapallo on lämmennyt ihan odotetusti.
palstan tasoa. Tiedettä tehdään sitte vain tohtori väitöskirjan jälkeen se on ensimmäinen todiste teidekunnalle että hallitset tieteen kontekstin ja pystyt tuottamaan sen puitteissa tutkimustuloksia joiden pätevyys vertaisarvioidaan ammattijulkaisuissa.
Eli sinä joka kuulutit tieteellisyyttä et edes ymmärrä miten sitä tehdää. Täysin toinen aisia on kansanomainen konteksti joka on paljon tärkeämpi sillä keskustelet muiden ihmisten kanssa asioista ja siihen keskusteluun on yhtä tyhmää tuoda tieteelistä kontekstia kuin viedä sitä tietelliseen keskusteluun.
Olet näsäviisas ylioppilas ei muut ja tuomittu elämään elämäsi muiden ihmisten parissa.
Tiedettä, en ilmaston mutta kemian parissa. Joten jotain sen tekemisestä ymmärrän. EN näsäviisas ylioppilas, vaan jo kohta kolmekymmentävuotta työelämässä. Mistäs tuon herneen nenääsi löysit ?
täällä palstalla pätee itselleen. Ei oikein tee vaikutusta.
auts.
Laborantista mahtaa olla kyse ? Ei en ole laborantti, enkä ole tänne ennen eksynyt. Enkä kyllä tästä eteenpäin tänne eksykkään.
Minulla on useampivuotisia meteorologia opintoja ja harrastuspohjaa säistä ja ilmastoista vuosikymmenien ajalta, vaikken töissä ole alalla ollutkaan.
Koska *keskustelu* tällä palstalla on todella vilkasta, kumpikin mielipidetaho mäiskii toisiaan sanojen lisäksi faktapläjäyksillä, joita nämä uutterat rähisijät, ainakin jotkut, kaivavat innoissaan netin uumenista.
Hyödyllisintä ainakin itselleni on ollut se työ mitä nämä kaivuualan lapiomiehet tekevät etsimällä linkkejä ja metsästämällä uutisia kaikesta alaan liittyvästä.
Sinänsä keskustelujen sisällössä harvoin on suurenmoisia älynväläyksiä.
tää ilastonmuutos palsta pitäis siirtää tonne uskontojen puolelle
Ylivoimaisesti koomisinta täällä on lämpenemisuskovaisten usko siihen , että kylmä onkin lämpenevää , ha haaa..., sinivihreät hullut syntisine juustoineen ja hiilijalanjälkineen. Missä viipyvät sadat miljoonat ilmastopakolaiset ??? Jäätyneet pakkaseeenko ?
korkeatasoisuutta kaikilla niillä henkilökohtaisuuksilla, mitä täällä lauotaan.
Sitäpaitsi Suomessa on muodollislaillisesti olevinaan uskonnonvapaus, eli todellisuudenvastaisesti uskovat ilmastofanaatikot saavat uskoa ja levittää uskomuksiaan täysin rasistisin ja netiketittömin keinoin, kuten on uskontojenkin kohdalla.