Neuvoja (miehet), missä mennään?!

Heips! Tuntuu nololta kirjottaa tänne, mutta pää on niin pyörällä etten saa toista mielestä.. Eli lyhyesti, tapasin ihanan miehen netissä, juteltiin yli viikko joka päivä monta tuntia mesessä, sitten vajaa viikko sitten tavattiin. Kaikki meni tosi hyvin ja uskalsin hänet tavata kun oli niin paljon yhteistä puhuttavaa ja ei hiljaisia vaikeita hetkiä, välimatka on siis noin 200km, eli olin heti yökylässä ja kaikki meni tosi hyvin, kivaa oli, varmasti molemmilla. Halailua, juttelua ja seksiä muutaman kerran.. (Sanoi aiemmin että seksiä saa lähempääkin, ettei se ole se syy miksi haluaa minut tavata. Ja uskon sen.) Nyt on puhuttu paljon vähemmän, lupasi tulla käymään mun luona mutta en tiedä onko tosissaan. Ei ole sanonut mitään ratkaisevaa suuntaan tai toiseen kun olen sanonut että "oli kiva viikonloppu yhdessä mut en tiedä mitä mieltä sä olet?" Tai siis sanoi että "kivaahan se oli" ja "miks tommosia kyselet?" Ja "otahan nyt rauhallisesti siellä".. Voi olla tietysti ujo, ja että haluaa edetä hitaasti, mutta mä haluaisin tietää vähän missä mennään, etten elättele turhia toiveita.. Osaisko joku miespuolinen sanoa että onko kiinnostunut vai ei? Tiedän ettei pidä kysellä liikaa ettei toinen ahdistu, mutta oon ite vaan niin malttamaton, enkä tiedä miten päin olisin kun ite olen niin ihastunut ja toisesta en tiedä. Pitäiskö olla ottamatta yhteyttä pari päivää? ..Mut treffit meni hyvin, ei vaivaantuneita/hiljaisia hetkiä ja muutenkin puheissa oltiin samoilla linjoilla.. Help!!? Oisin todella kiitollinen asiallisista vastauksista.. :)
581151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Se oli yks lammassusi tuolta chatista joka Kicksauttelee muijia =D=D=D=D

Äänestä

Eli menit sitten antamaan sille ja uskoit sen että saisi seksiä lähempääkin niin ei seksin takia ole vain sun kanssa?

Onko tullut ehkä mieleesi että vaikka seksiä saisi lähempääkin niin se että sitä saa sinulta on vain plussaa?

Ei tuo nyt niin kovin hitaalta menolta kyllä vaikuta jos olette ensi tapaamisella yökylässä seksiä harrastamassa useampaan kertaan.

Mikä teitä naisia muuten vaivaa ettei ne pöksyt pysy jalassa vaan ne heitetään menemään ihastuksen tullessa ja sitten ollaan ihan ihmeissään kun mies hakee vain seksiä kun noin helppoa on?

Viikko mesessä nyt ei ole mitään jne. joten aika halvalla meni.

Haistan rotan mutta ota iisisti ja kysy missä mennään. Pidän peukkuja vaikka pahoin pelkään...

Äänestä
  • Mikä sinun mielestäsi oikeuttaa sinut hakemaan ja "ottamaan" seksiä
    toiselta jos tämä on ihastunut sinuun, ja sitten halveeraat päälle?

    Selkärangallinen mies ei menettele noin.

    Äänestä

Ei mitää järkee harrastaa seksiä heti ekal tapaamisel, jos on tositarkoituksel liikkeellä. :|

Äänestä
  • Tarkoitat varmaankin kumpaakin sukupuolta?

    Äänestä

  • Kyllä seksihalujen pitää syttyä elämänkumppanin kanssa vähintään yhtä kiihkeästi kuin kenenkään muun kanssa aiemmin, ja silloin aivan turha pidätellä.

    Äänestä

  • älä ikinä nainen anna seksiä ainakaan 10 ekakertaan, muuten et ole tosissasi otettava??!!
    Mieshän se ottaa jos vain annetahan, se on sen luonne. Nainen on se joka määrää tahdin?
    Ihmettelen kyllä, miksi mies on vakavasti otettava jos antaa heti, niin sehän on mies, ei voi vaatia.

    Äänestä

On se hauskaa lukea kun naisia pidetään tyhminä ja pyöritellään ihan miten sattuu

Äänestä
  • Olet ikävä esimerkki tällä palstalla notkuvista keskenkasvuisista surkimuksista,
    joiden juttuja ei kannata ottaa vakavasti.

    Äänestä

Ei ois ehkä kannattunut harrastaa seksiä heti.... Toisaalta, jos mies oli vain seksin perässä, tulipahan asia heti selväksi ja ilmeisesti sait samalla ihan hyvää seksiä. Ja jos mies on tosissaan, niin aina vaan parempi :)

Äänestä
  • Paitsi että miehen tunteet saattoivat mennä reilusti alaspäin seksin myötä.

    Toisin kuin naisilla jotka saattavat kiintyä seksin myötä niin miehillä saattaa kiinnostus lopahtaa eikä sille oikein mitään voi.

    Sen takia sitä seksiä kannattaisi hieman pidätellä...mutta ehkä nainen nyt oppii läksynsä.

    Äänestä

  • Voi olla noin kirjoitti:

    Paitsi että miehen tunteet saattoivat mennä reilusti alaspäin seksin myötä.

    Oppii varmasti sen että miesten puheisiin ei kannata luottaa.
    Kummallista että tuomitset naisen siitä että on uskonut miestä...
    Et miestä siitä että tämä antaa harhaanjohtavia tietoja mahdollisesti??

    Kaikkia kait tässä sitten tulee epäillä ja valheenpaljastimen läpi
    käyttää.
    Saatko jotain nautintoa tuollaisesta kirjoittelusta?
    Et ole tainnut saada hetkeen aikaan...

    Äänestä

  • Voi olla noin kirjoitti:

    Paitsi että miehen tunteet saattoivat mennä reilusti alaspäin seksin myötä.

    Toisin kuin naisilla jotka saattavat kiintyä seksin myötä niin miehillä saattaa kiinnostus lopahtaa eikä sille oikein mitään voi.

    Sen takia sitä seksiä kannattaisi hieman pidätellä...mutta ehkä nainen nyt oppii läksynsä.

    hei mitäs jos nainen ei suostuisi seksiin lainkaan niin miehen kiinnostus olisi taattu ikiajoiksi, tuon oikean ajankohdan määrittäminen olisikin kiva tietää – no joo, kunhan tässä heittäydyn yksinkertaiseksi.

    Mut se on jokseenkin varmaa että viisas nainen ihan jo itsesuojeluvaistonsa vuoksi pidättäytyy niin kauan kuin mies on todistanut mikä on miehiään menköön siihen vaikka vuosi, kaksi tai kymmenen, noin karrikoiden.

    Äänestä

Olen nainen, minullekin eräs mies sanoi samoja sanoja (emme harrastaneet seksiä ensimmäisellä kerralla), kun en antanut. Välimatkaa oli, etäsuhde! Mies osottautui rotaksi. Ole varovainen, luota omiin aisteihisi.
Kysymällä mieheltä asioiden laitaa, et välttämättä saa rehellistä ja oikeaa vastausta. Jos mies on rotta, niin ei kai hän itseään paljasta ja kysymykseesi vastaa rehellisesti.

Äänestä
  • Niin, no joo, housut läks aika helposti kun tunne oli molemmin puolinen. Enkä ole aiemmin tavannut miestä joka tuntuu siltä että oisin tuntenut jo vuosikausia. Ei ole ennen ollut tapana antaa helposti.. Mun miehet on yhden käden sormilla laskettavissa ja olen melkein 30v... Ja ajattelin että jos sinne asti menen niin hyvä on kokeilla että miten sujuu sillä saralla.. ;) Koska toista kertaa ei välttämättä tule!? Sanoi eilen että vois tulla täällä mun luona käymään, mutta enpä mäkään sitä usko ennen ku näen..

    "Toisaalta, jos mies oli vain seksin perässä, tulipahan asia heti selväksi ja ilmeisesti sait samalla ihan hyvää seksiä. Ja jos mies on tosissaan, niin aina vaan parempi :)" Niinpä, tästä olen samaa mieltä! :) Jos on mulkku jätkä niin hyvä tietää heti alkuunsa, eipähän tuu haaskattua aikaa enempää. Kyllä niitä kunnollisiakin miehiä on vielä jossain, eri asia sit että missä semmosiin voi törmätä.. :/

    Ei auta kun katsoa ja odottaa. Ja kysyn kunhan ensin keräilen tässä rohkeutta. Kiitos vastauksista! :)

    Äänestä

  • Malttamaton hölmö.. kirjoitti:

    Niin, no joo, housut läks aika helposti kun tunne oli molemmin puolinen. Enkä ole aiemmin tavannut miestä joka tuntuu siltä että oisin tuntenut jo vuosikausia. Ei ole ennen ollut tapana antaa helposti.. Mun miehet on yhden käden sormilla laskettavissa ja olen melkein 30v... Ja ajattelin että jos sinne asti menen niin hyvä on kokeilla että miten sujuu sillä saralla.. ;) Koska toista kertaa ei välttämättä tule!? Sanoi eilen että vois tulla täällä mun luona käymään, mutta enpä mäkään sitä usko ennen ku näen..

    Jos tapaat miehen niin älä jatkossa anna heti.

    Ihan suosittelen vaikka kuinka tekisi mieli.

    Satutat vain itseäsi ja samalla luot fantasioita asioista jotka eivät tule kestämään.

    Äläkä ihmeessä usko että seksillä kannattaa tarkistaa mies jonka jälkeen mulkkumies häipyy ja kunnollinen jää.

    Myös miehellä on tunteet ja liian nopea seksi voi sammuttaa ne. Myös kunnollisella miehellä.

    "Ja ajattelin että jos sinne asti menen niin hyvä on kokeilla että miten sujuu sillä saralla.. ;) Koska toista kertaa ei välttämättä tule!? Sanoi eilen että vois tulla täällä mun luona käymään, mutta enpä mäkään sitä usko ennen ku näen.."

    No voihan se tulla se toinenkin kerta mutta älä odota mitään muuta kuin sitä seksiä.

    Se joka seksiin tarttuu se seksiin hukkuu. Se joka seksistä aloittaa se myös seksiin päättyy.

    Äänestä

  • Malttamaton hölmö.. kirjoitti:

    Niin, no joo, housut läks aika helposti kun tunne oli molemmin puolinen. Enkä ole aiemmin tavannut miestä joka tuntuu siltä että oisin tuntenut jo vuosikausia. Ei ole ennen ollut tapana antaa helposti.. Mun miehet on yhden käden sormilla laskettavissa ja olen melkein 30v... Ja ajattelin että jos sinne asti menen niin hyvä on kokeilla että miten sujuu sillä saralla.. ;) Koska toista kertaa ei välttämättä tule!? Sanoi eilen että vois tulla täällä mun luona käymään, mutta enpä mäkään sitä usko ennen ku näen..

    "Toisaalta, jos mies oli vain seksin perässä, tulipahan asia heti selväksi ja ilmeisesti sait samalla ihan hyvää seksiä. Ja jos mies on tosissaan, niin aina vaan parempi :)" Niinpä, tästä olen samaa mieltä! :) Jos on mulkku jätkä niin hyvä tietää heti alkuunsa, eipähän tuu haaskattua aikaa enempää. Kyllä niitä kunnollisiakin miehiä on vielä jossain, eri asia sit että missä semmosiin voi törmätä.. :/

    Ei auta kun katsoa ja odottaa. Ja kysyn kunhan ensin keräilen tässä rohkeutta. Kiitos vastauksista! :)

    Aika näyttää mikä hän on miehiään. Ei ole kysymys siitä, että rakastellaanko eka kerralla. Minä tapasin netin kautta miehen ja vietimme ekoilla treffeillä monta yötä yhdessä saman tien. Ei ollut rotta, vaan ihan jotain muuta. Sitä ennen olimme puhuneet ja kirjoitelleet paljon ja tunsimme siinä mielessä toisemme oikein hyvin. Olisi eri asia jos olisit esim. baarissa pari sanaa vaihtanut ja sitten olisitte sängyssä saman tien. Minusta nettitutustumisen jälkeen (jos on jutellut tunteja esim. mesessä), niin on jo niin tuttu, että eka treffit vastaavat vähintään entisaikaisia viidensiä treffejä. Ole siis huoleti ja odota rauhassa, äläkä hätäile turhaan perään kyselemällä. Jos mies on tosissaan, niin kyllä kyselee.

    Äänestä

  • ekoilla trefeillä kirjoitti:

    Et voi olla tosissasi.

    Ymmärrättekö miten pelkästään seksiä hakevalle miehelle teette homman helpoksi jos annatte ekoilla treffeillä pelkästään mesekeskutelujen perusteella?

    Ja toisaalta vaikka mies olisi mukava niin ihan suosittelen suhteen kehittymisen kannalta ettei ekoilla treffeillä mennä sänkyyn.

    Eri asia jos on kuukausia jauhettu mesessä ja sitten tavataan kaukosuhde mielessä mutta että viikko ja sitten sänkyyn.

    Eihän tuo vastaa kuin jonkinlaista kahta baari-iltaa jossa ollaan "tutustuttu" ja sitten kahvitreffien jälkeen ollaan jo riisumassa vaatteita päältä.

    En kyllä ihmettele jos netissä huijarimiehiä riittää koska noin helppoa on. Sitten valitetaan kun netti on vain seksin perässä olevia mulkkuja täynnä.

    Tiedän tyyppejä jotka vartoavat netissä sopivia naisia isollakin säteellä ja kertovat kaikenlaisia tarinoita itsestään. Sitten naista tapaillaan jonka aikana harrastetaan seksiä. Kohta nainen kyselee että mitäköhän mies haluaa...no eihän halua siinä vaiheessa enää yhtään mitään. Hän sai sen jo mitä haki ja seuraavat "tyhmät avuttomat uhrit" ovat jo kiikarissa. Netistä kun on helppo löytää "meseseuraa" ja jos ekoilla treffeillä saa pikkarit toiselta pois niin kai se on parempi vaihtoehto kuin tissutella baarissa.
    Naiset kun luottavatkin helpommin netissä kuin baarissa, mikä on tietysti äärimmäisen huvittavaa.

    Tietysti jos etsitte pelkkää seksiä niin antakaa mennä mutta jos etsitte muuta niin älkää nyt herran jumala olko noin tyhmiä.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Kiitos taas viesteistä, varsinkin sulle "ekoilla treffeillä", oon vähän samoilla linjoilla että noinkin voi käydä, niin kuin sulle on käynyt eli todella hyvin.. Onnea teille. :)

    Niin siis se viikkohan tuntuu tosi lyhyeltä ajalta, mutta jos joka päivä puhut toisen kanssa 5-6 tuntia, mesessä/puhelimessa, niin voin kertoa että tavatessa tuntui siltä että olen tuntenut tän tyypin jo vuosikausia. Viikossa olen hänen kanssa puhunut enemmän kuin entisen mieheni kanssa koko yli 10 vuotta kestäneessä suhteessa! Ehkä sekin kertoo jo jotain että on myös samantyyppisiä ihmisiä kuin minä? Ainakin mun mielestä. Eikä kukaan pysty esittämään jotain muuta mitä on jos puhutaan tunteja puhelimessa tai mesessä, kyllä mä uskon että se paistaa läpi jos yrittää vedättää ja pelailla, ellei sit oo oikeesti joku tosi psykopaatti. Enkä olisi toista uskaltanut tavatakaan jos ois puhuttu vaan muutama tunti, kaikkia hulluja kun on ikävä kyllä liikenteessä nykyään. Mutta kummallakaan ei ollut vaivaantunut olo ja koko ajan oli puhuttavaa ja halailua, eikä vaan sitä panemista mikä tässä nyt tuntuu eniten painavan muiden mieltä..? No, oli miten oli, mua ei kaduta yhtään. Tekisin saman uudelleen. Toivon että tää tästä edistyy, mutta olen siihen varautunut että voi olla ettei toista kiinnosta enempää. Mut kyllähän sen jokainen varmasti itse tietää että onko aidosti kiinnostunut toisesta ja haluaako tavata uudelleen, oli seksiä tai ei. Tämä nyt on taas "tyhmän" naisen näkökulma mutta näin mä tän asian olen ajatellut... :)

    Selitän tämän vielä kerran.

    Miehellä tunteet heräävät eri tavoin. On hyvä että olette puhuneet ja tuolla tavoin tutustuneet.
    Kuitenkin vaatii AIKAA että miehen tunteet heräävät muussa kuin seksi mielessä. Tämän takia jopa sen mukavan totistakin suhdetta etsivän miehen kanssa olisi hyvä siirtää seksiä hieman kauemmaksi vaikka kuinka haluttaisi ja TUNTUISI että on tutustuttu jo tarpeeksi.

    Tämä on ihan psykologinen biologinen juttu että siinä missä naisella monesti seksin myötä saattaa se ihastuminen lopulta vasta leimahtaa niin miehellä jopa lopahtaa vaikka seksi olisi ollut hyvääkin.
    Täten on hyvä molempien katsella tilannetta ennen kuin sinne sänkyyn hypätään.

    Samalla myös tulee testattua miten siinä kestetään yhdessä ajan kanssa koska ne jutut voivat loppua sen viikon jälkeen kovin lyhyeen. Sitten jäljellä vain ehkä on se hyvä seksi ja jonkinlainen alkuihastus muttei muuta. Sillä ei pitkälle parisuhteessa lykitä.

    Seksi voi nopeasti luoda myös vääränlaisen kiintymyksen tai siis harhaanjohtavan kiintymyksen varsinkin jos kaipaa läheisyyttä/seksiä. Tämä vaivaa varsinkin monia naisia jota kautta koukuttuu mieheen joka todellisuudessa ei ole tippaakaan itselle sopiva kumppani.

    Olen pahoillani mutta olen mesetellyt paljonkin ja vaikea on uskao että olette puhuneet enemmän kuin 10 vuotta kestäneessä suhteessa.

    Sitten myös sellainen juttu että siihen ei mitään psykopaatteja tarvita jos mies viettää aikaa harrastuksekseen netissä jutellen jopa yhtä aikaa useiden naisten kanssa kunnes pääsee naisen kanssa sänkyyn.

    Se minkä takia varoitan naisia tästä on siis kahdesta syystä: ettei omat tunteet herää liian vahvoina ja tule pettymään kun mies ei etsinytkään samaa.

    En tiedä tilannettanne tarkalleen mutta nyt täytyy huomioida ettet tiedä sinäkään. Sinuna pitäisin huolen että seuraava tapaaminen on seksitön jos odotat suhteelta muuta kuin pelkkää seksiä.

    Sinä voit uskotella itsellesi vaikka mitä näitä "että se paistaa läpi jos on psykopaatti" mutta ei naiset usein tunnista huijareita ja osa miehistä edes tajua kunnolla huijaavansa.

    Oma tuntumani tuosta mitä kerroit on se että mies oli viattomasti mukana hommassa mutta etsii jonkinlaista helppoa seksisuhdetta/tapailua jossa ei sen enempää puristella. Siihen veikkaisin tuon hänen kommenttienkin liittyvän eli että "ota rauhallisesti". Mukava kaveri eikä ehkä halua loukata mutta ole varuillasi siltä osin ettei hän varmaankaan ole läheskään yhtä vakavissaan/ihastunut kuin sinä vaikutat olevan.

    Tälläkin hetkellä selvästi odotat enempää koska pidit "ekoilla treffeillä" kommenttia jotenkin erikoisen hyvänä vaikka tuli naiselta.

    Kovasti olisin yllättynyt jos mies olisi tosissaan kanssasi. Mutta kerro ihmeessä miten kävi...ehkä olen väärässä.

    Kyllä mä ymmärrän mitä tarkotat, ja toivon että oisit tällä kertaa väärässä.. Totta, olen tosi ihastunut ja se mua ahdistaakin, kun en ole ikinä uskonut että voisin netissä tavata ketään niin mielenkiintoista tyyppiä.
    Ja toisekseen, mä todellakin olen ollut suhteessa yli 10 vuotta jossa toinen ei paljon tykännyt jutella, ja jos tässä ihastuksessa ei muuta positiivista ole niin ainakin heräsin ja vihdoinkin tajusin että on hyvä kun erottiin ja että on olemassa myös miehiä joiden kanssa pystyy/tykkää jutella. :) Eli ei edelleenkään kaduta.

    Meinaatko että jos vielä tavataan ja ei ole seksiä niin se muuttaa tilannetta jotenkin? Tekeekö se minusta jotenkin kiinnostavamman jos pihtaan? Voi kai se sitte niinkin olla että miehillä kun on se metsästysvietti niin pitäs esittää vaikeesti tavoiteltavaa, vaikka molemmat haluaa...

    Tykkäsin siitä ed. kommentista koska mä uskon että niinkin voi käydä (ja ihanaa että niin on käynytkin), eikä liittynyt mitenkään siihen että sen kirjoitti nainen.. :)

    Ja psykopaatilla tarkotin ihan oikeasti hulluja ihmisiä ketkä raiskaa tai tappaa, enkä näitä peruspelimiehiä ketkä lirkuttelee vaan saadakseen pesää.. Ihan vaan selvensin nyt tässä. :)

    Kerroppa muuten samalla että jos siitä kysyy suoraan että kiinnostaako vai ei, niin voiko toinen olla selkeesti sitä mieltä että ei kiinnosta mutta ei myöskään uskalla/halua sanoa sitä suoraan? Jos ajattelee että toinen loukkaantuu? Koska itse olen edellisessä suhteessa viim. pari vuotta soutanut ja huovannut niin mä en jaksa sitä pelailua mitä nykyään kaikki näköjään harrastaa.

    Mä otan sitten ennemmin sen tiedon suoraan ettei kiinnosta, kuin että roikkuu kuukausi kaupalla "löysässä hirressä".. Tiedän että olen liian malttamaton ja pitäisi odottaa. Mutta kai toinen tietää nyt tässä vaiheessa että kiinnostaako vai ei? Joo, kyllä mä voin laittaa jossain vaiheessa jatkoa että miten kävi, vaikka kyllähän mäkin tässä vähän epäilen mutta toivon tosiaan että oisit tämän kerran väärässä. Kiitos vastauksista "Näin on".. :)

    Eli siis sinun mukaasi miehellä ei kehity tunteita seksikumppania kohtaan?
    Epäilen tuota. Lisäksi arvelen että useimpien miesten on vaikea harrastaa
    seksiä naisen kanssa, josta eivät ole hiukkaakaan kiinnostuneita.

    Mitä tulee tuohon ensimmäisen tapaamisen seksiin, niin tuskin se asia paranee
    sillä että odottaa toiseen tapaamiseen :)
    Ennemmin sitten joutuu odottamaan pidempään. Mutta johtaako tämä miehellä
    käsitykseen siitä että nainen ei ole hänestä kiinnostunut?

    Aloituksen perusteella yksin kyllä minunkin mielestäni näyttää hiukan huonolta..
    Mutta ei näistä aina tiedä. Ei täällä anneta tarpeeksi tietoja kunnollisten päätelmien
    tekemiseen.

    Äänestä

  • aset kirjoitti:

    "Eli siis sinun mukaasi miehellä ei kehity tunteita seksikumppania kohtaan?"

    Ei niin vahvasti kuin naisilla, joissakin tapauksissa ne tunteet voivat jopa lopahtaa.

    ". Lisäksi arvelen että useimpien miesten on vaikea harrastaa
    seksiä naisen kanssa, josta eivät ole hiukkaakaan kiinnostuneita."

    Sinä ajattelet ehkä nyt niillä naisen aivoilla. Kysymys on että miten on kiinnostunut. ;)
    Mies voi olla kiinnostunut naisesta seksuaalisesti ja pitää tätä viehättävänä mutta jos kuvittelet että se tarkoittaa että mies on kiinnostunut naisesta muuten on juuri harhaa.
    Nainen usein kiinnostuu miehestä jos ei etsi pelkkää panoseuraa KOKONAISVALTAISESTI kun taas mies näkee nämä erillisinä osasina.
    Senpä takia olisi hyvä naisena ujuttaa mukaan näitä muita asioita pitemmällä aikavälillä ja tuoda seksi mukaan vasta vähitellen.

    "Mitä tulee tuohon ensimmäisen tapaamisen seksiin, niin tuskin se asia paranee
    sillä että odottaa toiseen tapaamiseen :)"

    En jaksa edes vastata tuohon koska ei näy menevän asia läpi tippaleipäaivojen.

    "Ennemmin sitten joutuu odottamaan pidempään. Mutta johtaako tämä miehellä
    käsitykseen siitä että nainen ei ole hänestä kiinnostunut?"

    Kuuleppas, eikös teidän naisten pitäisi olla seksuaalisten signaalien experttejä?
    Voi kai sitä seksuaalisuutta ja halua, sekä kiinnostusta osoittaa muutenkin kuin menemällä sänkyyn.
    Suudelmat merkkaavat myös miehelle paljon, samoin kuin lähellä olo. Ne ovat tietynlainen osoitus ja merkki kiinnostuksesta sekä jopa tietynlainen odottava lupaus jatkosta.

    Sitä teidän tulisi harrastaa eikä mennä sänkyyn, uskokaa nyt kun setä neuvoo.

    Missään en sanonut että toiset treffit ovat se paikka harrastaa seksiä myöskään! Aivan liian pian elleivät sitten nämä mies ja nainen olisi ensin puhuneet viikon sitten tavanneet sitten taas puhuneet viikon. Sitten jo toisella tapaamisella seksiä olisi voinut harkita mutta en menisi vielä siltäkään pohjalta lupaamaan mitään koska kyseessä on vasta toinen livetapaaminen.

    "Aloituksen perusteella yksin kyllä minunkin mielestäni näyttää hiukan huonolta..

    tekemiseen. "

    :D
    Kyllä näistä vain tietää.
    Te naiset ette näköjään ymmärrä suhteiden luomisesta tämän perusteella mitään ettekä myöskään miesten tunne-elämästä ja seksuaalisuudesta.

    Mies myös tiedostamattomasti tarvitsee vähän haastetta ja tässä jopa mukavan ei pelurimiehen tapauksessa voi käydä kylmät eli että liian nopea tahti jutuissa, tapaaminen ja sen päälle seksiä voi miehelle tuottaa lähinnä tyhjän olon.

    Eipä siinä mitään, onpahan näitä nähty ennenkin lukemattomia.

    Äänestä

  • Malttamaton hölmö.. kirjoitti:

    Kyllä mä ymmärrän mitä tarkotat, ja toivon että oisit tällä kertaa väärässä.. Totta, olen tosi ihastunut ja se mua ahdistaakin, kun en ole ikinä uskonut että voisin netissä tavata ketään niin mielenkiintoista tyyppiä.
    Ja toisekseen, mä todellakin olen ollut suhteessa yli 10 vuotta jossa toinen ei paljon tykännyt jutella, ja jos tässä ihastuksessa ei muuta positiivista ole niin ainakin heräsin ja vihdoinkin tajusin että on hyvä kun erottiin ja että on olemassa myös miehiä joiden kanssa pystyy/tykkää jutella. :) Eli ei edelleenkään kaduta.

    Meinaatko että jos vielä tavataan ja ei ole seksiä niin se muuttaa tilannetta jotenkin? Tekeekö se minusta jotenkin kiinnostavamman jos pihtaan? Voi kai se sitte niinkin olla että miehillä kun on se metsästysvietti niin pitäs esittää vaikeesti tavoiteltavaa, vaikka molemmat haluaa...

    Tykkäsin siitä ed. kommentista koska mä uskon että niinkin voi käydä (ja ihanaa että niin on käynytkin), eikä liittynyt mitenkään siihen että sen kirjoitti nainen.. :)

    Ja psykopaatilla tarkotin ihan oikeasti hulluja ihmisiä ketkä raiskaa tai tappaa, enkä näitä peruspelimiehiä ketkä lirkuttelee vaan saadakseen pesää.. Ihan vaan selvensin nyt tässä. :)

    Kerroppa muuten samalla että jos siitä kysyy suoraan että kiinnostaako vai ei, niin voiko toinen olla selkeesti sitä mieltä että ei kiinnosta mutta ei myöskään uskalla/halua sanoa sitä suoraan? Jos ajattelee että toinen loukkaantuu? Koska itse olen edellisessä suhteessa viim. pari vuotta soutanut ja huovannut niin mä en jaksa sitä pelailua mitä nykyään kaikki näköjään harrastaa.

    Mä otan sitten ennemmin sen tiedon suoraan ettei kiinnosta, kuin että roikkuu kuukausi kaupalla "löysässä hirressä".. Tiedän että olen liian malttamaton ja pitäisi odottaa. Mutta kai toinen tietää nyt tässä vaiheessa että kiinnostaako vai ei? Joo, kyllä mä voin laittaa jossain vaiheessa jatkoa että miten kävi, vaikka kyllähän mäkin tässä vähän epäilen mutta toivon tosiaan että oisit tämän kerran väärässä. Kiitos vastauksista "Näin on".. :)

    "Kyllä mä ymmärrän mitä tarkotat, ja toivon että oisit tällä kertaa väärässä.. Totta, olen tosi ihastunut ja se mua ahdistaakin, kun en ole ikinä uskonut että voisin netissä tavata ketään niin mielenkiintoista tyyppiä."
    Kannattaa ehdottomasti käydä myös niitä keskusteluja läpi sekä miettiä mikä johti sinut tuolle ihastuksen tielle sekä olettamaan että hän on yhtä kiinnostunut. Siis jos tässä käy "huonosti"

    "on olemassa myös miehiä joiden kanssa pystyy/tykkää jutella. :) Eli ei edelleenkään kaduta."

    Ei ehkä kaduta mutta nyt sinulla voi olla epärealistiset odotukset jatkosuhteita silmällä pitäen. Odotat sitä samaa "kemiaa" sekä seksuaalisuutta mukaan nyt sitten myös seuraavissa mahdollisissa nettideiteissä, eikö niin?
    Samalla moni potentiaalinen kumppaniehdokas jää tämän tapaamasi tyypin varjoon.
    Naiset tahtovat rakentaa näitä "ei kaduta, kun oli niin mukavaa ja tätä haluan lisää" vaikka todellisuudessa heitä on saatettu juuri höynäyttää ja suoraan sanottuna vetää nenästä.
    Täten nainen sitten etsii jatkossa samanlaisia kokemuksia ja tulee seuraavan mahdollisen pelurin hyväksikäyttämäksi tai sitten sivuuttaa jonkun hyvän miehen tehden virheitä valinnoissaan koska odottaa samanlaista tunnereaktioita kuin tämän tyypin kanssa.

    Toisin sanottuna jos tästä ei kehkeydy mitään niin sinulle pitäisi tulla PASKA OLO jotta tajuaisit että jatkossa osaat toimia ja valita toisin. Muuten teet saman virheen uudelleen kuten niin monet naiset tekevät pelureiden kanssa.

    "Meinaatko että jos vielä tavataan ja ei ole seksiä niin se muuttaa tilannetta jotenkin? Tekeekö se minusta jotenkin kiinnostavamman jos pihtaan? Voi kai se sitte niinkin olla että miehillä kun on se metsästysvietti niin pitäs esittää vaikeesti tavoiteltavaa, vaikka molemmat haluaa..."

    Yritä nyt sinäkin ymmärtää että tässä ei ole kysymys TIETOISESTA miehen toiminnasta.

    Ei se nyt varsinaisesti ole "metsästysviettiä" vaan sitä että miehelle virittyy ajatus SITOUTUMISESTA eikä SEkSISTÄ.
    Ne ovat miesten maailmassa kaksi eri asiaa mutta osa naisista käyttää seksiä saadakseen miehen sitoutumaan. Itse suosittelen että miehelle luodaan kuva suhteesta jossa on muutakin kuin seksi ja että suhteesta tulisi nauttia muutenkin.

    "Ekalla kerralla pano, seuraavilla tapaamisilla vain kahvit", voi käyttää apukeinona niissä tapauksissa jossa mieheen on vähän tutustuttu jossakin ja vaikkapa sorruttu kännipanoon tai yhden illan suhteeseen. Sitten jos haluaa miehestä jotain muutakin irti niin rauhoittaa tilanteen seuraavilla tapaamisilla. Osoitat edelleen kiinnostusta seksiin mutta kerrot että pelkkä seksi ei kiinnosta ja tahdot tutustua rauhassa sekä viettää yhdessä muuten aikaa.
    Sillä voi joskus pelastaa tilanteen mutta on se silti huonompi vaihtoehto kuin seksin siirtäminen myöhemmäksi.

    Kysymys ei ole "pihtaamisesta". Tuollainen termi on typerä koska sinä ajattelet asioita SUHTEEN kannalta etkä SEKSIN kannalta.

    Jos taas haluat että suhteenne on seksipainoitteinen ehkä lyhyt romanssi jne. niin tarjoa toki seksiä.

    "Tykkäsin siitä ed. kommentista koska mä uskon että niinkin voi käydä (ja ihanaa että niin on käynytkin), eikä liittynyt mitenkään siihen että sen kirjoitti nainen.. :)"

    Tätä juuri pelkäsinkin.
    Jos sata ihmistä sanoo naiselle ettei tule toimimaan (vaikka kaikki miehiä) ja yksi nainen sanoo että "voi onnistua" niin nainen tunteissaan uskoo voittavansa lotossa.

    Älä mene tunne, toivo ja usko pohjalta. Tulet muuten pettymään ankarasti todella usein.

    "Kerroppa muuten samalla että jos siitä kysyy suoraan että kiinnostaako vai ei, niin voiko toinen olla selkeesti sitä mieltä että ei kiinnosta mutta ei myöskään uskalla/halua sanoa sitä suoraan? Jos ajattelee että toinen loukkaantuu? Koska itse olen edellisessä suhteessa viim. pari vuotta soutanut ja huovannut niin mä en jaksa sitä pelailua mitä nykyään kaikki näköjään harrastaa."

    Totta kai voi ajatella noin.
    Jos mies ei halua puhua tai sitten tapaamisella lähinnä on seksin perässä niin hän ei ole OIKEASTI sinusta kiinnostunut. Siis SUHDETTA ajatellen.
    Myös miehelle voi tulla fiilis että "edettiin liian nopeasti". Tunteet menevät vähän kuin ohi, samoin kuin naisilla joskus. Erona usein on se että kun naisilla menee tunteet ohi niin silloin yleensä ei ole ehditty harrastaa seksiä eli on vaikkapa edetty liian hitaasti ja mies ei ole ollut tarpeeksi aktiivinen naisen kanssa. Sama voi tapahtua miehelle mutta usein siihen liittyy nopea tutustuminen ja seksi, jonka jälkeen mies aivan kuin herää unesta "tyhjentymisen jälkeen" että ei tämä sen erikoisempaa ollutkaan...

    "Mä otan sitten ennemmin sen tiedon suoraan ettei kiinnosta, kuin että roikkuu kuukausi kaupalla "löysässä hirressä".. Tiedän että olen liian malttamaton ja pitäisi odottaa. Mutta kai toinen tietää nyt tässä vaiheessa että kiinnostaako vai ei?"

    Hänellä voi olla kuule muitakin ehdokkaita tarjolla.

    Jos haluat niin kuvaile miestä vähän tänne niin voin päätellä että milainen tyyppi on kyseessä. Oliko kuvallinen profiili muuten?

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    "Eli siis sinun mukaasi miehellä ei kehity tunteita seksikumppania kohtaan?"

    Ei niin vahvasti kuin naisilla, joissakin tapauksissa ne tunteet voivat jopa lopahtaa.

    ". Lisäksi arvelen että useimpien miesten on vaikea harrastaa
    seksiä naisen kanssa, josta eivät ole hiukkaakaan kiinnostuneita."

    Sinä ajattelet ehkä nyt niillä naisen aivoilla. Kysymys on että miten on kiinnostunut. ;)
    Mies voi olla kiinnostunut naisesta seksuaalisesti ja pitää tätä viehättävänä mutta jos kuvittelet että se tarkoittaa että mies on kiinnostunut naisesta muuten on juuri harhaa.
    Nainen usein kiinnostuu miehestä jos ei etsi pelkkää panoseuraa KOKONAISVALTAISESTI kun taas mies näkee nämä erillisinä osasina.
    Senpä takia olisi hyvä naisena ujuttaa mukaan näitä muita asioita pitemmällä aikavälillä ja tuoda seksi mukaan vasta vähitellen.

    "Mitä tulee tuohon ensimmäisen tapaamisen seksiin, niin tuskin se asia paranee
    sillä että odottaa toiseen tapaamiseen :)"

    En jaksa edes vastata tuohon koska ei näy menevän asia läpi tippaleipäaivojen.

    "Ennemmin sitten joutuu odottamaan pidempään. Mutta johtaako tämä miehellä
    käsitykseen siitä että nainen ei ole hänestä kiinnostunut?"

    Kuuleppas, eikös teidän naisten pitäisi olla seksuaalisten signaalien experttejä?
    Voi kai sitä seksuaalisuutta ja halua, sekä kiinnostusta osoittaa muutenkin kuin menemällä sänkyyn.
    Suudelmat merkkaavat myös miehelle paljon, samoin kuin lähellä olo. Ne ovat tietynlainen osoitus ja merkki kiinnostuksesta sekä jopa tietynlainen odottava lupaus jatkosta.

    Sitä teidän tulisi harrastaa eikä mennä sänkyyn, uskokaa nyt kun setä neuvoo.

    Missään en sanonut että toiset treffit ovat se paikka harrastaa seksiä myöskään! Aivan liian pian elleivät sitten nämä mies ja nainen olisi ensin puhuneet viikon sitten tavanneet sitten taas puhuneet viikon. Sitten jo toisella tapaamisella seksiä olisi voinut harkita mutta en menisi vielä siltäkään pohjalta lupaamaan mitään koska kyseessä on vasta toinen livetapaaminen.

    "Aloituksen perusteella yksin kyllä minunkin mielestäni näyttää hiukan huonolta..
    Mutta ei näistä aina tiedä. Ei täällä anneta tarpeeksi tietoja kunnollisten päätelmien
    tekemiseen. "

    :D
    Kyllä näistä vain tietää.
    Te naiset ette näköjään ymmärrä suhteiden luomisesta tämän perusteella mitään ettekä myöskään miesten tunne-elämästä ja seksuaalisuudesta.

    Mies myös tiedostamattomasti tarvitsee vähän haastetta ja tässä jopa mukavan ei pelurimiehen tapauksessa voi käydä kylmät eli että liian nopea tahti jutuissa, tapaaminen ja sen päälle seksiä voi miehelle tuottaa lähinnä tyhjän olon.

    Eipä siinä mitään, onpahan näitä nähty ennenkin lukemattomia.

    Miehenä luulet olevasi naisten ajatusmaailman asiantuntija? Vaikka meitä naisia on monenlaisia.
    Myös meissä on niitä putkiaivoisesti ajattelevia.
    Ja minun mielestäni hermostuit nyt sen verran turhasta että putkiavosi menivät mutkalle,
    jolloin lopputulos oli tippaleipäaivoajattelua.

    Eli jos sinun kanssasi ei ole samaa mieltä, alat oitis halveraamaan naisia? Miksi sinua edes pitäisi
    uskoa jos tuo on asenteesi?
    Vaikea kanssasi on keskustella asiallisesti, koska vain sinun mielipiteesi on se oikea.

    Mitä tulee tuohon toisella kerralla sänkyyn menoon, niin vääntsit senkin oman mielesi mukaan.

    Vai emme me naiset ymmärrä suhteen luomisesta mitään? Kuule, minulla on on ollut suhteita,
    ja kuten todettiin, aloittajalla on ollut suhteita, samoin lienee suurimmalla osalla naisista.
    Nyt yhtäkkiä sinä sanelet miten suhteet muodostetaan ja miten ne menevät?
    Oletko aivan terve?
    Oletko varma että SINULLA itselläsi on ollut suhteita??
    Vai kaatuivatko ne siihen että nainen ei ymmärtänyt ajatusmaailmastasi mitään.

    Vaikuttaa siltä että tämä nettimaailma on täynnä miehiä, joiden moraalinen selkäranka
    on vielä heikompi kuin joillain baareissa ja ravintoloissa saalistavilla.
    Ja sinä puolustat sellaista?

    "Miehenä luulet olevasi naisten ajatusmaailman asiantuntija? Vaikka meitä naisia on monenlaisia.

    jolloin lopputulos oli tippaleipäaivoajattelua."

    Minulla olisi loputon esimerkki suma tippaleipäaivoajattelusta. Ongelma on se että naiset kuvittelevat tietävänsä suhteita ja tunteista niin paljon. Lopputulos on se etteivät he monesti tiedä eivätkä ymmärrä.
    Tippaleipäaivottelu muuten ei ollut loukkaus vaan toteamus. Naiset tahtovat ajatella että esimerkiksi miehellä seksi liittyy kiinnostukseen naisesta KOKONAISVALTAISESTI vaikka suurin osa miehistä on kiinnostunut seksistä aina ja kaikkialla lähes kenen tahansa kanssa.

    Tässähän puhuttiin miehistä ja miesten suhteiden luonnista. Miesten tunne elämästä. Miksi käännät tämän naisten jutuksi?

    Totesin vain että monet naiset tekevät näitä virheitä kun eivät näytä ymmärtän suhteista, omista tunteista tai miesten tunne-elämästä mitään.
    Jos yritän kertoa asiasta miten ehkä kannattaa toimia niin jotenkin mielipiteeni on ainut oikea?

    Joo, tehkää sitten miten haluatte. Itkekää ja voivotelkaa yöt läpeensä että mikä meni pieleen. Selitelkää sitä sitten itsellenne jälkikäteen sillä että mies ei ollut oikea, kohtalo puuttui peliin blah-blah, vaikka itse saatoitte mokata koko homman.
    Niin ja miehissä myös usein on vikaa esimerkiksi kun tahtovat seksiä ekoilla kerroilla mutta naisen on helpompi siirtää seksiä kuin naisen koska muuten mies antaa seksuaalisesti passiivisen kuvan mikä ei ole miehelle hyväksi.

    "Eli jos sinun kanssasi ei ole samaa mieltä, alat oitis halveraamaan naisia? Miksi sinua edes pitäisi
    uskoa jos tuo on asenteesi?
    Vaikea kanssasi on keskustella asiallisesti, koska vain sinun mielipiteesi on se oikea."

    Kerroin vain oman mielipiteeni, pahoittelen jos se tuli liian painokkaasti.
    Sitä kuule alkaa turhautua jos toitotan tätä naisille joka paikassa mutta kukaan ei näytä koskaan uskovan. Omasta lähipiiristä on naisia kärsinyt näistä samoista vaivuudesta ja sellaisesta naisten illuusiosta että "osaavat luoda suhteita". Suhteiden määrä nyt ei kerro mitään jos ne ovat lyhyitä ja nainen etsii kuitenkin pitkää toimivaa sekä onnellista suhdetta.

    "Mitä tulee tuohon toisella kerralla sänkyyn menoon, niin vääntsit senkin oman mielesi mukaan."

    Tätä en ihan ymmärtänyt.

    "Vai emme me naiset ymmärrä suhteen luomisesta mitään? Kuule, minulla on on ollut suhteita,

    Vai kaatuivatko ne siihen että nainen ei ymmärtänyt ajatusmaailmastasi mitään."

    Suhteen luominen on eri asia kuin HYVÄN SUHTEEN luominen.

    Mistä sinä kuvittelet minun ajatusteni kumpuavan?
    Omista epäonnistuneista ja toisten epäonnistuneista suhteista sekä toisaalta niiden suhteista jotka olen nähnyt onnistuvan.

    Kyllä useampi orastava suhde on kaatunut siihen ettei nainen pääse minun ajatusmaailmaani mukaan. En kyllä nyt ymmärrä mitä sillä tämän asian kanssa on tekemistä jos olen epäonnistuja omissa suhteissani. Sitä suuremmalla syyllä tahdon neuvoa ihmisiä toimimaan oikein.
    Syy minkä takia en ole onnistunut löytämään suhdetta johtuu muuten siitä etten ole kovin erikoisen hyvän näköinen mies jne. joten vaihtoehdot naisissa ovat aika vähissä.

    "Vaikuttaa siltä että tämä nettimaailma on täynnä miehiä, joiden moraalinen selkäranka

    Ja sinä puolustat sellaista? "

    No en todellakaan puolustele!!

    Jos kyseessä on peluri niin sitten on käynyt ikävästi. Kerroin vain naiselle kuinka moista voi välttää jos tahtoo niin ettei tulisi loukatuksi.
    Toisaalta kerroin myös että jos kyseessä EI OLE varsinainen peluri että joka tapauksessa kannattaa edetä hitaammin kuin kuvittelisi jos etsii pitkäaikaista suhdetta.

    Kerroin vain asioita joilla pitkäaikaista suhdetta voi rakentaa alusta asti.

    En nyt viitsi kopioida noita kommentteja tähän, menee turhaan tilaa.

    En käännä naisten asiaksi, vaan totean että miehinen näkemys ei yksin riitä:
    jos eletään pelkästään miehen ehdoilla ja miehen tunne-elämän ja logiikan
    mukaan, niin homma kaatuu aivan varmasti ennemmin tai myöhemmin.
    Eli jo aloituksessa olisi ehkä hyvä että homma menisi molemmilla samaa rataa..
    Tässä kohtaahan pelimiehet pääsevät helposti pukille, koska osa meistä naisista
    nyt on melko nopeita ja suoraviivaisia. Tunteilla taktikointi ei ole kaikkien juttu.

    Siinä mielessä olet kyllä oikeassa, että välttämällä seksuaalista kontaktia voi näistä
    pelureista päästä säikähdyksellä. Mutta ei se ole uusi asia, itse asiassa nettideittailuun
    pitäisi liittää varoitusteksti, jossa mm. tuo asia tuodaan ilmi. Ja naulata se tuohon
    palstan alkuun.

    Ja se että mies ajattelee seksiä usein, ellei suorastaan lakkaamatta, ei toki ole
    mikään uusi asia naisille :D
    Myös me naiset saatamme toisinaan erehtyä ajattelemaan sitä..
    Toki suhtautuminen seksiin voi olla erilaista kuin miehillä, ja naiminen miehen kanssa
    voipi aiheuttaa tykästymistä. Mutta... olen kuullut mieshenkilön toteavan samaa. Ehkä hän sitten oli poikkeus?

    Mikä sitten on hyvä suhde? Lanseeraat nyt taas oletuksen, jonka mukaan sinulla on ultimaatti
    tieto asiasta:)
    En toki epäile etteikö käsityksesi olisi oikea, mutta minä en itse aio elää miehen näkemyksen
    ja ehtojen mukaan. Joko toimemme ja ajatuksemme ym. menevät yksiin tai sitten eivät.
    Edellinen vaihtoehto olisi varmaankin enemmän sitä laatua.

    Ja jos aloittaja tosiaan olisi kohdannut pelurin, niin tuskin tuollainen kommentointi
    mitä tässäkin aloituksessa on nähty, on enää asiallista. Lähinnä typerää ja lapsellista,
    käytöstä jota voinee odottaa juuri pelureilta joille tärkeintä on vain se kassien
    tyhjennys ja kaatojen keräily.
    Sillä että kohde on elävä ihminen, jolla on tunteet ei tunnu kauheasti olevan heille väliä.
    Siinä vaiheessa kun kohde alkaa valittamaan, niin peluri syyttää kohdettaan siitä
    että miksi olit niin helppo. Oma selkäranka ja vastuun kantaminen omasta toiminnasta
    sysätään toiselle ihmiselle.

    "En käännä naisten asiaksi, vaan totean että miehinen näkemys ei yksin riitä:

    Eli jo aloituksessa olisi ehkä hyvä että homma menisi molemmilla samaa rataa.."

    Samaa rataa eli sillä tavoin kuin naiset haluavat tai miltä heistä tuntuu?

    Yritän juuri tuoda esille sitä että molempien ehtoja tulisi noudattaa ja tässä kyllä nyt vain seurattiin aika tarkkaan tämän nopeita haluja jotka yleensä eivät kanna kovin pitkälle.

    Eiköhän tämä kaiken neuvonnan tarkoituksena seksin siirtämisineen jne. pyritä juuri varmistamaan että asiat etenevät samaa rataa ja jopa MIEHEN NOPEIDEN HALUJEN vastaisesti jopa?
    Moni mieskään ei ymmärrä tuota miksi seksiä kannattaa odottaa hieman.

    "Tässä kohtaahan pelimiehet pääsevät helposti pukille, koska osa meistä naisista
    nyt on melko nopeita ja suoraviivaisia. Tunteilla taktikointi ei ole kaikkien juttu."

    Sitten sinulla ei ole kovin kypsä näkemys suhteista vaan aika nykyajan malli "kokeillaan ensin, katotaan ja kadutaan myöhemmin"

    Ei se mitään taktikointia ole jos seksiä siirretään sekä pyritään luomaan toisenlainen tunneside kuin pelkkään seksiin perustuva. Nainen vain tahtoo olettaa että se miten asiat hänellä tapahtuvat niin tapahtuvat samalla miehellä. Se on paha virhe. Vähän kuin joku viaton ihastuminen kun toinen ei olekkaan kiinnostunut tippaakaan.

    Pointti on se että jos haluat pitkäikäisen suhteen jota ehkä ap. etsii (sen käsityksen sain) niin silloin taktikointia täytyy harrastaa sekä laatia täysin toisenlainen toimintatapa kuin jos ehdit lyhyttä romanssia tai sitten puhdasta sekstailua.

    Ymmärrätkö miten sattumanvaraiseksi homma muuttuu jos ihminen etsii vaikka 260 viikon mittaista suhdetta (viisi vuotta) ja ensimmäisen viikon nettailun sekä yhden tapaamisen jälkeen päädytään sänkyyn? Minne ihmisillä on niin kiire?

    En nyt tarkoita että kukaan tietää miten pitkään suhde tulee kestämään mutta vähän mittasuhteita voisi miettiä.

    "Siinä mielessä olet kyllä oikeassa, että välttämällä seksuaalista kontaktia voi näistä

    palstan alkuun."

    Aivan totta. Tämä oli ainakin hyvä herätys ap.lle jos tästä ei muuta seuraa.

    Valitettavasti usein vain käy niin että nainen tämän jälkeen kuvittelee että myös se vakavampi suhde alkaa tällä tavoin eikä enää viehäty vähemmän kiihkeästi alkavista suhteista. Siinä mennään sitten metsään ja pahasti...pelureille tulee uutta saalista uudestaan ja uudestaan.

    "Ja se että mies ajattelee seksiä usein, ellei suorastaan lakkaamatta, ei toki ole
    mikään uusi asia naisille :D
    Myös me naiset saatamme toisinaan erehtyä ajattelemaan sitä.."

    Mutta mutta...naiset ovat yleensä valikoivampia kohteissaan. Miehelle ei välttämättä se yksi riitä. Hitaalla etenemisellä varmistetaan sitä että miehen on joko sitouduttava tai siirryttävä muihin puuhiin. Samalla omia tunteita ei syvennetä seksillä

    "Toki suhtautuminen seksiin voi olla erilaista kuin miehillä, ja naiminen miehen kanssa
    voipi aiheuttaa tykästymistä. Mutta... olen kuullut mieshenkilön toteavan samaa. Ehkä hän sitten oli poikkeus?"

    Se aiheuttaa tykästymistä. Nimittäin siihen seksiin ;) ei naiseen.
    Jos etsii SUHDETTA naisen tulee varmistaa että mies on kiinnostunut NAISESTA eikä SEKSISTÄ tämän naisen kanssa.
    Toki miesten välillä on vaihtelua ja paljon riippuu elämäntilanteesta sekä muista mahdollisuuksista.

    "Mikä sitten on hyvä suhde? Lanseeraat nyt taas oletuksen, jonka mukaan sinulla on ultimaatti

    Edellinen vaihtoehto olisi varmaankin enemmän sitä laatua."

    Puhun nyt yleisellä tasolla suhteista.
    Sitä että molemmilla on hyvä olo ja tunne on hieman kestävämpi kuin hetken häivähdys tai että "katotaan mitä tästä tulee" arpapeli.
    Vai tarkoitatko ettei näkemykseni suhteesta voi olla lainkaan sellainen mitä sinä haet koska olen mies?
    Jos etsii vakavampaa ja pidempää suhdetta jossa on onnellisuutta niin se vaatii tietynlaista suhtautumista asiaan. Se on tosiasia eikä mikään mielipide juttu. Siitä voidaan keskustella mitkä ne asiat ovat jotka johtavat pitempiaikaiseen hyvään ja onnelliseen suhteeseen. Siitä olen varma ettei se ole nopea tutustuminen ja seksi.

    Mitä tulee muuten miesten tahtoon niin mitenkäs suu pantaisiin jos ehdottaisin ettemme harrasta seksiä aivan heti? Menisikö suu mutrulleen. Että tutustutaisiin rauhassa ja ihastuttaisiin?
    Katsos kun silloin toisenlaiset tunteet, syvemmät tunteet heräävät tai sitten eivät herää. Tuona katseluaikana sitten voi tehdä päätöksiä edetäänkö sinne sänkykamariin.
    Mutta miehenä tuollaista on hyvin vaikea ehdottaa koska nainen kokee lähes heti (kuten sinäkin ehkä juuri ajattelit) että mies ei ole kiinnostunut? on epäseksuaalinen? sillä ei seiso? salaileeko se jotain? onko se huono sängyssä/kokematon? onkohan sillä sukupuolitauti? mikä mussa on vikana kun se ei halua mua? jne.

    Puhumme ihan nyt mielestäni yleisistä asioista jossa pyritään tietynlaiseen kompromissiin miesten ja naisten erilaisten tarpeiden välillä jotta varmistaisimme pidemmän suhteen syntymisen.. Emme yksittäisten ihmisten haluista millainen suhteen tulisi olla.

    Kovin moni etsii sitä intohimoa ja kiihkeyttä mutta se on vain aika luonnollista ettei se kestä. Jos suhdetta ei muuten ole rakennettu ja toisaalta ei ole edes mitään yhteistä niin siihen se jää. Osa haluaa pomppia tuollaisissa suhteissa kunnes sitten "tapaavat sen oikean". Kiintymys kestää ja sille sitä suhdetta alussa tulisi rakentaa. Onko yhteisiä juttuja jne. jota nämä kaksi olivat harrastaneet mutta päätä huimaavalla tahdilla ja sitten on päädytty sänkyyn. Nyt on selvästi krapula-aamu ja mies on kömpinyt naisen kämpiltä kotiinsa ja luvannut soitella. Naista harmittaa kun oli niiiiiiiin ihana mies. ;)

    "Sillä että kohde on elävä ihminen, jolla on tunteet ei tunnu kauheasti olevan heille väliä.

    sysätään toiselle ihmiselle. "

    Voi elämä.

    Onko täällä joku peluri syyttämässä jotakuta? Todennäköisesti täällä on nimenomaan ei-peluri miehiä sanomassa naiselle että "miten tyhmä sä voit olla".

    Tästä kyseisestä rikoksesta eli peluruudesta ei edes tuomita missään oikeus asteessa joten eiköhän se nimenomaan tulisi olla niin että NAISELLA tulisi olla sitä selkärankaa ja ottaa vastuu omista tunteistaa sekä siitä loukkaako ITSEÄÄN antamalla liian helposti vai ei.
    Tuskimpa kuule peluri välittää meidän moraalikäsityksistä. Tuomitsen jyrkästi sellaisen touhun mutta toisaalta mieshän ei edes välttämättä ole viestittänyt että haluaa mitään sen enempää mutta nainen on olettanut niin.

    Se minkä takia kannattaa käyttää jyrkkääkin kieltä naista kohtaan että hän tajuaa välttää paremmin jatkossa vastaavanlaiset kusipäät ja tapahtumat.

    En edes ymmärrä miten tässä sysätään vastuu jotenkin sille miehelle/pelurille jos nainen tässä sitä SUHDETTA etsii eikä SEKSIÄ ja antamalla neuvoja pyrimme varmistamaan että niin tapahtuu.
    Mitä se auttaa sitä miehen käytöstä ruotia?

    Osa miehistä (ja naisista) tekee mitä huvittaa ja meille lopuille jää vain keino yrittää suojautua heiltä sekä tutkia heidän motiiveja ennen kuin loukkaavat meitä. Yritetään keskittyä siihen mitä me teemme ja mitä päätelmiä voimme tehdä toisista sekä kuinka tulisi asioita järjestää että saavuttaisimme tavoitteemme eli sen onnellisen mahdollisesti pitkäkestoisen suhteen.

    "Samaa rataa eli sillä tavoin kuin naiset haluavat tai miltä heistä tuntuu?"

    Ei vaan että molemmilla olisivat ajatukset ja toiminta saman suuntaisia.
    En usko liiallisen testaamisenkaan ja epäluuloisuuden olevan hyvä alku
    suhteelle.
    Suhdehan perustuu luottamukselle. Jos sitä pitää heti alusta epäillä
    ja tarkistella jatkuvasti, niin ei hyvä heilu. Toki entarkoita sitä,
    että pitää ketään sokkona uskoa.

    "Sitten sinulla ei ole kovin kypsä näkemys suhteista vaan aika nykyajan malli "kokeillaan ensin, katotaan ja kadutaan myöhemmin"

    Ymmärsit tämän kommenttini aika mielenkiintoisesti. Lisäksi luulet siitä näkeväsi
    mitä ajattelen? Olet väärässä. Miksi sinulla on sitten niin vaikeaa suhteen löytämisessä,
    jos olet niin kypsä ja viisas itse? Ulkonäkö ei ole syy, sillä on paljon miehiä, jotka
    eivät ole minkään näköisiä, silti heillä on vientiä.

    Harvempi etsii 260 viikon mittaista suhdetta, joten nyt kommentissasi ammuit
    mielestäni hiukan ohi. Ja hyvän suhteen alkaminen ei edellytä taktikointia vaan
    kahden samaa haluavan ihmisen kohtaamisen, jotka lisäksi ovat ajatuksiltaan
    ja toimintatavoiltaan riittävän toimeen tulevia.

    On aina ikävää jos joutuu heräämään huomatakseen joutuneensa huijatuksi.
    Jotenkin mielestäni kirjoituksestasi paistaa katkeruus ja vahingonilo. Miksi?
    Ei ole aloittajan eikä muunkaan naisen vika, jos pelimies tai muuten huomiota
    herättävämpi mies on on mennyt "ohitsesi".

    Ongelma ei ehkä ole se että nainen viehättyy mainitsemastasi tavasta aloittaa suhde.
    Se on aika tavallista monien kohdalla. Toiset parit käyvät työpaikallakin naimassa
    jossain komerossa. Kaiken lisäksi kumpikin on varattu omalla tahollaan, ja aikanaan
    sitten he eroavat ja muuttavat yhteen.
    Kyllä tätä sattuu, joskus menee myös pieleen. Enkä esitä tässä mitään oikeutusta pettämiselle.

    Niin, mainitsemani mies kyllä puhui nimenomaan tunteista kyseistä naista kohtaan, ei seksistä.
    Muta ehkä olet itse vain seksiä naisessa ajatteleva?

    Minä en hyväksy sitä että miehellä on oikeus koetella saako hän naiselta seksiä.
    Jos hän ilmaisee sitä haluavansa ja sanoo haluavansa myös muuta, niin hänen
    olisi syytä sitä myös tarkoittaa. Muussa tapauksessa hän on antanut harhaajohtavia tietoja
    itsestään, ja HÄNEN PITÄISI OLLA VASTUUSSA SIITÄ. Poliisin kauttako miehet pitäisi
    kierrättää? Poliiseilla on sen verran hyvä kyky, että he tietäisivät puhuuko kaveri paskaa vai ei.

    Jos lähdemme sille linjalle että naisen tulee testata miestä, niin mies on se joka
    ei silloin ole vastuussa mistään tähän asiaan liittyvästä. Vastuu on yksin naisella.

    Vastuuntuntoinen mies ei toimi niin, sinä ilmeisesti kuulut johonkin muuhun ryhmään.
    Ja ei, en lähde kanssasi sovittelemaan tätä asiaa. Tälle asialle on vuosituhantiset
    perinteet, mutta se ei ole oikein.

    Ja minulle sopisi oikein hyvin, jos mies ehdottaisi ettemme harrasta seksiä aivan heti.
    Kunhan sitten myös pitää siitä kiinni. Se ei nimittäin ole automaattista.

    Huono käytös ei todellakaan ole puolusteltavissa. Sitä on turha koittaa oikeuttaa
    mainitsemillasi asioilla. Juttusi on suorastaan naivia ja typerää.
    Asiallinen kielenkäyttö on sallittua.

    "Minä en hyväksy sitä että miehellä on oikeus koetella saako hän naiselta seksiä.

    olisi syytä sitä myös tarkoittaa. Muussa tapauksessa hän on antanut harhaajohtavia tietoja"

    Minä en tajua yhtään mistä tässä puhut.
    Sanoin vain että jos joku antaa harhaanjohtavia tietoja että miten nainen voi asiaa itselleen helpommaksi ja vähemmän tuskaliaaksi tehdä.

    "itsestään, ja HÄNEN PITÄISI OLLA VASTUUSSA SIITÄ. Poliisin kauttako miehet pitäisi
    kierrättää? Poliiseilla on sen verran hyvä kyky, että he tietäisivät puhuuko kaveri paskaa vai ei."

    Poliisit eivät tiedä kuule paskaakaan puhuuko joku paskaa vai ei.
    Ainakaan suurin osa poliiseista. Varsinkaan tunneasioissa. ;)

    Eihän se poliisiasia ole.
    Nainen on vastuussa omista kokemuksistaan ja valitettavasti maailmassa on miehiä jotka loukkaavat/vahingoittavat jopa raiskaavat eivätkä jää tekosistaan kiinni.
    Tällaisilta naisen tulisi suojautua ihan itse. Suotta sitä yrittää peluria saada poliisien juttusille koska poliisit ovat vain ihmisiä eikä laissa ole pykäliä jolla ihmissuhteissa valehtelusta/pettämisestä voidaan tuomita ketään.

    "Jos lähdemme sille linjalle että naisen tulee testata miestä, niin mies on se joka
    ei silloin ole vastuussa mistään tähän asiaan liittyvästä. Vastuu on yksin naisella."

    Nainen on vastuussa omasta elämästään ja mies vastuussa omastaan. Nainen pyrkii ehkä kohti kestävää suhdetta ja mies kohti seksiä samalla kun valehtelee naiselle. Jos hän on valmis valehtelemaan niin pitääkö minun mennä nyt sitten miehelle laittamaan viestiä ja sanomaan "älä valehtele". Luuletko että hän uskoo?

    "Vastuuntuntoinen mies ei toimi niin, sinä ilmeisesti kuulut johonkin muuhun ryhmään.

    perinteet, mutta se ei ole oikein."

    Minä en osaa vastata kuin omista teoistani ja tunteistani, en toisten miesten ja ihmisten teoista. Jos olen niin tyhmä että annan jonkun naisen loukata minua ilmiselvällä tavalla niin totta kai minun täytyy miettiä miten jatkossa toimia ettei vastaavaa tapahdu kohdalleni.
    Miksi sinä minua tässä asiassa vainoat kun joku toinen mies on tehnyt ehkä ap.lle noin?

    "Ja minulle sopisi oikein hyvin, jos mies ehdottaisi ettemme harrasta seksiä aivan heti.
    Kunhan sitten myös pitää siitä kiinni. Se ei nimittäin ole automaattista."

    Hyvä kuulla.
    Pitää siitä kiinni? En tajua nyt kyllä lainkaan...

    "Huono käytös ei todellakaan ole puolusteltavissa. Sitä on turha koittaa oikeuttaa

    Asiallinen kielenkäyttö on sallittua. "

    No kiitos vain, kovinpa minua kiinnostaa kohta enää jutella kanssasi.

    Mies on itse vastuussa omasta käytöksestään. Jos hän antaa naiselle vääriä tietoja itsestään
    tai aikeistaan, on hän siitä vastuussa, EI NAINEN.
    Mikä tässä on ettei se mene jakeluun joillekin miehille?
    On aivan eri asia jos mies ei tuo esille mitään muuta.

    Ei sinun tarvitse laittaa viestiä miehelle. Tämä on yleistasoista keskustelua.
    Omilla kannaotoillasi saatat kuitenkin kertoa omista mielipiteistäsi.
    Ja jos mies ei piittaa, niin onko se joku syy antautua asialle?

    Minä en vainoa sinua, tässä puhutaan asiaan liittyvistä jutuista, ainakin niin luulin.

    On hyvä että toit esille näkemyksen miehistä ja seksistä. Kaikissa asioissa ei kanssasi tarvinne
    silti olla samaa mieltä.

    Joillakin miehillä juttu alkaa niin, että he sanovat seksin tulevan sitten aikanaan jne.
    Mutta osoittavat aika nopeasti oireita muusta.

    Poliisit ovat muuten aika hyviä näkemään ihmisistä kaikenlaisia asioita.

    Tarkoitat että nainen on syyllinen jos ei pysty suojautumaan raiskaukselta?

    Äänestä

  • aset kirjoitti:

    "Samaa rataa eli sillä tavoin kuin naiset haluavat tai miltä heistä tuntuu?"

    Ei vaan että molemmilla olisivat ajatukset ja toiminta saman suuntaisia.
    En usko liiallisen testaamisenkaan ja epäluuloisuuden olevan hyvä alku
    suhteelle.
    Suhdehan perustuu luottamukselle. Jos sitä pitää heti alusta epäillä
    ja tarkistella jatkuvasti, niin ei hyvä heilu. Toki entarkoita sitä,
    että pitää ketään sokkona uskoa.

    "Sitten sinulla ei ole kovin kypsä näkemys suhteista vaan aika nykyajan malli "kokeillaan ensin, katotaan ja kadutaan myöhemmin"

    Ymmärsit tämän kommenttini aika mielenkiintoisesti. Lisäksi luulet siitä näkeväsi
    mitä ajattelen? Olet väärässä. Miksi sinulla on sitten niin vaikeaa suhteen löytämisessä,
    jos olet niin kypsä ja viisas itse? Ulkonäkö ei ole syy, sillä on paljon miehiä, jotka
    eivät ole minkään näköisiä, silti heillä on vientiä.

    Harvempi etsii 260 viikon mittaista suhdetta, joten nyt kommentissasi ammuit
    mielestäni hiukan ohi. Ja hyvän suhteen alkaminen ei edellytä taktikointia vaan
    kahden samaa haluavan ihmisen kohtaamisen, jotka lisäksi ovat ajatuksiltaan
    ja toimintatavoiltaan riittävän toimeen tulevia.

    On aina ikävää jos joutuu heräämään huomatakseen joutuneensa huijatuksi.
    Jotenkin mielestäni kirjoituksestasi paistaa katkeruus ja vahingonilo. Miksi?
    Ei ole aloittajan eikä muunkaan naisen vika, jos pelimies tai muuten huomiota
    herättävämpi mies on on mennyt "ohitsesi".

    Ongelma ei ehkä ole se että nainen viehättyy mainitsemastasi tavasta aloittaa suhde.
    Se on aika tavallista monien kohdalla. Toiset parit käyvät työpaikallakin naimassa
    jossain komerossa. Kaiken lisäksi kumpikin on varattu omalla tahollaan, ja aikanaan
    sitten he eroavat ja muuttavat yhteen.
    Kyllä tätä sattuu, joskus menee myös pieleen. Enkä esitä tässä mitään oikeutusta pettämiselle.

    Niin, mainitsemani mies kyllä puhui nimenomaan tunteista kyseistä naista kohtaan, ei seksistä.
    Muta ehkä olet itse vain seksiä naisessa ajatteleva?

    "Ei vaan että molemmilla olisivat ajatukset ja toiminta saman suuntaisia.
    En usko liiallisen testaamisenkaan ja epäluuloisuuden olevan hyvä alku
    suhteelle.
    Suhdehan perustuu luottamukselle. Jos sitä pitää heti alusta epäillä
    ja tarkistella jatkuvasti, niin ei hyvä heilu. Toki entarkoita sitä,
    että pitää ketään sokkona uskoa."

    Hyvä heilua?
    Onko tämä jotain teinikeskustelua?

    Toista pitää testata hienovaraisesti molemmin puolin, tunnustella ja havainnoida, katsoa miten asiat etenevät sekä myös tutkiskella omia tunteita ja ajatuksia. Siis jos etsii pitempiaikaista suhdetta. Muuten herkästi iskee vauhtisokeus ja ajetaan siinä jyrkässä kurvissa ulos tuhatta ja sataa.

    Jos ei alussa epäile niin milloin sitten?!
    Siis et voi olla oikeasti noin typerä...senkö jälkeen kun on oltu sängyssä ja ollaan niin kiinni jo siinä toisessa aletaan miettiä että "se ei kyllä oo kahteen päivään soittanu", "olikohan se sitten vain seksistä kiinnostunu?". :D

    "Ymmärsit tämän kommenttini aika mielenkiintoisesti. Lisäksi luulet siitä näkeväsi
    mitä ajattelen? Olet väärässä."

    Tein vain päätelmiä näiden kommenttien valossa.

    "Miksi sinulla on sitten niin vaikeaa suhteen löytämisessä,
    jos olet niin kypsä ja viisas itse? Ulkonäkö ei ole syy, sillä on paljon miehiä, jotka
    eivät ole minkään näköisiä, silti heillä on vientiä."

    Mikä siinä on että tästä täytyy tehdä minulle henkilökohtaista?
    Mikä teitä naisia vaivaa täällä palstoilla ja yleensä että joka asiasta pitää kaivaa jotain henkilökohtaista esille?
    Eikö asioista voi keskustella asioina?

    Ulkonäkö ON yksi syy koska en ole mikään maailman hurmaavin ja toisaalta olen ehkä hieman sosiaalisesti jäykähkö joten naisten iskeminen ei suju ihan helposti. Olen mokannut varmaan niiden kanssa jotka ovat olleet kiinnostavia ja joiden kanssa on löytynyt henkistä yhteyttä. Sitten olen aika valikoiva naisten suhteen.

    "Jotenkin mielestäni kirjoituksestasi paistaa katkeruus ja vahingonilo. Miksi?
    Ei ole aloittajan eikä muunkaan naisen vika, jos pelimies tai muuten huomiota
    herättävämpi mies on on mennyt "ohitsesi". "

    Ja taas henkilökohtaisuutta.
    Eikö täällä saa naisille antaa hieman ohjeita ihmissuhteissa miehenä (pitääkö tekeytyä naiseksi= vaan sitten heti mies on joku heti katkeruus?
    Samalla tyylillä todettuna:
    Sinä puolestasi vaikutat huoralta joka oikein odottaa saavansa vain munaa ja että mies pettää, sen jälkene on hyvä syytellä miestä siitä mitä tapahtui... ;)

    No, niin siinä sinulle henkilökohtaisuutta. Oliko tuossa paljon järkeä? En ajattele noin oikeasti sinusta mutta annoin esimerkin mitä tuollaisessa keskustelussa on perää.

    Oiskohan niin että ei sorruta noihin henkilökohtaisuuksiin. On totta että joskus joku huomiota herättävämpi on painanut ohitseni (kenelle niin ei ole käynyt?) ja sitten on käynyt niin että lukuisia naistuttaviani on peluri huijannut. Sitä kun on läheltä nähnyt miten käy niin sitä yrittää tavallaan auttaa naisia, mutta joo sehän on tietysti selvä merkki katkeruudesta ja vahingonilosta.
    Valitettavasti joskus naisenkin on HYVÄ HERÄTÄ ja todella tajuta että HÄN ON VASTUUSSA ITSESTÄÄN ja omista suhteistaan. Ei pelkkä objekti jota subjekti mies käsittelee ja jos mies loukkaa niin se oli miehen vika eikä nainen voinut välttää tilannetta millään.

    "Ongelma ei ehkä ole se että nainen viehättyy mainitsemastasi tavasta aloittaa suhde.
    Se on aika tavallista monien kohdalla. Toiset parit käyvät työpaikallakin naimassa
    jossain komerossa. Kaiken lisäksi kumpikin on varattu omalla tahollaan, ja aikanaan
    sitten he eroavat ja muuttavat yhteen.
    Kyllä tätä sattuu, joskus menee myös pieleen. Enkä esitä tässä mitään oikeutusta pettämiselle."

    Monet nykynaiset viehättyvät kuule nimenomaan intohimoisesta romanssista. Se ei vaan johda kuin vähäisiin pyristelyihin sekä vaarana on vielä joutua seksin perässä juoksevien pelureiden uhriksi.
    Miehenä ongelma on se että jos lähestyy liian varovaisesti suhdetta niin nainen ei koe sitä intohimoa ja seurauksena on se ettei miestä valita suhteeseen. Sen takia naisen on helpompi siirtää seksiä sekä tunnustella tilannetta.

    "Niin, mainitsemani mies kyllä puhui nimenomaan tunteista kyseistä naista kohtaan, ei seksistä.
    Muta ehkä olet itse vain seksiä naisessa ajatteleva? "

    Päinvastoin ja senpä takia suhteita ei ole helppo synnyttää.
    Osaan puhua teoriassa näistä asioista mutten ole niin taitava suhteissa käytännössä että voisin itse saavuttaa sen mitä haen.

    Mitä väliä sillä on mistä mies puhui? Luuletko että sillä on väliä jos se on oikeasti peluri? Sehän voi puhua ummet ja lammet vaikka kolmesta lapsestaan joista yksi on vammautunut vaikkei niitä lapsia ole olemassakaan.

    Ja väität minun juttujani naiiviksi ja typeriksi?

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    "Minä en hyväksy sitä että miehellä on oikeus koetella saako hän naiselta seksiä.
    Jos hän ilmaisee sitä haluavansa ja sanoo haluavansa myös muuta, niin hänen
    olisi syytä sitä myös tarkoittaa. Muussa tapauksessa hän on antanut harhaajohtavia tietoja"

    Minä en tajua yhtään mistä tässä puhut.
    Sanoin vain että jos joku antaa harhaanjohtavia tietoja että miten nainen voi asiaa itselleen helpommaksi ja vähemmän tuskaliaaksi tehdä.

    "itsestään, ja HÄNEN PITÄISI OLLA VASTUUSSA SIITÄ. Poliisin kauttako miehet pitäisi
    kierrättää? Poliiseilla on sen verran hyvä kyky, että he tietäisivät puhuuko kaveri paskaa vai ei."

    Poliisit eivät tiedä kuule paskaakaan puhuuko joku paskaa vai ei.
    Ainakaan suurin osa poliiseista. Varsinkaan tunneasioissa. ;)

    Eihän se poliisiasia ole.
    Nainen on vastuussa omista kokemuksistaan ja valitettavasti maailmassa on miehiä jotka loukkaavat/vahingoittavat jopa raiskaavat eivätkä jää tekosistaan kiinni.
    Tällaisilta naisen tulisi suojautua ihan itse. Suotta sitä yrittää peluria saada poliisien juttusille koska poliisit ovat vain ihmisiä eikä laissa ole pykäliä jolla ihmissuhteissa valehtelusta/pettämisestä voidaan tuomita ketään.

    "Jos lähdemme sille linjalle että naisen tulee testata miestä, niin mies on se joka
    ei silloin ole vastuussa mistään tähän asiaan liittyvästä. Vastuu on yksin naisella."

    Nainen on vastuussa omasta elämästään ja mies vastuussa omastaan. Nainen pyrkii ehkä kohti kestävää suhdetta ja mies kohti seksiä samalla kun valehtelee naiselle. Jos hän on valmis valehtelemaan niin pitääkö minun mennä nyt sitten miehelle laittamaan viestiä ja sanomaan "älä valehtele". Luuletko että hän uskoo?

    "Vastuuntuntoinen mies ei toimi niin, sinä ilmeisesti kuulut johonkin muuhun ryhmään.
    Ja ei, en lähde kanssasi sovittelemaan tätä asiaa. Tälle asialle on vuosituhantiset
    perinteet, mutta se ei ole oikein."

    Minä en osaa vastata kuin omista teoistani ja tunteistani, en toisten miesten ja ihmisten teoista. Jos olen niin tyhmä että annan jonkun naisen loukata minua ilmiselvällä tavalla niin totta kai minun täytyy miettiä miten jatkossa toimia ettei vastaavaa tapahdu kohdalleni.
    Miksi sinä minua tässä asiassa vainoat kun joku toinen mies on tehnyt ehkä ap.lle noin?

    "Ja minulle sopisi oikein hyvin, jos mies ehdottaisi ettemme harrasta seksiä aivan heti.
    Kunhan sitten myös pitää siitä kiinni. Se ei nimittäin ole automaattista."

    Hyvä kuulla.
    Pitää siitä kiinni? En tajua nyt kyllä lainkaan...

    "Huono käytös ei todellakaan ole puolusteltavissa. Sitä on turha koittaa oikeuttaa
    mainitsemillasi asioilla. Juttusi on suorastaan naivia ja typerää.
    Asiallinen kielenkäyttö on sallittua. "

    No kiitos vain, kovinpa minua kiinnostaa kohta enää jutella kanssasi.

    ai niin...

    "Huono käytös ei todellakaan ole puolusteltavissa. Sitä on turha koittaa oikeuttaa
    mainitsemillasi asioilla. Juttusi on suorastaan naivia ja typerää.
    Asiallinen kielenkäyttö on sallittua. "

    "No kiitos vain, kovinpa minua kiinnostaa kohta enää jutella kanssasi. "

    Jos et kestä eriäviä mielipiteitä, se ei ole minun ongelmani.

    Äänestä

  • aset kirjoitti:

    Mies on itse vastuussa omasta käytöksestään. Jos hän antaa naiselle vääriä tietoja itsestään
    tai aikeistaan, on hän siitä vastuussa, EI NAINEN.
    Mikä tässä on ettei se mene jakeluun joillekin miehille?
    On aivan eri asia jos mies ei tuo esille mitään muuta.

    Ei sinun tarvitse laittaa viestiä miehelle. Tämä on yleistasoista keskustelua.
    Omilla kannaotoillasi saatat kuitenkin kertoa omista mielipiteistäsi.
    Ja jos mies ei piittaa, niin onko se joku syy antautua asialle?

    Minä en vainoa sinua, tässä puhutaan asiaan liittyvistä jutuista, ainakin niin luulin.

    On hyvä että toit esille näkemyksen miehistä ja seksistä. Kaikissa asioissa ei kanssasi tarvinne
    silti olla samaa mieltä.

    Joillakin miehillä juttu alkaa niin, että he sanovat seksin tulevan sitten aikanaan jne.
    Mutta osoittavat aika nopeasti oireita muusta.

    Poliisit ovat muuten aika hyviä näkemään ihmisistä kaikenlaisia asioita.

    Tarkoitat että nainen on syyllinen jos ei pysty suojautumaan raiskaukselta?

    "Mies on itse vastuussa omasta käytöksestään. Jos hän antaa naiselle vääriä tietoja itsestään
    tai aikeistaan, on hän siitä vastuussa, EI NAINEN.
    Mikä tässä on ettei se mene jakeluun joillekin miehille?
    On aivan eri asia jos mies ei tuo esille mitään muuta. "

    Onpas roskaa.
    Sori vaan mutta eikö olisi hyvä epäillä hieman ja ihan itsensä takia varmistaa onko kyseessä huijari vai ei?
    Tämä on vähän samaa tyyliä kuin nämä raiskauskeskustelut joissa raiskaus on aina miehen vika vaikka nainen on ajautunut kämpille jossa mies raiskaa.
    Ehkä kannattaa harkita meneekö sinne kämpälle vai ei?

    "Ei sinun tarvitse laittaa viestiä miehelle. Tämä on yleistasoista keskustelua.
    Omilla kannaotoillasi saatat kuitenkin kertoa omista mielipiteistäsi.
    Ja jos mies ei piittaa, niin onko se joku syy antautua asialle?"

    No ei ole todellakaan. Sitä kannattaa ehkä etukäteen selvittää vaikkapa vähän siirtämällä seksiä.

    "Minä en vainoa sinua, tässä puhutaan asiaan liittyvistä jutuista, ainakin niin luulin."

    En tajua että pidät minua jonkinlaisena pelurina kun yritän suojella naista ja kertoa miten saavuttaa se OMA tahdottu lopputulos varmemmin.

    "Poliisit ovat muuten aika hyviä näkemään ihmisistä kaikenlaisia asioita. "

    No eivät ole. Olen ollut tekemisissä poliisien kanssa ja ei ne monia asioita tajua sen paremmin kuin muutkaan.
    Se minkä takia joku poliisi saattaa huomata paremmin kuin joku muu on se että he keskittyvät havainnoimaan poikkeavaa käytöstä. Ajan myötä kokemus kasvaa tarkkaillessa.
    Sitä samaahan naisen on hyvä tehdä jos kysymys on ihmissuhteista: Etsiikö mies seksiä vai suhdetta? Onko hän oikeasti kiinnostunut?
    Tätä kannattaa ehkä selvittää ENNEN kuin tulee loukatuksi. Ei siinä paljon sutta auta huudella jos mies on jo temppunsa tehnyt...

    "Tarkoitat että nainen on syyllinen jos ei pysty suojautumaan raiskaukselta? "

    Joo, tarkoitan tietysti sitä. Mies vapaaksi ja nainen linnaan.

    Mies on syyllinen rikokseen eli raiskaus mutta jokainen meistä olipa mies tai nainen ei voi luottaa turvallisuuteensa aina ja kaikkialla eikä myöskään toisen henkilön käsiin. Joudumme siis kantamaan vastuuta OMASTA TURVALLISUUDESTA tekipä kuka tahansa muu mitä tahansa.

    Erityisesti tietysti ihmissuhde ja tunneasioissa koska mieshän pääsee tässäkin tapauksessa kuin koira veräjästä kun ei ole mitään lakia jolla toinen voidaan todeta syylliseksi ja tuomita toisin kuin raiskauksessa.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    "Ei vaan että molemmilla olisivat ajatukset ja toiminta saman suuntaisia.
    En usko liiallisen testaamisenkaan ja epäluuloisuuden olevan hyvä alku
    suhteelle.
    Suhdehan perustuu luottamukselle. Jos sitä pitää heti alusta epäillä
    ja tarkistella jatkuvasti, niin ei hyvä heilu. Toki entarkoita sitä,
    että pitää ketään sokkona uskoa."

    Hyvä heilua?
    Onko tämä jotain teinikeskustelua?

    Toista pitää testata hienovaraisesti molemmin puolin, tunnustella ja havainnoida, katsoa miten asiat etenevät sekä myös tutkiskella omia tunteita ja ajatuksia. Siis jos etsii pitempiaikaista suhdetta. Muuten herkästi iskee vauhtisokeus ja ajetaan siinä jyrkässä kurvissa ulos tuhatta ja sataa.

    Jos ei alussa epäile niin milloin sitten?!
    Siis et voi olla oikeasti noin typerä...senkö jälkeen kun on oltu sängyssä ja ollaan niin kiinni jo siinä toisessa aletaan miettiä että "se ei kyllä oo kahteen päivään soittanu", "olikohan se sitten vain seksistä kiinnostunu?". :D

    "Ymmärsit tämän kommenttini aika mielenkiintoisesti. Lisäksi luulet siitä näkeväsi
    mitä ajattelen? Olet väärässä."

    Tein vain päätelmiä näiden kommenttien valossa.

    "Miksi sinulla on sitten niin vaikeaa suhteen löytämisessä,
    jos olet niin kypsä ja viisas itse? Ulkonäkö ei ole syy, sillä on paljon miehiä, jotka
    eivät ole minkään näköisiä, silti heillä on vientiä."

    Mikä siinä on että tästä täytyy tehdä minulle henkilökohtaista?
    Mikä teitä naisia vaivaa täällä palstoilla ja yleensä että joka asiasta pitää kaivaa jotain henkilökohtaista esille?
    Eikö asioista voi keskustella asioina?

    Ulkonäkö ON yksi syy koska en ole mikään maailman hurmaavin ja toisaalta olen ehkä hieman sosiaalisesti jäykähkö joten naisten iskeminen ei suju ihan helposti. Olen mokannut varmaan niiden kanssa jotka ovat olleet kiinnostavia ja joiden kanssa on löytynyt henkistä yhteyttä. Sitten olen aika valikoiva naisten suhteen.

    "Jotenkin mielestäni kirjoituksestasi paistaa katkeruus ja vahingonilo. Miksi?
    Ei ole aloittajan eikä muunkaan naisen vika, jos pelimies tai muuten huomiota
    herättävämpi mies on on mennyt "ohitsesi". "

    Ja taas henkilökohtaisuutta.
    Eikö täällä saa naisille antaa hieman ohjeita ihmissuhteissa miehenä (pitääkö tekeytyä naiseksi= vaan sitten heti mies on joku heti katkeruus?
    Samalla tyylillä todettuna:
    Sinä puolestasi vaikutat huoralta joka oikein odottaa saavansa vain munaa ja että mies pettää, sen jälkene on hyvä syytellä miestä siitä mitä tapahtui... ;)

    No, niin siinä sinulle henkilökohtaisuutta. Oliko tuossa paljon järkeä? En ajattele noin oikeasti sinusta mutta annoin esimerkin mitä tuollaisessa keskustelussa on perää.

    Oiskohan niin että ei sorruta noihin henkilökohtaisuuksiin. On totta että joskus joku huomiota herättävämpi on painanut ohitseni (kenelle niin ei ole käynyt?) ja sitten on käynyt niin että lukuisia naistuttaviani on peluri huijannut. Sitä kun on läheltä nähnyt miten käy niin sitä yrittää tavallaan auttaa naisia, mutta joo sehän on tietysti selvä merkki katkeruudesta ja vahingonilosta.
    Valitettavasti joskus naisenkin on HYVÄ HERÄTÄ ja todella tajuta että HÄN ON VASTUUSSA ITSESTÄÄN ja omista suhteistaan. Ei pelkkä objekti jota subjekti mies käsittelee ja jos mies loukkaa niin se oli miehen vika eikä nainen voinut välttää tilannetta millään.

    "Ongelma ei ehkä ole se että nainen viehättyy mainitsemastasi tavasta aloittaa suhde.
    Se on aika tavallista monien kohdalla. Toiset parit käyvät työpaikallakin naimassa
    jossain komerossa. Kaiken lisäksi kumpikin on varattu omalla tahollaan, ja aikanaan
    sitten he eroavat ja muuttavat yhteen.
    Kyllä tätä sattuu, joskus menee myös pieleen. Enkä esitä tässä mitään oikeutusta pettämiselle."

    Monet nykynaiset viehättyvät kuule nimenomaan intohimoisesta romanssista. Se ei vaan johda kuin vähäisiin pyristelyihin sekä vaarana on vielä joutua seksin perässä juoksevien pelureiden uhriksi.
    Miehenä ongelma on se että jos lähestyy liian varovaisesti suhdetta niin nainen ei koe sitä intohimoa ja seurauksena on se ettei miestä valita suhteeseen. Sen takia naisen on helpompi siirtää seksiä sekä tunnustella tilannetta.

    "Niin, mainitsemani mies kyllä puhui nimenomaan tunteista kyseistä naista kohtaan, ei seksistä.
    Muta ehkä olet itse vain seksiä naisessa ajatteleva? "

    Päinvastoin ja senpä takia suhteita ei ole helppo synnyttää.
    Osaan puhua teoriassa näistä asioista mutten ole niin taitava suhteissa käytännössä että voisin itse saavuttaa sen mitä haen.

    Mitä väliä sillä on mistä mies puhui? Luuletko että sillä on väliä jos se on oikeasti peluri? Sehän voi puhua ummet ja lammet vaikka kolmesta lapsestaan joista yksi on vammautunut vaikkei niitä lapsia ole olemassakaan.

    Ja väität minun juttujani naiiviksi ja typeriksi?

    "Mikä siinä on että tästä täytyy tehdä minulle henkilökohtaista?
    Mikä teitä naisia vaivaa täällä palstoilla ja yleensä että joka asiasta pitää kaivaa jotain henkilökohtaista esille?
    Eikö asioista voi keskustella asioina?"

    Sinähän tässä olet koko ajan tehnyt tätä henkilökohtaiseksi: olet useaan kertaan haukkunut
    minunkin mielipiteeni ties miksi. Et kai nyt oikeasti odota että joku katselee sellaista tumput suorana.

    Ja tuo alku mitä kirjoitit, on niin typerää väännöstä että en viitsi edes sanoa mitä olen tarkoittanut.
    En ihmettele enää miksi jotkut miehet ruikuttavat täällä vuodesta toiseen. Ei tuolla asenteella muuta
    voi odottaakaan.

    "Sinä puolestasi vaikutat huoralta joka oikein odottaa saavansa vain munaa ja että mies pettää, sen jälkene on hyvä syytellä miestä siitä mitä tapahtui... ;)"

    Et kai nyt sentään odota minun järkyttyvän käsityksistäsi seksuaalisen moraalini suhteen?
    Ja jos olet mies, niin olet melko nopeasti seksin vietävissä, joten se siitä. Turha koittaa
    esittää parempaa kuin olet.

    Voi kuule, se mies josta puhun, ei kuulu minun nettituttuihini. Vedät kyllä melkoisia johtopäätöksiä
    muutamasta lauseesta. Kuten jo paljon aiemmin mainitsin, ei näistä jutuista täällä aina tiedä,
    koska harvemmin annetaan riittäviä pohjatietoja.

    Ja kyllä sinä olet katkera. Siksi käyttäydyt hyökkäävästi. Haluaisit kuulla kuinka sinua kehutaan
    hyvästä ihmistuntemuksesta; mutta se ontuu ja on kalseahko.
    Lisäksi sinulla on taipumus suuttua jos käsityksiäsi ei oteta absoluutisena totuutena.

    Kyllä sinä olet naivi ja typerä. Ja lapsellinen.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    "Mies on itse vastuussa omasta käytöksestään. Jos hän antaa naiselle vääriä tietoja itsestään
    tai aikeistaan, on hän siitä vastuussa, EI NAINEN.
    Mikä tässä on ettei se mene jakeluun joillekin miehille?
    On aivan eri asia jos mies ei tuo esille mitään muuta. "

    Onpas roskaa.
    Sori vaan mutta eikö olisi hyvä epäillä hieman ja ihan itsensä takia varmistaa onko kyseessä huijari vai ei?
    Tämä on vähän samaa tyyliä kuin nämä raiskauskeskustelut joissa raiskaus on aina miehen vika vaikka nainen on ajautunut kämpille jossa mies raiskaa.
    Ehkä kannattaa harkita meneekö sinne kämpälle vai ei?

    "Ei sinun tarvitse laittaa viestiä miehelle. Tämä on yleistasoista keskustelua.
    Omilla kannaotoillasi saatat kuitenkin kertoa omista mielipiteistäsi.
    Ja jos mies ei piittaa, niin onko se joku syy antautua asialle?"

    No ei ole todellakaan. Sitä kannattaa ehkä etukäteen selvittää vaikkapa vähän siirtämällä seksiä.

    "Minä en vainoa sinua, tässä puhutaan asiaan liittyvistä jutuista, ainakin niin luulin."

    En tajua että pidät minua jonkinlaisena pelurina kun yritän suojella naista ja kertoa miten saavuttaa se OMA tahdottu lopputulos varmemmin.

    "Poliisit ovat muuten aika hyviä näkemään ihmisistä kaikenlaisia asioita. "

    No eivät ole. Olen ollut tekemisissä poliisien kanssa ja ei ne monia asioita tajua sen paremmin kuin muutkaan.
    Se minkä takia joku poliisi saattaa huomata paremmin kuin joku muu on se että he keskittyvät havainnoimaan poikkeavaa käytöstä. Ajan myötä kokemus kasvaa tarkkaillessa.
    Sitä samaahan naisen on hyvä tehdä jos kysymys on ihmissuhteista: Etsiikö mies seksiä vai suhdetta? Onko hän oikeasti kiinnostunut?
    Tätä kannattaa ehkä selvittää ENNEN kuin tulee loukatuksi. Ei siinä paljon sutta auta huudella jos mies on jo temppunsa tehnyt...

    "Tarkoitat että nainen on syyllinen jos ei pysty suojautumaan raiskaukselta? "

    Joo, tarkoitan tietysti sitä. Mies vapaaksi ja nainen linnaan.

    Mies on syyllinen rikokseen eli raiskaus mutta jokainen meistä olipa mies tai nainen ei voi luottaa turvallisuuteensa aina ja kaikkialla eikä myöskään toisen henkilön käsiin. Joudumme siis kantamaan vastuuta OMASTA TURVALLISUUDESTA tekipä kuka tahansa muu mitä tahansa.

    Erityisesti tietysti ihmissuhde ja tunneasioissa koska mieshän pääsee tässäkin tapauksessa kuin koira veräjästä kun ei ole mitään lakia jolla toinen voidaan todeta syylliseksi ja tuomita toisin kuin raiskauksessa.

    Taas käänsit asian yksipuoliseksi. Oletko aina noin yksioikoinen, vai teeskenteletkö vain vakuuttavasti?

    Jos mies antaa itsestään tai aikeistaan vääriä tietoja on hän silloin syyllinen jonkin sortin petokseen.
    Riippumatta siitä mitä laki sanoo.
    Se ei tarkoita sitä etteikö ihmisen ole hyvä suojautua sitä vastaan. SYYLLISYYTTÄ SE EI MUUTA MIKSIKÄÄN.

    Jos et tajua tuota, niin en viitsi enää rautalankaa vääntää enempää aiheesta tällä erää.
    Sinä nyt vaan et tajua.

    Taidat olla tosissaan epätoivoinen. Niinhän ne muutkin raiskaajat.

    Ja kyllä ne poliisit ovat ihan hyviä huomaamaan asioita ihmisistä. Eri asia on sitten
    kun vastassa on kovaksi keitetty kriminaali, jolta pokka ei petä.

    Äänestä

  • aset kirjoitti:

    ai niin...

    "Huono käytös ei todellakaan ole puolusteltavissa. Sitä on turha koittaa oikeuttaa
    mainitsemillasi asioilla. Juttusi on suorastaan naivia ja typerää.
    Asiallinen kielenkäyttö on sallittua. "

    "No kiitos vain, kovinpa minua kiinnostaa kohta enää jutella kanssasi. "

    Jos et kestä eriäviä mielipiteitä, se ei ole minun ongelmani.

    "Jos et kestä eriäviä mielipiteitä, se ei ole minun ongelmani. "

    Eriäviä mielipiteitä siitä että hyökkäät minun henkilöäni kohtaan?

    Esitä ihmeessä ne eriävät mielipiteet kun en tajua missä olet ollut edes eri mieltä paitsi jättänyt antamalla mitään ohjeita tälle naiselle joka selvästi kaipasi apua.

    Äänestä

  • aset kirjoitti:

    Taas käänsit asian yksipuoliseksi. Oletko aina noin yksioikoinen, vai teeskenteletkö vain vakuuttavasti?

    Jos mies antaa itsestään tai aikeistaan vääriä tietoja on hän silloin syyllinen jonkin sortin petokseen.
    Riippumatta siitä mitä laki sanoo.
    Se ei tarkoita sitä etteikö ihmisen ole hyvä suojautua sitä vastaan. SYYLLISYYTTÄ SE EI MUUTA MIKSIKÄÄN.

    Jos et tajua tuota, niin en viitsi enää rautalankaa vääntää enempää aiheesta tällä erää.
    Sinä nyt vaan et tajua.

    Taidat olla tosissaan epätoivoinen. Niinhän ne muutkin raiskaajat.

    Ja kyllä ne poliisit ovat ihan hyviä huomaamaan asioita ihmisistä. Eri asia on sitten
    kun vastassa on kovaksi keitetty kriminaali, jolta pokka ei petä.

    "Jos mies antaa itsestään tai aikeistaan vääriä tietoja on hän silloin syyllinen jonkin sortin petokseen.
    Riippumatta siitä mitä laki sanoo.
    Se ei tarkoita sitä etteikö ihmisen ole hyvä suojautua sitä vastaan. SYYLLISYYTTÄ SE EI MUUTA MIKSIKÄÄN."

    Ei tietenkään. Missä väitin niin?

    Mutta mitä syyllisyydellä on tekemistä minkään kanssa kun ei sitä miestä siitä tuomita jos kyseessä on tällainen "petos"?

    Voidaan moralisoida ja nainen voi tuntea lohtua psyykkisesti ettei ole syyllinen vaan mies on mutta eri asia on mutta ehkä asian ydin olisi tässä siinä ennaltaehkäisyssä ja mahdollisten uhrien auttamisessa etukäteen?

    "Taidat olla tosissaan epätoivoinen. Niinhän ne muutkin raiskaajat."

    On kyllä mahtava tämä keskustelun taso sulla.

    "Ja kyllä ne poliisit ovat ihan hyviä huomaamaan asioita ihmisistä. Eri asia on sitten
    kun vastassa on kovaksi keitetty kriminaali, jolta pokka ei petä. "

    Paskat ovat.
    Hyvin usein ihmiset murtuvat virtavallan edessä koska pelkäävät auktoriteetteja mutta suurin syy miksi polisi on hyvä huomaamaan asioita on harjaantunut silmä. Kaikilla poliiseilla sitä ei edes ole.
    Sitä samaa silmää voi harjaannuttaa muutkin esimerkiksi ihmissuhdeasioissa.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    "Jos et kestä eriäviä mielipiteitä, se ei ole minun ongelmani. "

    Eriäviä mielipiteitä siitä että hyökkäät minun henkilöäni kohtaan?

    Esitä ihmeessä ne eriävät mielipiteet kun en tajua missä olet ollut edes eri mieltä paitsi jättänyt antamalla mitään ohjeita tälle naiselle joka selvästi kaipasi apua.

    Oletko jotenkin kieroutunut?

    Kuten totesin, et kestä sitä että kanssasi ei olla samaa mieltä.
    Jos et oikeasti tiedä missä kohdin, niin turhaa sitä sinulle on
    näyttääkään.

    Äänestä

  • aset kirjoitti:

    "Mikä siinä on että tästä täytyy tehdä minulle henkilökohtaista?
    Mikä teitä naisia vaivaa täällä palstoilla ja yleensä että joka asiasta pitää kaivaa jotain henkilökohtaista esille?
    Eikö asioista voi keskustella asioina?"

    Sinähän tässä olet koko ajan tehnyt tätä henkilökohtaiseksi: olet useaan kertaan haukkunut
    minunkin mielipiteeni ties miksi. Et kai nyt oikeasti odota että joku katselee sellaista tumput suorana.

    Ja tuo alku mitä kirjoitit, on niin typerää väännöstä että en viitsi edes sanoa mitä olen tarkoittanut.
    En ihmettele enää miksi jotkut miehet ruikuttavat täällä vuodesta toiseen. Ei tuolla asenteella muuta
    voi odottaakaan.

    "Sinä puolestasi vaikutat huoralta joka oikein odottaa saavansa vain munaa ja että mies pettää, sen jälkene on hyvä syytellä miestä siitä mitä tapahtui... ;)"

    Et kai nyt sentään odota minun järkyttyvän käsityksistäsi seksuaalisen moraalini suhteen?
    Ja jos olet mies, niin olet melko nopeasti seksin vietävissä, joten se siitä. Turha koittaa
    esittää parempaa kuin olet.

    Voi kuule, se mies josta puhun, ei kuulu minun nettituttuihini. Vedät kyllä melkoisia johtopäätöksiä
    muutamasta lauseesta. Kuten jo paljon aiemmin mainitsin, ei näistä jutuista täällä aina tiedä,
    koska harvemmin annetaan riittäviä pohjatietoja.

    Ja kyllä sinä olet katkera. Siksi käyttäydyt hyökkäävästi. Haluaisit kuulla kuinka sinua kehutaan
    hyvästä ihmistuntemuksesta; mutta se ontuu ja on kalseahko.
    Lisäksi sinulla on taipumus suuttua jos käsityksiäsi ei oteta absoluutisena totuutena.

    Kyllä sinä olet naivi ja typerä. Ja lapsellinen.

    "Sinähän tässä olet koko ajan tehnyt tätä henkilökohtaiseksi: olet useaan kertaan haukkunut
    minunkin mielipiteeni ties miksi. Et kai nyt oikeasti odota että joku katselee sellaista tumput suorana."

    On pikkaisen eri asia kommentoida toisen mielipidettä kuin alkaa kommentoimaan toisen suhde-elämää tai toisen tunne-elämää.

    "Ja tuo alku mitä kirjoitit, on niin typerää väännöstä että en viitsi edes sanoa mitä olen tarkoittanut.
    En ihmettele enää miksi jotkut miehet ruikuttavat täällä vuodesta toiseen. Ei tuolla asenteella muuta
    voi odottaakaan."

    Ai sitä samaa vääntämistä jota olet tehnyt alusta asti?
    Tuota jälkimmäistä kommenttia miesten ruikuttamisesta en tajua tippaakaan. Eikös tässä yritetty neuvoa juuri naisia ettei tarvitse ruikuttaa.

    "Et kai nyt sentään odota minun järkyttyvän käsityksistäsi seksuaalisen moraalini suhteen?
    Ja jos olet mies, niin olet melko nopeasti seksin vietävissä, joten se siitä. Turha koittaa
    esittää parempaa kuin olet. "

    Tuo "sinä olet huora"-kommentti oli vain vastaus tuohon säälittävään "sinä olet katkera mies" kommenttiin. Sellainen on typerää keskustelua, jospa ymmärrät sen.

    En ole seksin vietävissä ja osa naisista on tästä syvästi järkyttyneitä kokien minut siten jopa joskus epämiehekkääksi. Ongelmahan on että nainen olettaa miehen olevan seksin vietävässä ja odottaa miehen olevan seksuaalisesti aktiivinen/aggressiivinen koska muuten mies ei naisen mielestä ole haluttava ja nainen kuvittelee että miehelle seksiä antamalla miehen saa "naisen koukkuun." Sitten ihmetellään ja kummastellaan kun mies olikin VAIN seksin perässä eikä suurempaa tunneyhteyttä syntynyt.

    Yritän vain rehellisesti kertoa oman mielipiteeni omien kokemusteni sekä ihan luettujen/opittujen tietojen varassa miten suhdetta kannattaa rakentaa ja miten nainen voisi toimia varmistaakseen sen mitä hakee samalla tulematta loukatuksi.

    "Voi kuule, se mies josta puhun, ei kuulu minun nettituttuihini. Vedät kyllä melkoisia johtopäätöksiä
    muutamasta lauseesta. Kuten jo paljon aiemmin mainitsin, ei näistä jutuista täällä aina tiedä,
    koska harvemmin annetaan riittäviä pohjatietoja. "

    Yksittäistapauksesta on vaikea varsinkaan netissä sanoa mutta näissä asioissa minulla on "poliisin vainu" ;) ja harjaantunut silmä.

    Tosin jäin miettimään onko mies peluri vai tapahtuiko vain kaikki liian nopeasti ja tunne meni siltä osin ohi...

    "Kyllä sinä olet naivi ja typerä. Ja lapsellinen. "

    Älähän nyt pikkutyttö ala tuittuilemaan. Tässä on "tuti" suuhun. Njam-njam. :D

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    "Jos mies antaa itsestään tai aikeistaan vääriä tietoja on hän silloin syyllinen jonkin sortin petokseen.
    Riippumatta siitä mitä laki sanoo.
    Se ei tarkoita sitä etteikö ihmisen ole hyvä suojautua sitä vastaan. SYYLLISYYTTÄ SE EI MUUTA MIKSIKÄÄN."

    Ei tietenkään. Missä väitin niin?

    Mutta mitä syyllisyydellä on tekemistä minkään kanssa kun ei sitä miestä siitä tuomita jos kyseessä on tällainen "petos"?

    Voidaan moralisoida ja nainen voi tuntea lohtua psyykkisesti ettei ole syyllinen vaan mies on mutta eri asia on mutta ehkä asian ydin olisi tässä siinä ennaltaehkäisyssä ja mahdollisten uhrien auttamisessa etukäteen?

    "Taidat olla tosissaan epätoivoinen. Niinhän ne muutkin raiskaajat."

    On kyllä mahtava tämä keskustelun taso sulla.

    "Ja kyllä ne poliisit ovat ihan hyviä huomaamaan asioita ihmisistä. Eri asia on sitten
    kun vastassa on kovaksi keitetty kriminaali, jolta pokka ei petä. "

    Paskat ovat.
    Hyvin usein ihmiset murtuvat virtavallan edessä koska pelkäävät auktoriteetteja mutta suurin syy miksi polisi on hyvä huomaamaan asioita on harjaantunut silmä. Kaikilla poliiseilla sitä ei edes ole.
    Sitä samaa silmää voi harjaannuttaa muutkin esimerkiksi ihmissuhdeasioissa.

    Kyllä sinä kehotat naista ottamaan vastuun itsestään tyyliin että on naisen oma vika
    jos joutuu hyväksikäytetyksi. Et missään kohtaan ole tuonut
    esille sitä että mies voi ottaa vastuun toimistaan ja olla leikkimättä toisilla ihmissillä
    ja näiden tunteilla.

    Noh, tason laskun aloitit sinä siinä vaiheessa kun nimittelit minua huoraksi. Kiitä ihan itseäsi vaan.
    Minä laskeudun mielelläni toisten tasolle, jotta pysyn mukana siinä missä mennään.

    Kuten olen sanonut poliisit ovat hyviä huomaamaan asioita ihmisistä. Mihin muuhun se perustuisi
    kuin harjaantuneeseen silmään ja hyviin vaistoihin?
    Miksi ensin olet eri mieltä ja sitten eri mieltä ja samaa mieltä??

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    "Sinähän tässä olet koko ajan tehnyt tätä henkilökohtaiseksi: olet useaan kertaan haukkunut
    minunkin mielipiteeni ties miksi. Et kai nyt oikeasti odota että joku katselee sellaista tumput suorana."

    On pikkaisen eri asia kommentoida toisen mielipidettä kuin alkaa kommentoimaan toisen suhde-elämää tai toisen tunne-elämää.

    "Ja tuo alku mitä kirjoitit, on niin typerää väännöstä että en viitsi edes sanoa mitä olen tarkoittanut.
    En ihmettele enää miksi jotkut miehet ruikuttavat täällä vuodesta toiseen. Ei tuolla asenteella muuta
    voi odottaakaan."

    Ai sitä samaa vääntämistä jota olet tehnyt alusta asti?
    Tuota jälkimmäistä kommenttia miesten ruikuttamisesta en tajua tippaakaan. Eikös tässä yritetty neuvoa juuri naisia ettei tarvitse ruikuttaa.

    "Et kai nyt sentään odota minun järkyttyvän käsityksistäsi seksuaalisen moraalini suhteen?
    Ja jos olet mies, niin olet melko nopeasti seksin vietävissä, joten se siitä. Turha koittaa
    esittää parempaa kuin olet. "

    Tuo "sinä olet huora"-kommentti oli vain vastaus tuohon säälittävään "sinä olet katkera mies" kommenttiin. Sellainen on typerää keskustelua, jospa ymmärrät sen.

    En ole seksin vietävissä ja osa naisista on tästä syvästi järkyttyneitä kokien minut siten jopa joskus epämiehekkääksi. Ongelmahan on että nainen olettaa miehen olevan seksin vietävässä ja odottaa miehen olevan seksuaalisesti aktiivinen/aggressiivinen koska muuten mies ei naisen mielestä ole haluttava ja nainen kuvittelee että miehelle seksiä antamalla miehen saa "naisen koukkuun." Sitten ihmetellään ja kummastellaan kun mies olikin VAIN seksin perässä eikä suurempaa tunneyhteyttä syntynyt.

    Yritän vain rehellisesti kertoa oman mielipiteeni omien kokemusteni sekä ihan luettujen/opittujen tietojen varassa miten suhdetta kannattaa rakentaa ja miten nainen voisi toimia varmistaakseen sen mitä hakee samalla tulematta loukatuksi.

    "Voi kuule, se mies josta puhun, ei kuulu minun nettituttuihini. Vedät kyllä melkoisia johtopäätöksiä
    muutamasta lauseesta. Kuten jo paljon aiemmin mainitsin, ei näistä jutuista täällä aina tiedä,
    koska harvemmin annetaan riittäviä pohjatietoja. "

    Yksittäistapauksesta on vaikea varsinkaan netissä sanoa mutta näissä asioissa minulla on "poliisin vainu" ;) ja harjaantunut silmä.

    Tosin jäin miettimään onko mies peluri vai tapahtuiko vain kaikki liian nopeasti ja tunne meni siltä osin ohi...

    "Kyllä sinä olet naivi ja typerä. Ja lapsellinen. "

    Älähän nyt pikkutyttö ala tuittuilemaan. Tässä on "tuti" suuhun. Njam-njam. :D

    "Ja kyllä sinä olet katkera. Siksi käyttäydyt hyökkäävästi. Haluaisit kuulla kuinka sinua kehutaan
    hyvästä ihmistuntemuksesta; mutta se ontuu ja on kalseahko.
    Lisäksi sinulla on taipumus suuttua jos käsityksiäsi ei oteta absoluutisena totuutena."

    Sanotaan näin että olen pettynyt nykyajan ihmissuhteisiin enkä pelkästään omalla kohdallani. Osa näkemistäni ihmiskohtaloista on oikeasti niin karseita että suojeluvaistoni takia yritän ihmisiä neuvoa miten toimia, niin miehiä kuin naisia että asiat toimisivat paremmin.

    Ei minua millään kehuilla nettifoorumilla saada hyvälle mielelle herran jestas, ei lämmitä mieltä yhtään joku nettikehut. Olisin mieluummin tässä asiassa ollut väärässä ja mies olisi yhtä täpinöissään tästä naisesta sekä he saisivat toisensa ollen pitkään yhdessä onnellisina.

    Minulla ei ole tarvetta suuttua mutta en näe kovin terveenä keskustelua jossa minun sanojani väännellään miten halutaan sekä minun henkilökohtaiseen elämään puututaan.

    Olen kalsea ihminen mutta ehkä voi yrittää toisia neuvomaan olemaan jotain muuta? ;)

    Äänestä

  • aset kirjoitti:

    Oletko jotenkin kieroutunut?

    Kuten totesin, et kestä sitä että kanssasi ei olla samaa mieltä.
    Jos et oikeasti tiedä missä kohdin, niin turhaa sitä sinulle on
    näyttääkään.

    "Kuten totesin, et kestä sitä että kanssasi ei olla samaa mieltä.
    Jos et oikeasti tiedä missä kohdin, niin turhaa sitä sinulle on
    näyttääkään. "

    Mene provosoimaan/trollaamaan jotakuta toista.

    En näe enää aihetta keskusteluun kanssasi.

    Käsittääkseni olet kommentoinut tunne-elämääni, erityisesti sen puutteita. Aloitit sen välittömästi
    kun tunsit maan heiluvan jalkojesi alla kun kommenttejasi ei hyväksytty suurena totuutena.

    Sinä aloitit vääntämisen heti alusta. Et pärjää näes muuten. Siksipä siihen sorrutkin.

    Millä tavalla huora on katkeran miehen vastine? Kerrot aika ikäviä itsestäsi tuolla kommentilla.

    "Yksittäistapauksesta on vaikea varsinkaan netissä sanoa mutta näissä asioissa minulla on "poliisin vainu" ;) ja harjaantunut silmä."

    Tässä tapauksessa sinulla on kyllä nenä nyt pahasti tukossa.

    Joko sait sen miesten Reginan luettua? Ei kannata uskoa kaikkia mitä siellä lukee :D
    Kysy vaikka äidiltä ennen nukkumaan menoa.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    "Kuten totesin, et kestä sitä että kanssasi ei olla samaa mieltä.
    Jos et oikeasti tiedä missä kohdin, niin turhaa sitä sinulle on
    näyttääkään. "

    Mene provosoimaan/trollaamaan jotakuta toista.

    En näe enää aihetta keskusteluun kanssasi.

    Jaa että jos sinulle ei ole mieliksi, on trolli?
    Voe voe sentään.

    Kiitos osallistumisesta ja heippa.
    Äläkä ota tätä liian raskaasti. :D

    Äänestä

  • aset kirjoitti:

    Kyllä sinä kehotat naista ottamaan vastuun itsestään tyyliin että on naisen oma vika
    jos joutuu hyväksikäytetyksi. Et missään kohtaan ole tuonut
    esille sitä että mies voi ottaa vastuun toimistaan ja olla leikkimättä toisilla ihmissillä
    ja näiden tunteilla.

    Noh, tason laskun aloitit sinä siinä vaiheessa kun nimittelit minua huoraksi. Kiitä ihan itseäsi vaan.
    Minä laskeudun mielelläni toisten tasolle, jotta pysyn mukana siinä missä mennään.

    Kuten olen sanonut poliisit ovat hyviä huomaamaan asioita ihmisistä. Mihin muuhun se perustuisi
    kuin harjaantuneeseen silmään ja hyviin vaistoihin?
    Miksi ensin olet eri mieltä ja sitten eri mieltä ja samaa mieltä??

    "Kyllä sinä kehotat naista ottamaan vastuun itsestään tyyliin että on naisen oma vika
    jos joutuu hyväksikäytetyksi. Et missään kohtaan ole tuonut
    esille sitä että mies voi ottaa vastuun toimistaan ja olla leikkimättä toisilla ihmissillä
    ja näiden tunteilla."

    Mitä se auttaa?
    Hyi hyi pelurit, lopettakaa nyt tuo huijaaminen!

    Mitäköhän se helpottaa?

    "Noh, tason laskun aloitit sinä siinä vaiheessa kun nimittelit minua huoraksi. Kiitä ihan itseäsi vaan.
    Minä laskeudun mielelläni toisten tasolle, jotta pysyn mukana siinä missä mennään."

    Haista nyt jo...sinä nimittelit minua katkeraksi ties miksi ja heitin tuon huora-kommentin vain näyttääkseni että osaan saman jos tarvetta ilmenee.

    Sinä olit jo siellä alemmalla tasolla aikaa sitten.

    Etkä edes osannut olla samaa tai eri mieltä kunhan vänötit.
    Joten hei hei nyt.

    "Kuten olen sanonut poliisit ovat hyviä huomaamaan asioita ihmisistä. Mihin muuhun se perustuisi
    kuin harjaantuneeseen silmään ja hyviin vaistoihin?
    Miksi ensin olet eri mieltä ja sitten eri mieltä ja samaa mieltä?? "

    No koska poliisina oleminen ei tee automaattisesti ihmistä hyväksi huomaamaan asioita.

    Osa poliiseista oikeasti on puusilmäisiä ja tyhmiä.

    Jos jollakulla poliisilla on hyvä silmä huomata asioita niin se ei kyllä yleensä liity ihmissuhteisiin ja toisaalta se johtuu harjaantuneesta silmästä jota kaikki muutkin voivat harjoittaa.

    Jos sinun maailmassasi on vain kaksi asiaa eli että on eri mieltä tai samaa mieltä niin kovin on kaksijakoinen maailma.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    "Ja kyllä sinä olet katkera. Siksi käyttäydyt hyökkäävästi. Haluaisit kuulla kuinka sinua kehutaan
    hyvästä ihmistuntemuksesta; mutta se ontuu ja on kalseahko.
    Lisäksi sinulla on taipumus suuttua jos käsityksiäsi ei oteta absoluutisena totuutena."

    Sanotaan näin että olen pettynyt nykyajan ihmissuhteisiin enkä pelkästään omalla kohdallani. Osa näkemistäni ihmiskohtaloista on oikeasti niin karseita että suojeluvaistoni takia yritän ihmisiä neuvoa miten toimia, niin miehiä kuin naisia että asiat toimisivat paremmin.

    Ei minua millään kehuilla nettifoorumilla saada hyvälle mielelle herran jestas, ei lämmitä mieltä yhtään joku nettikehut. Olisin mieluummin tässä asiassa ollut väärässä ja mies olisi yhtä täpinöissään tästä naisesta sekä he saisivat toisensa ollen pitkään yhdessä onnellisina.

    Minulla ei ole tarvetta suuttua mutta en näe kovin terveenä keskustelua jossa minun sanojani väännellään miten halutaan sekä minun henkilökohtaiseen elämään puututaan.

    Olen kalsea ihminen mutta ehkä voi yrittää toisia neuvomaan olemaan jotain muuta? ;)

    Niin, olisihan se mukavaa lukea että aloituksella olisi onnellinen loppu.
    Mutta jos ei, niin elämä on.

    En myöskään pidä sanojeni vääntelystä ja kirjoitusteni omituisista tulkinnoista.

    Kalsea ihminen ei ehkä ole se paras neuvoja tällaisissa asioissa..?

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    "Kyllä sinä kehotat naista ottamaan vastuun itsestään tyyliin että on naisen oma vika
    jos joutuu hyväksikäytetyksi. Et missään kohtaan ole tuonut
    esille sitä että mies voi ottaa vastuun toimistaan ja olla leikkimättä toisilla ihmissillä
    ja näiden tunteilla."

    Mitä se auttaa?
    Hyi hyi pelurit, lopettakaa nyt tuo huijaaminen!

    Mitäköhän se helpottaa?

    "Noh, tason laskun aloitit sinä siinä vaiheessa kun nimittelit minua huoraksi. Kiitä ihan itseäsi vaan.
    Minä laskeudun mielelläni toisten tasolle, jotta pysyn mukana siinä missä mennään."

    Haista nyt jo...sinä nimittelit minua katkeraksi ties miksi ja heitin tuon huora-kommentin vain näyttääkseni että osaan saman jos tarvetta ilmenee.

    Sinä olit jo siellä alemmalla tasolla aikaa sitten.

    Etkä edes osannut olla samaa tai eri mieltä kunhan vänötit.
    Joten hei hei nyt.

    "Kuten olen sanonut poliisit ovat hyviä huomaamaan asioita ihmisistä. Mihin muuhun se perustuisi
    kuin harjaantuneeseen silmään ja hyviin vaistoihin?
    Miksi ensin olet eri mieltä ja sitten eri mieltä ja samaa mieltä?? "

    No koska poliisina oleminen ei tee automaattisesti ihmistä hyväksi huomaamaan asioita.

    Osa poliiseista oikeasti on puusilmäisiä ja tyhmiä.

    Jos jollakulla poliisilla on hyvä silmä huomata asioita niin se ei kyllä yleensä liity ihmissuhteisiin ja toisaalta se johtuu harjaantuneesta silmästä jota kaikki muutkin voivat harjoittaa.

    Jos sinun maailmassasi on vain kaksi asiaa eli että on eri mieltä tai samaa mieltä niin kovin on kaksijakoinen maailma.

    Vääntelet edelleenkin sanomisiani omiin tarkoitusperiisi sopivaksi.

    "Hyi hyi pelurit, lopettakaa nyt tuo huijaaminen!"

    Miksi tuohon asiaan ei saisi puuttua? Juuri se hiljainen hyväksyntä on se miksi
    tuo jatkuu.

    Kyllä se valitettavasti olet sinä, joka siellä alemmalla tasolla liikkuu.
    Mutta toki ymmärrän että sinun on kovin vaikea mieltää tätä.

    Jos sanon poliisit, se tarkoittaa poliiseja ryhmänä, eikä sulje pois sitä
    että joku yksilä ehkä on heikompi mainutussa asiassa.

    Onko suhteellisuudentajusi jotenkin normaalia heikempi?

    Ja eikäs sinun pitänyt lopettaa...:D

    Selvä trolli.

    Et osoittanut asiaa jossa olin väärässä ja jatkoit keskustelua vain sinne tänne suihkien.

    Oletkohan se sama hullu akka josta täällä oli joskus kirjoituksia että syyttää miehiä kaikesta?

    No, ainakin opin juuri miksi tältä foorumilta on hyvä olla poissa "toisia neuvomasta".

    Ja sitä paitsi mitä tulee tuohon alempaan tasoon niin älä nyt ole idiootti.
    Pesin sinut tässä keskustelussa 100-0 ja sinä vain harhailit ties missä tehden tulkintoja/syytöksiä ties mistä.

    Eiköhän tullut kaikille selväksi kuka oli se fiksu osapuoli tässä keskustelussa ja kuka se trolli.

    Käyn sanomassa sadan kilometrin päässä äidille hyvät yöt. Hänen haudallaan.

    Selvä riidanhaastaja olet. Jopa tarkoituksella trollaat, kun vääntelet sanomisia
    mielesi mukaan.

    Oletko se säälittävä tyyppi, joka ei selviä keskustelusta muuten kuin poistattamalla viestejä?
    Olet myös taipuvainen outoon itseääliin...

    Sinä olet pessyt tässä keskustelussa vain itsesi, et mitään muuta.
    Ja osoittanut samalla luonteestasi paljon vähemmän mairittelevia piirteitä.

    Neuvoa voi myös fiksusti, ehkä se on sellainen ominaisuus, jota sinun kannattaa vielä
    kehittää itsessäsi.

    ps. niele tappiosi kuin mies...

    Äänestä

Ehkä välimatkan aiheuttamia esteitä tai sitten olit vain valloitus, josta pitää päästä hienovaraisesti irti. Ellei hän nyt henkisesti aivan kakaran tasolla ole niin seksistä ahdistumiset tai että hän näkisi sinut heikommassa valossa voi unohtaa, vaikka suosittuja teorioita ovatkin. Tähän suhteeseen päätyessäni parempi puolisko oli niin aktiivinen eka treffeillä, että torjumalla luultavasti juttu olisi jäänyt siihen. Onneksi en käytä kravattia niin ei sentään pystynyt siitä vetämään sänkyyn.:) Enkä ahdistunut mitenkään, mutta olisin aivan hyvin voinut odottaakin.

Äänestä
  • Nyt alkaa joo vähän vaihtua jutunaihe mun aloittamasta johonkin ihan muuhun.. Eli rauhoittukaapas nyt. Ei ole tarvetta mennä henkilökohtaisuuksiin tämän takia. :) Kiitos "mitä lie miettii", oli vähän selkeämpi vastaus. :)

    Äänestä

Älä hötkyile:) Tiedän että se helpommin sanottu kuin tehty. Olet kuitenkin viestittänyt miehelle, että olet hänestä kiinnostunut. Hänhän voi olla hieman hitaammin lämpenevää sorttia tai hän haluaa funtisia tunteitaan rauhassa. Mahdollisuuksia on lukuisisa ja parasta olisi jos et miettisi vaan keskittyisit nauttimaan nykyisestä. Liialla tivaamisella missä mennään saatat karkottaa tämän miehen pois. Mies tietää, että olet kiinnostunut ja pallo on nyt hänellä.

Äänestä
  • Mahdollisuuksia on lukuisia mutta todennäköisyyksien mukaan mentäessä ne muut mahdollisuudet kuin täällä on linjattu ovat todella pienet.

    Se tahtoo olla että jos vain nauttii nykyisestä niin silloin tahtoo mennä se tulevaisuus vinksalleen.

    Pallo on todellakin miehellä, mutta hän teki jo maalin ja voitti pelin.

    Äänestä

jonka luona itsekin olin. Mahtavaa kaikinpuolin ja sitten hiljenee.
Asuu Helsingissä?

Äänestä

Ota tosiaan rauhallisesti niin kuin se mies sanoi. 200 kilsaa on pitkä matka eikä sitä joka viikonloppu tehdä. Ei hän ehkä ole ujo vaan realistinen siinä mielessä. Mitään salamaratkaisua en näe tuohon tilanteeseen. Pidä yhteyttä kuten ennenkin ja odota miehen seuraavaa siirtoa. Ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu. Ensin on kiva tapaaminen ja sitten mies on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta näin meille parinetsijöille käy, toivo ja pettymys vaihtelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Malttamaton hölmö.. kirjoitti:

Heips! Tuntuu nololta kirjottaa tänne, mutta pää on niin pyörällä etten saa toista mielestä.. Eli lyhyesti, tapasin ihanan miehen netissä, juteltiin yli viikko joka päivä monta tuntia mesessä, sitten vajaa viikko sitten tavattiin. Kaikki meni tosi hyvin ja uskalsin hänet tavata kun oli niin paljon yhteistä puhuttavaa ja ei hiljaisia vaikeita hetkiä, välimatka on siis noin 200km, eli olin heti yökylässä ja kaikki meni tosi hyvin, kivaa oli, varmasti molemmilla. Halailua, juttelua ja seksiä muutaman kerran.. (Sanoi aiemmin että seksiä saa lähempääkin, ettei se ole se syy miksi haluaa minut tavata. Ja uskon sen.) Nyt on puhuttu paljon vähemmän, lupasi tulla käymään mun luona mutta en tiedä onko tosissaan. Ei ole sanonut mitään ratkaisevaa suuntaan tai toiseen kun olen sanonut että "oli kiva viikonloppu yhdessä mut en tiedä mitä mieltä sä olet?" Tai siis sanoi että "kivaahan se oli" ja "miks tommosia kyselet?" Ja "otahan nyt rauhallisesti siellä".. Voi olla tietysti ujo, ja että haluaa edetä hitaasti, mutta mä haluaisin tietää vähän missä mennään, etten elättele turhia toiveita.. Osaisko joku miespuolinen sanoa että onko kiinnostunut vai ei? Tiedän ettei pidä kysellä liikaa ettei toinen ahdistu, mutta oon ite vaan niin malttamaton, enkä tiedä miten päin olisin kun ite olen niin ihastunut ja toisesta en tiedä. Pitäiskö olla ottamatta yhteyttä pari päivää? ..Mut treffit meni hyvin, ei vaivaantuneita/hiljaisia hetkiä ja muutenkin puheissa oltiin samoilla linjoilla.. Help!!? Oisin todella kiitollinen asiallisista vastauksista.. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu