varmasti

tämä asia on tullut moneen kertaan, mutta miten suomen kielioppi menee siinä asiassa, jos otamme esimerkiksi sanan "laulaa" ja Kävellä"

Miksi nämä taipuvat täysin epäloogisesti varsinkin kolmannessa persoonassa erilailla: Eli hän LAULAA ja hän käveLEE. Ymmärtääkö tällaista piru vie kukaan muu kuin syntyjänsä suomalaanen?

lisää esimerkkejä: Hän tekEE hän otTAA..mitkä lainalaisuudet määrittelevät nämä tällaiset pääteet?
2145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei ole ollut esillä täällä vielä kertaakaan.

Tuskin kukaan on keksinyt noissa taivutusmuodoissa olevan mitään sen ihmeellisempää. Suomen kieli on täynnään vastaavia epäsäännöllisyyksiä, joita syntyperäinen suomen puhuja ei osaa sen kummemmin kummeksua.

Ja tuskinpa niitä piru vie kukaan muu kuin syntyjäänsä suomalaanen ymmärtääkään.

Äänestä

Vanhassa 'Nykysuomen sanakirjassa' on lueteltu 45 erilaista verbien taivutusmallia. Työtoverinani oli virheetöntä suomea puhuva suomenruotsalainen, joka todella tiesi verbien taivutusvartalot ja päätteet - uskomatonta. Viidentoista vuoden aikana kuulin hänen tekevät vain yhden kielioppivirheen, joskin se toistui aina silloin tällöin.

'Nykis' luettelee 85 nominien taivutustyyppiä. On lumoavaa kuulla italialaista, joka miettii ensin suomalaisen sanan taivutusvartaloa ja pohtii sitten käyttäisikö elatiivia vai ablatiivia (osuen yleensä oikeaan).

Niin suomenruotsalainen kuin italialainen oppii suomen kielen omalla tavallaan, joka meille on yllättävä. MUTTA - samalla tavoin suomalainen oppii vieraan kielen tavalla, joka ihmetyttää kieltä äidinlielenään puhuvaa. Italianopettaja selittää äidinkielestään joitain kohtia, jotka italialaisen mielestä ovat vaikeita, mutta jostain syystä suomalaisille helppoja ymmärtää, kun taas hän sivuuttaa joitakin lähes käsittämättömiä asioita, koska ne ovat hänestä itsestään selviä. Puolin ja toisin sama juttu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


j56etk6o kirjoitti:

tämä asia on tullut moneen kertaan, mutta miten suomen kielioppi menee siinä asiassa, jos otamme esimerkiksi sanan "laulaa" ja Kävellä"

Miksi nämä taipuvat täysin epäloogisesti varsinkin kolmannessa persoonassa erilailla: Eli hän LAULAA ja hän käveLEE. Ymmärtääkö tällaista piru vie kukaan muu kuin syntyjänsä suomalaanen?

lisää esimerkkejä: Hän tekEE hän otTAA..mitkä lainalaisuudet määrittelevät nämä tällaiset pääteet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu