Kumman pitää "uhrautua"?

Olen yksinäiseksi jäänyt nainen avioeron myötä. Olen tavannut muutamia miehiä eroni jälkeen.
Jotkut ovat olleet kiinnostuneet seurustelustakin, mutta aina tuntuu olevan tämä sama ongelma: vaikka seksi onkin ollut hyvää, antamani suuseksi ei ole koskaan riittävää. Hivelen mielelläni myös miehen sukuelimiä, muttan miehet ovat aina tyytymättömiä siihen että en ota suihin tarpeeksi paljon. Pitäisi kuulemma ottaa suihin pitkään ja hartaasti ja lisäksi antaa laueta suuhun. Olen sitä mieltä, että jos kerran nautitaan seksistä jo sellaisenaan kun on koettu yhdessä, miksi kenenkään pitäisi vielä tehdä jotain minkä kokee vastenmieliseksi? Toisen osapuolen mielihyvän kokeminen ilmeisestikin lisääntyisi, minun pahoinvoinnin kustannuksella. Minulle on mainittu että minun pitäisi uhrautua tässä asiassa. Miksi toinen osapuoli ei voi "uhrautua" ja olla tyytyä siihen mitä jo on, kun se on jo todella hyvää niinkin.
13460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

itse en anna suuseksiä kun en pidä siitä. yksi lysti mitä vaimo siitä ajattelee.

tapojani en muuta mielummin laitan eropaperit vetämään

Äänestä
  • Ja jos nainen kertoisi, ettei anna suuseksiä miehelleen ihan tuosta samasta syystä, olisi sen jälkeen satapäinen mieskuoro vinkumassa miten tuollainen akka pitää pistää pellolle.

    Osaisiko joku kertoa, että miten on mahdollista, että jos mies ei jostain syystä jostain pidä, hän voi ihan itsestään selvyytenä jättää sen tekemättä, mutta jos nainen ei pidä, on hänen silti se tehtävä tai sitten otettava riski siitä, että tulee vaihdetuksi toiseen.

    Äänestä

  • joo-o... kirjoitti:

    Ja jos nainen kertoisi, ettei anna suuseksiä miehelleen ihan tuosta samasta syystä, olisi sen jälkeen satapäinen mieskuoro vinkumassa miten tuollainen akka pitää pistää pellolle.

    kaikki mulle tänne nyt ja heti toisen tarpeista ja haluista huolimatta. Oma napa lähinnä, on se miehen elämän tyyli!

    Äänestä

  • joo-o... kirjoitti:

    Ja jos nainen kertoisi, ettei anna suuseksiä miehelleen ihan tuosta samasta syystä, olisi sen jälkeen satapäinen mieskuoro vinkumassa miten tuollainen akka pitää pistää pellolle.

    Osaisiko joku kertoa, että miten on mahdollista, että jos mies ei jostain syystä jostain pidä, hän voi ihan itsestään selvyytenä jättää sen tekemättä, mutta jos nainen ei pidä, on hänen silti se tehtävä tai sitten otettava riski siitä, että tulee vaihdetuksi toiseen.

    Kyllähän mieskin ottaa sen riskin, että tulee vaihdetuksi toiseen. Ei ehkä tässä puhutusta syystä, mutta monista muista. Jos mies kieltäytyy jostain, pallo on naisella. Ja sama toisinpäin.

    Äänestä

Minäkään en pidä. Ja ainoa muna minkä suuhuni pistän tulee kanan perseestä :D

Äänestä

Sinun tapauksessasi mies ei joutuisi uhrautumaan. Sinä joutuisit.
Älä suostu mihinkään sellaiseen, minkä koet vastenmieliseksi.
Porno se miehistä tuollaisia hyväksikäyttäjiä kasvattaa.

Äänestä

Kiitoksia vastauksista.
Yllättävän yksimielistä ollut tähän asti.
Tulisikohan erilaisia vastauksia jos saman kysymyksen esittäisi miehen logiikka-palstalla...?

Äänestä
  • Mies nyt ajattelee vain itseään. Ajattele sinä itseäsi ja hanki parempi mies. Jos et parempaa saa älä huonoakaan huoli, lopulta särjet vain sydämesi ja menetät itsekunnioituksesi/tuntosi jos tuota jatkat.

    Äänestä

Kyllä mäkin olen sitä mieltä, että ei toista voi pakottaa. Se on hyvä, että kertoo jos haluaa jotain enemmän/vähemmän. Mutta vaatiminen, kun toinen kieltäytyy, ei oikein toimi vuorovaikutteisessa seksissä.

Itselläni on joskus ollut vaiheita, että en ole halunnut loppuun asti suuseksiä viedä. Ja tämän mieheni on fiksuna miehenä hyväksynyt vaikka maininnutkin, että tykkää siitä. Ja kas kas, kun nainenkin kokee että hänetkin huomioidaan eikä ole aina itse oltava se uhrautuva osapuoli, niin luonnollisesti sitä haluaakin aiheuttaa toiselle hyvää kuten esim. se loppuunvieminen suuseksissä. Ja mies lopulta saa sitä mitä toivoo, mutta nainen tekee sen vapaaehtoisesti eikä pakotettuna ja kaikki on tyytyväisiä. Itsellä kyllä laskisi halut aika nollaan, jos mies vaatisi ja vaatisi eikä kykenisi kumpaakin tyydyttäviin kompromisseihin. Saati ajatus siitä, että miehelle kelpaisi akti, josta toinen ei pätkääkään innostuisi itse.

Äänestä

Onko toi luku sun nimimerkissä sun ikä? Lyötkö sä pään seinään, jos sulle siitä "mainitaan"? Totta helkkarissa ne sulle nirisee, josset sä tohon ikään mennessä ole oppinut pitämään omia rajojas. Ihmiset kaipaa rajoja - ne on turvallisuutta. Sellasen ihmisen seurassa, joka rajat ei pidä, on turvatonta olla.

Äänestä

kun en tiedä millaista suuseksinne on ja näin (ja jos tätä satut lukemaan). Tarkoitan sitä, että vastentahtoisesti sitä ei pidä tehdä, mutta sitten toisaalta jos sitä kuitenkin teet(te), niin voisiko niitä tekemisiä tehdä ainakin joskus vähän eri tavalla tai vähän pidempään. Vaihtelun ja kompromissin nimissä.

En minä usko että kaikki miehetkään niin suuseksin antamisesta nauttii (siis pitkäkestoisemmin ainakaan), tai että se olisi superjättikivaa (edelleen pitkäkestoisemmin ainakaan), mutta kyllähän sitä silti voi siinä mielessä mielissään tehdä jos sen tietää tuottavan toiselle hyvää, ja etenkin jos näkee sen tuottavan toiselle hyvää.

Mutta niin, jos se aiheuttaa sinulle pahoinvointia ja muuta huonoa, tai et vain halua tehdä niin, niin se on kokonaan sinun asiasi. Jos se ei miehelle käy, niin ei voi mitään.

Äänestä
  • No hyi helvetti: että mies nuolis väkisin mun pillua, eikä itse siitä tykkäis??? Mikähän siinä oikein on, että ensinnäkin melkein jokainen mies on kyllä itse siitä nauttinut ja että ajatus siitä, että se vaan "uhrautuis" ja "tekis kompromissin" ois mun mielestä kuvottava? Ehkä se, että sängyssä on niin lähellä, että sen todellakin tietää: mulla on ollut mies (se poikkeus), joka ei saanut mua koskaan laukeamaan, koska aina se sama yrittäminen ja suorittaminen. Se teki joo, mutta mua alkoi kuvottamaan. Kyse ei ollut mun kanssa olemisesta, vaan just tosta, mitä käsitin että selität. Runkkausta ja nyt se tulee, ja mä tässä tyydytän ja teen pakosta jne. hyi helvetti. Älkää vaan tehkö niin, se on ihan hirveetä. Ja teknisesti on ihan sama mitä teette, aivan sama, miten nuolette ja sormetatte ja muuta: tunne on sama. Kuvotus.

    Miehet jotenkin pystyy vaan unohtamaan, ne vaan on ilmeisesti oman orgasminsa perässä, ettei niitä häiritse sellainen pikku seikka, kun että niitten kumppani voi huonosti tai että kokee itsensä pakotetuksi. Niin... Kyllä mulle se tunne on kaukana kiihotuksesta.

    Älkää miehet vaivautuko jos ette oikeasti halua.

    Kyllä mä itse otan suihin vain jos haluan (en siis kaikilta enkä heti) mutta en monestikaan loppuun saakka ja teen vain sen mitä itse haluan. Kiihotun itse kyllä suuseksistä ja todellakin nautin siitä ja se on kivaa. Muuten en missään tapauksessa antaisi.

    Äänestä

Ei tollasia miehiä eikä seksikumppaneita kummallekaan: hylätkää jo ne kusipäät, jotka yrittää pakottaa, jotka ei tajua, että seksin pitää olla molemmille kivaa ja että se pohjautuu täysin vapaaehtoisuuteen. Jättäkää jo ne idiootit, jotka eivät suostu tajuamaan, että jokainen on erilainen ja jonkun kanssa saa jotain, jonkun toisen kanssa jotain muuta. Ei todellakaan tarvitse tehdä mitään, minkä kokee vsatenmieliseksi, eikä tarvitse suuseksissä antaa laueta suuhun, jos ei itse halua. Ei, seksissä ei "uhrauduta".

Hylätkää ne, jättäkää ne, sanokaa, että maantietä riittää, vedä käteen tai etsi joku toinen. (Kokeilepa ensi kerralla, sano, että ime jätkä yksinäs munaas ja lutkuta loppuun saakka, mutta mun suusta sä et määrää.)

Kokeilu on eriasia, jos molemmat haluaa.
Vaihtelua voi hakea, jos molemmat haluaa.
Asioista voi keskustella "ois kiva jos" ja voi kysyä että "voisitko..."
Seksin pitäisi olla iloinen asia, yhteinen asia, ja tottakai siinäkin joutuu tekemään kompromisseja: luopumaan ehkä jostain. Mutta kompromissi ei ole se, että toista oksettaa ja silti tungetaan munaa suuhun että ime nyt ja pakotetaan nielemään eritteitä. Ei kovin iloista ja yhteistä.

Pyytää voi.
Mutta vaatia ei saa, uhkailla ei saa, ja pitäisi tajuta olla tyytyväinen jos yleensä suurinosa on jees.

Miksi suostuisitte? Miksi tyytyisitte? Miksi opettaisitte ihmiset siihen, että noin voi käyttäytyä toista kohtaan? Teitähän kohdellaan tasan tarkkaan niinkun itse sallitte.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

N40+ kirjoitti:

Olen yksinäiseksi jäänyt nainen avioeron myötä. Olen tavannut muutamia miehiä eroni jälkeen.
Jotkut ovat olleet kiinnostuneet seurustelustakin, mutta aina tuntuu olevan tämä sama ongelma: vaikka seksi onkin ollut hyvää, antamani suuseksi ei ole koskaan riittävää. Hivelen mielelläni myös miehen sukuelimiä, muttan miehet ovat aina tyytymättömiä siihen että en ota suihin tarpeeksi paljon. Pitäisi kuulemma ottaa suihin pitkään ja hartaasti ja lisäksi antaa laueta suuhun. Olen sitä mieltä, että jos kerran nautitaan seksistä jo sellaisenaan kun on koettu yhdessä, miksi kenenkään pitäisi vielä tehdä jotain minkä kokee vastenmieliseksi? Toisen osapuolen mielihyvän kokeminen ilmeisestikin lisääntyisi, minun pahoinvoinnin kustannuksella. Minulle on mainittu että minun pitäisi uhrautua tässä asiassa. Miksi toinen osapuoli ei voi "uhrautua" ja olla tyytyä siihen mitä jo on, kun se on jo todella hyvää niinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu