En viihdy poikaystäväni luona :(

Mulla on jokseenkin erikoinen ongelma, nimittäin se, etten haluaisi viettää kamalasti aikaa poikaystäväni kotona, koska en pidä hänen vanhemmistaan. Tai oikeastaan pidin heistä aluksi eikä mulla ollut mitään ennakkoluuloja, mutta heillä on selvästi jotain mua vastaan.

Poikaystäväni on siis 21-vuotias ja itse olen 19. Jo alkuaikoina, kun menin käymään poikaystäväni kotona, niin hänen vanhempansa suhtautuivat muhun varauksella eikä kyselleet ja jutelleet juuri mitään. Se oli aika outoa, koska omat vanhempani ovat aina halunneet tutustua poikaystäviini ja tietää heistä jotain. Aluksi yritin pitää jonkinnäköistä small talkia yllä, mutta tajusin aika pian, etten heidän mielestään ollut kovin tervetullut taloon.

Joka kerta olen poikaystäväni vanhempia tervehtynyt heille tullessaan. Pistin merkille, ettei hänen isänsä koskaan tervehdi minua, joten päätin olla kerran tervehtimättä häntä. Heti tämän tapahtuman jälkeen hänen isänsä pyysi poikaystävääni syrjemmälle ja kysyi, että mikä mulla on, kun en tervehdi häntä. Miksi mun pitäisi vaivautua tervehtimään, kun mun tervehdyksiin ei selvästikään vastata?

Meidän suhteen aikana myös muutin pois vanhempieni luota yksiöön. Poikaystäväni isä tiedusteli uudesta asunnosta ja kun sai kuulla, miten pieni se on (32 neliötä) ja kuinka kallis vuokra siinä on (620 euroa, Helsingin keskustassa), niin hän heti tokaisi, että paskan möivät, hän kuulemma etsii minulle paremman (ja halvemman) asunnon. Mulle toi oli loukkais, itse rakastan omaa nykyistä kotiani ja tähän juuri halusinkin muuttaa. En halua parempaa, koska tämä on juuri hyvä koti mulle ja täällä haluan asua. Lisäksi en tajua, mikä ongelma omat raha-asiani on ulkopuolisille, koska opiskelujen ohella käyn vakituisesti töissä.

Tällä tavalla siis poikaystäväni vanhemmat suhtautuu minuun. Heillä ollessaan hänen äitinsä onneksi tajuaa jopa koputtaa oveen, mutta hänen isänsä tulee suoraan sisään. Arvatkaa voiko heillä siis harrastaa seksiä? Ja arvatkaa onko pelottavaa herätä aamulla, kun hänen isänsä on pamahtanut huoneeseen ja etsii esim. saksia sieltä? Ja arvatkaa onko noloa vaihtaa vaatteita, kun joku avaakin oven yhtäkkiä ilmoittamatta? Ärsyttävää! Tämä kaikki pitää siis kestää, poikaystävää ei haittaa. Itse en uskalla sanoa mitään, koska sen jälkeen hänen vanhempansa varmasti vihaavat mua. Onko kohtalontovereita?
152124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sinullahan on oma kämppä, jossa voitte poikaystäväsi kanssa olla kuten haluatte. En minä ainakaan yökylään menisi tuollaisten appivanhempien luokse, korkeintaan päiväseltään jos on jokin syy.
Poikaystäväsi isän käytös viittaakin vähän siihen, että hän pyrkii tirkistelemään sinua. Minä pysyisin kaukana tuollaisesta apesta, joka koputtamatta sisään rynnii.

Äänestä

kuulostaa siltä, että parempi kun et vieraile poikaystäväsi kotona, jollei ole pakko. Omassa perheessäni on suhtauduttu vastaavalla tavalla poikaystäviini, en jaksa sen enempää selittää mutta tutulta kuulostaa. Ikäväähän tuo on, ja varmaan poikaystävänkin mielestä todellisuudessa äärimmäisen noloa (ehkei halua ns. pettää vanhempiaan ja puhua pahaa heistä selän takana) koita ymmärtää. Ehkä hän kertoo sitten joskus, jos haluaa. Pysy poissa sieltä, jos poikaystäväsi saa kuitenkin käydä sun luona yötä jne. silloin kun huvittaa. Silloin jos ei saa, niin tosi vaikea tilanne. Jos näin, niin pitäisi tukea toisen itsenäistymistä ja irtautumista liiallisesta vanhempien kontrollista, hienovaraisesti toisen vanhempia loukkaamatta mutta kannustamalla poikaa omiin päätöksiin, esim. kotoa muuttoon tai omien mielipiteiden ilmaisuun. Ovathan pojan vanhemmat hänelle toki tärkeitä kaikesta huolimatta. Tsemppiä!

Äänestä

miksi sitä seksiä pitää harrastaa siellä kun hänen vanhempansa ovat kotona? jos kerta sinulla on oma kämppä, niin miksi ette harrasta sitä siellä?

hohhoijaa.. nuoret....

Äänestä

Ovatko pojan vanhemmat toivottaneet sinut tervetulleesi yovieraaksi heidän kotiinsa?

Tuo talo/koti on todennäkoisimmin vanhemipein täysin ylläpitämä, kenties poika maksaa huoneestaan ja asumisestaan hiukan vuokraa jossa tapauksessa hän voisi maksaa tuon kyseisen vuokran täysin ulkopuolisella vuokran antajalle ja hankkia asunnon muualta kuin vanhempiensa kodista. Silloin hän ei olisi tilivelvollinen vanhemmilleen mihin vuorokauden aikaan hänen luonaan käy vieraita.

Kaikki merkit viittaavat siihen että sinä ET ole toivottu yovieras. Miksi siis tunget itseäsi sinne yoksi?

Jos vanhemmat kutsuvat sinut vierailulle, esim. päivälliselle, se tarkoittaa että sinä jaat koko perheen seuran ja sen aterian jonka jälkeen sinun odotetaan poistuvan. Aivan kuten kenen tahaansa normaalin vieraan. On suorastaan tollomaista ja äärettoman loukkaavaa isäntäväkeä kohtaan sulloutua yhteen talon huoneista sen sijaan että poistuisi normaalin vierailuajan päädyttyä.

Vaatii minimaalisen tiedon käytostavoista tajutakseen tuon.

Äänestä
  • Ei, kyllä nyt on vanhemmissa vikaa. Ihan sama asuuko aikuinen ihminen vielä perheensä luona, mutta on se nyt vanhemmilta aika tollomaista ja äärettömän loukkaavaa käytöstä, jos ei salli oman lapsensa olla onnellinen. Totta kai aikuisella ihmisellä saa olla ja PITÄÄ olla ihmissuhteita. Ei toisten rakkauden väliin voi tulla.

    Mielestäni hyvin idioottimaista toimintaa vanhemmilta. Omat vanhempani ovat AINA suhtautuneet hyvin poikaystävääni: aina on ollut tervetullut, aina on kuulunut osana perheeseen, aina on ruokittu ja otettu mukaan matkoille jne. Seurustelukumppani on osa perhettä ja piste.

    Äänestä

  • Hän ei koputa kun tulee aikuisen poikansa yksityisalueelle. Hän ryntää koputtamatta sisään, kun tietää jonkun nuoren tytön olevan siellä vähissä pukeissa. Käyttäydytkö itsekin niin, että kuljet tirkistelemässä poikasi tyttöystävää? Pidätkö sitä vielä normaalina, ja hyvien tapojen mukaisena käytöksenä?

    Äänestä

  • jioohuiho kirjoitti:

    Ei, kyllä nyt on vanhemmissa vikaa. Ihan sama asuuko aikuinen ihminen vielä perheensä luona, mutta on se nyt vanhemmilta aika tollomaista ja äärettömän loukkaavaa käytöstä, jos ei salli oman lapsensa olla onnellinen. Totta kai aikuisella ihmisellä saa olla ja PITÄÄ olla ihmissuhteita. Ei toisten rakkauden väliin voi tulla.

    Mielestäni hyvin idioottimaista toimintaa vanhemmilta. Omat vanhempani ovat AINA suhtautuneet hyvin poikaystävääni: aina on ollut tervetullut, aina on kuulunut osana perheeseen, aina on ruokittu ja otettu mukaan matkoille jne. Seurustelukumppani on osa perhettä ja piste.

    Korrekteilla käytostavoilla ja vanhempien odottavan niitä nuodatettavan heidän kodissaan on suora yhteys.

    Jos lapsen onnellisuus riippuu siitä saako hän viihdyttää yovieraitaan vanhempiensa kodissa, on onnellisuus melko pinnallista.
    Vanhempia on eri sorttisia, jotkut eivät valitä kenen kanssa lapsensa viettää aikaa. Joillekin vanhemmille kaikki lapsensa ystävät ovat "osa perhettä".
    AP on selvästi huomannut etteivät nämä vanhemmat kuulu edellämainittuihin.
    Hänellle on hyvin selvästi ilmoitettu että yovierailut EI ole heidän kodissaan tetrvetulleita. Pojan isä omalla tavallaan ; kulkien vapaasti omassa talossaan välittämättä onko huoneessa joku vai ei, äiti myos mutta hiukan laimennetummassa muodossa.

    Jos APn on välttämättä tungettava itsensa poikaystävänsa vanhempien kotiin, olisikohan aika valita uusi poikaystävä jonka vanhemmat hyväksyvät lapsensa yovieraat?

    On valitettavasti niin että "sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto".

    Olettaen että poika on täysiikäinen hänellä on kaikki valta ja oikeus hallussaan hankkia asuntonsa muualta jossa ei tarvitse olla vanhempien silmän alla koko ajan.

    Äänestä

  • oppeliini kirjoitti:

    > Pojan isä omalla tavallaan ; kulkien vapaasti omassa talossaan välittämättä onko huoneessa joku vai ei

    Oliko se pojan huone vai ei?

    Kyllä lapsillakin tulee olla rauha omassa kodissaan.
    On korrektia koputtaa myös nuoremman lapsen oveen.
    On korrektia tervehtiä, tulipa kylään kuka vaan. Poika voi kutsua kavereitaan omaan kotiinsa.

    Eipä ollut tyttöä pyydetty syömään, joten ei hänen vanhempien kanssa tarvitse seurustella.
    Vaikka olisi pyydetty, niin kyllä nuoripari voi sen jälkeen vetäytyä omaan rauhaansa :))

    Ikävät vanhemmat, toivottavasti poika on toisenlainen :))

    Äänestä

  • trikhvaoh kirjoitti:

    Kuinka tuo on niin vaikea tajuta?

    Tuo talo/asunto on vanhempien. Poika asuu siellä, kodissaan. Vaikka jokainen myöntää että kuuluu hyviin tapoihin koputtaa ovelle ennen sen avaamista, tervehtiä vastaantulijaa, toivottaa vieraat tervetulleiksi, tässä tapauksessa tuota tyttöä ei haluta tähän kotiin. Vanhemmat kaikin mahdollismmin tavoin viestittävät että "EI SAA TULLA, MENE POIS!" Tuo tyttö taitaa olla melko yksinkertainen kun ei osaa lukea noin selvää tekstiä. Poika ei taida olla sen älykkäämpi kun tahallaan ärsyttää ihmisiä jotka maksavat ja huolehtivat hänen asunnon. (tässä tapauksessa "oman' erillisen huoneen)

    Pysyn vieläkin väitteessäni että talo/asunto on vanhempien hankkima koti. Poika asuu siellä ehkä ilmaiseksi-ehkä alhaisella vuokralla.Hänellä on täysi oikeus ja valta (ja hänen kuuluisikin oleessaan täysi-ikäinen!) hakea ja maksaa oma asunto jossa voi olla pitkin tai poikin, viihdyttää haluamiaan vieraita päivin öin.

    Nämä vanhemmat EI halua nähdä pojan viidyttövön yövieraitaan talossaan.

    > Kuinka tuo on niin vaikea tajuta?

    Kyllä minä tajuan, että tyttö ei koe olevansa tervetullut. Mutta onko sinun vaikea tajuta, että se ei ole normaalia?

    Mitä kertoo sekin, että kun tyttö jätti moikkaamatta, sillä ei kertaakaan saanut vastakaikua ja isä ihmetteli miksi hänelle ei moikata ! Ei ole normaalia isän puolelta.

    Kuulostaa, että sinullakin on ollut tilanne, että sinulla on "oma" asunto ja olet katkera siitä, että joku, kuten lapsesi, asuisi siellä halvalla tai jopa kauhistuttavasti ilmaiseksi.

    Mikä tekee ihmisestä noin katkeran ja itsekkään? "Minun koti, saan käydä lasteni huoneessa aivan milloin haluan, vaikka keskellä yötä ja vaikka he ovat täysi-ikäisiä ja heillä on yövieraita, koska tämä on MINUN KOTINI" ? Etkö yhtään ajattele niitä vieraita, jotka eivät halua nähdä sinua ollessaan ilkosillaan? Haluatko sinä nähdä heidät?
    Ei hotellin omistajakaan ole oikeutettu menemään hääsviittiin tarkistuskäynnille asiakkaiden nukkuessa, vaikka kuinka omistaisi koko hotellin.
    (Varmaankin pyydät lapsiltasi käypää vuokraa asumisestaan huoneessaan.)

    Jos asunto on jo maksettu, ei pojan asuminen niin valtava panostus ole.

    Monet vanhemmat tykkäävät tukea omia lapsiaan rahallisesti ja kotona asuminen on yksi vaihtoehto.

    Äänestä

Haluaa nähdä sinuty jopa alasti ja vähissä vaatteissa, muuta selitystä huoneeseen pamahtamiseen ei ole, ja eihän sinun tarvi vierailla siellä poika-ystäväsi asunnossa kun sinulla on se oma asunto, sano suoraan kaverillesi että tulee sinun tykö kun sinä et halua kulkea kaverisi tykönä.

Äänestä

Hei tännehän on tullut paljon vastauksia laidasta laitaan. Kiitos niistä, mutta haluaisin selventää pari asiaa...

Ensinnäkin heidän vanhempansa ekana tapaamiskertana toivottivat jopa mut tervetulleeksi. Se oli ihan positiivinen vierailu jopa. Tämän jälkeen en ole tehnyt mielestäni mitään sellaista, että heillä olisi syytä vältellä tai inhota mua. Ja joku olikin aivan oikeassa, ei poikaystäväni vanhemmat ole minua heille yövieraaksi pyytäneet. Sen sijaan poikaystäväni monestikin on ja onhan se myös hänen kotinsa.

Miksi sitten tungen sinne välillä yöksi? Siksi, koska mulle on aina ollut luonnollista, että molemmien luona ollaan suht tasapuolisesti ja oon aina tullut vanhempien kanssa toimeen (niin omien kuin entistenkin poikaystävien). Myös poikaystäväni haluaa tietysti viettää aikaa omassa kotonaan, onhan hänellä siellä oma tietokone, xbox ja muut juttunsa, olisi tylsää olla aina vain meillä ja toisaalta vielä tylsempää olla erossa päiviä sen takia, koska en saa tulla poikaystäväni kotiin.

Siinäkin joku oli aivan oikeassa, että hänen isänsä maksama kämppä, joten hänen ehdoilla mennään. Itsekin tuen tätä käsitystä tiettyyn rajaan saakka ja se raja menee tässä. Itse olen mielestäni ihan kunnollista tyttöystäväainesta ja varmasti paljon konservatiivisemmatkin vanhemmat pitäisi musta, joten en nää mitään syytä, miksi muhun ei edes yritetä tutustua tai miksen muka olisi tervetullut. Allekirjoitan myös muitakin tässä keskustelussa esille tulleita asioita, mm. sen, että vaikka poika asuukin vielä täysi-ikäisenä kotonaan, niin kyllä hänelläkin on oma yksityisyytensä siitä huolimatta, kuka elämisen ja asumisen maksaa. Miksi tahallaan tehdä hallaa omalle pojalleen ja ehkä hänen tulevalle vaimolleen ja lastensa äidilleen (jos niin pitkälle päästään)? Eikö olisi kivaa, jos kaikki olisivat hyvää pataa keskenään ja tulisivat hyvin toimeen? Meidän perheessä ainakin mennään näin.

Ei tämä toisaalta ihan yllätyksenä tullut, koska poikaystäväni jo suhteen alussa kertoikin, että hänellä on aika huonot välit isäänsä (äitiinsä ihan hyvät). Toisaalta nyt vasta alan tajuta etäiset välit, koska poikaystäväni kunnioittaa selvästi vanhempiaan, mutta hänen isänsä ei sisäistä sitä, että hänen tulee arvostaa poikaansa ja sallia tämän itsenäistyminen ja irtautuminen. Esim. pari kk sitten poikaystäväni ilmoitti vanhemmilleen, että ollaan suunniteltu muuttoa yhteen tässä ensi kevään/kesän aikana, mutta hänen isänsä tokaisi, että hän saa asua vanhempiensa luona vaikka vielä 30-vuotiaanakin.

Ehkä tämä tästä pikkuhiljaa muuttuu, kun päästään asumaan omaan asuntoon, jossa eletään oman pillimme mukaan ;)

Äänestä
  • Kuulostaa, että suhteenne on järkevällä pohjalla ja samoin miehesi on fiksu.

    Olihan hän etukäteen varoittanut vanhemmistaan. Lapsi, jos kuka, tuntee vanhempansa :))

    Myös sinä olen fiksu tuossa tasapuolisuusasiassa. Sillä on merkitystä suhteessa positiivisesti ja varmasti miehesi arvostaa sitä, että vastavuoroisesti olet hänen luonaan.

    Kiva, että olette miettineet yhteen muuttoa.

    Jos haluat selvyyttä vanhempiin, voittehan yrittää jutella heidän kanssaan. Joko yhdessä, tai mies yksin, mutta ehkä mies on sen suhteen luovuttanut jo aikaa sitten.

    Yksi hyvä keino välien parantamiseksi on pyytää vanhemmat syömään uuteen yhteiseen kotiinne :)

    Tsemppiä teille ja onnea suhteeseen !

    Äänestä

se poikaystävä ja et uus. Vaikka esim orpo.

Äänestä

Mitä 21-vuotias tekee vielä vanhempien helmoissa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

oihoh kirjoitti:

Mulla on jokseenkin erikoinen ongelma, nimittäin se, etten haluaisi viettää kamalasti aikaa poikaystäväni kotona, koska en pidä hänen vanhemmistaan. Tai oikeastaan pidin heistä aluksi eikä mulla ollut mitään ennakkoluuloja, mutta heillä on selvästi jotain mua vastaan.

Poikaystäväni on siis 21-vuotias ja itse olen 19. Jo alkuaikoina, kun menin käymään poikaystäväni kotona, niin hänen vanhempansa suhtautuivat muhun varauksella eikä kyselleet ja jutelleet juuri mitään. Se oli aika outoa, koska omat vanhempani ovat aina halunneet tutustua poikaystäviini ja tietää heistä jotain. Aluksi yritin pitää jonkinnäköistä small talkia yllä, mutta tajusin aika pian, etten heidän mielestään ollut kovin tervetullut taloon.

Joka kerta olen poikaystäväni vanhempia tervehtynyt heille tullessaan. Pistin merkille, ettei hänen isänsä koskaan tervehdi minua, joten päätin olla kerran tervehtimättä häntä. Heti tämän tapahtuman jälkeen hänen isänsä pyysi poikaystävääni syrjemmälle ja kysyi, että mikä mulla on, kun en tervehdi häntä. Miksi mun pitäisi vaivautua tervehtimään, kun mun tervehdyksiin ei selvästikään vastata?

Meidän suhteen aikana myös muutin pois vanhempieni luota yksiöön. Poikaystäväni isä tiedusteli uudesta asunnosta ja kun sai kuulla, miten pieni se on (32 neliötä) ja kuinka kallis vuokra siinä on (620 euroa, Helsingin keskustassa), niin hän heti tokaisi, että paskan möivät, hän kuulemma etsii minulle paremman (ja halvemman) asunnon. Mulle toi oli loukkais, itse rakastan omaa nykyistä kotiani ja tähän juuri halusinkin muuttaa. En halua parempaa, koska tämä on juuri hyvä koti mulle ja täällä haluan asua. Lisäksi en tajua, mikä ongelma omat raha-asiani on ulkopuolisille, koska opiskelujen ohella käyn vakituisesti töissä.

Tällä tavalla siis poikaystäväni vanhemmat suhtautuu minuun. Heillä ollessaan hänen äitinsä onneksi tajuaa jopa koputtaa oveen, mutta hänen isänsä tulee suoraan sisään. Arvatkaa voiko heillä siis harrastaa seksiä? Ja arvatkaa onko pelottavaa herätä aamulla, kun hänen isänsä on pamahtanut huoneeseen ja etsii esim. saksia sieltä? Ja arvatkaa onko noloa vaihtaa vaatteita, kun joku avaakin oven yhtäkkiä ilmoittamatta? Ärsyttävää! Tämä kaikki pitää siis kestää, poikaystävää ei haittaa. Itse en uskalla sanoa mitään, koska sen jälkeen hänen vanhempansa varmasti vihaavat mua. Onko kohtalontovereita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu