vhh johtaa pahaan syömishäiriöön ?

Serkkuni oli vhh : sa n 68 kk ja sairastui bulimiaan ja on nyt hoidossa Niuvanniemen sairaalassa.

Iältään 20 vuotias joutuu rankkoihin lääketieteellisiin kokeisiin ja kaikki vain leikkimielisen vedon syytä.
21357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Veljen vaimo aloitti myös VHH:n saatuaan vihjeen ja ohjeita joltain nettipalstalta. Kolmen kuukauden kuluttua se oli tiputuksessa, lapset huostaanotettuja puutteellisen ravitsemuksen takia (toiselta lähti kaikki hampaatkin) ja veli itse on odottamassa tuomiota pahoinpitelystä kun suuttui kaupan kassalla eräälle asiakkaalle joka oli ostamassa neljä ruisleipäpakettia. Veli kävi sen päälle nyrkein ja potki sitä varmaan minuutin ennen kuin kaupan vartija otti sen kiinni ja pisti rautoihin. Leivänostajalta katkesi kelloremmi ja kynsi katkesi, mutta kyllä se rouva muuten pelästyi.

Ja kaikki lähti vain siitä kun jollain karppauspalstalla oli sanottu että hiilihydraatit aiheuttavat neliraajahalvauksen heti keski-iän jälkeen. Sanoja oli esittäytynyt olevansa joku armeija käynyt kirurgi.

Äänestä
  • Lähti erään näkkileipäkonsultin mukaan Thaimaahan lomalle ja jätti minut ja 7 lastaan yksin Kainuun syrjäkylään jossa vaimon kotipaikka sijaitsee .
    Vaimon sisko innosti minuakin liittymään Kainuun nuoriin Vhh laisiin ja niin sitten tein päätöksen maksaa jäsenmaksun ( 238 e ) plus oma kuva, ja sain mukaan vhh paketin , johon kuului 10 litraa tilamaitoa , 25 kiloa kaslerin sian pintaa, krossi kananmunia ja vaarinkaljapullollisen silkaa juoksevaa traania , sekä villasukat ja rannekellon. Vaaán jouduin ostamaan itse .

    Minua käskettiin punnitsemaan itsäni joka päivä ja ainoana liikuntasuoritteena hyväksyttiin television katsominen ,ei kuitenkaan ajanvietettä eikä uutisia vaan dokumenttejä Kiinan autonomisesta maanviljelys koulusta ja c-kasetti Kempeleen Puutarha-Opiston idunviljelmä ABC.stä.

    Nyt ole lihonut yli 11 kiloa ja vasemmassa silmässä on kaihi ja palentaa aina aamuisin ?

    Mitä on tehtävissä ?

    Äänestä

  • Toivo Kinttu kirjoitti:

    Lähti erään näkkileipäkonsultin mukaan Thaimaahan lomalle ja jätti minut ja 7 lastaan yksin Kainuun syrjäkylään jossa vaimon kotipaikka sijaitsee .
    Vaimon sisko innosti minuakin liittymään Kainuun nuoriin Vhh laisiin ja niin sitten tein päätöksen maksaa jäsenmaksun ( 238 e ) plus oma kuva, ja sain mukaan vhh paketin , johon kuului 10 litraa tilamaitoa , 25 kiloa kaslerin sian pintaa, krossi kananmunia ja vaarinkaljapullollisen silkaa juoksevaa traania , sekä villasukat ja rannekellon. Vaaán jouduin ostamaan itse .

    Minua käskettiin punnitsemaan itsäni joka päivä ja ainoana liikuntasuoritteena hyväksyttiin television katsominen ,ei kuitenkaan ajanvietettä eikä uutisia vaan dokumenttejä Kiinan autonomisesta maanviljelys koulusta ja c-kasetti Kempeleen Puutarha-Opiston idunviljelmä ABC.stä.

    Nyt ole lihonut yli 11 kiloa ja vasemmassa silmässä on kaihi ja palentaa aina aamuisin ?

    Mitä on tehtävissä ?

    Kevyt ranneliike silloin tällöin teeveetä vahdatessa, etenkin naisuutistenlukijain vuorossa ollessa saattaisi hieman lämmittää.

    Äänestä

  • Isokyrppä kirjoitti:

    Kevyt ranneliike silloin tällöin teeveetä vahdatessa, etenkin naisuutistenlukijain vuorossa ollessa saattaisi hieman lämmittää.

    Ja jos on VHH-kaveri niinkuin tällä palstalla se voi napata protskut nieluun

    Äänestä

  • alakyrppä kirjoitti:

    Ja jos on VHH-kaveri niinkuin tällä palstalla se voi napata protskut nieluun

    Vaikka itse en ymmärrä tuota VHH hömpötystä, haluaisin ihan vain muistuttaa, että yleensä syömishäiriön, anoreksian tai bulimian, voi aikaan saada LAIHDUTUS yritys. Oli se sitten VHH tai tavallinen dietti. Syömisen rajottaminen ja sen vähentäminen yleensäkin saa aivoissa aikaan muutoksia, joka voi johtaa syömishäiriöön.

    Äänestä

  • nim. kokemusta on kirjoitti:

    "Vaikka itse en ymmärrä tuota VHH hömpötystä, haluaisin ihan vain muistuttaa, että yleensä syömishäiriön, anoreksian tai bulimian, voi aikaan saada LAIHDUTUS yritys. Oli se sitten VHH tai tavallinen dietti."

    Niinhän se menee vanhoilla"tiedoilla". LCHF/VHH ei nyt mahdu niihin vanhoihin "tietoihin". Joten voit harkita nimimerkkisi vaihtoa,

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    ja sitä uutta tietoa on sitten vaikea saada karppisivuille. Kun pääasiassa karppaajat elävät 50-luvun lääketieteen tietämyksessä ja myöhemmistä ajoista valikoiden noukitaan vain ne palaset jotka tukevat omaa näkemystä niin ei se ole ihme jos VHH:lla puhkeaa syömishäiriöitä. Sen kieltäminen on juuri yksi niistä karsituista asioista.
    On tällä palstalla niin usein nähty se kauhea huoli ja pelko nälän puhkeamisesta (se on VHH:laiselle kuin maailmanloppu) joka syöksee hillittömään ahmimiseen ja sen voi laukaista lusikallinnen kaurapuuroa tai vastaavaa. Se jo on sairauttta kun koko ajan pitä pelätä jotain ja koko ajan pitää kelloa katsoa jotta kaikki menisi minuutilleen edellisen päivän rutiinin mukaan ettei vain tulisi sellaista muutosta missä yhtäkkiä huomaisikin olevan sa nälkäinen.

    Äänestä

  • Loww kirjoitti:

    Kirjoitin äsken hyvän päivän höpinääsi josko lääkityksen puute on aiheuttanut ajantajun menetyksen. Näyttää aiheuttaneen muutakin. Pyydä niitä valkotakkisia tarkistamaan lääkeannostelusi. Ei ole oikein että edes sinunlaisesi syntymästään vähäälyinen saa kärsiä vaikka laitoksella olisikin huono taloustilanne. Hoitohenkilkökuntaa täytyy olla tarpeeksi. Jos ei muuta niin myykööt vaikka tietokoneen jonka ääreen onnistut livahtamaan silmän välttäessä.

    Minäkin jo kerran erääseen häirikkökommenttiisi vastasin mutta laitan sen nyt tähän uudelleen samanlaisena koska tiedän että toisto ja vanhat rutiinit ovat ne joihin VHH:lainen on ehdollistettu.
    -----------------------
    Taas VHH:lainen ajattelee jällen että epätavallinen toiminta tapahtuu lääkityksen takia.

    On niin tyypillistä VHH:ta että jokaiseen vaivaan tarjotaan lääkitystä ja kaikki epätavallinen toiminta tapahtuu lääkityksen takia.

    Onhan se VHH-taustaa vasten tietysti ymmärrettävää: työtön VHH-tyhjäntoimittaja ei ymmärrä että joku voi olla esim. sellaisessa työssä että pitää herätä epätavallisin aikoihin ja että harva ihminen haluaa VHH:laisen tapaan elää jokaisen päivän saman rutiinin mukaan, päivä toisensa jälkeen. Näemmä VHH:n ottaessa elämää hallitsevat ja rutinoivat ohjakset unohtuu se että muut voivat muokata päiväänsä huomattavan paljon tilanteiden mukaan eikä mene junan lailla etukäteen suunniteltuja VHH-ratoja pitkin. Se kutsutaan normaaliksi elämäksi, ei täsmällisen päiväohjelman ja rutiinin puuttuminen ole lääkkeillä korjattava vika vaikka VHH:lainen niin luuleekin.

    Äänestä

  • Anti-bot kirjoitti:

    epätavalliseen aikaan tai ehkä sinulle tavalliseen aikaan. Piti kai lääkkeet ottaa.

    Äänestä

  • outo tyyppi kirjoitti:

    Käsitykseni teistä vain vahvistuu.

    Äänestä

  • outo tyyppi kirjoitti:

    epätavalliseen aikaan tai ehkä sinulle tavalliseen aikaan. Piti kai lääkkeet ottaa.

    Minunkin käsitykseni outoudestasi vain vahvistuu.

    Äänestä

  • Bulttic kirjoitti:

    Minunkin käsitykseni outoudestasi vain vahvistuu.

    Kaikki sujui hyvin kunnes "ahneus " iski ja luin jonkun Heikkilän kirjan jossa mainittiin vhh ?
    VHH tarkoitti kirjan mukaan vähähiilihydraattista ruokavaliota,, ja päätin epätoivoisena kokeilla sitäkin..

    Alkuun hämmästytti se tiukka ruokalajikeskaala jota vain sain syödä,, rasvaista lihaa,,juustoja heiniä ja muuta eläinrehua ?

    Olin vhh : lla tasan viikon ja podin sen aiheuttamaa vatsakatarria eiliseen päivään asti ?

    NYT aloitan toipumisen KARJAN PAISTILLA JA PERUNOILLA.

    AI NIIN Painoni ei alentunut kuin 2 kiloa ja lääkäri sanoi että se oli vaan sappi-nestettä.....?

    onneksi huomenna saan jo MAKARONILAATIKKOA JA VAALEAA SÄMPYLÄÄ.

    Äänestä

  • trolli-Elli kirjoitti:

    Se on VHH:laiselle tuttu tauti. Siksipä ei vanhoja VHH:laisia olekaan.

    Äänestä

  • trolli-Elli kirjoitti:

    Kaikki sujui hyvin kunnes "ahneus " iski ja luin jonkun Heikkilän kirjan jossa mainittiin vhh ?
    VHH tarkoitti kirjan mukaan vähähiilihydraattista ruokavaliota,, ja päätin epätoivoisena kokeilla sitäkin..

    Alkuun hämmästytti se tiukka ruokalajikeskaala jota vain sain syödä,, rasvaista lihaa,,juustoja heiniä ja muuta eläinrehua ?

    Olin vhh : lla tasan viikon ja podin sen aiheuttamaa vatsakatarria eiliseen päivään asti ?

    NYT aloitan toipumisen KARJAN PAISTILLA JA PERUNOILLA.

    AI NIIN Painoni ei alentunut kuin 2 kiloa ja lääkäri sanoi että se oli vaan sappi-nestettä.....?

    onneksi huomenna saan jo MAKARONILAATIKKOA JA VAALEAA SÄMPYLÄÄ.

    Jos viikossa lähtee painoa 2 kg, niin silloinpa olet onnistunut oikein hyvin.
    Koeta pitää paino samassa niiden perunoiden, makaroonilaatikon ja sämpylöiden kanssa.

    Äänestä

...keskuudessa ja niistä voi olla vakavia seurauksia. Pienikin määrä "väärää" ruokaa tai hetkellinen nälän poikanen laukaisee hirmuisen syömishimon, ja silloin on oksat pois. Silloin menee pullat ja ruisleivät ja näkkärit avaamattomine margariinipaketteineen kurkusta alas eikä tee tiukkaakaan. Mutta niillähän se nälkä sitten lähteekin.

Sitten VHH:lainen onkin yleensä sen loppupäivän rauhallinen.

Äänestä
  • >>>>>> sairaalaan sisään ,niinkuin kaikki vhh :laiset jouttuu ja moneen kertaa vuodenkin aikana.Silloin menee vhh kuuri ketuille kun hoitajat kantaa vain aamupuuroa ja hyvää hiivaleipää rasvattoman maidon ja Puskan kuvalla varustetun margariini tonkan vuoteen viereen :

    Siinä huligaanin naama kalpenee entisestään.

    Vhh_lainenhan on joutunut sairaalaan anemian ja kuivuuden takia ja tippaletkusta valuu suolaliuosta ja jo puolelta päivin tulee mummonmuussia ja mustikkasoppaa ja taas hiivaleipää margariinikuorrutuksella !

    ----- Ei voi aina voittaa----ei edes joka kerta------- !

    Äänestä

  • ex-vhh:lainen kirjoitti:

    >>>>>> sairaalaan sisään ,niinkuin kaikki vhh :laiset jouttuu ja moneen kertaa vuodenkin aikana.Silloin menee vhh kuuri ketuille kun hoitajat kantaa vain aamupuuroa ja hyvää hiivaleipää rasvattoman maidon ja Puskan kuvalla varustetun margariini tonkan vuoteen viereen :

    Siinä huligaanin naama kalpenee entisestään.

    Vhh_lainenhan on joutunut sairaalaan anemian ja kuivuuden takia ja tippaletkusta valuu suolaliuosta ja jo puolelta päivin tulee mummonmuussia ja mustikkasoppaa ja taas hiivaleipää margariinikuorrutuksella !

    ----- Ei voi aina voittaa----ei edes joka kerta------- !

    Sen jälkeen menee taas viikko tai pari VHH:lla ihan mukavasti kun sairaalan letkusta saadut vitamiinit vaikuttavat. Sen aikaa jaksaa taas kerran kirjoitella tällaisille palstoille ja kehuskella dieettiään, valheet ja trollaukset luistavat paremmin kun on hyvin ravittu.

    Sitten kun alkaa jälleen puutoksen aika niin valheet ovat takkuisia ja läpinäkyviä ja loppuvaiheessa ei enää nekään suju vaan pitää kirjoittaa vain "tollo, tollo tollotollotollo...." tai jotain muuta yhtä yksinkertaista, sellaista mikä on VHH:laisen selkäytimessä.

    Äänestä

  • Aabus kirjoitti:

    vhh on eräänlaista RUOKATERRORISMIA !

    Äänestä

  • Tukholman katu kirjoitti:

    vhh on eräänlaista RUOKATERRORISMIA !

    Onko terveellisesti syöminen, ja siihen pyrkiminen terrorismia? Haittaako se jotenkin sinun elämääsi, jos minä ja perheeni syömme kananmunia, lisäaineettomia liha- kana- ja kalavalmisteita? Puhumattakaan lantusta, nauriista, porkkanasta, kaaleista, sipuleista ym. kasviksista ja juureksista? Käytämme voita ja laardia paistamiseen, oliiviöljyä salaatteihin. Terroria? Entäpä pähkinät? Uhkaavatko ne sinua ja terveyttäsi?

    Leivän ja viljatuotteiden poisjättämisestä olen saanut vain ja ainoastaan positiivisia vaikutuksia olotilaani ja terveyteeni.

    Äänestä

Rasva pitää nälkää tavattoman huonosti. Hiilihydraatti-proteiiniravinto on todettu siinä suhteessa parhaimmaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

onneton Oili kirjoitti:

Serkkuni oli vhh : sa n 68 kk ja sairastui bulimiaan ja on nyt hoidossa Niuvanniemen sairaalassa.

Iältään 20 vuotias joutuu rankkoihin lääketieteellisiin kokeisiin ja kaikki vain leikkimielisen vedon syytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu