Puolalainen "Turun sinappi" boikottiin/työpaikat Suomeen takaisin.
Vastaukset 13
- Puolesta, ei Puolast
Hienoa, kauppanimi Turun Sinappi on täysin harhaanjohtava, sillä ei ole mitään tekemistä Suomen Turun Sinapin kanssa eli valmistus on siirretty todellakin Puolaan. Jos kukaan ei enää osta tätä kyseistä putkiloa, niin sen tuonti ainakin Suomeen loppuu melko lyhyeen eli jos olen marketissa tms. ostospaikassa ja näen jonkun ottavan kyseisen tuuban ostoskärryynsä, niin voin katsella vähän pitkään ja ajatella, että taas suomalainen törppö, joka ei omasta kansantaloudestamme välitä - täällähän on työttömiä jo pilvin pimein ja lisääntyvät vielä tänä vuonna, joten ajatelkaa hyvät kanssasisaret ja -veljet, mitä ostatte kaupasta, meillä on todellakin vaikutusvaltaa asiaan. Siis EI Puolassa valmistettua ¨Turun Sinappia¨.
T. Hyvän alkunperäisen sinapin ystävä.- Aito asia
Samaa mieltä, sovittaisko näin, että kukaan ei enää ota käsiinsä 'Turun Sinappia* nimistä purtiloa kaupasta, niin voimme vaikuttaa boikotillamme työllisyyteen vaikuttavaan asiaan ja muutenkin, kai me nyt Suomessa sentään osaamme sinappimme valmistaa kuten osaamme tehdä mämmit ja karjalanpiirakat yms.
- nyt auran sinappia
Aito asia kirjoitti:
Samaa mieltä, sovittaisko näin, että kukaan ei enää ota käsiinsä 'Turun Sinappia* nimistä purtiloa kaupasta, niin voimme vaikuttaa boikotillamme työllisyyteen vaikuttavaan asiaan ja muutenkin, kai me nyt Suomessa sentään osaamme sinappimme valmistaa kuten osaamme tehdä mämmit ja karjalanpiirakat yms.
kyllä kotimaisen elitarviketeollisuuden eteen kannattaa kuluttajien enempi panostaa, tiedämme tarkkaan missä tuotteet on valmistettu, mihinkä eurot jäävät, kenen leipää levennämme. Lisäksi minä ainakin toivoisin että tietyt argumentoijat jättäisivät asianvastaisen kommentoinnin tekemättä.
- suomalaista
nyt auran sinappia kirjoitti:
kyllä kotimaisen elitarviketeollisuuden eteen kannattaa kuluttajien enempi panostaa, tiedämme tarkkaan missä tuotteet on valmistettu, mihinkä eurot jäävät, kenen leipää levennämme. Lisäksi minä ainakin toivoisin että tietyt argumentoijat jättäisivät asianvastaisen kommentoinnin tekemättä.
Pirkka Tulinen Sinappi, valmistaja Maustaja Oy Pyhäntä.
On hyvää ja edullista, ostin Nesteen huoltoasemalta 65 senttiä/putkilo.
- siksss
No en taatusti boikotoi hyvää sinappia
- Suomalainen Aura
Niinpä vaan on maku muuttunut valmistajan vaihtumisen myötä, yäk.
Eipä ihme, kun vertaa mistä tehty... halpis sokerinkorvike, värit, oikeiden mausteiden tilalla aromi, hyi helkuta!
Turun sinappi (mieto): Vesi, glukoosi-fruktoosisiirappi, sinapinsiemenet, väkiviinaetikka, kasviöljy, suola, värit (E 150c, E101), aromi (chili).
Auran sinappi (mieto): Vettä, sokeria, sinapinsiemeniä, etikkaa, kasviöljyä, viinietikkaa, suolaa, säilöntäainetta (E211), mausteita (kaneli ja chilipippuri).
- mokomaa
moskaa en suostunut suuhuni pistämään edes silloin, kun sitä tehtiin Suomessa. Sinapin irivikuva!
Boikotoikaa vaan, niin se katoaa kokonaan maailmasta!- turun sinapit
Turun sinapithan tehdään nauriin, lantun ja kaalin sukuisten kasvien siemenistä. Punaisessa (tummemman ruskeassa) on Brassica juncea siemeniä ja keltaisessa Brassica hirta.
Mistähän löytäisi oikeaa sinappia, jossa olisi edes sinapinsukuisten kasvien siemeniä (esim. Sinapsis alba), perusmarketeista ei taida löytyä. - vanha nakki
turun sinapit kirjoitti:
Turun sinapithan tehdään nauriin, lantun ja kaalin sukuisten kasvien siemenistä. Punaisessa (tummemman ruskeassa) on Brassica juncea siemeniä ja keltaisessa Brassica hirta.
Mistähän löytäisi oikeaa sinappia, jossa olisi edes sinapinsukuisten kasvien siemeniä (esim. Sinapsis alba), perusmarketeista ei taida löytyä.Kasvioppi ei taida olla vahvimpia puoliasi.
- Aito sinappi
turun sinapit kirjoitti:
Turun sinapithan tehdään nauriin, lantun ja kaalin sukuisten kasvien siemenistä. Punaisessa (tummemman ruskeassa) on Brassica juncea siemeniä ja keltaisessa Brassica hirta.
Mistähän löytäisi oikeaa sinappia, jossa olisi edes sinapinsukuisten kasvien siemeniä (esim. Sinapsis alba), perusmarketeista ei taida löytyä.virolaista sinappia. Siinä sinappipitoisuus on 30%, eikä jotain suomilitkun 3% cayennepippurilla ryyditettynä jotta se maistuisi joltain.
- AuraOnParas
Tänäänkin piti LIDL:stä mennä sittariin, ettei tarvinnu osta Puolan mössöä...
- Z99i
Tuollaista olen tehnyt jo vuoden verran, enää en koskekaan mihinkään "turun sinappiin" tai muihin tökötteihin:
http://www.reseptit.com/ruokaohjeet/kastikkeet/joulusinappi/ - flunssakin paranee
Z99i kirjoitti:
Tuollaista olen tehnyt jo vuoden verran, enää en koskekaan mihinkään "turun sinappiin" tai muihin tökötteihin:
http://www.reseptit.com/ruokaohjeet/kastikkeet/joulusinappi/Ei sitten kannata kiehauttaa sitä sinappia, jos haluaa tulista sinappia eikä hernekeiton makuista laimeaa velliä. Vehnäjauhot ym. jatkeaineet jättäisin myös pois. Sinapin tuliset aineet tuhoutuvat kuumassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591511- 261124
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605- 4592
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 43571
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 18522
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 41508