Toistakymmentä vuotta takana, lapsi, asunto ja yms. Miten saisi rohkeutta tai asennetta itseensä jotta pystyisi lähtemään nykyjään väljähtäneetä ja tunteettomasta avioliitosta. Ei ole riitoja mutta ei paljon muutakaan tunnetta vaimon kanssa, jutustelua ilman sisältöä pää asiassa töistä ja pojun asioista. Poju kaikkein tärkein minulle sekä vaimolle. Ehkä jos olisi riitelyä yms. niin päätös olisi paljon helpompaa tai niin ainakin luulisin. Ei tämmönenkään parisuhde ole mistään kotoisin vaan se nakertaa henkisesti päivä päivältä enemmän.Sen verran on tunteet viime vuosina kylmettynyt, että en edes halua koittaa keskustelemalla ja tunteistaan puhumalla yrittää saada liittoa toimimaan. Ajattelee vaan, että mitenkä poika tämmösen muutokseen reagoisi ja mitenkä vaimo, ehkä olisi aika alkaa ajatella enemmän itseään. Totta kai välitän toisesta ihmisestä jonka kanssa on näinkin pitkä yhteinen historia mutta ei enään niin kuin puolisosta vaan pikemminkin kuin hyvästä ystävästä.
Mustasukkaisuutta tai toisia suhteita ei kummalakaan tietääkseni ole joten tällaisia asioita ei ole vaikuttamassa päätökseen ja muutenkin yhdessä vietetyt vuodet ovat viime vuosia lukuunottamatta olleet hyviä. Ehkä sanonta: kaikki hyvä loppuu aikanaan voisi sopia tähän.
Mustasukkaisuutta tai toisia suhteita ei kummalakaan tietääkseni ole joten tällaisia asioita ei ole vaikuttamassa päätökseen ja muutenkin yhdessä vietetyt vuodet ovat viime vuosia lukuunottamatta olleet hyviä. Ehkä sanonta: kaikki hyvä loppuu aikanaan voisi sopia tähän.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pitkä yhteinen taivat vaatii herättelyä ja molempien silmien avaamista miehenä ja naisena. Turhan usein pitkät suhteet kaatuvat arjen alle kun asiaa ei ole tiedostettu eikä sille ole tehty mitään. tietenkään.
Tiedät varmaan normiohjeet;parisuhdeneuvonta, keskustelu ja myös itseensä kurkistus.
Muistathan, että kaikella on hintansa. Itse erosin kuusi vuotta sitten ja edelleen toivon löytäväni "elämäni rakkauden". Eroa en kadu, mutta sitä en voi kieltää ettenkö joskus ajattele, että jos se, se ja se asia olisi toisin niin miten elämäni olisi.
Eroni johtui puolisoni alkoholismista. hallitsemattomasta sellaisesta.
Nyt päivä, viikko, kuukausi ja vuosi kerrallaan. Takana kolme pidempää seurustelua, kaksi avoliittoa ja nyt riitti. Uusi ihminen, uudet ongelmat ja vanhempana kaikki se historia taustalla. Ei helppoa, ei todellakaan helppoa.
Luin teidän viestinne ja ajattelin laittaa omani mukaan. Eli olemme olleet 9v yhdessä avomieheni kanssa ja niinä vuosin olemme saanneet 2 lasta aikaan. Tilanne tällä hetkellä on, että olemme kavereita enemän kuin avopari, seksiä välillämme ei ole ollut alussakaan mieheni ollessa selvinpäin, kuin varmaan yhden käden sormissa, se on totuus ja en enään halua känni seksiä, mieheni juo joka toinen päivä ja sitä on jatkunut jo pari vuotta, nyt alkaa väsyttämään kaipaan syliä johon painautua ja hellyyttä jota en ole saannut moneen vuoteen. Seksi ei ole elämäni tärkein asia mutta hellyys on tavoittelemisen arvoista hali silloin tällöin ei olis pahitteeks:-) Olen sanonut että lähden lasten kanssa kun hän juo niin paljon ja suhteemmekaan ei ole mikään suhde enään, hän ei ilmeisesti usko asiaa eikä myönnä juovansa liikaa koska työnsä tekee kuitenkin. En saa itsestäni aikaseksi kertoa hänelle että olen päätökseni tehnyt säälin häntä :-(
Kuinka voisin asiani hänelle ilmoittaa loukkaamatta hänen tunteitaan?