eikö kouluihin tosiaan saada

perinteet kunniaan

Jossain vaiheessa olin ihastunut ajatuksesta, etnisistä viikoista sun muista hömpötyksistä, mutta eikö opetussuunnitelmaan pitäisi olla perinneruokien vaaliminen, etenkin, jos niitä ei valmisteta enää kodeissa. Saataisiin syödä niitä edes koulussa, koska maultaan ne ovat niin mietoja, että maku ei ole ongelma, elleivät ne kelpaisi koululaisille:

tilliliha, herneitto joka torstai, kaalipata, sianlihakastike.

Miksi pitää mennä mukaan kaikkiin pizza- ja tortillahömpötyksiin, joita ihmiset voivat itsekin ostaa eineksinä, jos niiden kustannuksella joudutaan tinkimään muiden ruokailuiden tasosta ja korvaamaan osa lounaista puurolla, joka ei pidä nälkää.

8

797

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Panhandle

      Olen ymmärtänyt (omia lapsia eli suoranaista kokemusta asiasta ei ole), että perinneruokia ei tarjota, koska niitä ei syödä. Tilliliha taisi poistua koulujen ruokalistoilta jo 80-luvulla, ja sianlihakastiketta taitavat jo nykyisin vierastaa aikuisetkin.

      Tärkeintä kouluruokailussa on, että lapset saavat vatsansa täyteen ravitsevaa ruokaa, ja se ei toteudu, jos tarjottavat ovat liian kaukana lasten maailmasta. Valitettavasti ei kaikissa kodeissakaan enää laiteta ruokaa itse, jolloin lapset tottuvat eineisten makuun eivätkä enää arvosta kotiruokaa.

      Mitä muuten tarkoitat kaalipadalla? Kaalilaatikkoa (jauhelihaa, riisiä, siirappia) vai kenties lammaskaalia? Ainakin työpaikkaruokaloissa torstai on hernekeittopäivä. Omalla työpaikallani perinteestä yritettiin luopua muutama vuosi sitten tarjoamalla aina välillä jotain muuta keittoa, mutta vastustus oli niin kova, että oli palattava takaisin ruotuun. Vähintään kaikki miehet oppivat tähän perinteeseen armeijan myötä, joten en näe mitään syytä sen katkeamiseen (vaikka itse en syökään hernekeittoa kuin pari kertaa vuodessa).

      • Vanha kokki

        Että meillä ei kunnioiteta laisinkaan perinteisiä ruokia, vaan aina pitää olla jotain ulkomaisia, usein todella outoja sapuskoita jo aineksiltaankin. Olemmeko todella niin nousukkaita että pidämme kaikkea ulkoa tuotua parempana?
        Aivan päinvastainen esimerkki tulee tanskasta, jossa perheet nousivat vastahankaan suurkeittiöissä tapahtuvaa ruoan valmistusta vastaan. Heillä kun on perinteinen koululaisen kevytlounas ollut tuo kotona valmistettu smörrebröd. Jokainen äiti tiesi juuri tarkalleen lapsensa tarvitseman eväiden määrän.
        Loukkauksista karkein taisi olla se, että noita smörgareita tarjottiin koululaisille tehdastekoisina!
        Paljonko meillä uhrataan hyvinvointisuomessa koululaisen päivittäiseen kouluateriaan? Tanskassa se on kuulemma nykyisin euro neljäkymmetäviisi senttiä!

      • kuntiin
        Vanha kokki kirjoitti:

        "Tanskassa se on kuulemma nykyisin euro neljäkymmetäviisi senttiä!"

        verrattuna Tanskassa suorastaan törsätään. :-(

    • mk

      Kuussa pitäisi kouluissa olla naudan sisäfilettä niin lapset oppisivat mitä on kunnon liharuoka ja paistajaksi kunnon kokki että olisi mediumina ja kypsää niin kyllä maistuisi ja kunnon pippurikastike niin ´maistuisi. Kunnon grillikylkeä myös oikein laitettuna ja kunnon salaatit niin ruoka maistuisi. Kyllä 2000 luvulla pitäisi kysyä lapsilta mitä ne haluavat syödä että ruoka maistuisi niille jotka sitä syövät.

      • läskiä lotinaa

        kouluruoka on maailmassa sellaisenaan harvinaista herkkua. Jos kouluruoka tulisi maksulliseksi, voisivat syöjät ja heidän vanhempansa esittää vaatimuksia sen suhteen. Opettakoot vanhemmat halutessaan lapsilleen, mitä on kunnollinen liharuoka. Kumma, ellei teillä sitä lapsille tarjota.

      • Esittäisin vaatimuks
        läskiä lotinaa kirjoitti:

        Mielelläni maksaisinkin kouluruuasta suoraan, jotta siihen jotain sananvaltaakin saisin. Nykyjärjestelmässähän maksan kouluruuasta kyllä verojen kautta, ja taidan maksaa parin naapurinkin lapsen kouluruuat. Voisin maksaa vaikka veroinakin enemmän, jos rahoille saisi kunnon vastinetta. Tyhjästä maksaminen kuitenkin ärsyttää.

        Nykyjärjestelmämme on perua vuosiadan alusta, jolloin miellä osalla kansasta näki nälkää ja lapsille haluttiin tarjota ruoka koulussa, jota he jaksoivat käydä koulua. Monessa talossa maaseudulla ei olisi annettu piikojen ja renkien lapsille ruokaa, jos eivät olisi olleet tekemässä töitä vaan olisivat olleet pelkästään koulussa. Ei meillä enää sellaista ongelmaa ole. En kuitnkaan vastusta kouluruokailua, jos ruoka olisi kunnollista.

        Oma yläasteikäinen tyttäreni ei syö koulussa juuri koskaan. Kouluruoka on hänen mielestään mautonta ja laadutonta hiilihydraattipitoista mössöä. Salaatit ovat kuivia, vihannekset huonolaatuisia ja maito lämmintä. Kotona saa hyviä salaatteja, hedelmiä, perunaa, tummaa pastaa ja täysjyväriisiä, laadukasta lihaa, tuoretta leipää, kunnon leikkeleitä ja kylmää rasvatonta maitoa.

      • lillukanvarsi
        Esittäisin vaatimuks kirjoitti:

        tyttärelle mukaan, niin ei tarvitse narista kouluruoan huonoudesta. Jos kouluruokaa pitää valmistaa hieman yli eurolla, ei siinä kovin kaksisia aineksia ole. Eiköhän ne pöperöt kuitenkin ole aivan syötäviä verrattuna esimerkiksi 50-luvun kouluruokaan.

      • Esittäisin vaatimuks
        lillukanvarsi kirjoitti:

        tyttärelle mukaan, niin ei tarvitse narista kouluruoan huonoudesta. Jos kouluruokaa pitää valmistaa hieman yli eurolla, ei siinä kovin kaksisia aineksia ole. Eiköhän ne pöperöt kuitenkin ole aivan syötäviä verrattuna esimerkiksi 50-luvun kouluruokaan.

        Kovinpa tunnut vähän tietävän yläasteikäisistä tytöistä: ei varmaan kukaan suostu mitään eväitä kuskaamaan. Mieluummin kestetään pientä nälkää.

        Kouluruoka voi suhteellisesti ollakin parempaa kuin 50-luvulla, mutta elintaso on noussut ja kulutustottumukset muuttuneet. Ei se ole näiden nykyisten 15-vuotiaiden vika, jos he ovat eläneet käytännössä vain nousukaudella, ja tämä nyt ensimmäinen kokemuksensa lamasta kulminoituu siihen, että koulussa ei enää saakaan samaa ruokaa kuin ennen, vaan ruuassa säästetään. Näistä nuorista tuntuu kuin maailma olisi sekaisin, että heitä ei arvosteta sen vertaa että kunnon ruokaa annettaisi kuten ennekin, eikä ruoka maistu.

        Nämä nuoret tytöt ovat kaikki alipainoisia, ja heidän olisi kyllä hyvä syödä jotain koulussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      2576
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      985
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      54
      822
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      761
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      744
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      605
    9. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      68
      596
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    Aihe