Teinpäs kokeen

Teinpäs eilen kokeen jonka tulos oli mielenkiintoinen: tällä palstalla kaikki paska menee läpi jos otsikko on ilmastouskovaisille mieleinen. Ilmastouskovaisista T. Tuhnu taisi olla ainoa joka lievästi epäili että jutussa on koira haudattuna.

Erinomainen nimimerkki muuten tuolla T.Tuhnulla. Siitä voisi kehitellä vaikka mitä. Esim.: ”Kumpi on tyhmempi (ilmastouskovaisempi) jääkausijäkättäjä T.Tuhnu vai kojootti K. Kelju?”
Hä hä, olipas hauska juttu. Kirjoitan siihen jatkoa kunhan keksin jotakin.

Ilmastouskovaisten kaksisuuntainen mielialahäiriö tekee mahdolliseksi uskoa kahteen toisensa poissulkevaan asiaan yhtä aikaa, kuten:
1. ”ihminen ei pysty vaikuttamaan ilmastoon vaikka kuinka yrittäisi.”
2. ” Kun Maa on talouskasvatettu pilalle, muutetaan Marsin ilmasto elämälle sopivaksi ja jatketaan talouskasvatusta siellä.”

Tai

1. ”Kaikki tiede on huijausta.”
2. ”Tiede ratkaisee energia- ym. Ongelmat.”

Jne.

Ikävä kyllä, kaksisuuntainen mielialahäiriö mitätöi argumenttien todistusvoiman, joten ei ole mitään keinoa ohjata ilmastouskovaisia oikeille jäljille. Niinpä ne vaan jääkausijäkättää niin kauan kuin nokka vähänkin tuhisee, tapahtuipa ympäristössä mitä tahansa.
271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tyhmiähän ollaan.

Mutta ovatko muut muutkin?

Laitas alias-peli pystyyn...Katsotaan miten käybi

Äänestä

taidat seurustella itsesi kanssa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


o.j.a kirjoitti:

Teinpäs eilen kokeen jonka tulos oli mielenkiintoinen: tällä palstalla kaikki paska menee läpi jos otsikko on ilmastouskovaisille mieleinen. Ilmastouskovaisista T. Tuhnu taisi olla ainoa joka lievästi epäili että jutussa on koira haudattuna.

Erinomainen nimimerkki muuten tuolla T.Tuhnulla. Siitä voisi kehitellä vaikka mitä. Esim.: ”Kumpi on tyhmempi (ilmastouskovaisempi) jääkausijäkättäjä T.Tuhnu vai kojootti K. Kelju?”
Hä hä, olipas hauska juttu. Kirjoitan siihen jatkoa kunhan keksin jotakin.

Ilmastouskovaisten kaksisuuntainen mielialahäiriö tekee mahdolliseksi uskoa kahteen toisensa poissulkevaan asiaan yhtä aikaa, kuten:
1. ”ihminen ei pysty vaikuttamaan ilmastoon vaikka kuinka yrittäisi.”
2. ” Kun Maa on talouskasvatettu pilalle, muutetaan Marsin ilmasto elämälle sopivaksi ja jatketaan talouskasvatusta siellä.”

Tai

1. ”Kaikki tiede on huijausta.”
2. ”Tiede ratkaisee energia- ym. Ongelmat.”

Jne.

Ikävä kyllä, kaksisuuntainen mielialahäiriö mitätöi argumenttien todistusvoiman, joten ei ole mitään keinoa ohjata ilmastouskovaisia oikeille jäljille. Niinpä ne vaan jääkausijäkättää niin kauan kuin nokka vähänkin tuhisee, tapahtuipa ympäristössä mitä tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu