Painonvartijat ja kuntosali ja kylpylä

Huomenna aloitan painonvartijakuurin (uusin systeemi) ja lähden ensimmäistä kertaa kuntosalille.

Voitin nimittäin palkinoksi yhden viikon treenit kuntosalilla ja ajattelin samana päivänä aloittaa painonvartija-kuurin. Kävin viime viikolla hakemassa uudet proshyyrit painonvartijoitten kokouksesta.

Ensimmäisen viikon jälkeen maanantaina 1.2 lähden kahdeksi päiväksi kylpylään. Sain lahjakortin kun täytin pyöreitä vuosia ja ajattelin käyttää sen tässä yhteydessä, ensimmäisen painonpudotus- ja kuntosaliviikon jälkeen.

Nyt yritän todella saada itseni kuntoon. Painonvartijoissa sanoivat että pääsisin kesään mennessä ihannepainooni, mikä on 69 kiloa. Se riittää ihan hyvin minulle, ikää on jo niin paljon, että en aiokaan miksikään laihuliiniksi.

Olen laittanut keittiön pöydälle valmiiksi taulukot ja ohjeet.
Ihan jännä aloittaa.

Onko joku muu alkamassa kuuria huomenna?
10405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mutta kerropa mitä uutta siinä on?
Meinasin tilata sen kotikurssin mutta on aika kallis.

Äänestä
  • Saa syödä esim banaania rauhassa ja sitten lasketaan vähän ruoka-aine koostumusten mukaan, jotain.

    Viikkobonuksia on 49.
    Kovasti puhui, kaipa se siitä selviää.
    Uudet vihkot oli joka tapauksessa.

    Katselin tuossa vähän ja jätin pöydälle. Aion seurata tarkkaan.
    Luulen kyllä, että entisilläkin pisteillä pärjää. Täytyyhän niitten aina välillä keksiä jotain uutta, että homma jaksaisi kiinnostaa.

    Varasin jo kuntosalikuteetkin valmiiksi.
    Eli huomenna alkaa!

    Äänestä

Kuntosalissa on semmoinen veikeä puoli että jos sen aloittaa samaan aikaan kuin laihdutuksen, niin vaa'assa tuloksia ei välttämättä näy kovinkaan nopeasti. Tämä johtuu siitä että lihasharjoittelu sitoo kehoon nestettä aikalailla ja voi kulua useampi viikko että paino lähtee tosissaan tippumaan. Läskiä toki palaa ensimmäisestä päivästä lähtien. Tämän vuoksi kannattta luottaa ensimmäinen kuukausi vain mittanauhaan, ei vaakaan. Tsemppiä.

Äänestä
  • Sitten viimekirjoittamisen on paino tippunut yli kaksi kiloa. Kävin siis viikon kuntosalilla, sen jälkeen pari päivää kylpylässä.

    Kunto on kohentunut, vaikka paikat hellinä.
    Ensi viikolla menen painonvartijoitten punnitukseen ja yritän käydä siellä jonkin aikaa, ainakin.

    Into on kova, kesäksi aion tosiaan saada painon alas.

  • 81 kiloa ja risat kirjoitti:

    Sitten viimekirjoittamisen on paino tippunut yli kaksi kiloa. Kävin siis viikon kuntosalilla, sen jälkeen pari päivää kylpylässä.

    Kunto on kohentunut, vaikka paikat hellinä.
    Ensi viikolla menen painonvartijoitten punnitukseen ja yritän käydä siellä jonkin aikaa, ainakin.

    Into on kova, kesäksi aion tosiaan saada painon alas.

    Laihdutus etenee tasaista vauhtia.

    Nyt olen jo 80 kilossa.

  • 80 ja risat kirjoitti:

    Laihdutus etenee tasaista vauhtia.

    Nyt olen jo 80 kilossa.

    Eteenpäin menoa tasaiseen tahtiin.

    Äänestä

  • 79 ja risat kirjoitti:

    Eteenpäin menoa tasaiseen tahtiin.

    Tasaista vauhtia alaspäin. Olen saanut kiloja pois 5,4 kiloa.
    Tätä vauhtia vain kesää kohti!

    Äänestä

  • 78 kirjoitti:

    Tasaista vauhtia alaspäin. Olen saanut kiloja pois 5,4 kiloa.
    Tätä vauhtia vain kesää kohti!

    Tässä jo 77:ssä ollaan!

    Aika hyvin tähän asti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

83 kiloa ja risat kirjoitti:

Huomenna aloitan painonvartijakuurin (uusin systeemi) ja lähden ensimmäistä kertaa kuntosalille.

Voitin nimittäin palkinoksi yhden viikon treenit kuntosalilla ja ajattelin samana päivänä aloittaa painonvartija-kuurin. Kävin viime viikolla hakemassa uudet proshyyrit painonvartijoitten kokouksesta.

Ensimmäisen viikon jälkeen maanantaina 1.2 lähden kahdeksi päiväksi kylpylään. Sain lahjakortin kun täytin pyöreitä vuosia ja ajattelin käyttää sen tässä yhteydessä, ensimmäisen painonpudotus- ja kuntosaliviikon jälkeen.

Nyt yritän todella saada itseni kuntoon. Painonvartijoissa sanoivat että pääsisin kesään mennessä ihannepainooni, mikä on 69 kiloa. Se riittää ihan hyvin minulle, ikää on jo niin paljon, että en aiokaan miksikään laihuliiniksi.

Olen laittanut keittiön pöydälle valmiiksi taulukot ja ohjeet.
Ihan jännä aloittaa.

Onko joku muu alkamassa kuuria huomenna?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu