Monet nuoret naiset ovat kautta aikojen koettaneet hyödyntää ulkonäköään päästäkseen eteenpäin ja nykyään tehdään niin enemmän kuin koskaan. En ota kantaa onko se hyvä tai huono asia, mutta sen olen huomannut, että nainen joka pärjää ennen kaikkea ulkonäkönsä ansiosta, joutaa hyllylle aika varhaisessa vaiheessa. Ulkonäköön liittyvissä ammateissa (valokuvamalli, strippari, pr-nainen) on tunnetusti hyvin alhainen eläkeikä (yleensä n. 30 v). Näissä ammateissa nainen voi toki tienata paljon rahaa, mutta kun ikää tulee lisää, niin tienestit tippuvat tosi nopeasti, kun nuoremmat kilpailijat menevät ohi. Myös vanheneminen ja rupsahtaminen on näissä ammateissa toimiville jatkuva uhka. Eli ulkonäöllä tienaaminen on nuorelle naiselle helppo tapa tienata rahaa, mutta myös hyvin epävarma. Koskaan et tiedä milloin sinut sivuutetaan nuoremman kilpailijattaren tieltä.
Ajatellaan vaikka kahta ranskalaista filmitähteä, jotka molemmat nousivat kuuluisiksi 60-luvulla. Brigitte Bardot ja Catherine Deneuve. Molemmat olivat hyvin kauniita, mutta Brigitte oli ennen kaikkea seksisymboli ja eroottinen figuuri. Catherine, vaikka kaunis olikin, ei ollut mikään seksisymboli, vaan enemmän vakavasti otettava näyttelijä. Kun Brigitte täytti 40, hänen uransa lopahti siihen ja vanheneminen oli kuulema hänelle todella rankka paikka. Mutta sen sijaan Catherine Deneuve näyttelee edelleen, vaikka on jo eläkeiässä.
Eli ulkonäöstä on naiselle noin pääsääntöisesti vain lyhytaikaista hyötyä, jollei hänellä ole myös muita vahvoja ominaisuuksia. Ja jos nainen pärjää nimenomaan älyllä, iällä ei ole niin väliä. Esim. Tarja Halonen.
Ajatellaan vaikka kahta ranskalaista filmitähteä, jotka molemmat nousivat kuuluisiksi 60-luvulla. Brigitte Bardot ja Catherine Deneuve. Molemmat olivat hyvin kauniita, mutta Brigitte oli ennen kaikkea seksisymboli ja eroottinen figuuri. Catherine, vaikka kaunis olikin, ei ollut mikään seksisymboli, vaan enemmän vakavasti otettava näyttelijä. Kun Brigitte täytti 40, hänen uransa lopahti siihen ja vanheneminen oli kuulema hänelle todella rankka paikka. Mutta sen sijaan Catherine Deneuve näyttelee edelleen, vaikka on jo eläkeiässä.
Eli ulkonäöstä on naiselle noin pääsääntöisesti vain lyhytaikaista hyötyä, jollei hänellä ole myös muita vahvoja ominaisuuksia. Ja jos nainen pärjää nimenomaan älyllä, iällä ei ole niin väliä. Esim. Tarja Halonen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Siksi vanhempien pitääkin kannustaa lapsiaan opisekelemaan mahdollisimman paljon ja korkealle. Omat vanhempani jaksoivat painottaa aina koulutuksen tärkeyttä ja siinä he ovat olleet oikeassa. Nainen ei pärjää pelkällä ulkonäöllä, pitää olla myöskin koulutus ammattiin. Mitä korkeampi koulutus sitä parmmin nainen hyväksyy itsensä ja myöskin vanhenemisensa. Ulkonäkö antaa itsevarmuutta samoin kuin ammatillinen koulutus ja osaaminen, mutta ammatillinen koulutus pysyy, kun taas kauneus karisee vanhemmiten. Mikään ei estä silti naista hyödyntämästä kauneuttaan ja ulkonäköään ihan mihin vain.
Ajatellaas että vaikka myyjän paikkaa hakee joku hyväperseinen ja huonoperseinen mutta muuten samanmoisin avuin eli kumpikin on sosiaalinen ja omaa myynnin ammattitutkinon. Jos valitsijana on mies niin hyväperseinen saa tietenkin paikan. Ihan sama oikeastaan mikä työ on kyseessä jos samalla viivalla on ruma ja kaunis niin mikä muu asia siinä sit korostuu kuin ulkonäkö?
Voi kumpa hyväpersuksiset naiset tajuaisivat itse kuinka hyvä etu se on. Miksi ei hyödyntäisi ulkoisia avujaan jos se kerran vaan on tosiasia että monelle miestyönantajalle sekin riittää?
Ei voi ajatella joutuuko hyllylle kun rupsahtaa sillä se on sitten sen ajan murhe. Hyväperänen kerkiää jo haalimaan työkokemusta siihen mennessä kun huonoperäset vielä hakee ensimmäistä työtään.
Kaikille naisille ikä tekee tehtävänsä. Ei ne rumatkaan siinä kaunistu.
Jos tienaat jo hyvin viiskymppisenä ja sit joku nätimpi ottaa paikkasi niin onhan sulla jo kertynyt jotakin millä porskuttaa eteenpäin? Voi olla että ei sitä enään niin rahaa tarvikkaan.
Kyllä naisen ulkonäkö vaikuttaa aina työpaikan saamiseen. Tietenkin pitää olla myös koulutusta, sopivaa työkokemusta, mutta kyllä se ulkoinen olemus silti vaikuttaa ihan missä tahansa tehtävässä.
Julkisella sektorilla on pakko valita tehtävään pätevin hakija, mutta kyllä sinnekin palkataan mieluummin hoikkia ja hyvännäköisiä naisia kuin lihavia.
Sanoisin että kohtuullinen ulkonäkö, normaali-hoikka ruumiinrakenne sopiva koulutus on se millä töitä saa.
Olen itse ollut monessa rekrytointiprosessissa mukana ja kyllä miehet aina "ihastuvat" johonkin naiseen, sen olen huomannut. Eli nainen miellyttää ulkoisesti ja sitten ruvetaan harkitsemaan palkkaamista. Näin se menee.
Tottakai mallinhomissa tai muissa varsinaisissa ulkonäköammateissa tilanne on tietysti vielä karumpi.
Muistan itsekin tuon ajan kun töitä oli helppo saada juuri siitä syystä, että miesrekrytoijat ihastuivat niin herkästi. Nyt vanhemmiten asia on aivan toinen.
..vaikka olenkin mies ;) Pomoni kaapista ihastui minuun työhaastattelussa ;)
Aikuisten oikeasti myös naisen ulkonäöllä on väliä töissäkin. Kerrankin kaupassa huomasin, että juuri avatussa isossa liikkeessä ei ollut yhtään kiintiörumilusta töissä? Yksi lihava oli, mutta hänkin oli nuori ja muuten viehättävä.
Yksi tietämäni nainen taas palkkaa asiantuntijoiksi lähinnä keskimittaa pidempiä miehiä. On näet lääpällään pitkiin ihmisiin..
Työskentelen kansainvälisessä yrityksessä ja olemme jopa lyöneet vetoa siitä kuka ensinnä löytää firmastamme vakituisessa työsuhteessa olevan ylipainoisen naisen. Heitä ei kerta kaikkiaan ole, vaikka mitä alaa aikoinaan opiskeli, niin kyllähän niistä ICT alan naisopiskelijoista yli puolet olivat vähän pyöreitä. Sihteereiden ja muiden vähemmän koulutettujen henkilöiden kohdalla tämä näkyy yllättäen vielä selvemmin, liekkö syynä se, että hakijoita on enemmän, kun koulutuksella ei ole suurtakaan väliä, työ opettaa.
kauniillakin ihmisillä on ajatukset ja tunteet. Esimerkiksi Bardotilla on ollut hyvin vaikea elämä ja nykyään hän on omistanut elämänsä täysin eläinten hyvinvoinnille. Hatunnosto sille, että hän jopa jätti koko pinnallisen elokuvauran taakseen. Revi siitä. Kauniit tuomitaan heti tyhmiksi tai pinnallisiksi ja miehet haluaa vaan sänkyseuraa. Ei ole helppoa ei.
aloittajan viesti kielii hänen omasta alemmuuden tunteestaan jolloin hänen on pakko löytää joitain muita vikoja tai epäonnistumisia kauniiden ihmisten elämästä..elämästä josta hän ei tiedä mitään.
Bardotin elämässä kuten Monroenkin elämässä vaikeinta olivat miehet ja epäonnistuneet miessuhteet luulisin. Oliko syynä vähäinen älykkyys miesten valinnassa vai oliko se huonoa tuuria tai miesten puolelta täydellistä julkkisnaisen kusetusta emme voi tietää. On sekin varmasti vaikeaa jos ainoa asia jota sinussa palvotaan on ulkonäkö eikä mikään muu...
Tai joku pr-emäntä? Jos otetaan 100 näiden ammattien naista ja voidaan sanoa 90 heistä tienaa alle naisten keskitulon. Pelkällä ulkonäöllä ei juurikaan ketään pysty itseään elättämään tai sitten tarvii olla todella superkauniin näköinen.
enkä lue, muiden kommentteja tähän jonninjoutavaan aloitukseesi. Onko vain nuori kaunis. Kunhan sinulle tulee ikää, tai järki kasvaa, huomaat että nuoruus ei takaa kauneutta eikä vanhuus "rumuutta". Ammatteina naisella näet vain seksityöläisten yms. ulkonäköön perustuvan alan. Joopa joo! Saathan sinäkin kirjoitella.