mitä tällaisesta henkilöstä sanotaan?

Henkilö, joka ei halua muiden tulevan "reviirilleen" ja eikä myöskään halua, että häntä pomotellaan vaan tahtoisi itse pomotella muita. Mikä tämä erikoinen luonnonoikku oikein on?

Eli suomennettuna tuo edellinen. Eli henkilö on yhteistyökykyinen, mutta ei anna muiden mielipiteille tilaa. Ei anna toisten puuttua hänen töihinsä, mikä on hieman hankalaa esim. lomakausina. Hän ei myöskään tahdo, että kukaan esimies määräisi hänelle töitää, vaan tahtoisi itse päättää tekemisistään. Ja lopuksi, hän yrittää kovasti johtaa muita.
281117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Omanlaisensa jännä persoona,meitä on moneen junaan ja moni jää asemalle itse taisin jäädä asemalle
.Milloin se juna tulee?

Äänestä

jos kerran haluaa hoitaa kaiken itse, ja ottaa itse vastuun siitä mitä tapahtuu jos hänen lomiensa aikana kukaan ei hänen duuniaan tee, niin mitä se sulle kuuluu. Hoida sinä omas, ja voit sanoa sitten vain, että joo, ei kuulu mulle, hoitaa itse asiansa.

Haluatko sitten ehdoin tahdoin tehdä hänen reviirinsä hommat?

Äänestä
  • Asia on nimittäin niin, että meidän on pakko välillä tehdä toistemme hommia. Ensinnäkin, firma on pieni eli ei ole muita tuuraajia ja toiseksi vain meillä kahdella on hallinnassa tämä "osasto" jossa työskentelemme. Jokaisten lomien jälkeen saan kuulla, että kuinka se ja tämä ei ole tehty hänen kaavojensa mukaan. Kukaan ei varmasti siedä moista, mutta minkäs tässä asialle mahtaa. Minä olen tämmöisistä persoonista joskus kuullut nimityksen "pyrkyri"...

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Asia on nimittäin niin, että meidän on pakko välillä tehdä toistemme hommia. Ensinnäkin, firma on pieni eli ei ole muita tuuraajia ja toiseksi vain meillä kahdella on hallinnassa tämä "osasto" jossa työskentelemme. Jokaisten lomien jälkeen saan kuulla, että kuinka se ja tämä ei ole tehty hänen kaavojensa mukaan. Kukaan ei varmasti siedä moista, mutta minkäs tässä asialle mahtaa. Minä olen tämmöisistä persoonista joskus kuullut nimityksen "pyrkyri"...

    Vai olet kuulluut... no, jos sinä olet sitä mieltä, että työkaverisi on pyrkyri niin tulkitse asia niin. Minkälaisenahan tämä työkaverisi näkee sinut? Olen joskus kuullut nimitykset besserwisser..

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Asia on nimittäin niin, että meidän on pakko välillä tehdä toistemme hommia. Ensinnäkin, firma on pieni eli ei ole muita tuuraajia ja toiseksi vain meillä kahdella on hallinnassa tämä "osasto" jossa työskentelemme. Jokaisten lomien jälkeen saan kuulla, että kuinka se ja tämä ei ole tehty hänen kaavojensa mukaan. Kukaan ei varmasti siedä moista, mutta minkäs tässä asialle mahtaa. Minä olen tämmöisistä persoonista joskus kuullut nimityksen "pyrkyri"...

    Mitä sinulla on sitä vastaan jos työkaverisi pyrkii eteenpäin urallaan? Pyri itsekin, tai jos ei kiinnosta pyrkiä, niin tue sitten hänen pyrkimyksiään. Melkoisen varmasti kaverisi sitten joskus pomoksi edenneenä muistaa sinua hyvänä työtoverina, joka auttoi häntä eteenpäin - tai sitten päinvastoin. Nimittäin se, joka pyrkii, yleensä myös pääsee, ennen pitkää.

    Äänestä

  • Mietihän tätä kirjoitti:

    Mietihän tätä29.1.2010 21:27

    pääsee ja pääsee

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Asia on nimittäin niin, että meidän on pakko välillä tehdä toistemme hommia. Ensinnäkin, firma on pieni eli ei ole muita tuuraajia ja toiseksi vain meillä kahdella on hallinnassa tämä "osasto" jossa työskentelemme. Jokaisten lomien jälkeen saan kuulla, että kuinka se ja tämä ei ole tehty hänen kaavojensa mukaan. Kukaan ei varmasti siedä moista, mutta minkäs tässä asialle mahtaa. Minä olen tämmöisistä persoonista joskus kuullut nimityksen "pyrkyri"...

    ihmisestä, joka tuolla toiminnallaan haluaa tehdä itsestään korvaamattoman ja pyrkii säilyttämään työpaikkansa noin. TIEDÄN samanlaisen tyypin eräässä firmassa. Vuosikausia pitänyt huolen , että olisi korvaamaton.

    Äänestä

että kyseinen henkilö on ollut samassa työpaikassa liian pitkään...muutokset eivät saa koskettaa itseään millään tavalla. Jonkinlainen itsetunto-ongelma varmasti taustalla...kovasti on kiirettä ja töitä pukkaa, mutta kellekään ei vahingossakaan delegoi liikoja töitään.

Äänestä

Määritelmäsi on sinun omasi eli joku toinen näkee tämän saman ihmisen erilaisena. Olet kehittänyt itsellesi ilmeisesti ongelman. Ja tarkoin määriteltynä ongelmana on sinun tulkintasi eli ratkaisu löytyy sinusta itsestäsi. Sinä et ole vastuussa toisen tekemästä työstä tai toisen käyttäytymisestä, joten annahan jokaisen toimia parhaalla mahdolliseslla tavalla ja keskity itsesi kehittämiseen.

Äänestä
  • Eipäs mennä asioiden edelle, samat sanat nimierkki "yhteistyökyky...". Jos tuo henkilö on saanut asenteellaan jo yhden työntekijän poistumaan, niin onko vika tällöin siinä lähteneessä työntekijässä? Olin nimittäin kahden tulen välissä ja tiesin tasan tarkkaan, mistä kiikasti. Tyypit eivät tulleet toimeen keskenään. Toisella oli kova halu tehdä ja tämä toinen tapansa mukaan tyrmäsi hänen mielipiteensä ja toimensa. Lopulta tämä tyrmätty kyllästyi ja lähti. Ja ajatelkaapas mitä kahden henkilön välinen erimielisyys saa aikaan pienessä yrityksessä. Erilaisuudesta todellakin on kyse.

    Äänestä

Vaikuttaa siltä että sinulle on ongelma, jos kollegasi ei halua esimiehen määräävän hänelle töitä - miksi se sinua liikuttaa? Kuuluuko se sinulle mitenkään?

Ilmeisesti kollegasi on kyrpiintynyt sinun tapaasi puuttua toisten asioihin, eikä siksi haluajakaa tehtäviään juuris sinun kanssasi. Ilmeisesti hän on enemmän asiantuntijatyppä, joka tekee hommat hyvin ja perusteellisesti eikä kaipaa häiriötekijöitä. Usein on niin, että se, joka osaa paremmin, tulee väkisinin vähän pomotelleeksi ja ohjanneeksi muita, varsinkin jos tuo henkilö on vielä muutenkin johtajatyyppiä luonteeltaan. Harmi, että työpaikallanne ei ole osattu hyödyntää tätä tilannetta vaan teidät on tasapäistetty jonkin peevelin muodikkaan litteän organisaation hengessä kaikki samalle tasolle - ettei kukaan nousisi esiin ja loistaisi. Eläköön sosialidemokratia, kaverin kyttäys ja samanlaisuus? Älköönkä kukaan olko erilainen, varsinkaan parempi, tai muuten "luonnonoikku", sillä erilaisuutta teillä ei näköjään siedetä.

Äänestä
  • Olen yrittänyt tässä tuoda esille, että nimen omaan tämä henkilö puuttuu toisten töihin. Minä "joudun" ottamaan hänen työnsä vastuulleni hänen ollessa poissa. Mutta kukaan ei tosin tuuraa sitten minua kun olen poissa. Noh, joka tapauksessa tämä henkilö takertuu minun töihini ja se minua kieltämättä häiritsee. Välillä tuntuu, että enkö osaa tehdä mitään oikein kun hän kommentoi jokaista "siirtoani". Rakentava palaute on tervetullutta, mutta epäilevä kommentointi on suorastaan loukkaavaa. Kun otit maininneeksi johtajatyypin, niin se hän kieltämättä on. Ei vaan ole päässyt "rivityöntekijää" korkeammalle.

    -shakki ja matti, hävisin-

    Äänestä

Kaveri joka hermoilee ja hyppii seinille pienenkin ongelman takia. Hänen mielestään nuo probleemat ovat yritykselle hirveä häpeäpilkku ja niitä ei saisi sattua. No valitettavasti tekeville sattuu.

Nii että mitäs tästä sanotaan?

Äänestä
  • Sinua ulos.

    Äänestä

  • Savustaa kirjoitti:

    Sinua ulos.

    Mistä niin päättelet, että siinä olisi savustuksesta kyse?

    Äänestä

  • No joo tekevällehän sattuu, mutta tosiasia on, että joillekin sattuu paljon enemmän kuin toisille. On myös sellaisia tilanteita, joissa ei tosiaan pitäisi sattua. Luultavasti tämä kaveri on saanut nyt tarpeekseen sinun sattumisistasi. Olet siis tyrinyt liikaa.

    On myös ihmisiä, jotka haluavat suoriutua mahdollisimman hyvin ja päästä urallaan eteenpäin. Silloin voi olla aivan kauhistus sellainen työkaveri, jolle aina sattuu - ja koko porukan msine leimautuu sählääjiksi. Jos sinulla itselläsi ei ole tuota samaa intohimoista kunnianhimoa, niin yritä edes tukea kaveria, jolla sitä on. Ehkä hän pääsee vielä pitkälle, ja siitä on varmasti hyötyä sinullekin.

    Älkää suomalaiset olko aina niin kateellisia vaan ymmärtäkää, että huippuja ei synny rennolla otteella, vaan siihen tarvitaan tuota "pingottamista".

    Äänestä

  • Tue kaveriasi kirjoitti:

    No joo tekevällehän sattuu, mutta tosiasia on, että joillekin sattuu paljon enemmän kuin toisille. On myös sellaisia tilanteita, joissa ei tosiaan pitäisi sattua. Luultavasti tämä kaveri on saanut nyt tarpeekseen sinun sattumisistasi. Olet siis tyrinyt liikaa.

    On myös ihmisiä, jotka haluavat suoriutua mahdollisimman hyvin ja päästä urallaan eteenpäin. Silloin voi olla aivan kauhistus sellainen työkaveri, jolle aina sattuu - ja koko porukan msine leimautuu sählääjiksi. Jos sinulla itselläsi ei ole tuota samaa intohimoista kunnianhimoa, niin yritä edes tukea kaveria, jolla sitä on. Ehkä hän pääsee vielä pitkälle, ja siitä on varmasti hyötyä sinullekin.

    Älkää suomalaiset olko aina niin kateellisia vaan ymmärtäkää, että huippuja ei synny rennolla otteella, vaan siihen tarvitaan tuota "pingottamista".

    Missä vaiheessa mainitsin, että nimen omaan minä mokailen työssäni? Mielestäni en missään vaiheessa. Kun asia nyt tuli kuitenkin esille, niin en toki väitä ettenkö tekisi virheitä. Joka päivä sattuu jotain, niin kotona kuin työssäkin. Ja aivan varmasti sattuu myös muillekin! Liiallisella pingottamisella löytää itsensä pian parantolasta.

    Äänestä

  • entäpä tämä kirjoitti:

    Ei todellakan satu kaikille joka päivä. Useimpina päivinä saa kuitenkin korjailla mokailijakollegan virheitä, koska hänelle niitä sattuu joka päivä, niin kuin Sinulle!
    Ei työ itsessään ota päähän, vaan työkaveri, jolle sattuu ja tapahtuu. Nuo sattuvat henkilöt pitäisi sijoittaa jonnekin omalle osastoleen, missä kaikki olisivat samanlaisia eikä kukaan hermostuisi toisiinsa. Nähtäväksi jäisi, mikä on tulos kun ei olisi ketään korjaamassa niitä sattumuksia.

    Äänestä

  • ottaa päähän kirjoitti:

    niinkuin sinulle mistä tiedät,että minulle jokapäivä mokia sattuu on päiviä jolloin en tee
    käytännössä mittään,joten ei satu niinä päivinä mokiakaan,ja voihan olla että kyseessä
    on firma jonka omat mokat ei kestäisi päivänvaloa...

    Äänestä

  • mokailen joskus kirjoitti:

    Kirjoitit itse tuossa juuri aiemmin, että joka päivä sattuu jotain, niin kotona kuin työssäkin. Se olikin uutta tietoa, että on myös päiviä, jolloin et tee mitään. Ei satu niinä päivinä mokiakaan :-)

    Äänestä

  • Etkö tosiaan näe? kirjoitti:

    Kirjoitit itse tuossa juuri aiemmin, että joka päivä sattuu jotain, niin kotona kuin työssäkin. Se olikin uutta tietoa, että on myös päiviä, jolloin et tee mitään. Ei satu niinä päivinä mokiakaan :-)

    Kirjoitin toisen puolesta en siis ollut sama kuin se edellinen ja en mokaa silti jokapäivä
    kun en tee mitään joka päivä...

    Äänestä

  • mokailen joskus kirjoitti:

    Kirjoitin toisen puolesta en siis ollut sama kuin se edellinen ja en mokaa silti jokapäivä
    kun en tee mitään joka päivä...

    ...hämärän rajamailla...

    Äänestä

  • ottaa päähän kirjoitti:

    Ei todellakan satu kaikille joka päivä. Useimpina päivinä saa kuitenkin korjailla mokailijakollegan virheitä, koska hänelle niitä sattuu joka päivä, niin kuin Sinulle!
    Ei työ itsessään ota päähän, vaan työkaveri, jolle sattuu ja tapahtuu. Nuo sattuvat henkilöt pitäisi sijoittaa jonnekin omalle osastoleen, missä kaikki olisivat samanlaisia eikä kukaan hermostuisi toisiinsa. Nähtäväksi jäisi, mikä on tulos kun ei olisi ketään korjaamassa niitä sattumuksia.

    Sinä olet sitten itse täydellisyys. Kommenttini koski nimittäin jokapäiväisiä sattumia, niin työssä kuin vapaallakin. Töissä unohdat kiireiden keskellä soittaa yhteistyökumppanille, kotoa lähtiessä unohdat avaimet kotiin, kaupassa käydessäsi unohdat maidon.

    Että et voi väittää etteikö mokia sattuisi, ei kukaan voi väittää. Hauskaa alkavaa viikkoa eikä anneta maanantain masentaa!

    Äänestä

Tunnistin tuosta kuvailusta itseni, tosin jätän muidenkin mielipiteille tilaa ja hyväksyn toistenkin tapoja tehdä asioita. Olen itse vahva persoona ja tottunut käskemään - tosin kotona, miestä ja lasta. En kerta kaikkiaan siedä sitä, että joudun olemaan muiden ohjailtavana - töissä se menee juuri ja juuri, mutta ei ikinä sosiaalisessa elämässä! Koulussa otin ryhmätöissä aina johtajan roolin - kaveriporukkani tosin koostui pääasiassa niin vahvatahtoisista ihmisistä, että kaikki johdattivat vuorollaan oman tahtonsa mukaan.

Olen myös ehdottoman suurpiirteinen ja boheemi ihminen. Siitä tulikin tänään mieleen että ehkä toimisto ei olekaan sopiva työpaikka mulle. Yhteishaussa aion hakea taiteellisille aloille. Vaikka niissä ei rikastumaan pääse, se taitaa mulle olla se paras vaihtoehto. Taiteessa saa improvisoida ja noudattaa suuria linjoja rajojen rikkomisen myötä ja se jos mikä on minulle ehdotonta!

Pakko myöntää: olen uppiniskainen, erittäin herkkänahkainen ja dramaattinen ihminen. En myöskään siedä hirveän hyvin kritiikkiä enkä halua että kukaan ajattelee asioita puolestani tai sotkeentuu minun tapoihini tehdä asioita. Olisiko alaehdotuksia? ;)

Äänestä
  • Sinunlaisesi on yksi vittu. Jos tielleni sattuu tuollainen, raivaan sen sivuun keinolla millä hyvänsä. Ja keinot löytyy.

    Äänestä

Voi, kun tutulta kuulostaa tuo! Meidänkin työyhteisössä on yksi vastaava tapaus ja jotkut kuvailevat häntä "korvaamattomaksi". Hän ei ole paikan johtaja, mutta olen kuullut, kuinka hän on kertonut, että jos hän lähtisi pois, koko firma kaatuisi. Kukaan ei saisi todellakaan hänenkään reviirilleen mennä, mutta koska pienet poissaolot hoidetaan sisäisin siirroin, on jonkun pakko tehdä hänenkin työnsä aika ajoin oman työn ohella. Väistämättä tästä seurauksena on, että hänen palattuaan, saamme muutaman viikon kuulla sitä, kuinka KAIKKI on mennyt ihan pieleen. Ja aivan kuin nauttien tilanteesta, hän suorastaan kaivamalla kaivaa vaikka pilkkuvirheen, josta tehdään elämää suurempi tragedia.

Se syyttely ja toisten työkavereiden täydellinen lyttääminen rasittaa jokaista ja vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin. Hänen omia työskentelytapojaan ei kenenkään sovi arvostella, mutta muiden työstä hän on aina valmis esittämään kovaakin kritiikkiä, joka ei aina ole ihan asiallista. Näille tyypeille varmaan on oma diagnoosinsa, mutta ainahan näitä taitaa löytyä?

Äänestä
  • Kas, vieläpä tämäkin keskustelu on saanut jatkoa.

    Kyllä hyvin tunnut olevan perillä tästä persoonasta. Mikä tuo diagnoosi sinun mielestäsi voisi olla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maanantaipähkinä kirjoitti:

Henkilö, joka ei halua muiden tulevan "reviirilleen" ja eikä myöskään halua, että häntä pomotellaan vaan tahtoisi itse pomotella muita. Mikä tämä erikoinen luonnonoikku oikein on?

Eli suomennettuna tuo edellinen. Eli henkilö on yhteistyökykyinen, mutta ei anna muiden mielipiteille tilaa. Ei anna toisten puuttua hänen töihinsä, mikä on hieman hankalaa esim. lomakausina. Hän ei myöskään tahdo, että kukaan esimies määräisi hänelle töitää, vaan tahtoisi itse päättää tekemisistään. Ja lopuksi, hän yrittää kovasti johtaa muita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu