SUOMi EI YMMÄRRÄ MITEN PÄRJÄTÄ EUROVIISUISSA

Nyt on pakko avautua aiheesta mistä en yleensä valita. Nimittäin: miksi vitussa me suomalaiset ei tajuta vieläkään miten euroviisuissa pärjätään?!

Euroviisuissa EI ole kyse ensisijaisesti hyvästä biisistä/ musiikista, vaan HYVÄSTÄ SHOWSTA tai KARISMAATTISESTA ESIINTYJÄSTÄ tai parhaimmillaan molemmista. Meidän edustajat ovat aina naurettavan laimeita, hyviä biisejä tai muusikoita ehkäpä, mutta se olennaisin asia eli show puuttuu. Ajatelkaapa nyt Lordia. Milläköhän se voitti? No Showlla! Se toimi, koska ne hirviöpuvut oli jotain uutta ja näyttävää. Euroviisuihin on ihan turha mennä vetää hyvää biisiä ilman sitä oikeaa euroviisu-show -meininkiä. Venäläiset voitti kisat (2008) laittamalla karismaattisen laulajan lisäksi lavalle temppuilemaan suositun taitoluistelija Jevgeni Pljuštšenkon ja unkarilaisen säveltäjä-viulisti Edvin Marton Stradivariuksensa kanssa. Show on kaikista tärkein juttu, biisi ja laulajatkin voivat olla aivan ryönää kunhan tämä näyttävyys on kunnossa. Ilman showta voi vetää, vain jos esiintyjä on aivan _erityisen_ valovoimainen, kuten tämä Rybak. Tätä euroviisuissa haetaan: valovoimaa, showta, vetävyyttä!

Pitää keksiä joku uusi konsepti, millä yleisön voi yllättää. Minkä ihmeen takia me ei voida ymmärtää tätä seikkaa, vaikka oivallus on jo puolivaingossa tapahtunut. Ehkä suomalainen kansa ei yksinkertaisesti osaa valita voittajaa, koska me ei olla show -henkisiä. Meillä yleisöäänestys ei toimi, koska menestymisen huomaaminen vaatii tiettyä vainua. Myyvyyden ja voittaja-aineksen etsiminen vaatii vähän toisenlaista ajattelua kuin että "mä pidän tosta, niin toi varmaan on hyvä". Pitää tietää mistä ne muut maat voisi tykätä! Euroviisut on mauttomien kappaleiden, mutta hyvän shown kisa. Ne hyvien biisen kilpailut on asia erikseen. Pitää ymmärtää minkälaista kamaa euroviisuissa kannattaa esittää. Mitähän asialle voisi tehdä?
7319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pliisumpikin viisu voi pärjätä jos esittäjässä/esittäjissä on munaa ja karismaa. Aloitetaan vuodesta 2001, Viro jonka duossa oli sitä jotain. 2002, Latvia, vedonlyöntitilastojen jumbo ja kotikutoinen samba. Show: Strippausta niin, että miehenpuvun alta paljastui minimaalinen mekko. 2003 Turkki, taas pientä silmänkääntöä ja rättitanssia eikä edes musiikillisesti paras kipale. 2004, Ukrainan tulishow ja tanssijat. 2005, karismaattinen Helena Paparizou ja seksikäs esiintyminen. 2006, Lordi. Unohtumaton. 2007 Serbia - ehkä ainoa jossa kappale oli niin väkevä, mutta esitys kaikkinensa tyylikäs, vaikka Marija S:n seksikkyydestä voidaankin keskustella. 2008 Venäjä, kaikki krääsä peliin. 2009 Norja, valloittava ja omintakeinen esitys ja laulajan karisma joka korvasi laulutaitoa.

Se resepti, jolla voitetaan tänä vuonna on suomalaisilta hukassa. Ja se EI ole Eläkeläisten överiksi menevä omakiva. Porukka on muuten IL:n haastattelussa todennutkin, että sijoitus on sivuseikka, joten irrotellaan sitten kunnolla. Ei lupaa hyvää. Eli mieluummin kumminkin asiallinen esiintyminen ja sijoitus 10.-20. Ainakaan ei kannata jättää äänestämättä sen takia, että ilmassa leijuu se illuusio, että Eläkeläiset sinne kumminkin menee. Säilyisipä jännitys loppuun saakka kotimaan finaalissa.

Äänestä
  • Joka valitsee 10 piisiä esitettäväksi Suomen euroviisu karsinnoissa.

    Kansalla on vain vähän valinnanvaraa.

    Äänestä

  • Jeps. Voitais ottaa mallia! Itseasiassa eläkeläiset on suosittuja saksassa, joten sitä kautta voisi ropista pari ääntä...ainakin tähän mennessä Eläkeläiset olis erilaisin ryhmä, mutta silti kyl aika tosi epätoivoista sijoittumisen kannalta. Mut joo... Nihkeetä.

    Äänestä

Jos tulisi voitto niin so what? Muutama viikko lehdet kirkuisivat lööpeillään voittajasta ja siinäpä se olisikin. Kukaan ei muista enää vuoden kuluttua. Missä sekin voittanut venakko nykyään on? Lordikin jo painunut unholaan, enkä osaa nimetä ainuttakaan euroviisuvoittajaa viiimeiseltä 20 vuodelta. Ainut, joka hyötyi ja joka muistetaan oli Abba. Joten lähetetään Eläkeläiset vaan kisaan pitämään hauskaa ja unohdetaan ryppyotsainen "vain voitto riittä"-asenne.

Äänestä
  • jos niihin pannaan verorahoja, pitäisi niissä olla jotain järkeäkin

    Äänestä

  • saa-keli kirjoitti:

    jos niihin pannaan verorahoja, pitäisi niissä olla jotain järkeäkin

    Pieni ryhmä Euroviisu-faneja päätti koota voimansa ja valita yhden edustajan, jolle aikovat antaa äänensä,
    sillä me tarvitsemme yhteistyötä, ettei Eläkeläisiä valita edustamaan!
    Facebookista löydätte ryhmän "ME EMME HALUA HUMPPAA", käykää katsomassa mistä on kyse.
    Nyt pitää poijjaat vähä taktikoida! ;D

    Äänestä

  • Snicket kirjoitti:

    Mitä pahaa on Kuunkuiskaajissa??? Jos Suomen karsinnoissa olisi ollut joku Marija Serakovic tai mikä lie olikaan, niin tuskin olisitte sitä valinneet? Se hän voitti ne euroviisut Serbialle. Suomalaiset ei vain tajua euroviisuista mitään. Kyllä se Kuunkuiskaajat ihan hyvin menee. Mitä väliä on koko euroviisuilla? Jätetään vaan osallistumatta niin on kaikilla hyvä mieli.

    http://www.youtube.com/watch?v=ES3yhsJSt8s

    Tuollaista Suomen pitää euroviisuihin laittaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suomi_zero_points kirjoitti:

Nyt on pakko avautua aiheesta mistä en yleensä valita. Nimittäin: miksi vitussa me suomalaiset ei tajuta vieläkään miten euroviisuissa pärjätään?!

Euroviisuissa EI ole kyse ensisijaisesti hyvästä biisistä/ musiikista, vaan HYVÄSTÄ SHOWSTA tai KARISMAATTISESTA ESIINTYJÄSTÄ tai parhaimmillaan molemmista. Meidän edustajat ovat aina naurettavan laimeita, hyviä biisejä tai muusikoita ehkäpä, mutta se olennaisin asia eli show puuttuu. Ajatelkaapa nyt Lordia. Milläköhän se voitti? No Showlla! Se toimi, koska ne hirviöpuvut oli jotain uutta ja näyttävää. Euroviisuihin on ihan turha mennä vetää hyvää biisiä ilman sitä oikeaa euroviisu-show -meininkiä. Venäläiset voitti kisat (2008) laittamalla karismaattisen laulajan lisäksi lavalle temppuilemaan suositun taitoluistelija Jevgeni Pljuštšenkon ja unkarilaisen säveltäjä-viulisti Edvin Marton Stradivariuksensa kanssa. Show on kaikista tärkein juttu, biisi ja laulajatkin voivat olla aivan ryönää kunhan tämä näyttävyys on kunnossa. Ilman showta voi vetää, vain jos esiintyjä on aivan _erityisen_ valovoimainen, kuten tämä Rybak. Tätä euroviisuissa haetaan: valovoimaa, showta, vetävyyttä!

Pitää keksiä joku uusi konsepti, millä yleisön voi yllättää. Minkä ihmeen takia me ei voida ymmärtää tätä seikkaa, vaikka oivallus on jo puolivaingossa tapahtunut. Ehkä suomalainen kansa ei yksinkertaisesti osaa valita voittajaa, koska me ei olla show -henkisiä. Meillä yleisöäänestys ei toimi, koska menestymisen huomaaminen vaatii tiettyä vainua. Myyvyyden ja voittaja-aineksen etsiminen vaatii vähän toisenlaista ajattelua kuin että "mä pidän tosta, niin toi varmaan on hyvä". Pitää tietää mistä ne muut maat voisi tykätä! Euroviisut on mauttomien kappaleiden, mutta hyvän shown kisa. Ne hyvien biisen kilpailut on asia erikseen. Pitää ymmärtää minkälaista kamaa euroviisuissa kannattaa esittää. Mitähän asialle voisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu