Ongelmani vaivaa minua todella paljon. Tiedän aivan liikaa poikaystäväni existä, yksityisasioitakin. Eihän kukaan normaali nainen halua tietää mitään miehensä existä ? Eihän entisiä tyttö-tai poikaystäviä pitäisi tuoda nykyiseen parisuhteeseen. Tiedän tämän kyllä, voi kun olisin aiemmin tajunnut. Poikaystäväni on kertonut joitakin melko yksityisiäkin asioita entisistään, tietämättä millaisia riitoja niistä tulevaisuudessa syntyisi. Hän on kyllä jälkeenpäin katunut että on kertonut niin paljon, mutten syytä häntä, itsehän olen kysynyt ja riidellessä olen jankannut niin pitkään kunnes olen saanut vastauksen. En itse ole ennen nykyistä poikaystävääni seurustellut, joten olen miettiny johtuuko tämä uteleminen juuri tästä, koska minulla ei itselläni ole kokemusta parisuhteesta. Nyt kyselyni hävettää suunnattomasti, miksi olen kysynyt millainen hänen entisensä on ollut sängyssä jne, olen vertaillut olenko parempi vai huonopi, kauniinpi kuin entiset jne. Myönnän kyllä että minulla on todella huono itsetunto, tarvitsen poikaystäni vakuuttamaan että olen hänelle täydellinen juuri tällaisena. Kiusaan vain itseäni tällä käytöksellä. Sekin on tässä idioottimaista, että poikaystävni ensimmäiset tyttöystävät ovat olleet 10 vuotta sitten, eli hän ollut teini-iässä. Vertaan itseäni hänen teini-iän ihastuksiin! Ihan järjetöntä.. en pääse tästä varmaan koskaan eroon, toivon vain etten olisi koskaan kysellyt. Alussa se olikin ihan viatonta, mutta myöhemmin tiedonjanoni vain kasvoi ja halusin tietää enemmän ja enemmän. " Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään" vai mitenkä se menikään. Olen todella huono unohtamaan asioita, muistelen vanhoja juttuja liian usein. Onko muilla kokemuksia tällaisesta ?
Miksi haluan udella poikaystäväni existä ?
qwertye
6560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse olen miettinyt aivan samaa! Nykyinen poikaystäväni ei ole ensimmäinen seurustelukumppanini ja tiedän hänen aiempien tyttöystäviensä olevan huomattavasti rumempia ja huonommin menestyneitä kuin itse olen. SILTI jostain kumman syystä haluan heistä kysellä. Lisäksi kyselen jatkuvasti vieläkin parin vuoden takaisesta yhden yön jutusta mikä miehelläni oli seurusteluaikanamme. Hän siis petti minua ja annoin jonkun ajan kuluttua anteeksi, mutta asia vaivaa yhä ja kyselen siitä. Kuvittelen mielessäni yksityiskohtaisesti miten he sängyssä toimivat ja oliko se erilaista kun minun kanssani.. Sairasta vai mitä!
Kyllä mua ainakin kiinnostaa :) Itsellänikin nykyinen suhde ensimmäinen, poikaystävälläni ollut useita tyttöystäviä aiemmin. Tokihan sitä ihmissuhde kiemurat kiinnostaa aina ja kaikkialla. Ja väkisinkin ovat tulleet esille kun useimmat hänen ihmissuhteistaan ovat liittyneet erittäin isoihin muutoksiin hänen elämässään. Itse en tästä ole koskaan pahastunut tai kokenut häiritsevänä.
Itse en ole kyllä mistään pikkuasioista ikinä udellut ja missään nimessä en ikinä vetäisi näitä tietoja mukaan meidän kahden väliseen riitaan. Siihen sunkin on opittava jos haluat poikaystäväsi kanssa jatkaa. Myös itsetunto ongelmiin kannattaa paneutua itsekseenkin, se toisten ihmisten vakuuttelu kun ei ihan oikeasti auta. Usko itseen täytyy tulla susta itsestäs. Itse olen itselleni sen verran vahvan minä kuvan rakentanut että sen kerran kun rupean miettimään että olikohan se entinen tyttöystävä parempi jne niin pystyn itselleni sanomaan että seis, sillä ei ole mitään väliä, älä edes mieti sitä.
Olet onnekas koska olet humannut omat ongelmasi ja nyt voit siis niihin tarttua ja yrittää muuttaa itseäsi ja käyttäytymistäsi. Se on nimittäin mahdollista vaikka kovaa työtä vaatiikin. Kannattaa hankkia joko ammatillista apua (psykologi, terapeutti, koulukuraattori) tai ystävän/perheen jäsenen tukea.
Olen yrittäny ajatella, että sillä ei ole mitään väliä millaisia hänen exänsä ovat, ja joskus jopa unohdan koko asian. Mutta välillä pohdin ja vatvon asiaa pääni kipeäksi. Onneksi olen pystynyt puhumaan poikaystäväni kanssa tästä asiasta ja hän tietää, että kadun koko kyselyäni. Ihan sairasta, kun olen kysellty todella tarkkaan millainen vartalo entisillä tyttöystävillä on ja vertaillut omaani sitten näihin. En ole missään mallinmitoissa, joten itsetuntoni ei ole mikään maailman parhain. Poikaystäväni on maailman kultaisin ja ihanin, eikä hän ole lainkaan pinnallinen ja tiedän hänen rakastavan minua juuri sellaisena kuin olen, makkaroineni päivineen :) Olen vasta parikymppinen joten uskon että itsetuntonikin kohenee aikanaan. Toivon vain, että joskus voisin keskittyä paljon tärkeämpiin aisoihin enkä murehtisi turhia, merkityksettömiä asioita.
Tarttee vaan miettii asiaa ittekseen ja ymmärtää,että hullua hommaa tommoinen mustasukkaisuus!!
Kannattais sitäkin miettii,et eihän se enää ole senkään exän kanssa????
Kait se sen kans olis,jos ois hyvin menny?
Monet on kyllästynyt tommoisiin kyttäyksiin ja lopettaneet suhteen..saa sitä sitten seuraavan kanssa naureskella,että kuin mustasukkainen sekin exä oli..
Kannattas senkin takii jo hillitä mieltään..jäljestäpäin muuten harmittaa,jos loppu tulee..
itsekin olen parikymppinen, ensimmäistä kertaa seurustelusuhteessa ollut jo hyvän aikaa ja silti aina välillä alan väkisinkin pohtimaan poikaystäväni menneisyyttä. En tiedä mitään, mitään hänen eksistään, en ole rohjennut kysyä, haluasin kyllä tietää että montako on ollut, tietää edes lukumäärän... niin hyvin hän osaa kuitenkin minua käsitellä että kokemusta varmasti on enneeminkin tullut hankittua. Noh muutama kuukausi sitten löysin siivotessa kuluneen tahraisen postikortin, oli joltakin naiselta ja siinä luki jotenkin että "eikö enää olisi mitään tehtävissä?". Oli myös naisen nimi siinä. Se sai kyllä hiljaiseksi ja hämilleni joksikin aikaa ja joskus se hemmetin kortti tulee vieläkin kummittelemaan mieleen. Kortti ei ole hävinnyt minnekään, se on yhä sielä minne sen laitoin, kyllä sen huomaa kun kohdalle osuu...joskus käyn tarkistamassa että vieläkö se on sielä... ehkä joskus rohkenen kysyä että keneltä se on.
Äh on niin vaikeaa taistella kokoajan huonon itsetuntonsa kanssa. Yritän hillitä itseäni mutta tunnen jatkuvasti olevani riittämätön vaikkei siihen mikään sinänsä viittaisikaan. Voin helposti alkaa pohdiskelemaan asioita synkällä mielellä ja sitten peittelen sen syyn...muutun vain kiukkuiseksi, kireäksi "kuin viulunkieli" ja saatan vahingossa tiuskia pahastikin ja alkaa mykkäkouluun. Poikaystävä ei kovin helposti hermostu eikä sitä minulle näytä..korkeintaan itsekin sitten murjottaa hiljaa.
Juuh täällä saanut lukea palstoilla miten miehiä kiukuttaa kun naiset muhivat ajatuksia itsekseen päänsä sisällä eikä asioista keskustella vaan se ero sitten otetaan ja se tulee yllätyksenä kuin salama kirkkaalta taivaalta sinänsä, vaikka olisikin lähiaikoina huomannut hitusen sulkeutuneisuutta... Tunnen itseni ihan hulluksi mustaiseksi idiootiksi xl seurustelu on niin ihanaa mutta myös kamalaa kun ei voi olla miettimättä synkkämielisesti. Olen jo pitkän aikaa pohtinut että eroaminen olisi ehkä paras ratkaisu, mutta kun rakastan enkä halua erota. Liian vaikeaa jollei mahdotonta ajatella semmoistakaan. Silti aina mietin ja odotan, milloin mies saa viimein tarpeekseen ja jättää. Pelkään enemmän kuin mitään juuri hylätyksi tulemista. Toivon todella että tämä olo helpottaa tästä vielä joskus...
kyllä minä olen aina halunnut tietää tyttöystävieni menneisyydestä ainakin suunilleen poikaystävät yms. ei siinä ole mitään pahaa. en tietenkään halua tietää mitään yksityiskohtia, mutta totta hitossa haluan tietää minkätyyppinen kaveri oli ex-avomies ja suunnilleen miksi erosivat (tai siis ainakin toisen puolen asioista, aina pitää muistaa ettei se toinen ole kertomassa omaa versiotaan)
en minä ole mustasukkainen vaimoni existä. olen myös kertonut omista existä . eiköhäns e ole ihan normaalia että haluaa tietää minkälaisten tyyppien kanssa on viettänyt vuosikausia.