Mieheni pitää vakuuttaa minun olevan kaunis

Se, ettei poikaystäväni kehu minua mielestäni tarpeeksi, on ollut liian monta kertaa riidan aiheena. Tiedän kyllä, että hänen mielestään olen nätti ja viehättävä mutta haluan hänen sanovan sen ääneen.Tässä yhtenä päivänä oli laittautunut ja itsenikin mielestä näytin kauniilta. KUn näin poikaystäni, hän ei sanonut mitään ja suutelimme. Näin kyllä hänen ilmeestään että viehätin häntä, mutta suutuin silti kun hän ei kehunut minua ääneen. Hän sanoi ettei sitä tarvinnut sanoa niin herkällä hetkellä. (Näimme pitkän erillään olon jälkeen) Kuulostaa naurettavalta, mutta tarvitsen häntä pönkittämään omaa huonoa itsetuntoani. Olen mustasukkainen kauniille (julkkis)naisille. Joskus olen kysynyt jostakin naisesta, että onko hän kaunis. Kun hän von vastannut myöntävästi, olen suuttunut tästä silmittömästi. Olihan se selvää, että nainen oli kaunis, minunkin mielestäni, mutten halua kuulla sitä poikaystäväni suusta. En halua että hän kehuu ketää muuta kuin minua. NIIN, kukaan järkevä nainen ei kysy tälläisia kysymyksiä poikaystävältään jos tietää vastauksen jo etukäteen, ja ettei tämä tule miellyttämään. Silti kiusaan itseäni. Poikaystäväni ihmettelee miksi ihmeessä kysyn tällaisia kysymyksiä, eihän hänkään kysy minulta onko hän parhaimman näkönen mies, jonka olen nähny tai onko hänen vehkeensä mahtavin.. En varmasti ole yksin tämän ongelman kanssa, siksipä haluaisinkin kuulla teidän muiden mielipiteitä.
13546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kehumiset kuuluu vanhempien ja opettajien hommiin!!
Sun pitäs seurustella..eikä vaatii tommoista paskaa!!
Hae kirjastosta kirjoja ongelmaas..ukkos lähtee meneen,jos jatkat tommosta lapsellisuutta!
Ootko olevinas tasapainoinen aikuinen? Hemmotellulta pennulta vaikutat!
Teet omasta ongelmastas viattoman ongelman..

Äänestä

Sinun itsetuntosi on sinun ongelmasi, ei poikaystäväsi! Ota vastuu omista ajatuksistasi ja asenteistasi. Sinä yksin voit sille asialle jotain tehdä!

Äänestä

Sillä sitä se sun poikakaveris ei voi tehdä sun puolesta vaikka sua kuinka kehuis.
Ihmisessä kun on niin paljon muutakin kuin se mitä ulospäin näkyy ja sen kaiken kanssa sen puolison on sitten elettävä. Tää sun teksti on täydellinen osoitus juuri siitä.

Äänestä

varmastikaan ole ainoa, joka painii tälläisten asioiden kanssa.
Taidat olla vielä melko nuori ja siksi tarvitset kovasti kehuja poikaystävältäsi. Sinun kannattaa tehdä töitä itsesi kanssa, ettet jää koukkuun mustasukkaisuutesi kanssa.
Niin se vain on, että maailma on täynnä vielä kauniinpia, mukavampia, kiltimpiä ja ihanampia naisia mitä sinä olet (vaikka olisitkin tosi kaunis, kiva jne. jne.).

Poikaystäväsi on ihan oma persoonansa, erillinen ihminen. Hänellä on oikeus omiin mielipiteisiinsä, omiin ihanteisiinsa. Sinulla ei ole oikeutta kieltää häntä katselemasta tätä maailmaa, eikä sinulla ole oikeutta VAATIA häntä kehumaan sinua. Hän varmasti osoittaa sinun ihailunsa muilla keinoin, kuin sanoin.

Omaa asennettasi voit ainoastaan muuttaa. Itsetuntosi kohentamiseen pystyt itse vaikuttamaan, jos et yksin, niin apua saa psykologeilta tai alan kirjoja lukemalla ja niitä sisäistämällä.

Tämän kaiken varmasti tiesit jo itsekin, eikö niin? Onneksi sinulla on ihan koko elämäsi aikaa muuttaa omaa suhtautumistasi itseesi. Onnea siihen.

Äänestä
  • Äitees tais aina kehua että hyvä hyvä!Et ole enää pieni lapsi jota pitäis kehua .

    Äänestä

  • Viisaita ajatuksia sinulla :) Olet varmasti paljon kokeneempi kuin minä. Olet aivan oikeassa, olen vielä nuori ja poikaystäväni on vielä minua vanhempi joten hän ei välillä ymmärrä ajattelutapaani. "Hän varmasti osoittaa sinun ihailunsa muilla keinoin, kuin sanoin." Tämä pitää kyllä paikkansa, ehkä hän kehuu minua enemmän kuin luulenkaan, ei siihen aina tarvita sanokja, minulla on vääristynyt käsitys tästä. Mutta uskon että voin vielä muuttua ja minullakin on joskus hyvä itsetunto ja opin uskomaan itseeni. Kiitos tsempistä!

    Äänestä

  • diamonds1 kirjoitti:

    Viisaita ajatuksia sinulla :) Olet varmasti paljon kokeneempi kuin minä. Olet aivan oikeassa, olen vielä nuori ja poikaystäväni on vielä minua vanhempi joten hän ei välillä ymmärrä ajattelutapaani. "Hän varmasti osoittaa sinun ihailunsa muilla keinoin, kuin sanoin." Tämä pitää kyllä paikkansa, ehkä hän kehuu minua enemmän kuin luulenkaan, ei siihen aina tarvita sanokja, minulla on vääristynyt käsitys tästä. Mutta uskon että voin vielä muuttua ja minullakin on joskus hyvä itsetunto ja opin uskomaan itseeni. Kiitos tsempistä!

    Yleensä vanhenevilla naisilla on huono itsetunto ja he kerjäävät miesten kehuja, sen huomaa jo ulkopuolinenkin.

    Nuoria nättejä tyttöjä kehutaan kyllä muutenkin aika paljon, joten ihmettelen kyllä aloittajan huonoa itsetuntoa. Siis vanhemmilla naisilla oikeasti on huono itsetunto, mutta että noin nuorella..
    Kukaan mies ei jaksa kuunella kehujen kerjäämistä, usko pois.

    Minulla oli eräs naispuolinen yli 50-vuotias itsetunto-ongelmainen työkaveri, joka kerjäsi kehuja jopa naisilta. Aina kyselemässä miltä hän näyttää yms. Sellainen ihminen rasittava ja huomionkipeä.
    Paranna tapasi nyt ajoissa niin voit vielä parantua tuosta huomionkipeydestäsi.

    Äänestä

  • Yksi nainen. kirjoitti:

    Enpä oo ite törmänny moiseen..taidat vaan olla semmonen akan mollaaja..
    Tunnen työni puolesta paljon naisia,eikä oo kukaan tuollai käyttäytyny?
    Ihan soopaa koko juttus..oot vaan katkera jollekkin viiskybä eukolle,joka on sut jättäny ja siksi täällä kitiset..Sen ikäsillä ukoilla voi olla jotain itsetunto-ongelmia,kun alkavat ylikireissä housuissa kulkee ja napapaidoissaan..tekevät ittensä vaan naurettaviksi..
    Jos se sunki "naisystävä" on yrittäny käytöksellään vihjata sun naurettavasta ulkonäöstäs..et oo vaan tajunnu sen pointtia?

    Äänestä

  • kukkapaitas tietty.. kirjoitti:

    En usko minäkään tuohon..Vihjaillu varmaan just tuon kirjoittajan vaatetuksesta ja verhonnu sen sillai,että huomais viat itessään,ei oo näköjään sit tajunnu..meillä töissä kanssa yksi 50 v.mies,joka pyörittää aina persettään ja kyselee kaikilta,että onko hyvin nyt? Siinä sipsuttelee,kuin joku huomionhakuinen neiti..On yritetty mekin sitte" vihjailla.."
    Tuolle ap.lle sanoisin,et hae netistä tietoo mustasukkaisuuden hoidosta..tukehdutat muuten tuon suhteenne pikkuhiljaa..

    Äänestä

vittumaiselta naiselta. En jaksaisi tuollaista. Suosittelen rakentamaan itsetuntosi jonkin muun asian kuin ulkonäön varaan, sillä tulevina vuosina rupsahdat.

Äänestä
  • Ihan mukava nuori nainen olet,jolla on vaan itsetunto-ongelmia,kaikki nuoret naiset kärsivät niistä..
    Monella ei vaan ole vakituista poikaystävää,joka joutuis juonitteluistas kärsimään,niinkuin sulla!
    Yritä vaan jättää poikakaveris ulkonäköpaineittes ulkopuolelle..porise niistä vaikka kavereittesi kanssa..
    Ikää kun tulee,itsetuntos kasvaa..

    Äänestä

  • kunhan mies ei lähde mukaan tuohon peliin.

    eli jos tyttöystävä yrittää tuollaista kun katsotaan vaikka töllöä, niin ei muuta kuin heittää samantien kaukosäätimen seinään ja raivostuu ja huutaa vaikka turpa kiinni ei kiinnosta, niin eiköhän se sillä ala oppimaan. koulutukseen pitää tietenkin sisällyttää myös rehellisiä ja asiallisia keskusteluita ongelman aiheesta, mutta omasta mielestäni tuollaiset kunnon purkaukset vievät hommaa hyvin eteenpäin.

    Äänestä

Onko Barbi nukke mielestäsi kaunis? Onko Hollywoodin filmitähdet mielestäsi kauniita? Oliko äiti Teresa kaunis? Onko Michelle Obama kaunis?

Listan ehdoton ykkonen kauneudessa on yhäkin äiti Teresa. Sielukas, arvokas, arvostettu, hyvä, luova.

Jos sinun mielestäsi pitää meikattua Barbia kehua kauniiksi niin sitten on jotain todella pahasti vinossa sinun korvien välissä!

Olisikohan korkea aika asettaa kauneus hiukan korkeammalle tasolle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

diamonds1 kirjoitti:

Se, ettei poikaystäväni kehu minua mielestäni tarpeeksi, on ollut liian monta kertaa riidan aiheena. Tiedän kyllä, että hänen mielestään olen nätti ja viehättävä mutta haluan hänen sanovan sen ääneen.Tässä yhtenä päivänä oli laittautunut ja itsenikin mielestä näytin kauniilta. KUn näin poikaystäni, hän ei sanonut mitään ja suutelimme. Näin kyllä hänen ilmeestään että viehätin häntä, mutta suutuin silti kun hän ei kehunut minua ääneen. Hän sanoi ettei sitä tarvinnut sanoa niin herkällä hetkellä. (Näimme pitkän erillään olon jälkeen) Kuulostaa naurettavalta, mutta tarvitsen häntä pönkittämään omaa huonoa itsetuntoani. Olen mustasukkainen kauniille (julkkis)naisille. Joskus olen kysynyt jostakin naisesta, että onko hän kaunis. Kun hän von vastannut myöntävästi, olen suuttunut tästä silmittömästi. Olihan se selvää, että nainen oli kaunis, minunkin mielestäni, mutten halua kuulla sitä poikaystäväni suusta. En halua että hän kehuu ketää muuta kuin minua. NIIN, kukaan järkevä nainen ei kysy tälläisia kysymyksiä poikaystävältään jos tietää vastauksen jo etukäteen, ja ettei tämä tule miellyttämään. Silti kiusaan itseäni. Poikaystäväni ihmettelee miksi ihmeessä kysyn tällaisia kysymyksiä, eihän hänkään kysy minulta onko hän parhaimman näkönen mies, jonka olen nähny tai onko hänen vehkeensä mahtavin.. En varmasti ole yksin tämän ongelman kanssa, siksipä haluaisinkin kuulla teidän muiden mielipiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu