Jonkun tekstiä?

9133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Luultavasti.

Äänestä

Voisitko hieman enemmän keskittyä muutamaan aloittamaasi aiheeseen? Esim. tämä aloitus, missä on vain pelkkä linkki tekstiosiossa, ei ole juuri muuta kuin palstan vieritystä.

Totta kyllä et ole ainoa tulvittaja, mutta ehkä järkevin?

Äänestä
  • Teksti on kyllä täyttä asiaa ja puhuu puolestaan.

    Äänestä

  • Steurastaja on levittänyt tietoisuutta AGW huijauksen taustoista todella paljon.

    Koska riittävää aktiivisuutta meillä muilla ei ole ollut, niin hänellä on riittänyt työsarkaa.

    Luin suurimman osan linkin tekstistä.
    Se oli jopa minulle hyytävää luettavaa.

    Todella ihmettelen, mikäli jokin Meksikon kokous pidetään.
    Nyt varmistui yksi Vanhasen eron syistä. Kyllä hän tietää, että kesällä paukkuu pakkastuulet IPCC:n raunioilla.
    Ei hän mikään tyhmä kuitenkaan ole. Mitkä ovat olleet motiivit? Ehkä RKP tutkii sitäkin asiaa, kuten niin monta muutakin.

    Jönssiä käy sääliksi.
    Pieni kiltti poika, joka pitää kaikkea IPCC:n raportien vastaista väärennettynä.
    Esimerkkinä CRU sähköpostipaljastusta. Ja siitähän koko romahdus on alkanut.

    Lehdistön mielipide muuttuu. Kun suuri osa kansasta alkaa äristä jatkuvasta valehtelusta, niin 5. mahti alistaa 4:nen mahdin. Se vaan on hidasta.

    Ihan säälitti norjalaista Geenpeace tytteliä, joka ei oikeasti tiennyt mistään mitään.
    Hyvin tuli häneltä esiin se, kuinka lehdistö ja hallitukset voivat aivopestä herkempiä kansalaisiaan.
    Hyvä, mutta epäsuhtainen haastattelu Monchtonilta.

    Äänestä

  • mitään asiaa. Saatanan allelaskija. Saanko pyytää, että pitäisit turpasi kiinni.

    Äänestä

  • AGW meidän joka olet taivaassa,merellä ja maassa.
    Milloin se sinulle parhaiten sopii.

    Pyhitetty olkoon sinun teoriasi
    tulkoon sinun totalitäärinen valtakuntasi.
    Tapahtukoon sinun tutkimuksesi luonnossa,
    myös maanpäällä niinkuin tietokoneessa.

    Anna klimatologeille heidän jokapäiväinen leipänsä.
    Niin kuin mekin annmme omista verovaroistamme.
    Äläkä saata heitä tieteen kiusaukseen.

    Anna IPCC väärennökset ja huijaukset anteeksi.
    Niin kuin me ilmastouskovaisetkin olemme antaneet.
    Älä saata meitäkään tieteen kiusaukseen.

    Siunaa Mannnin Jonesin ja Pachaurin ilmastobisnes
    iankaikkisesti Aamen.

    Äänestä

nyt pitää alkaa rajoittamaan tappioita jotka tämä huijaus on aikaansaannut ja aloittaa poliisi tutkimukset aisiasta, eikä suinkaan tieteelisiä tukimuksia jossa aletaaan todistamaan 10.000 keksittyä teoriaa väärikisi luonnonteiteellisillä menetelmillä ja tutkimuksilla varsinkaan kuin tälläiseen työhön ei ala yksikään siihen kykenevä tiedemies, koska teide ei toimi näin.

Tieteeliseen tutkimukseen kykenevät ja varsinkin ne jotka saavat aikaan tuloksia, tekevät mielummin oikeaa tiedettä joka vie eteenpäin. Eivätkä uhraa koko elämäänsä tälläisen huijauksen todistamiseen, tämä onkin yksi peruspilareita minkä Pachauri oli ottanut huomioon huijausta valmistellessaan. Onneksi lindzen ja pari muuta päättivät uhrata ison osan omasta ajastaan tämä huijauksen paljastamiseen.

Äänestä
  • Halosen ja Vanhasen lupaukset ja Suomen valtion toimet päästökaupparikokseen osallistumisesta !

    Äänestä

  • Train train... kirjoitti:

    Halosen ja Vanhasen lupaukset ja Suomen valtion toimet päästökaupparikokseen osallistumisesta !

    tälläinen instanssi joka voisi uskottavasti tutkia tälläisiä Vanhasia ja Halosia. Poliisi se ei voi olla koska silloin eletään poliisivaltiossa. Pirstaloitunut poliittinen kenttä estää väärinkäytöksiin puuttumisen.
    Tälläinen länsimainen kaksipuolue järjestelmä jossa kaksi ryhmittymää kilpailee samoista paikoista ja poliittisen vallanvaihduttua vaihtuu myös johtavat virkamiehet, on ainoa keino välttyä virkamiesvaltiolta joka Suomi on sekin on kyllä paljon parempi kuin poliisivaltio, mutta valitettavasti virkamiesvaltio on poliisivaltion esiaste. Korkea verotus on virkamiesvaltion tunnusmerkki.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Steurastaja kirjoitti:

http://www.nettimp.com/ilmasto/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu