Säästin rahaa

Sarjaliitännällä varustetut LCD-näytöt ovat hävyttömän kalliita. Niinpäs muutinkin rinnakkaisliikenteen sarjaliikenteeksi, eikä maksa paljon, PIC 16F84a:n ja parin optoerottimen hinnan.

10 metriä menee ainakin, pitempää kaapelia ei sattunut nurkissa olemaan. Silmä ei huomaa nopeudessa eroa, ja prosessorista vapautui 5 porttibittiä muuhun käyttöön kun entisen 7 sijaan tarvitaan vain kaksi bittiä.

Aikaa kului rattoisasti kaksi päivää suunnitteluineen rakenteluineen ohjelmineen päivineen.
Säästin noin 50 euruplaa, joten velvollisuuteni kulutusyhteiskunnan vastuullisena jäsenenä on pitää talouden pyörät pyörimässä kuluttamalla se viisikymppinen kaljaan.

Siitäpä saitte taas heikkolahjaiset juopoksi nimittelijät vettä myllyynne. Olkeepa hyvät.

Niin ja tehkää perässä jos osaatte. Tai kyllähän te osaatte, olettehan te viisaampia kuin kaikki maailman ilmastoasiantuntujat, sorry, ilmastoasiantuntiat.
6133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

suurin ongelma ei olekaan ymmärtämättömyys vaan se että luulee ymmärtävänsä.
tiedän tuskasi ja sen typerryttävän tunteen kun katsot ihmisiä kadulla ja täällä foorumeilla. voiko tää tosiaan olla edes totta

Äänestä
  • MInä taas kuin olen juuri tälläinen tyhmä, niin saan nauttia itseäni älykkäämastä ja paremmasta seurasta, minne ´menenkin. Kyllä tämä tyhmän osa on kaikkein paras, niin tyhmä sen luulisin ymmärtäväni jotain.

    Seuraan vain monttu auki mitä tapahtuu ja sekin yleensä riittää, sitä jotenkin havainnoi asiota kuin vain katsoo mitä tapahtuu, eikä edes odota mitään tapahtuvaksi, eikä varsinkaan luule tietävänsä mitään mistään.

    Vaikeinta on oppia pois opitusta ja ymmmätettävistä syistä sitä ei voi opetella tai opiskella. Mutta se vasta seuraa sitten kuin lakkaat arvostelemasta muita tai itseäsi.

    Äänestä

  • "suurin ongelma ei olekaan ymmärtämättömyys vaan se että luulee ymmärtävänsä.
    tiedän tuskasi ja sen typerryttävän tunteen kun katsot ihmisiä kadulla ja täällä foorumeilla. voiko tää tosiaan olla edes totta"

    Aivan turhaa tuskailetta ihmisten mielipiteitä, sillä onhan niitä kirjattu IPCC:n rapotteihinkin kuten tämä Himalajan jäätikkö "tutkimus" ja lukematon määrä tutkijoita ja päättäjiä on luullut ymmärtävänsä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    vmdckmc kirjoitti:

    MInä taas kuin olen juuri tälläinen tyhmä, niin saan nauttia itseäni älykkäämastä ja paremmasta seurasta, minne ´menenkin. Kyllä tämä tyhmän osa on kaikkein paras, niin tyhmä sen luulisin ymmärtäväni jotain.

    Seuraan vain monttu auki mitä tapahtuu ja sekin yleensä riittää, sitä jotenkin havainnoi asiota kuin vain katsoo mitä tapahtuu, eikä edes odota mitään tapahtuvaksi, eikä varsinkaan luule tietävänsä mitään mistään.

    Vaikeinta on oppia pois opitusta ja ymmmätettävistä syistä sitä ei voi opetella tai opiskella. Mutta se vasta seuraa sitten kuin lakkaat arvostelemasta muita tai itseäsi.

    Koskapa te näytätte olevan niin otettuja minun viimeisestä ”keksinnöstäni”, niin laitanpa asian harrastajien iloksi koodit näytille. Laitteessa on vain kaksi yksisuuntaista datapiuhaa (virtaluuppia), ajoitus on järjestettävä niin että vastaanottaja ehtii suoriutua tehtävistään.

    Tekstissä on paljon tab merkkejä joten se vääntyy matkalla ties mihin asentoon, mutta luulisin että sen voi koota luettavaan muotoon.

    Tehän tiedätte nämä ascii-merkkejä ymmärtävät näytöt, tämä on sellaista varten. Lisäbonuksena saatte vielä skandinaaviset merkit. Ohjelma on kaikkineen niin yksinkertainen että olen itsekin aivan häpnaadilla lyöty.

    Toivottavasti mahdollisimman monet käyttävät menetelmää hyväkseen ja kiskurihintaiset sarjanäytöt jää hyllyyn.

    Jesus että vetää suonta kaikista raajoista, ja ne saatanan ulkoistajaidioottijästipäät ovat laittaneet Krampiton –lääkkeetkin reseptille.

    Jaa että miten tämä viesti liittyy ilmastoon? En minä vaan tiedä muuta yhtymäkohtaa kuin että kaikki liittyy kaikkeen.

    LÄHETYSPUOLI.
    Eli minun laitteessani aurinkopaneelinsäätimenmittauskontrollijanäyttökortti.
    Prosessori, tai suoritin tai kontrolleri, ettei oikeat prosessorimiehet loukkaannu: 16F628A

    ;************************************************************
    ; NÄYTTÖRUTIINIT
    ;-----------------------------------------------------------
    ; Akussa tuotu binaaribyte
    bindsp:
    movwf VCNT1 ; Hyväksikäytetään viivemuistipaikkaa
    swapf VCNT1,w ; yläosa
    call pikascii
    movf VCNT1,w ; alaosa
    ;-----------------------------------------------------------
    ; Akun alaosa
    pikascii:
    andlw 0x0f
    addlw 0x30 ; Pikanen ascii muunnos
    ;-----------------------------------------------------------
    ; ANSI-standardin mukaiset merkit
    ; Ohittaa conver kutsun eli skandinaavimuunnoksen.
    ;
    ansi:
    movwf DIO ; Merkki muistipaikkaan
    clrf SER_DC ; näytettävä merkki
    goto lcdd
    ;-----------------------------------------------------------
    ;
    ; Käskyt
    ;
    lcdcom:
    movwf DIO ; Merkki muistipaikkaan
    clrf SER_DC
    incf SER_DC,f ; käskykoodi
    goto lcdd
    ;-----------------------------------------------------------
    ;
    Skandi:
    movwf DIO
    call conver
    clrf SER_DC
    ;-----------------------------------------------------------
    ;
    ;
    lcdd:
    movlw 8
    movwf BITCNT

    bsf SER_DI ; aloitusbitti
    call dout

    rrf SER_DC ; data/kommand -tieto
    bc $ 3
    bcf SER_DI
    goto $ 2
    bsf SER_DI
    call dout

    lcdl: ; data out
    clrc
    rlf DIO,f
    bc $ 3
    bcf SER_DI
    goto $ 2
    bsf SER_DI
    call dout
    decfsz BITCNT
    goto lcdl
    movlw .100
    movwf BITCNT
    decfsz BITCNT,f
    goto $-1
    return

    dout:
    bsf SER_CK
    nop
    bcf SER_CK
    return

    ;-----------------------------------------------------------
    ; Skandinaaviset kirjainmerkit Ä,Ö,Å ja ä,ö,å
    ; on ladattu dwnchr ohjelmalla näytön merkkigeneraattorin
    ; osoitteisiin 0..5
    ; näiden kirjainten ASCII-merkit muutetaan vastaavasti
    ; numeroiksi 0..5
    ; Näyttöönkirjoitusohjelma Skandi kutsuu.
    ;
    conver:
    clrf TMP1
    movf TMP1,w
    call ookkoset
    xorlw 0
    skipnz
    return
    xorwf DIO,w
    bnz $ 4
    movf TMP1,w
    movwf DIO
    return
    incf TMP1,f
    goto conver 1
    ;
    ookkoset:
    clrf PCLATH
    addwf PCL,f
    retlw 0xC4 ; Ä
    retlw 0xD6 ; Ö
    retlw 0xC5 ; Å
    retlw 0xE4 ; ä
    retlw 0xF6 ; ö
    retlw 0xE5 ; å
    retlw 0
    ;-----------------------------------------------------------

    Viestin sisältö on liian pitkä, joten kahdessa osassa. tämä on osa 1

    Äänestä

  • Aloittaja

    o.j.a kirjoitti:

    VASTAANOTTO
    Prosessori: 16F84A

    Kannattaa muistaa että lähetyspään ykkönen näkyy täällä nollana.
    Nokkelammat varmaan huomaavat että tuohon saa helposti 254 muutakin osoitetta kuin vain tässä ohjelmapätkässä nimetyt ”ansi” ja ”lcdcom”. Tähän hätään en vain keksi niille mitään käyttöä.

    ;***********************************************************
    ;
    loop:
    clrf Dbyte
    clrf Kbyte
    movlw 9
    movwf TMP0
    lp:
    btfsc CK ; odotellaan kellopulssia
    goto lp
    btfsc DI ; onko datain "0"?
    goto lp ; luuppia jos ei ollut
    btfss CK ; odotellaan kunnes aloitusbitti on valmis
    goto $-1 ;

    luku:
    btfsc CK
    goto $-1
    rrf PORTA,w
    rlf Dbyte,f
    rlf Kbyte,f
    btfss CK
    goto $-1
    decfsz TMP0,f
    goto luku

    comf Dbyte,f
    movf Kbyte,w
    addwf PCL,f
    goto kasky
    movf Dbyte,w
    call ansi
    goto loop
    kasky:
    movf Dbyte,w
    call lcdcom
    goto loop

    Ja ne bonuksena tulevat skandinaaviset merkit

    ;************************************************************
    ;
    ; Skandinaaviset merkit merkkigeneraattoriin.
    ; Merkit ladataan osoitteisiin 0...5
    ;
    ; Merkkiä kohti on kahdeksan byteä.
    ; Vain byten 5 alinta bittiä käytössä.
    ; Merkki nro 0 ladataan CG osoitteisiin 0...7,
    ; merkki nro 2 ladataan CG osoitteisiin 8...15 jne.
    ;
    dwnchr:
    movlw CGADR ;Merkkigeneraattorin osoite
    CALL lcdcom ;
    call vv50 ; odotellaan varmuuden vuoksi piiitkään
    call vv50
    call vv50
    ; Merkkidata näytön CG rammiin.
    clrf TMP0
    cgloop:
    movf TMP0,w
    call chrdat
    xorlw 0xff ; Oliko loppumerkki FF ?
    skipnz
    return ; paluu, jos oli.
    xorlw 0xff
    call ansi ; Merkki näyttöön.
    incf TMP0,f
    goto cgloop
    ;--------------------------------------------------------------------
    ;
    ; NÄYTTÖÖN LADATTAVAT SKANDINAAVISET MERKIT
    ;
    chrdat:
    clrf PCLATH
    addwf PCL,f
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'01110' ; ***
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'11111' ; *****
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'0'
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'01110' ; ***
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'01110' ; ***
    retlw B'0'
    retlw B'00100' ; *
    retlw B'01110' ; ***
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'11111' ; *****
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'0'
    retlw B'01010' ; * *
    retlw B'00000' ;
    retlw B'01110' ; ***
    retlw B'00001' ; *
    retlw B'01111' ; ****
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'01111' ; ****
    retlw B'0'
    retlw B'01010' ; * *
    retlw B'00000' ;
    retlw B'01110' ; ***
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'01110' ; ***
    retlw B'0'
    retlw B'00100' ; *
    retlw B'00000' ;
    retlw B'01110' ; ***
    retlw B'00001' ; *
    retlw B'01111' ; ****
    retlw B'10001' ; * *
    retlw B'01111' ; ****
    retlw B'0'
    retlw 0xFF

    Eikö kaikki maailman ilmastoasiantuntijat ja tietokoneohjelmat lyttyyn lyöneet tietokone& ilmastoasiantuntijat, anteeksi tuntiat, löydä virhettä noin yksinkertaisesta ohjelmasta? Siinä nimittäin on virhe.
    25 vuotta sitten kun CG-ram ohjelman tein, aloitin rammin täyttämisen jonkin väärinkäsityksen takia osoitteesta 1. Myöhemmin korjasin sen, mutta kommenttiosaan jäi virhe: muutin ykkösen nollaksi, mutta kakkonen jäi kakkoseksi. Pitäisi olla ykkönen.

    ”; merkki nro 2 ladataan CG osoitteisiin 8...15 jne.”
    pitäisi olla: ; merkki nro 1 ladataan CG osoitteisiin 8...15 jne.

    Alanpas epäilemään että ”omilla aivoillaan” ”ajattelevat” tuhnut eivätten ajattele ollenkaan, ja jos ajattelevatkin, niin siitä seuraa sellaisia päästöjä kuin tältä palstalta voi lukea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

o.j.a kirjoitti:

Sarjaliitännällä varustetut LCD-näytöt ovat hävyttömän kalliita. Niinpäs muutinkin rinnakkaisliikenteen sarjaliikenteeksi, eikä maksa paljon, PIC 16F84a:n ja parin optoerottimen hinnan.

10 metriä menee ainakin, pitempää kaapelia ei sattunut nurkissa olemaan. Silmä ei huomaa nopeudessa eroa, ja prosessorista vapautui 5 porttibittiä muuhun käyttöön kun entisen 7 sijaan tarvitaan vain kaksi bittiä.

Aikaa kului rattoisasti kaksi päivää suunnitteluineen rakenteluineen ohjelmineen päivineen.
Säästin noin 50 euruplaa, joten velvollisuuteni kulutusyhteiskunnan vastuullisena jäsenenä on pitää talouden pyörät pyörimässä kuluttamalla se viisikymppinen kaljaan.

Siitäpä saitte taas heikkolahjaiset juopoksi nimittelijät vettä myllyynne. Olkeepa hyvät.

Niin ja tehkää perässä jos osaatte. Tai kyllähän te osaatte, olettehan te viisaampia kuin kaikki maailman ilmastoasiantuntujat, sorry, ilmastoasiantuntiat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu