Skeptikkorahastusta

Enemmistö ilmastoa tutkivasta tiedemaailmasta on sitä mieltä, että AGW on totta. Me vähemmistössä olevat skeptisesti AGWhen suhtautuvat oikeat tiedemiehet emme kiellä AGW:n mahdollisuutta, mutta nykyisessä ilmastonlämpenemisessä on paljon epävarmoja tekijöitä, joten asiaa tulee tutkia tarkemmin, ennenkuin lopullisia johtopäätöksiä voidaan tehdä.
Viimeiset 20 vuotta julkisia varoja on myönnetty vain AGW-myönteiseen tutkimukseen. Me skeptikkotiedemiehet olemme saaneet rahoitusta vain yksityiseltä sektorilta. Tasapuolisuuden ja tieteen nimissä julkisen sektorin pitää meille skeptikkotiedemiehille antaa reilusti rahoitusta AGW-vastaiselle tutkimuksillemme seuraavaksi 20 vuodeksi.
7178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pistäppä apurahahakemus vetämään öljyfirmoille. Kyllä niiltä irtoaa sinulle kuten jo monelle muulle on irronnut.

Miten muuten aiot kumota sen tosiasian, että hiilidioksidi sitoo itseensä lämpöä?

Äänestä
  • eivät enää oleet moneen vuosikymmeneen kovin vaikutusvaltaisa, melkein kaikki öljy varat ja kentät on kansallistettu mailamassa. Nämä seitsemän sisarusta Exxon, Shell, Mobil,Gulf,Chevron,BP toimivat asiantuntijoina ja öljynporaus teknologian kehittäjinä ja tavarantoimittajina näille kansallisille öljyyhtiöille jotka ovat poliitisessa valvonnassa.

    Eli kaukana on ne ajat milloin nämä jakoivat keskenään sijat 1-7 Forbesin listalla.

    Päivitä Jöns vähän tietojasi.

    Äänestä

Skeptikot on ok, koske ne ajaa tiedettä eteenpäin epäilyksillään. Denialistit on näitten palstojen suolikamaa. Yhtään mitään ilmastosta tietämättä ne julistaa yhdessä epäsoituisessa kuorossa:
"Ilmastontutkimus on kiellettävä ja tutkimustulokset tuhottava ja AGW on väännettävä valeeksi hinnalla millä hyvänsä, vaikka skeptikkotiedemiesten lausuntoja vääristämällä ja väärennettyjä tuloksia julistamalla. AGW:n ja koko tiedemaailman takana on illuminaattien vallankaappausyritys ja maailmanlaajuisen diktatuurin, NWO:n, perustaminen. Sulkekaa silmänne ja korvanne todellisuudelta ja olette pelastetut."

Tajuatteko itsekkään millaisia uskonnollisia idiootteja te denialistit olette? Tiede hylättävä... Maailmanlaajuinen vallankaappaus... Voi hyvän tähden!!!

Äänestä
  • ja parempi on tätä petosta tutkii siihen erikoistuneet tahot. AGW ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.

    Kyseessä on talousrikos ei jokin tieteelinen ongelma. Ilmastontutkimista luonnontieteelisiä metodeja käyttäville tiedemiehille on suurta apua, kuin nämä huijarit saadaa pois tieteen piiristä.

    Ei kukaan lääketieteen tutkijakaan haaskaa aikaansa vaikka homeopatia esittämien väitteiden kumoamiseen tieteellisten tutkimusten kautta. Ja tähän juuri homeopaatit vetoavat ei ole tieteeliseti todistettu, että sitä ja tätä.

    Tiede ei toimi tällä tavoin tiedemies. Luuultavasti et ole tekemisissä luonnontieteiden kanssa.

    Äänestä

  • m <mc,m cx< kirjoitti:

    ja parempi on tätä petosta tutkii siihen erikoistuneet tahot. AGW ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.

    Salaliittoa pukkaa.

    "Tiede ei toimi tällä tavoin tiedemies."
    Mitäs se punaniska-äärikonservatiivi-NWO-paranoidi tietää luonnontieteistä ja lääketieteestä? Kaikki tieteenalat tarvitsevat rahaa tutkimuksiin. Lääketiede on yksi kaikkein likaisimmista tieteenaloista maailmassa. Ihmisen terveys ja henki ei paina mitään rahan edessä.

    "Luuultavasti et ole tekemisissä luonnontieteiden kanssa." Niin, tai luultavasti olen. 40 % ei pidä minua tiedemiehenä ja näistä 50 % pitää minua kilometritehtaan katkeroituneena työntekijänä ja 50 % duunarina. 60 % täällä olevista pitää minua luonnontieteiden tutkijana tai vähintäänkin assarina ja näistä 50 % pitää minua ilmastontutkijana ja näistä 30 % pitää minua NWO:n kätyrinä, koska olen ilmastontutkija. Tunnetko sanan "ignorance" ja sen voiman? Et vai? Katso peiliin ja samoin sietää tehdä kaikkien muidenkin NWO:sta möykkäävien denialisti-paranoidien.

    Äänestä

Hiljenee ne NWO-paranoiditki, kun niitten antaa maistaa omaa lääkettään, ts. alkavat tajuamaan oman idioottimaisuutensa. Vielä kerta: Tiede hylättävä... Maailmanlaajuinen vallankaappaus... Te ette VOI olla tosissanne, ettehän?!
Olette eläviä esimerkkejä tietämättömyyden voimasta ja miten sitä voi käyttää siekailematta hyväksi. Kuolleet makaa itärajan ja Staliningradin mullassa, rauha heidän sielulleen ja annetaan anteeksi heidän tietämättömyytensä, jolla heidät sinne johdatettiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiedemies kirjoitti:

Enemmistö ilmastoa tutkivasta tiedemaailmasta on sitä mieltä, että AGW on totta. Me vähemmistössä olevat skeptisesti AGWhen suhtautuvat oikeat tiedemiehet emme kiellä AGW:n mahdollisuutta, mutta nykyisessä ilmastonlämpenemisessä on paljon epävarmoja tekijöitä, joten asiaa tulee tutkia tarkemmin, ennenkuin lopullisia johtopäätöksiä voidaan tehdä.
Viimeiset 20 vuotta julkisia varoja on myönnetty vain AGW-myönteiseen tutkimukseen. Me skeptikkotiedemiehet olemme saaneet rahoitusta vain yksityiseltä sektorilta. Tasapuolisuuden ja tieteen nimissä julkisen sektorin pitää meille skeptikkotiedemiehille antaa reilusti rahoitusta AGW-vastaiselle tutkimuksillemme seuraavaksi 20 vuodeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu