Kertokaahan näkemyksiänne tähän asiaan, jota olen jo vuosia ihmetellyt
On olemassa paljon pariskuntia joissa toinen osapuoli on erittäin sosiaalinen luonne, ja hänen kumppaninsa hyvinkin vetäytyväinen ja jopa huomattavan ujo. Lähes poikkeuksetta asetelma tuntuu olevan niinpäin, että mies on se sosiaalinen ja nainen se ujo, minunkin tuttavapiirissäni on useampia tällaisia pareja, ja asetelma nimenomaan näin päin. Olen myös itse erittäin sosiaalinen mies (mm. harrastuksistani johtuen), ja ollut aikani avoliitossa/kihloissa huomattavasti hiljaisemman ja varautuneemman tytön kanssa. Tavallaan silloin itse ihastuin hänessä sellaiseen rauhallisuuteen, mitä minun sosiaalisessa ja temperamenttisessa luonteessani ei tahdo olla.
Niin tai näin, kummastelun aihe kuuluukin nyt: mikä sosiaalisesti taitavissa/kyvykkäissä miehissä naisia kiehtoo? Ja nimenomaan sellaisia vetäytyväisiä naisia? Antaako sosiaalinen mies itsestään jotenkin "vahvan", itsevarman ja turvallisen kuvan, sellaisen että siihen on helppo ihastua? Ja päin vastoin: saavatko sosiaalisesti aktiiviset miehet tyydytystä siitä, jos heidän naisensa on heitä "heikompi" tällä saralla?? He saavat tuntea olevansa miehiä eivätkä hiiriä. Itse myönnän, että ainakin omalla kohdallani näin asia oli ainakin jossain määrin, vaikka välillä motkotinkin hänelle hänen passiivisuudestaan tietyissä tilanteissa (välillä tuntui että minä ikään kuin "edustin" meitä jossain tilanteessa, vaikka olimme molemmat paikalla).
Entistä hullummaksi asian tekee, että sosiaaliset naiset eivät puolestaan sylkäisekään kohti ujoja ja hiljaisia miehiä.. miksi siis tämä asetelma toisinpäin tuottaa pariskuntia??
Ehkä tuossa jo osittain vastasinkin omiin kysymyksiini, mutta haluaisin silti kuulla mielipiteitänne.. etenkin niiltä itseään hiljaisina ja ujoina pitäviltä naisilta..
On olemassa paljon pariskuntia joissa toinen osapuoli on erittäin sosiaalinen luonne, ja hänen kumppaninsa hyvinkin vetäytyväinen ja jopa huomattavan ujo. Lähes poikkeuksetta asetelma tuntuu olevan niinpäin, että mies on se sosiaalinen ja nainen se ujo, minunkin tuttavapiirissäni on useampia tällaisia pareja, ja asetelma nimenomaan näin päin. Olen myös itse erittäin sosiaalinen mies (mm. harrastuksistani johtuen), ja ollut aikani avoliitossa/kihloissa huomattavasti hiljaisemman ja varautuneemman tytön kanssa. Tavallaan silloin itse ihastuin hänessä sellaiseen rauhallisuuteen, mitä minun sosiaalisessa ja temperamenttisessa luonteessani ei tahdo olla.
Niin tai näin, kummastelun aihe kuuluukin nyt: mikä sosiaalisesti taitavissa/kyvykkäissä miehissä naisia kiehtoo? Ja nimenomaan sellaisia vetäytyväisiä naisia? Antaako sosiaalinen mies itsestään jotenkin "vahvan", itsevarman ja turvallisen kuvan, sellaisen että siihen on helppo ihastua? Ja päin vastoin: saavatko sosiaalisesti aktiiviset miehet tyydytystä siitä, jos heidän naisensa on heitä "heikompi" tällä saralla?? He saavat tuntea olevansa miehiä eivätkä hiiriä. Itse myönnän, että ainakin omalla kohdallani näin asia oli ainakin jossain määrin, vaikka välillä motkotinkin hänelle hänen passiivisuudestaan tietyissä tilanteissa (välillä tuntui että minä ikään kuin "edustin" meitä jossain tilanteessa, vaikka olimme molemmat paikalla).
Entistä hullummaksi asian tekee, että sosiaaliset naiset eivät puolestaan sylkäisekään kohti ujoja ja hiljaisia miehiä.. miksi siis tämä asetelma toisinpäin tuottaa pariskuntia??
Ehkä tuossa jo osittain vastasinkin omiin kysymyksiini, mutta haluaisin silti kuulla mielipiteitänne.. etenkin niiltä itseään hiljaisina ja ujoina pitäviltä naisilta..
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Antaako sosiaalinen mies itsestään jotenkin "vahvan", itsevarman ja turvallisen kuvan,....?"
Ei välttämättä ollenkaan.
Hän voi olla hyvinkin liukas palturinpuhuja, ja näin ollen erittäin epäluotettava, eikä siis missään tapauksessa turvallisuutta herättävä. Ei ole myöskään mikään itsestäänselvyys, että hänestä saisi edes itsevarmaa vaikutelmaa.
Sosiaalinen mies antaa itsestään yksinkertaisesti sosiaalisen kuvan. Helppo häneen ihastua on, koska hän ottaa kontaktia ja näyttää tunteensa. Hänen seurassaan on myös yleensä aina hauskaa.
Meitä hiljaisia ja varautuneita naisia viehättää sosiaalisissa miehissä se heidän vastakohtaisuutensa meihin nähden. Meidänkin on helpompi tutustua uusiin ihmisiin, kun miehemme ottaa kontaktia meidän puolestamme. Meitä myöskin miellyttää se, että hän "edustaa" meidän puolestamme, koska meiltä itseltämme puuttuu se taito.
Jossain vaiheessa meitä kuitenkin alkaa ärsyttää se, että miehemme puhuvat meidän puolestamme, antamatta meille suunvuoroa. He eivät läheskään aina edes tiedä mielipidettämme, vaan kertovat omia oletuksiaan.
Tarkoitit varmaan "ujoilla ja hiljaisilla miehillä" sellaisia sairaalloisen ujoja? Niitä jotka eivät oikeastaan miehiksi ole kasvaneetkaan, vaan nainen saisi tavallaan ison lapsen holhottavakseen jos heidän joukostaan miehen valitsisi.
Minun havaintojeni mukaan, sosiaaliset naiset pääsääntöisesti pariutuvat itseään jurompien ja hiljaisempien miesten kanssa. Ei kai sellaista kilpalaulantaa kumpikaan pitemmän päälle sietäisi, mitä seuraisi siitä että molemmat olisivat erittäin sosiaalisia. Eikä liioin sitä jurottamista, mitä kahden tuppisuun liitosta seuraisi. Kyllähän ne vastakohdat aina toisiaan täydentävät.
Meitä sosiaalisia Naisiakin on olemassa ja niitä tuppisuita miehiä joilta saa melkein vetämällä vetää jokaisen sanan.. !
Kai ne vastakohdat vetää puoleensa. Ja sitten ajan päästä huomaa että miksi tuohon tuppisuuhun ihastuin.
Itse laulaa kuin lintunen kaikki tunteensa julki. Toinen vastaa no onhan sulla ihan hyvä "ääni".Kun kaipais niitä Rakkauden tunnustuksia tai muita lurituksia.
Itse olen sosiaalinen, puhelias nainen ja minua kyl vetää puoleensa hiljaisempi ja rauhallisempi mies. Mutta en tarkoita kuitenkaan erakkohenkistä miestä. Voihan mies tai nainen olla sosiaalinen. Viihtyy myös seurassa, mutta on seurassa hiljainen. Ota huomioon että hiljainen ja ujo voi olla sujuva kuuntelija. Ei melestäni voi yleistää tuota kumminkaan päin, juttuhan on kuitenkin niin että johonkin asiaan rakastuu kumppanissaan. Se voi olla joku asia ulkonäössä tai muuten vaan olemuksessa, vaikka juuri se että kumppani on hiljainen tai ujo. Ei ujous ole mielestäni mikään negaiivinen piirre ihmisessä. Ujoushan suojelee ihmistä.
Ujous ei ole paha piirre ihmisessä! Mutta se hiljaisuus ja rujottaminen..ei mtään hyviä piirteitä ihmisessä!
Jos viihtyy itse sellaisena,mikäs siinä!
Mutta jos meinaa parisuhteessa olla,ei kiitos!!
Itse tein sen virheen aikanaan,että otin hiljaisen tuppisuun..
Erohan siitä tuli..ei mitään osallistumista ollut,kun suhteessa ilmeni ongelmia..yksin sain puhua.
Tämmöisillä miehillä on sitten se YKSI pahempi vika..sitä viinaa pitää saada..
Sen jälkeen sit ihme hekotusta ja sekoilua..ja sitten saa kyllä kuulla,mikä huora on akkana ja muuta paskaa!
Viina ja jurottava ukko..ei hyvä yhdistelmä!
Onko ujo ja hiljaisen sorttinen sen sosiaalisen kanssakin ujo ja hiljainen? Ts. onko jonkinlaiseksi luokiteltu sellainen aina? Mitä siitä tulee, jos toinen on aina ujo ja hiljainen? Vai ajatellaanko, että on ujo ja hiljainen vain suhteessa toisiin (lue muihin kuin seurustelukumppaniinsa) vieraisiin ihmisiin?
Nooo, etkö ole koskaan kuullut, että 'vakka kantensa valitsee' ? Niin se menee, kaksi sosiaalista kaiken aikaa lärpättäjää ei tule toimeen keskenään kun yhtä aikaa ei voi puhua. Tai voi, mut ei siitä seuraa kuin sekasotku. Ihmiset etsivät itsensä täydentäjää, sellaista puoliskoa, joka täyttää sen osan, mitä itseltä puuttuu; puhuja hiljaisen puolen ja hiljainen puhuvan osan. Kaksi samanlaista persoonaa esim. avioliitossa, niin jutusta ei tule yyyhtäään mitään. - Nooo, jos ei tule välttämättä muutenkaan.
Ihmiset arvostavat usein sellaista mitä itseltä koetaan puuttuvan, ominaisuutta, jota kuitenkin arvostetaan. Ujo kärsii sosiaalisista tilanteista ja jumaloi ihmistä joka on tilanteessa kuin tilanteessa kuin kala vedessä. Sanopa itse, mikä sinua viehätti hiljaisessa tytössä. Ystäväni on melko kova bisnesnainen ja perusteli valintaansa, kun valitsi miehen, sanomalla että häntä viehättä tämän kiltteys. Itse olen aika levoton ja olen aina tuntenut vetoa vähän hiljaisempiin todella rauhallisiin miehiin.
Joskus kun kattoo näitä sosiaalinen-epäsosiaalinen pareja, niin tuleekin mieleen, että se ensinäkemältä epäsosiaalisen oloinen voi ollakin mycke tasapainoisempi, kuin se häslääjä sosiaalinen, joka saattaa olla enemmän epätasapainoinen ihminen. Kai se tasottaa puolin ja toisin.
Olen sosiaalinen, mutta joskus kun olen ollut hieman tasapainoisemmalla päällä, enkä suuna päänä kimitä ja hihitä jotain typeryyksiä, joku voipi ajatella, et sitä olis sit epäsosiaalinen. No se on sama. Tietyntyyppinen levollisuus voidaan sekoittaa epäsosiaalisuuteen. Ja toisaalta levollinen voi olla hyvinkin sosiaalinen.
Usein mietin sitä, että miksi sellaiset suunapäänäpäsmärinä luokitellaan sosiaalisiks. Sosiaaliset taidot kun on myös aika paljon kuuntelemista ja vaikka mitä sosiaalista muuta kanssakäymistä. Mut näin se vain on, että mitä isompaa meteliä pidät, sen helpommin sut leimataan sosiaaliseks, vaikka voi olla todella epäsosiaalista heilua ja pitää vaan isoa mesoa itsestään.