Valehtelu?

Vanha äitini kertoi elämänkertaansa eräälle henkilölle joka kirjasi tapahtumat ylös kootakseen äitini elämänkerran. Äitini aina väittää että hän muistaa kaikki asiat tarkalleen. Olin kuuntelemassa kun hän kertoi tarinaansa ja loppupuolella huomasin hänen ainakin poikkeavan totuudesta. Alusta kertomusta en tiedä koska en ole ollut asioita näkemässä, mutta kyllä juttua ainakin riitti. Äitini kertoi kun hänen miehensä kuoli, hän jäi kahden lapsensa (siskoni ja minä) kanssa asumaan taloon. Hän myös alkoi sen jälkeen valittamaan ettei hänellä ollut mitään yhteiskunnan tukea saati edes autoa. Hän kehui miten on pärjännyt, sitä ihmetteli elämänkerturikin ääneen. Asuimme silloin maalla n. 37 km päässä kaupungista. Keromuksesta jäi sellainen kuva että äitini olisi todella jäänyt kahden pienen lapsen kanssa maalle taistelemaan elannosta ilman minkäänlaista apua. Totuus tuossa asiassa on kuitenkin sellainen ettei siskoni asunut enää silloin edes kotona vaan oli lähtenyt jo 10 vuotta aiemmin pois kotoa sekä hänellä oli perhe sekä lapsia. Minä asuin kotona,olin töissä sekä äitini itse oli töissä. Minulla oli auto, jolla kuljetin äitiäni milloin hän kyytia tarvitsi, toin ruokatavarat kaupasta äidille. Olen perheessämme ollut aina ainoa, jolla oli ajokortti sekä auto, isällänikään ei niitä ollut, olin aina vanhempieni kuskina omalla autollani milloin he autoa tarvitsivat. Äitini teki itsestään kuin sankarin omassa jutussaan. Tuntui vaan ikävälle kuunnella että hän ei maininnut saaneensa apua mitenkään omilta lapsiltaan. Valehteliko hän tietoisesti, sitä en osaa sanoa.
Olen huomannut aiemminkin että hän saattaa kääntää jotkut asiat aina päälaelleen, eli kertoo päinvastaista mitä on oikeasti tapahtunut. Aivan kuin äidilläni olisi toinen persoona joka haluaisi valehdella ja puhua asiat aina omien etujensa mukaisesti välittämättä oikeasti totuudesta. Hän mitätöi täysin muut perhenjäsenet ja ottaa kaikesta kunnian itse. Mikä mahtaisi olla psykologinen syy mahdollisesti?
1199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi sanoa valehteluksi jos ei tiedä valehtelevansa. Jokaisella ihmisellä on taipumus haluta kunniaa ja olla itsekäs, mutta jos ihminen on epätoivoinen hän saattaa yltää tuollaiseen tekoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


17-21 kirjoitti:

Vanha äitini kertoi elämänkertaansa eräälle henkilölle joka kirjasi tapahtumat ylös kootakseen äitini elämänkerran. Äitini aina väittää että hän muistaa kaikki asiat tarkalleen. Olin kuuntelemassa kun hän kertoi tarinaansa ja loppupuolella huomasin hänen ainakin poikkeavan totuudesta. Alusta kertomusta en tiedä koska en ole ollut asioita näkemässä, mutta kyllä juttua ainakin riitti. Äitini kertoi kun hänen miehensä kuoli, hän jäi kahden lapsensa (siskoni ja minä) kanssa asumaan taloon. Hän myös alkoi sen jälkeen valittamaan ettei hänellä ollut mitään yhteiskunnan tukea saati edes autoa. Hän kehui miten on pärjännyt, sitä ihmetteli elämänkerturikin ääneen. Asuimme silloin maalla n. 37 km päässä kaupungista. Keromuksesta jäi sellainen kuva että äitini olisi todella jäänyt kahden pienen lapsen kanssa maalle taistelemaan elannosta ilman minkäänlaista apua. Totuus tuossa asiassa on kuitenkin sellainen ettei siskoni asunut enää silloin edes kotona vaan oli lähtenyt jo 10 vuotta aiemmin pois kotoa sekä hänellä oli perhe sekä lapsia. Minä asuin kotona,olin töissä sekä äitini itse oli töissä. Minulla oli auto, jolla kuljetin äitiäni milloin hän kyytia tarvitsi, toin ruokatavarat kaupasta äidille. Olen perheessämme ollut aina ainoa, jolla oli ajokortti sekä auto, isällänikään ei niitä ollut, olin aina vanhempieni kuskina omalla autollani milloin he autoa tarvitsivat. Äitini teki itsestään kuin sankarin omassa jutussaan. Tuntui vaan ikävälle kuunnella että hän ei maininnut saaneensa apua mitenkään omilta lapsiltaan. Valehteliko hän tietoisesti, sitä en osaa sanoa.
Olen huomannut aiemminkin että hän saattaa kääntää jotkut asiat aina päälaelleen, eli kertoo päinvastaista mitä on oikeasti tapahtunut. Aivan kuin äidilläni olisi toinen persoona joka haluaisi valehdella ja puhua asiat aina omien etujensa mukaisesti välittämättä oikeasti totuudesta. Hän mitätöi täysin muut perhenjäsenet ja ottaa kaikesta kunnian itse. Mikä mahtaisi olla psykologinen syy mahdollisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu