Elämäni tuntuu tällä hetkellä niin toivottomalta ja useasti haluaisin vain luovuttaa.. Syömishäiriö, masennus ja yksinäisyys. Miksi kaiken paskan pitää tulla kerralla?! Ainut syy minkä takia yritän jaksaa ja pysyä järjissäni on avopuolisoni. Jäin työttömäksi syksyllä ja silloin alkoi syömisongelmanikin pahentua. Ajatukseni pyörivät vain ruoan ja liikunnan ympärillä. Olen 25-vuotias nainen. Ainut sosiaalinen kontaktini on avokkini. Mutta päivät olen yksin kotona. Elän omassa pienessä maailmassani ja olen niin ahdistunut! :(
Toivoton olo :(
toivoton tapaus
6
655
Vastaukset
- apillforyou
Oletko käynyt lääkärissä/terapeutilla puhumassa noista jutuista? Älä luovuta, apua on saatavilla. Itse kärsin vaikeasta ahdistuneisuushäiriöstä ja itsellänikin on ollut mm. ahmimishäiriöitä ja masennusta. Koen myös oloni tosi usein yksinäiseksi ja avuttomaksi. Tällä hetkellä syön myös masennusläääkkeitä.
Täällä keskustelupalstoilla on onneksi muitakin samassa tilanteessa olevia, ja täältä saa hyviä neuvoja ym.
Tsemppiä ja koita jaksaa :)- aloittaja
Juuri eilen kävin juttelemassa psykologin kanssa, ja sovittiin että tavattais kerran viikkossa jotta saisin purkaa ajatuksiani. Olen jutellut avokkini kanssa paljon ongelmistani, mutta kuten psykologi sanoi mulle niin hoitosuhde on hoitosuhde ja parisuhde on parisuhde. Ja niinhän se on. Olen syönyt masennuslääkkeitä jo kymmenisen vuotta masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Sain ajan psykiatrille joka passitti mut verikokeisiin ja joka tarkistaa lääkitykseni. Olin taas tänään niin ahdistunut, että ahmin ja nyt poden morkkista. Musta tulee lihava ja ruma. Mutta välillä tulee vaan olo etten jaksais edes välittää! Mutta en kestä jos niin käy! Miksi mä TAAS sorruin?! Olen liian heikko..
- masistäti
aloittaja kirjoitti:
Juuri eilen kävin juttelemassa psykologin kanssa, ja sovittiin että tavattais kerran viikkossa jotta saisin purkaa ajatuksiani. Olen jutellut avokkini kanssa paljon ongelmistani, mutta kuten psykologi sanoi mulle niin hoitosuhde on hoitosuhde ja parisuhde on parisuhde. Ja niinhän se on. Olen syönyt masennuslääkkeitä jo kymmenisen vuotta masennukseen ja ahdistuneisuuteen. Sain ajan psykiatrille joka passitti mut verikokeisiin ja joka tarkistaa lääkitykseni. Olin taas tänään niin ahdistunut, että ahmin ja nyt poden morkkista. Musta tulee lihava ja ruma. Mutta välillä tulee vaan olo etten jaksais edes välittää! Mutta en kestä jos niin käy! Miksi mä TAAS sorruin?! Olen liian heikko..
.. on ymmärrettävää, mutta ei johda mihinkään...
Onko paikkakunnallasi mielenterveysyhdistystä tms.
Olisiko jotain harrastusta, jossa voisit tavata muita ihmisiä. Vaikka kielikurssi tms.
Sinulla on kuitenkin avopuoliso, ole siitä iloinen.
Mihin kaikki ystävät ovat kadonneet/jääneet? Olisiko ketään, johon voisi yrittää ottaa uudelleen yhteyttä?
Entä lähisukulaiset? - aloittaja
masistäti kirjoitti:
.. on ymmärrettävää, mutta ei johda mihinkään...
Onko paikkakunnallasi mielenterveysyhdistystä tms.
Olisiko jotain harrastusta, jossa voisit tavata muita ihmisiä. Vaikka kielikurssi tms.
Sinulla on kuitenkin avopuoliso, ole siitä iloinen.
Mihin kaikki ystävät ovat kadonneet/jääneet? Olisiko ketään, johon voisi yrittää ottaa uudelleen yhteyttä?
Entä lähisukulaiset?Käyn silloin tällöin jumpassa, mutta se onkin ainut sosiaalinen tapahtuma, kaupassa käynnin lisäksi. Olen niin huono tutustumaan uusiin ihmisiin, musta saa varmaan sellaisen käsityksen että olen tosi ylpeä vaikka en oikeasti ole.. Ikinä mulla ei ole ollut kovin suurta ystäväpiiriä, pikkusiskoni oli ennen mulle todella läheinen, mutta me ollaan kasvettu erilleen ja asutaan nykyisin n. 400 km päässä toisistamme.. Mulla on oikeastaan vaan pari tuttavaa joihin olen edes joskus yhteydessä. Mutta olen ehkä ihan omatahtoisestikkin eristäytynyt, enkä pidä keneenkään yhteyttä. Kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin niin liittyy ruokailu.. Tämä on noidankehä josta en pääse pois!
- apillforyou
aloittaja kirjoitti:
Käyn silloin tällöin jumpassa, mutta se onkin ainut sosiaalinen tapahtuma, kaupassa käynnin lisäksi. Olen niin huono tutustumaan uusiin ihmisiin, musta saa varmaan sellaisen käsityksen että olen tosi ylpeä vaikka en oikeasti ole.. Ikinä mulla ei ole ollut kovin suurta ystäväpiiriä, pikkusiskoni oli ennen mulle todella läheinen, mutta me ollaan kasvettu erilleen ja asutaan nykyisin n. 400 km päässä toisistamme.. Mulla on oikeastaan vaan pari tuttavaa joihin olen edes joskus yhteydessä. Mutta olen ehkä ihan omatahtoisestikkin eristäytynyt, enkä pidä keneenkään yhteyttä. Kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin niin liittyy ruokailu.. Tämä on noidankehä josta en pääse pois!
MOi
Mulla on aikalailla sama tilanne kuin sulla. Ei ole kovin isoa ystäväpiiriä ja olen todella huono tutustumaan uusiin ihmisiin, olen niin ujo. Olen myös tosi eristäytynyt....Käyn myös silloin tällöin jumpassa. Jotenkin tosi vaikeaa kun haluaisin enemmän ystäviä.
Mulla pyörii myös suurin osa ajatuksistani ruuan ja liikunnan ympärillä... Käyn kyllä terapiassa ja lääkkeitäkin syön.
- *vanhempi masis*
Sinulla on siis avopuoliso.
Kuule, minulla ei ole, enkä kaipaa, ja omaisiakaan ei juuri ole.
Nautin tästä yksinäisyydestä/vapaudesta, kun depressioni on sopivasti hoidossa eikä mitään akuuttia hätää ja tuskaa ole. Haistatan paskat muulle kuin tälle päivälle Minun Elämässäni!
Kas, alkaa olla jo valoa päivisin! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445785
- 455295
- 483688
- 133643
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise903181- 313126
- 592864
- 572720
- 532370
- 381824