jättäneen jälkiään, kovempaa menoo että arvet häviää..
Mua ahdistaa. Pelkään etten koskaan unohda ikäviä asioita, joita olen kokenut. Tiedän että monille ihmisille on sattunut paljonkin pahempia juttuja mutta tää on paljon mulle. Kun olin 16, mua yritettiin raiskata ekan kerran. Pääsin onneksi karkuun, eikä mies kerennyt kuin riisua multa housut. Vuoden kuluttua mua yritettiin kuristaa ja raiskata. Silloin pääsin kuin ihmeen teolla karkuun. Oon syyttäny itteeni molemmista kerroista. Olinhan molemmilla kerroilla humalassa ja yksin. En muista tapahtumista enää paljoa. Siitä on 6 vuotta aikaa, mutta muistan sen kuinka säikähdin ja pelkäsin. Muistan myös ne monet kerrat kun pelkäsin alkoholisti-isääni. Mitä se saa päähänsä humalassa. Ei se koskaan ollu väkivaltanen, mut se oli tosi pelottava, kun karju ja riehui muuten. Pelkäsin aina et se tekee jotai mulle tai äitille. Tai itelleen. Se uhkas monet kerrat tappaa ittensä. No se on tätä nykyä päässy hyvin lähelle tavoitettaan viinan avulla.Tuntuu pahalta sekin ettei isä oo koskaan hyväksyny mua. Se ei oo halunnu pitää yhteyttä. Mä en jostain syystä kelpaa sille. Haluisin vaan isän, joka välittäis ja jolle vois jutella. Lisäksi mieltäni kalvaa epävarmuus ja huono itsetunto. Olin koulukiusattu, 11-13 vuotiaana jouduin henkisen ja fyysisin koulukiusaamisen uhriksi. Samoihin aikoihin sairastuin paniikkihäiriöön. 18 vuotiaana viiltelin itseäni ja löin ja raavin, en oikein tiedä miksi. Ehkä se hetkeksi helpotti oloani ja tuntui että oon huono, jonka vuoksi "rankaisin" itseäni satuttamalla. Näen usein painajaisia ja herään omaan huutooni, sekä hengenahdistukseen. Pelkään jatkuvasti omaa ja läheisteni kuolemaa. Samalla yritän opiskella ja miettiä mahdollista kesätyöpaikkaa.Välillä vaan pelkään miten kauan jaksan. Milloin viimeiset voimani loppuvat ja pääsenkö edes taivaaseen? Kiitos kun jaksoitte lukea. Kirjoittaminen helpotti jo kovasti.
Mua ahdistaa. Pelkään etten koskaan unohda ikäviä asioita, joita olen kokenut. Tiedän että monille ihmisille on sattunut paljonkin pahempia juttuja mutta tää on paljon mulle. Kun olin 16, mua yritettiin raiskata ekan kerran. Pääsin onneksi karkuun, eikä mies kerennyt kuin riisua multa housut. Vuoden kuluttua mua yritettiin kuristaa ja raiskata. Silloin pääsin kuin ihmeen teolla karkuun. Oon syyttäny itteeni molemmista kerroista. Olinhan molemmilla kerroilla humalassa ja yksin. En muista tapahtumista enää paljoa. Siitä on 6 vuotta aikaa, mutta muistan sen kuinka säikähdin ja pelkäsin. Muistan myös ne monet kerrat kun pelkäsin alkoholisti-isääni. Mitä se saa päähänsä humalassa. Ei se koskaan ollu väkivaltanen, mut se oli tosi pelottava, kun karju ja riehui muuten. Pelkäsin aina et se tekee jotai mulle tai äitille. Tai itelleen. Se uhkas monet kerrat tappaa ittensä. No se on tätä nykyä päässy hyvin lähelle tavoitettaan viinan avulla.Tuntuu pahalta sekin ettei isä oo koskaan hyväksyny mua. Se ei oo halunnu pitää yhteyttä. Mä en jostain syystä kelpaa sille. Haluisin vaan isän, joka välittäis ja jolle vois jutella. Lisäksi mieltäni kalvaa epävarmuus ja huono itsetunto. Olin koulukiusattu, 11-13 vuotiaana jouduin henkisen ja fyysisin koulukiusaamisen uhriksi. Samoihin aikoihin sairastuin paniikkihäiriöön. 18 vuotiaana viiltelin itseäni ja löin ja raavin, en oikein tiedä miksi. Ehkä se hetkeksi helpotti oloani ja tuntui että oon huono, jonka vuoksi "rankaisin" itseäni satuttamalla. Näen usein painajaisia ja herään omaan huutooni, sekä hengenahdistukseen. Pelkään jatkuvasti omaa ja läheisteni kuolemaa. Samalla yritän opiskella ja miettiä mahdollista kesätyöpaikkaa.Välillä vaan pelkään miten kauan jaksan. Milloin viimeiset voimani loppuvat ja pääsenkö edes taivaaseen? Kiitos kun jaksoitte lukea. Kirjoittaminen helpotti jo kovasti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
elämä.jotkut asiat seuraavat aina .mutta vähitellen
tottuu ja katkeruus vähenee.skrivaan omista tapahtumista.kuitenkin voi aikanaan elää aika tavallista elämää.en sanonut että se olisi helppoa.joskus on kivoja hetkiä.kaikesta huolomatta hyvää kevättä sulle.ps.älä yksin kärsi sen ph:n kanssa siitä voi päästä...
Onhan se luonnollista pelätä kuolemaa tai jotain "pahaa" jos omaa turvallisuutta on uhattu noin vakavasti. Sinun kuvauksesi kuulostaa ihan normaaleilta seuraamuksilta tapahtuneista asioista. Sinun perusturvallisuutesi on järkkynyt. Kehottaisin hakeutumaan johonkin terapiaan, koska vaikuttaa että hyötyisit paljon siitä että voisit puhua jonkun ammattilaisen kanssa asioistasi.
muistuttaa sinun isääsi. Hän riehui aina humalassa ja pahoinpiteli äitiä. Elämässäni on sattunut kaikenlaista, itsemurhayrityksistä kaikenlaiseen pettymykseen. Slti olen päässyt aina jaloilleni, liekö se, että olen pystynyt avoimesti kertomaan pahasta olostani muille ja olen antanut aina ajan kulua synkkinäkin aikoina ja aina jostain se hyvä olo on taas löytynyt.
Yritä puhua jollekin hyvälle ystävälle tai hakeudu psykologin juttusille, itsetuhoiset ajatukset ovat aina vakava asia. Muista myös se, että huolimatta vastoinkäymisistä ja siitä, kuinka kipeitä tahansa ne ovatkin olleet, niistä on aina se etu, että ne opettavat samalla sinulle jotakin. Minä olen oppinut sen, että itse pyrin olemaan rehellinen muille, hyvä äiti, hyvä ystävä, enkä anna ihmisten käyttää itseäni hyväksi. Jotain positiivista löytyy aina, kun vaan osaa kääntää asiat oikein päin! Voimia sulle!