Kahdenkymmenen vuoden jälkeen olen päättänyt ottaa eron puolisostani.
Olen elänyt narsistin kanssa viimeisen vuoden, saanut tuntea olevani hyödytön ja epäonnistuja.
Miten ihminen voikaan muuttua niin paljon kuin Hän tässä meidän tapauksessa. On vain varjo siitä ihmisestä johon aikoinaan tutustuin ja rakastuin.
Olemme ajautuneet erillemme suhteessa jonka piti olla täydellinen.
Ei ole enään mitään yhteistä, paitsi ikävä kyllä lapset joiden puolesta olenkin nyt huolissani...
Olemme juuri kertoneet lapsille erosta ja omasta mielestä se kaikessa "raakuudessaan" kuitenin sujui kohtalaisen hyvin.
Jopa meidän puolisoiden väliltä katosi se jännite tämän jälkeen mikä tuntui todella hyvältä, tuskin edes muistan koska olisimme niin lämpimästi halanneet...ja aidosti.
Nyt kuitenkin kalvaa ajatus lasten tulevaisuudesta.
Rakkautta heille riittää meiltä molemmilta, siihen uskon ja pyrin omalta osaltani tekeään kaiken jotta lapset saavat tavata isäänsä niin paljon kuin haluavat.
Mutta entäs se tilanne jos mieheni löytää itselleen uuden perheen, suhteen jossa on lapsia?
Ajattelen nyt siis asiaa lasten kannalta....
Jos heidän vanhaan kotiin, heidän huoneisiinsa, muuttaa vieraita lapsia.... Jos heillä ei olekkaan enään sitä omaa soppeansa vaikka kovasti lupasin että asiat eivät niin paljoa heidän kohdillaan muutu, kaksi kotia ja molemmat vanhemmat...
Ja tämä pelko syntyi siitä että uskon miehelläni olevan jo uusi suhde.
Tiedän ja toivonkin että ex-mieheni saisi onnellisen elämän ja uuden suhteen mutta toivon ettei lasten tarvitsisi kuitenkaan koskaan tuntea tulleensa syrjäytetyiksi toisten lasten takia.
Tuska raapii sydäntä, kyyneleet vievät nyt vallan...
Olisi kai ideaali tilanne jos voisin jäädä tähän taloomme lasten kanssa mutta se on mahdotonta.
Onneksi saamme tässä kuitenkin nyt asua ja rauhassa järjestää tulevaisuutta.
Kertoisitko kokemuksista joista voisi olla myös apua tulevaisuuttamme ajatellen.
Olen elänyt narsistin kanssa viimeisen vuoden, saanut tuntea olevani hyödytön ja epäonnistuja.
Miten ihminen voikaan muuttua niin paljon kuin Hän tässä meidän tapauksessa. On vain varjo siitä ihmisestä johon aikoinaan tutustuin ja rakastuin.
Olemme ajautuneet erillemme suhteessa jonka piti olla täydellinen.
Ei ole enään mitään yhteistä, paitsi ikävä kyllä lapset joiden puolesta olenkin nyt huolissani...
Olemme juuri kertoneet lapsille erosta ja omasta mielestä se kaikessa "raakuudessaan" kuitenin sujui kohtalaisen hyvin.
Jopa meidän puolisoiden väliltä katosi se jännite tämän jälkeen mikä tuntui todella hyvältä, tuskin edes muistan koska olisimme niin lämpimästi halanneet...ja aidosti.
Nyt kuitenkin kalvaa ajatus lasten tulevaisuudesta.
Rakkautta heille riittää meiltä molemmilta, siihen uskon ja pyrin omalta osaltani tekeään kaiken jotta lapset saavat tavata isäänsä niin paljon kuin haluavat.
Mutta entäs se tilanne jos mieheni löytää itselleen uuden perheen, suhteen jossa on lapsia?
Ajattelen nyt siis asiaa lasten kannalta....
Jos heidän vanhaan kotiin, heidän huoneisiinsa, muuttaa vieraita lapsia.... Jos heillä ei olekkaan enään sitä omaa soppeansa vaikka kovasti lupasin että asiat eivät niin paljoa heidän kohdillaan muutu, kaksi kotia ja molemmat vanhemmat...
Ja tämä pelko syntyi siitä että uskon miehelläni olevan jo uusi suhde.
Tiedän ja toivonkin että ex-mieheni saisi onnellisen elämän ja uuden suhteen mutta toivon ettei lasten tarvitsisi kuitenkaan koskaan tuntea tulleensa syrjäytetyiksi toisten lasten takia.
Tuska raapii sydäntä, kyyneleet vievät nyt vallan...
Olisi kai ideaali tilanne jos voisin jäädä tähän taloomme lasten kanssa mutta se on mahdotonta.
Onneksi saamme tässä kuitenkin nyt asua ja rauhassa järjestää tulevaisuutta.
Kertoisitko kokemuksista joista voisi olla myös apua tulevaisuuttamme ajatellen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
lapset ehdottomasti ensin ja heidän elämä pitää saada järjestettyä
oma kokemus on kun erosin ex:stä viisi kuukautta sitten meillä tyttö 9 vuotta
on yhteishuoltajuus jätin entiseen kotiin kaikki tavarat paikoilleen en ottanut mitään mukaan lasta ajatellen että jäis yksi tuttu paikka tuttuine tavaroineen
uudenkodin olen sisustanut pikkuhiljaa meidän mieleiseksi
ensin isän luona oli oikea koti tytölle hänen puheissaan
tänään tämä meidän uusi koti on tytön mielestä oma koti
ja isällä on oma koti vaikka meillä ei kummallakaan ole uutta kumppania
joten tässä nyt yritän selittää että ei ne seinät tee lapsille kotia
vaan se miten asiat järjestää
jos lapsi tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi se on tärkeintä:)
Varmasti voisit hyvässä hengessä miehesi kanssa keskustella huolenaiheestasi? Vähänkään lapsistaan välittävä vanhempi tuskin heti eropaperit postitettuaan kantaa uuden rakkaan muuttokuormaa taloon? Meillä toimi hyvin sopimus, että deittailu ja seurustelu tahoillamme on ok vapaita kun ollaan molemmat, mutta lasten elämä ja arki tasapainotetaan ennenkuin uusia rakkaita esitellään lapsille (saati sitten että suunniteltaisiin yhteenmuuttokuvioita uuden kanssa!). Erosta on nyt 2 vuotta ja molemmat olemme "lapsivapaillamme" tapailleet ja seurustelleetkin, mutta vain yksi eksän naisystävä on viettänyt aikaa myös lasten kanssa. Ja se sujuikin ihan hyvin kun eivät ole pitäneet kiirettä yhteenmuuttamisen kanssa, vaikka ovat seurustelleet nyt jo vuodenpäivät. Lapset ovat hyvin hyväksyneet tämän naisen kuvioihin mukaan ja pitävätkin ihan hänestä (mikä on minusta hieno juttu!). Tämä on ollut mahdollista vain siksi, että heille on annettu aikaa sopeutua muutokseen. Ei kaikkea kerralla.. asia kerrallaan. Varmasti miehesikin tämän ymmärtää ja voi mahdollista uutta suhdettaan deittailla alkuun omilla lapsivapaillaan?
"Jos heidän vanhaan kotiin, heidän huoneisiinsa, muuttaa vieraita lapsia.... Jos heillä ei olekkaan enään sitä omaa soppeansa vaikka kovasti lupasin että asiat eivät niin paljoa heidän kohdillaan muutu, kaksi kotia ja molemmat vanhemmat... "
Lapset on kuule todella sopeutuvaisia, sisarpuolet ovat aluksi tietty vieraita lapsia, mutta ajanmittaan heistä voi hyvinkin kehittyä tuttuja ihmisiä.
Ja eiköhän tuo ole jossain vaiheessa jokatapauksessa edessä. Ennemmin tai myöhemmin jompikumpi/molemmat aloittavat uuden parisuhteen, ja sitämyötä kuvioihin ilmestyy niitä sisarpuolia. Aikuisten sopivalla ohjauksella sisarpuolet kyllä nopeasti hyväksyvät toisensa ja ollaankin helposti win-win tilanteessa. Eli kaikki voittavat.
huokuu pelkkä itsekkyys, sinä itse olet muuttunut mutta syytät miestäsi. Et sinä ole "tuomari" lastentapaamis asiassa. Ei ole enää sinun asiasi arvostella exäsi uutta suhdetta. Olet mukamas huolissasi lapsistasi, pakenet omia vääriä ratkaisujasi. Kaikesta huolimatta kestämistä....hoida nyt vaan omat asiasi äläkä "tuomaroi" turhia.
lapsiakin joskus..
Kumma ettei siinä kylmässä liitossa voida sinnitellä ees muutamaa vuotta,että lapset ehtis vähän kasvaa ja itsenäistyä..
Tämmöistä turhaa itsesääliä saa täälläkin jatkuvasti lukea.."mieheni ei rakasta minua..vaimoni ei enään anna.."HALOO!! Eikö sinne tajuntaan mee millään,että se rakkaus loppuu aikanaan! Ei siinä tartte ketään syyllistää! Lapset on tehty,uusia ei kannata enää 40 vuotiaan tehdä! Mikä siis on ongelma?
Aatellaan vaan ,että äkkiä uutta panokaveria etsiin,niin saa taas sitä rakkautta? ja taas pettyyy..
Jos kaipaa sitä läheisyyttä,sitä voi hakee vaikka tanssilattialta,jos seksiä haluu..baarit pullistelee kännisiä,joiden kanssa voi naida eikä tartte tulevaisuutta niitten kans miettii..
Keski-ikäinen ei voi saada enää kuin kumppanuutta! Toiset tyytyy siihen,toiset on niitä hölynpöly "ikuisuusrakkaus"-hakijoita hautaan asti..Keski-ikäisten ongelma on se,ettei haluta myöntää ,että se paras ikä meni jo! Yritetään elää kuin teinit,vaikka vaan munataan sillä ittensä!
Kyllä sitä ehtii elää ihan mukavaa,harrastavaa elämää vielä senkin jälkeen,kun muksut pärjää omillaan..
Siihen asti pystyy kyllä siinä kuivassa liitossaan elämään hakematta koko ajan syitä toisesta ja elämällä kuin kiimainen apina!
Kyse ei nyt kuitenkaan ole minun katkeruudestani kuten teistä toiset ovat ymmärtäneet.
Ainahan päättynyt pitkä suhde aiheuttaa ns katkeruutta, katkeruutta siitä ettemme yhdessä siihen pystyneetkään. Mutta ei katkeruutta toista kohtaan siitä että Hänen elämänsä jatkuu. Kaikillahan meillä jatkuu. Ero tuo väistämättä pahaa oloa vaikka se on kuinka molempien parhaaksi mutta juuri se tietämättömyys lapsien reagoinnista asioihin ja vaikutuksesta heihin, huolestuttaa ja se on mielestäni normaalia vanhemman huolta vai olenko väärässä?
Eikö nuo kylmät liitot ole juuri niitä, joiden jälkikasvu on itse aikuisena kykenemättömiä sitoutumaan ja vakiintumaan, koska eivät halua itselleen samanlaista kylmää perhe-elämää kuin lapsuudenkodissa oli?! Eivätkö he ole juuri niitä, jotka aikuiseksi kasvaneina toteavat "minä en ainakaan koskaan mene naimisiin" vain, koska kotoa saatu avioliiton ja parisuhteen malli on kaikkea muuta kuin houkutteleva elämäntapa?
Eikö tällaisen kulissiliiton vanhemmat tee pelkästään hallaa ja suurensuuren karhunpalveluksen lapsilleen ja heidän tulevaisuudelleen?!? Ei tarvitse erosta huolimatta olla pelle tai kiimainen apina, vaan asiat voi silti hoitaa kypsästi ja aikuismaisesti, lasten etu aina ensin huomioiden.
Niitä lapsia nyt ei äidin ja isän naimiset kiinnosta eikä yleensäkkään se makuuhuoneasia..
Kylmyyttä tuskin lapsille näytetään,jos nyt ei keskenään naidakkaan enään ja pystytään fiksusti käyttäytyyn..Eiköhän se lasten jatkuva kumppanin vaihto aikuisena johdu juuri tästä eronneiden jatkuvasta kumppanin vaihdosta nykyään?
Isäpuoli ja äitipuoli vaihtuu niin tiheään,ettei lapsi muista enään kaikkien nimiä..jatkaa sitten perinnettä omissa seurusteluissaan ja liitoissaan.."kun ei se kestä kuitenkaan.."
Ei kiinnosta makuuhuoneasiat lapsia, eikä se heille kuulukaan. Se vaan tuppaa olemaan, että noissa kylmistä liitoista puuttuu rakkauden lisäksi myöskin kaikki keskinäinen kunnioitus, arvostus, toisen hyväksyntä ja sitä myöten kaikki hellyys ja lämpökin. Kaikki asioita, joita toivoisin aikanaan omien jälkeläisteni parisuhteissa näkevän.. ja joita ei kirjoista lukemalla opita, vaan omien vanhempien esimerkistä.
Eipä tuu mieleen yhtään pitkää liittoa,jossa se "onnellisuus "jotenkin näkyisi parin välillä..
Osataan kuitenkin käyttäytyä,eikä tuoda riitoja lasten silmille..
Me emme koskaan nähneet lapsena kotona äidin ja isän välistä hellyyttä.
Meille sitä kyllä riitti..vanhemmat nukkuivat erillään ja minulla oli tapana aamuisin ja joskus yölläkin kömpiä äidin viereen..usein siellä oli muitakin meitä sisaruksia..meitä oli 5.
Vanhemmat eivät pahemmin riidelleet ja jos joskus isä tuli kännissä kotiin,äiti ajoi sen heti pois..tuli sitten seuraavana,tai sitä seuraavana päivänä kotiin katuvaisena.
Kun olimme jo muuttaneet pois kotoa,isä kuoli kolarissa..
Olemme kaikki tahoillamme naimisissa,eikä kukaan ole eronnut pitkistä liitoistaan..
Tunteita näytämme toisillemme,mutta kun joskus lapset joutuvat kuuntelemaan riitojamme,toivoisin samaa malttia itselleni,mitä äitimme omasi..
Ei vanhempiemme kylmyys toisiaan kohtaan meitä lapsia kylmäksi jättäneet,meitä kohtaan he olivat kuitenkin rakastavia,lämpimiä vanhempia..
Heidän keskinäiset välinsä eivät meitä lapsia kiinnostaneet..
Jos suhteessa riidellään kovasti ja juopotellaan,on silloin parempi erota lastenkin takia..
Muta jos pelkkä vanhempien välisen tunteen loppuminen on pelissä,ei liittoa kannata lopettaa.
Kun ollaan 20 vuottakin oltu yhdessä,ei siinä enää seksi tahdo maistua..eri sängyissäkin halutaan jo nukkua rauhassa..se ei tarkoita,että lapset nyt mitenkään oireilisi siitä!
Ennemmin ne kärsii viina ja huumeongelmista kotona ja siitä yksinhuoltajien jatkuvasta ihmissuhdevaihtuvuudesta,kun koskaan ei tiedä,kuka sieltä vessasta aamulla vastaan tulee munat paljaana..tai vittu vilkkuen..
Se vasta onkin sitten aikuisen/vanhemman kypsää käytöstä hilata jokainen hoito kotiin mukuloiden ihmeteltäväksi!! Melko keskenkasvuista käytöstä sellainenkin.. Eiköhän valtaosa yksinhuoltajistakin osaa hoitaa nuo "tarpeensa" omalla ajallaan, sotkematta lapsia sellaiseen. Tai no, meitä on moneen junaan mutta ei tulis itselle mieleenkään...
No olittepa sitten aika kylmäpäisiä lapsia jos vanhempien suhde ei vaikuttanut teihin mitenkään. Hyvä kai niin.
Oma kokemukseni vastaa pikemminkin tuota vastarannan kiisken kuvaamaa tilannetta. Vanhempieni välinen suhde ja kodin sisäiset jännitteet jättivät sellaiset arvet että oman perheen perustaminen tuntui pitkään vastenmieliseltä.
Lasten etu ole välttämättä yhtä kuin vanhempien jatkaminen saman katon alla. Joskus tapaamme aliarvioida lasten kyvyn vaistota asioita ja tunnelmia.
Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä ei ole missään tapauksessa miehesi kohdalla kyse. Ihan selvä kakkosnainen tapaus tuntuis olevan.
Narsisti ei luovu hyväksikäytettävistään helpolla.
Joo,se on hauskaa kuin tuota narsku-sanaa nyt viljellään joka suhteessa,kun huonosti menee..vaikka monesti syy on vain se ,että se aina jalkoihin poljettu puoliso rupeaa vihdoin vuosien mollausten jälkeen pitämään puoliaan ja ajattelee kerrankin välillä itseään!
Selvä narskuhan se! Saa ehkä ekaa kertaa liitossa ollessaan suunvuoron!
Selvä narskuhan se! Saa ehkä ekaa kertaa liitossa ollessaan suunvuoron!
Niin tarkoititko nyt että mies saa ensimmäisen kerran suunvuoron?
Toivottavasti ei nyt tule sulle järkytyksenä tämä..tarkoitin tällä kertaa naista! Itseäni..
Pyörryitkö..? Mieheni on ihminen,joka aina päättää kaikesta..minulla ei ole sananvuoroo mihinkään.
Nyt sitten uskalsin sanoo,että haluun eron! Taisin nyt olla todella itsekäs.. ;D
Todellakin. Ei kukaan muutu yhtäkkiä narsistiksi, ja jos miehesi olisi oikeasti narsisti, huolesi erotilanteessa olisivat ihan toista luokkaa. Ei narsisti luovuta noin helpolla. Avioerot narsistista ovat yleensä vuosien oikeustaisteluja lapsista, lähestymiskieltoja, herjaussyytteitä ym. Narsistista erotessa pelätään yleensä oman ja lasten terveyden, jopa hengen puolesta.
mieltä, meillä ositus kesti 5v eron jälkeen,narsisti exäni ei millään luopunut mistään, ja viimein pesänjakaja jakoi omaisuuden ,onneksi lapset oli jo melkeen aikuisia.
Exäni koitti silti manipuloida lapsiakin, vaikka jo toinen tuli aikuiseksi oikeustaiston aikana.
Hei huolestunut!
Erossa et voi vastata kuin omasta osuudestasi. Tee se mahdollisimman hyvin ja ole armollinen itsellesi. Oman pääsi on pysyttävä pinnalla. Aikuinen vastaa omasta osuudestaan, myös eksäsi. Voit vain toivoa ja kohdella eksääsi mahd. reilusti. Muuta tietä ei ole.
Voimia! Olen samassa tilanteessa. Paitsi että mieheni ei ole narsisti, vaan mukava mies, mutta kaikki väliltämme on poissa. On ollut jo vuosia.