Ykkösdivarin sarjaohjelma julkistettu

"Jenkkifutiksen ykkösdivisioonan otteluohjelma julkaistu", toitottaa SAJL:n virallinen verkkosivu.

Pettymyt on kuitenkin suuri, sillä linkin alta paljastuneen lyhyeen referaatin jälkeen olevaa linkkiä [1-divisioonan sarjaohjelma] klikkaamalla pääsee perinteiseen surkean näköiseen taulukkoon, jossa sitten karmea totuus paljastuu, MEITÄHÄN ON KUSETETTU!

Ei siellä mitään otteluohjelmaa ollut, pelkästää surkeä yritelmä laittaa viikonloput oikeaan järjestykseen ja kertoa jenkkifutisyleisölle että minä viikonloppuna kyseinen peli on.

Esimerkiksi kierros kaksi.
"2. Kierros 22-23.5.
69ers - Northern Lights
TAFT - Bears "

Pitäisikö itse näin fanaattisena jenkkifutisfanina varata pelkkä menolippu junaan ja majoitus jo perjantaille ja ottaa hotellihuone samalla kertaa kahdelle päivälle, sillä tuosta on erinomaisen vaikeata tietää, että pelataanko ottelu lauantaina vai sunnuntaina ja mihin kellonaikaan. Myöskin on hankala edes kristallipalloa hinkkaamalla selvittää että mille päivämäärälle junalippu tilataan takasinpäin.

Kuka ikinä näiden aikataulujen kanssa pelaakin, niin tarkkuutta peliin, Kiitos!

Miesten I-divisioona - Otteluohjelma 2010
1. Kierros 15-16.5.
Northern Lights - Indians
69ers - Bears

2. Kierros 22-23.5.
69ers - Northern Lights
TAFT - Bears

3. Kierros 29-30.5.
Indians - Bears
TAFT - 69ers

4. Kierros 5-6.6.
Bears - Northern Lights
Indians - TAFT

5. Kierros 12-13.6.
Northern Lights - TAFT
69ers - Indians

6. Kierros 19-20.6.
Indians - Northern Lights
Bears - 69ers

7. Kierros 3-4.7.
Northern Lights - 69ers
Bears - TAFT

8. Kierros 10-11.7.
Bears - Indians
69ers - TAFT

9. Kierros 7-8.8.
Northern Lights - Bears
TAFT - Indians

10. Kierros 14-15.8.
TAFT - Northern Lights
Indians - 69ers

Välierät 21-22.8.
Runkosarjan 1. - Runkosarjan 4.
Runkosarjan 2. - Runkosarjan 3.

Spagettimalja 28.8.

P.S. Oulu vie tänä vuonna ja matka kohti Vaahteraliigan voittoa 2011 voi alkaa.
7588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oulun kannattaa sitten pyytää kaikki SAJL.n kanssa sovitut asiat PAPEILLA. Onpahan sitten todisteita mitä on pelikausien aikana sovittu etti tule ylläreitä SAJL:n kanssa kun sitten sitä vaahteramaljaa lähtee metsästämään... Voi muutoin jäädä nuolemaan....

ei kun näppejä

Äänestä
  • haa haaa haaa papeilla!! olikos tarkoitettu paperilla?? kenties.....

    Äänestä

  • kookookoo kirjoitti:

    haa haaa haaa papeilla!! olikos tarkoitettu paperilla?? kenties.....

    Vai vie Oulu...katotaan nyt. Viime kaudellakin jäivät nuolemaan näppejään. Tais kuitenkin jätkillä palaa rahaa aika paljon kakkos sijan saavuttamiseen, alkaa muistuttamaan kohta Seinäjoen touhuja.
    Indians, 69´ers ja taft odotan tälle vuodelle näyttävän kyntensä !

    Äänestä

  • roger moore kirjoitti:

    Oulu... no tsäänssei voi olla jostain saa hankittua laadukkaita linjamiehiä, viimevuotisella materiaalilla ei paljo huudella..

    Äänestä

  • fani1111 kirjoitti:

    Oulu... no tsäänssei voi olla jostain saa hankittua laadukkaita linjamiehiä, viimevuotisella materiaalilla ei paljo huudella..

    Siis mitä v*^*ua meinaat Oulun linjasta, kerrohan sitten muitten jengien maineikkaista linja miehistä.
    Ei mulla oikein tuu mieleen ja jos on nobody knows. Mä uskon Lightsilla on hyvä porukka kasassa ja ovat tehneet nöyrää työtä muutavan vuoden äijissä ja junnuissa. Viime kaudestakin, mitä Kuopio tai Pori olis ilman niiden running backejä, ei yhtään mitään. Oulu otti vaan QB, että sais heiton toimimaan ja Milluskaan ei ollu mikään Jimmy Russel, joka halus olla vaan "superman" ja juosta itse !
    Oululaisena uskon, että pojilla on hyvä kausi tulossa !

    Äänestä

  • NL fan kirjoitti:

    No hehe.. kuten totesin niin hyvätkin tsäännssit oululla imo voi olla ensi kaudella, mutta ainakin viimekauden finaalin ja muutaman runkosarjapelin perusteella DL ei saa painetta laisinkaan ja perustekniikat kuralla, OL nyt ehkä hyvänäpäivänä keskitasoa divarissa. RB/LB ja DB/WR osasto kyllä hyvinkin divarin kärkikastia muutama lupaava junnu tulossa.

    Mutta Oulu kyllä kärkikahinoissa ensi kesänä.

    Sanoisin että Oulu on selkeesti viiden parhaan joukossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohojone kirjoitti:

"Jenkkifutiksen ykkösdivisioonan otteluohjelma julkaistu", toitottaa SAJL:n virallinen verkkosivu.

Pettymyt on kuitenkin suuri, sillä linkin alta paljastuneen lyhyeen referaatin jälkeen olevaa linkkiä [1-divisioonan sarjaohjelma] klikkaamalla pääsee perinteiseen surkean näköiseen taulukkoon, jossa sitten karmea totuus paljastuu, MEITÄHÄN ON KUSETETTU!

Ei siellä mitään otteluohjelmaa ollut, pelkästää surkeä yritelmä laittaa viikonloput oikeaan järjestykseen ja kertoa jenkkifutisyleisölle että minä viikonloppuna kyseinen peli on.

Esimerkiksi kierros kaksi.
"2. Kierros 22-23.5.
69ers - Northern Lights
TAFT - Bears "

Pitäisikö itse näin fanaattisena jenkkifutisfanina varata pelkkä menolippu junaan ja majoitus jo perjantaille ja ottaa hotellihuone samalla kertaa kahdelle päivälle, sillä tuosta on erinomaisen vaikeata tietää, että pelataanko ottelu lauantaina vai sunnuntaina ja mihin kellonaikaan. Myöskin on hankala edes kristallipalloa hinkkaamalla selvittää että mille päivämäärälle junalippu tilataan takasinpäin.

Kuka ikinä näiden aikataulujen kanssa pelaakin, niin tarkkuutta peliin, Kiitos!

Miesten I-divisioona - Otteluohjelma 2010
1. Kierros 15-16.5.
Northern Lights - Indians
69ers - Bears

2. Kierros 22-23.5.
69ers - Northern Lights
TAFT - Bears

3. Kierros 29-30.5.
Indians - Bears
TAFT - 69ers

4. Kierros 5-6.6.
Bears - Northern Lights
Indians - TAFT

5. Kierros 12-13.6.
Northern Lights - TAFT
69ers - Indians

6. Kierros 19-20.6.
Indians - Northern Lights
Bears - 69ers

7. Kierros 3-4.7.
Northern Lights - 69ers
Bears - TAFT

8. Kierros 10-11.7.
Bears - Indians
69ers - TAFT

9. Kierros 7-8.8.
Northern Lights - Bears
TAFT - Indians

10. Kierros 14-15.8.
TAFT - Northern Lights
Indians - 69ers

Välierät 21-22.8.
Runkosarjan 1. - Runkosarjan 4.
Runkosarjan 2. - Runkosarjan 3.

Spagettimalja 28.8.

P.S. Oulu vie tänä vuonna ja matka kohti Vaahteraliigan voittoa 2011 voi alkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu