Ihmisen pääkopassa on ajatus jostakin mutta mikä on tuo ajatus. Biologiset solut rakentavat sähkökemiallisesti jonkun kombinaation josta muodotuu jokin aivojen tila joka on ajatus.
Ihmisen aivot ovat aika erikoiset.
Ihmisen aivot ovat aika erikoiset.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hävittää pieniä kärpäsiä keittiöstä ja vessasta suihkuttamalla niiden päälle hiuslakkaa. Ne ovat merkillisen nopeita. Kun sumupilvi lähestyy, ne ovat jo kaukana tapahtumapaikalta. Silti ne on niin pieniä, ettei silmiä ja päätäkään voi nähdä paljain silmin. Ne näkevät siis pienet lentävät pisarat ja ajettelevat, että täytyypä häipyä tästä paikasta. Ei niillä kuitenkaan varmaan ole monta aivosolua, kun pääkin on aivan näkymättömän pieni.
Mahtaako niiden päästä löytyä aivoja ollenkaan?
Myytinmurtajt todisti että norsu pelkää hiirtä. Norsu väistää hiirtä koska on helpompi väistää kuin ottaa riski että se mennä luikahtaa hanuriin järsimään. Ihmisen toiminta on paljon myös tottumusten ja tapojen ohjaama eikä jatkuvasti tarvitse miettiä. Yllättävän moni ihminen pasteeraa päivänsä ajattelematta mitään.
Ihmiset eivät nykyään muutenkaan ajattele vaan tuijottavat telvisiota tunti tolkulla ja kuuntelevat mitä heidän kuuluu laittaa päälleen ollakseen in. Ajatteleminen on nykyisin rikos sillä yhteiskunta ei halua aivoillaan ajattelevia yksilöitä vaan helposti hallittavia massoja. Juhlikaa juhannuksena ja syökää jouluna.
Yksilön ajatus on edelleen mysteeri. Kaikki pohjautuu lopulta selviytymiseen joten ajattelun pitäisi pohjautua myös leibniz tyyliseen on off tilaan.
Kun tapanani on ruokkia lintuja talvella, panin kerran peilin ikkunan ulkopuolelle. Talitintti tuli siihen peilin eteen ja alkoi hyökkäillä peilikuvaansa kohti. Se oli oikein rajua tappelua. Sitten se meni katsomaan peilin taakse, onko se vastustaja siellä. Selvää on, että talitintti piti vastustajaa kummallisena ja yritti ratkaista ongelmaa katsomalla peilin taakse. Norsut oppivat ymmärtämään, että he näkevät itsensä peilissä. Norsut oppivat myös maalaamaan pensselillä ja maalaavat kuvan norsusta tai kukista.
Tilanteen ymmärtäminen kuuluu siis kaikille eläville olennoille, eikä se ole vain ihmisten erioikeus.
Katsoin joskus dokumentin lapsesta n 4 v joka elämänsä ensi kerran näki peilin. Ohjelmaa oli mielenkiintoista seurata sillä tietoisus itsestä ei ollutkaan niin itsetäänselvää. Tästä aiheesta on hankala vääntää juttua ajautumatta filosofisten kysymyten pariin.
"Mahtaako niiden päästä löytyä aivoja ollenkaan? "
Muistaakseni Drosophilidae- suvun hedelmäkärpäsillä (yksi tutkituimpia eläimiä) on n. 30000 neuronia. Jos jokainen neuroni kytkeytyisi esim 3000:en toiseen neuroniin siitä saataisiin n. 10milj synaptista kytkentää.
Ihan kunnon aivot siis. Niillä tekee jo paljon: lentää, kävelee, syö, tunnistaa ruuan, vihollisia, oman lajin parittelukumppanin, lisääntyy... Vastaavankokoisen ja toiminnallisen robotin tekeminen on vielä joidenkin vuosien päässä.
Aivosoluillani onkin valta siihen, miten ajattelen! Olen siis kokonaisuudessaan eli koko elämäni onkin aivosolujen tuote!
Tosin luulen, että minulla myös vatsan solut ovat hyvin vahvasti luomassa ajatuksiani ja seurauksena syön ihan liian paljon siitä huolimatta, että aivosoluni yrittävät viestittää "ei hyvä". Olen huomannut, että myös tuolla ulokkeella jalkojeni välissä on ihan oma ajatusmaailmansa! :))))
"Aivosoluillani onkin valta siihen, miten ajattelen! Olen siis kokonaisuudessaan eli koko elämäni onkin aivosolujen tuote!"
Ei ihmisen mieli ole yhtäkuin aivosolut. 100 mrd satunnaisesti kytkettyä aivosolua ei paljon ajattele, eikä ole yhtäkuin mieli.
Sen sijaan ihmismieli ja sen kyky käsitteelliseen ajatteluun rakentuu vuosien kuluessa yksilökehityksen aikana, sikiöstä aikuiseksi. Tämä järjestys, aivosolujen tarkoituksenmukainen keskinäinen kytkentäverkko on ihmismieli, eivät itse solut. Siinä on ihan oleellinen ero. Mieli ei ole ainetta, vaan järjestystä, informaatiota, järjestynyttä prosessia.
Em. syystä mieli ei ole ehdottomastin (vaan ainostaan suhteellisesti) riippuvainen biologisista neuroneista ja tämä järjestynyt informaatio on joskus tulevaisuudessa (toivottavasti) siirrettävissä muuhun laskennalliseen ympäristöön, kuten tietokoneen muistiin, jossa se voi jatkaa ajatteluaan.