Ihmiskunta tuntuu juuri nyt hapuilevan kaikkea mahdollista.
Oikeita selityksiä ilmiöille tuntuu olevan todella vähän. Ihmisen ajattelu ei tunnu riittävän kaiken selityksiin?
Albert Einstein mullisti -10-50 luvuilla ihmisen ajattelun fysiikan suhteen.
Mitään vastaavaa ei ole koettu ajattelussa hänen jälkeensä.
On toki älykkäitä tiedemiehiä ympäri maapallon, mutta mitään yhtä mullistavaa ei ole syntynyt sitten AE:n.
Siksi ihmiskunta paljolti tukeutuu tuon ajattelin ajatuksiin, koska ei kykene synnytämään mitään uutta.
On lopultakin monia kysymyksiä, joita ihmiskunta ei kykene ymmärtämään.
Yksi ja hyvin käsitelty ilmiö on ns. musta-aukko.
Siitä on monenlaista teoriaa, mutta tuntuu että ihan "hihasta".
Itse olen alkanut epäillä koko ilmiötä!
On ilmiöitä, joita tutkijat yrittävät selittää (mm. valon kaareutuminen) ja keksittiin ko. musta-aukko ilmiö.
Ilman, että sitä mitenkään voisi fyysisesti todistaa. Ilmiö johon tuota mustaa-aukkoa tarvittiin voi oikeasti olla taaskerran asia, jota ihmismieli ei kykene ymmärtämään.
Onhan ihmismielelle ylivoimaista ymmärtää edes maailmankaikkeuden rajattomuutta tai rajallisuutta.
Miten avaruus voisi olla rajaton?
Miten avaruus voisi olla rajallinen?
Tiilimuuriko siellä rajalla on?
Ja mitä sen takana?
Oikeita selityksiä ilmiöille tuntuu olevan todella vähän. Ihmisen ajattelu ei tunnu riittävän kaiken selityksiin?
Albert Einstein mullisti -10-50 luvuilla ihmisen ajattelun fysiikan suhteen.
Mitään vastaavaa ei ole koettu ajattelussa hänen jälkeensä.
On toki älykkäitä tiedemiehiä ympäri maapallon, mutta mitään yhtä mullistavaa ei ole syntynyt sitten AE:n.
Siksi ihmiskunta paljolti tukeutuu tuon ajattelin ajatuksiin, koska ei kykene synnytämään mitään uutta.
On lopultakin monia kysymyksiä, joita ihmiskunta ei kykene ymmärtämään.
Yksi ja hyvin käsitelty ilmiö on ns. musta-aukko.
Siitä on monenlaista teoriaa, mutta tuntuu että ihan "hihasta".
Itse olen alkanut epäillä koko ilmiötä!
On ilmiöitä, joita tutkijat yrittävät selittää (mm. valon kaareutuminen) ja keksittiin ko. musta-aukko ilmiö.
Ilman, että sitä mitenkään voisi fyysisesti todistaa. Ilmiö johon tuota mustaa-aukkoa tarvittiin voi oikeasti olla taaskerran asia, jota ihmismieli ei kykene ymmärtämään.
Onhan ihmismielelle ylivoimaista ymmärtää edes maailmankaikkeuden rajattomuutta tai rajallisuutta.
Miten avaruus voisi olla rajaton?
Miten avaruus voisi olla rajallinen?
Tiilimuuriko siellä rajalla on?
Ja mitä sen takana?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ite pohdiskelin aihetta äärettömyys...
Jos olisit pienen pieni vaikkapa 'rapu' juoksevassa virrassa, siis kulkien virran mukana, sinullehan syntyy siinä pyörteessä käsitys siitä että maailma on 'kuplassa', siis siinä mitä voit havaita ympärilläsi.
Tähdet liikkuvat ohi, ja meno on huikeaa.
Ihan samasta syystä ihmisestä tuntuu että kaikki on 'ympärillä'. Kun tarkkailemme asiaa tästä pisteestä, näyttää siltä että avaruus on tässä ympärillä. Ja kun mitään rajoja ei ole, ihan hyvin liikkeen vuoksi voi syntyä 'illuusio' kaiken rajallisuudesta.
Mielikuvituksella on rajansa... todellisuudella ei.
Maa pyörii akselinsa ympäri ja auringonympäri ja aurinko puolestaan pyörii ... jne
Miten tästä näkökulmasta voisi saada selkeän käsityksen loppuuko avaruus? Tai laajeneeko se jos olemme kaiken aikaa liikkeessä, liikkuvana liikkuvassa avaruudessa muiden liikkuvien kappaleiden mukana?
Jos vielä mukaan otetaan se että valo liikkuu valonnopeuttaan, niin tilanne lienee sama kun virrassa räpistelevällä ravulla. Tunne siitä että maailmankaikkeus on ympärillä on vahvana mutta rajoittuu siihen miten voimme havaita kun itse havaitsijakin on liikkeessä.
Tähtiä on taivaalla kuin hiekkaa rannalla eli lukematon määrä.
Milloin saamme kaikenkattavan tietokannan 'kaikki maailman tähdet' ensyklopedia?
Sitten kun kaikki on määritelty, voidaan puhua avaruuden rajallisuudesta...
Sitä ennen on hiukan liian varhaista 'arvella' että avaruus loppuu jossakin.
Toistaiseksi mitä syvemmälle avaruuteen kykenemme näkemään, sitä enemmän havaitsemme uutta ja toisaalta mitä syvemmälle avaruuteen tihraamme, sen kauemmaksi 'menneisyyttä' tihraamme eli se mitä lopulta näemme tapahtui kauankauan sitten eikä ole oleellistakaan juuri tässä hetkessä.
Voinhan olla täysin väärässäkin, mutta jos saisin kirjoittaa mustien aukkojen historian niin väittäisin siinä että mustien aukkojen malliin on jouduttu niin yleisesti turvautumaan lähinnä siksi että esim. kvasaarien havaitaan tuottavan paljon energiaa niin pienessä tilavuudessa että sellainen energiantuotanto ei ole mahdollista selittää esim. tähtien avulla.
Mustat aukot eivät varmaan ole vielä loppuunkäsitelty aihe. Luulenpa että tulevina vuosikymmeninä voi löytyä vaihtoehtoisia selityksiä niille ilmiöille joita mustilla aukoilla on yritety selittää ja myös mustan aukon fysiikka lienee vielä käymistilassa. Ei esim. lie vielä olemassa sellaista gravitaation teoriaa joka olisi ongelmaton siinä äärimmäisen voimakkaassa gravitaatiokentässä joka mustassa aukossa pitäisi vallita.
Lähtee kyllä ihan painovoimateoriasta. Selitys kvasaareille on varmaan musta aukko, mutta teoria mustiksista on vanhempi.
Oikeastaan musta aukko johtuu perusfysiikasta. Kun riittävän massiivinen tähti romahtaa, pakkautuu se yhä tiheämmäksi ja sen pinnan pakonopeus kasvaa. Tietyn rajan jälkeen pakonopeus ylittää valonnopeuden ja siinä meillä on mustis.
Köppänen selitys, mutta hyvin karkealla yksinkertaistuksella näin.
Se, ettei yksittäinen ihminen ymmärrä jotain, ei tarkoita sitä, että asia ei olisi ymmärrettävissä. Fysiikan ymmärtämiseen tarvitaan usein matikkaa, koska modernin fysiikan löydöt eivät enää istu normaaliin intuitioon ja maalaisjärkeen. Havaintoympäristössämme ei ole analoogista mallia useille modernin fysiikan ilmiöille. Se ei kuitenkaan tee niistä järjenvastaisia.
Aika mielenkiintoista että meillä on mustan aukon teoria, mutta ei sitä fysikaalista äärimmäisen voimakkaan gravitaatiokentän teoriaa jolle edellämainitun tulisi perustua...
"On ilmiöitä, joita tutkijat yrittävät selittää (mm. valon kaareutuminen) ja keksittiin ko. musta-aukko ilmiö."
Ei sitä kyllä miksikään "havainnon pelastajaksi" keksitty. Musta aukko ennustettiin ihan painovoimateoriasta ennenkuin ensimmäistäkään havaintoa oli. Sitten rupesi löytymään monenlaista havaintoa, joka mustalla aukolla selittyi, näkymätöntä massiivista kohdetta kiertäviä tähtiä, gravitaatiolinssejä yms.
"Ilmiö johon tuota mustaa-aukkoa tarvittiin voi oikeasti olla taaskerran asia, jota ihmismieli ei kykene ymmärtämään."
Mustaa aukkoa ei tosiaan aivan aluksi tarvittu vaan se ennustettiin. Ja kyllähän sen ihmismieli hyvinkin ymmärtää, perusperiaatteen ainakin. Eipä sillä etteikö tutkimista riittäisi edelleen.
Kun teillekin lukion jälkeen kasvaa parta niin voitte itsekkin löytää mustanaukon mutta varokaa ettei se vie kaikkea mitä omistatte :D
Ruskea aukko voi kelvata hätätilanteessa.
Kakka kakkonen ruskeasta renkaasta,varsinainen aukko oletettavasti on väritön.
musta aukko vei "järjen käyttö sallittua"- Esko*:n