Sunnuntaina 14.2. vietetään ystävänpäivää. Koska päivä sattuu viikonlopulle, voi olla ettei tapausta noteerata kouluissa millään muotoa. Toinen - todennäköisempi - vaihtoehto on, että sitä vietetään jo perjantaina; vastaahan tällaisten epävirallisten juttujen järjestämisestä yleensä oppilaskunnan hallituksena tunnettu suosittujen kerho, joka saa nöyryyttävien tempausten suunnittelun vuoksi jopa olla poissa tunneilta. Mainitsin tuolla toisessa ketjussa "lastujen" yhteydessä, etten puuttuisi koulumaailman epävirallisuuksiin. Nyt ajankohtaisen aiheen ollessa käsillä en kuitenkaan voi vastustaa kiusausta.
Ystävänpäivän viettäminen koulussa on yksi selkeimmistä seksuaalisten luokkien erottelu- ja uusintamisrituaaleista. Kuvalaudan Hikikomero-kanavalla muistellaan tapahtumien kulkua seuraavasti:
"Ystävänpäivistä on lähinnä traumoja, yläasteella annettiin sellainen lappu kaulaan aamulla ja sitä oli pakko pitää, siihen sai kirjoittaa nimen joiden kanssa oli halannut ja olihan se hieno sosiaalisen arvostuksen mittari kun pari tyyppiä saivat lapun niin täyteen ettei tekstistä saanut selvä, mid-tierin tyypeillä siinä oli jotain kymmenen nimeä ja luusereilla nolla ja sitä saatanan lappua oli pakko pitää koko sen päivän niinä kaikkina kolmena vuotena."
Itse muistan omalta kouluajalta etukäteen kerätyt toivotuslaput ja niiden lukemisen keskusradiossa, jossa yksien ja samojen nimet toistuivat koko ajan, muita mainittiin satunnaisesti - ja joitakin meistä ei koskaan. (Tämä oli kuitenkin noin sata kertaa inhimillisempää kuin tuo puhtaan valkoinen lätkä Daavidin tähtenä luuseriutta symboloimassa. Eikä lapusta luopuminen olisi muuttanut mitään; olisi vain naureskellen kyselty, mikset sitä pidä.) Joka tapauksessa ystävänpäivä on ATM-näkökulmasta hirvittävää katseltavaa: ikään kuin parempiosainen luokka ei 364 muuna päivänä saisi riittävästi nauttia etuoikeuksistaan, heidän pitää yhtenä päivänä vuodesta päästä lyömään sillä huono-osaisinta vähemmistöä kasvoihin!
Tässä kohdassa astuu kuvaan kurjuuden demokratian idean toteuttaminen konkreettisesti tasa-arvoa edistävänä tekijänä: vaadin ystävänpäivän viettämisen kouluissa lopetettavan kaikissa muodoissaan. Emme halua kantaa valkoista lappua merkkinä paarialuokkaan kuulumisesta, kuulla vain muiden nimiä keskusradiossa tai joutua säälistä halattavaksi koulun ovella (tytön ajatellessa että kai se tuotakin on, kun kerran kaikkia muitakin, vaikka ei yhtään haluaisikaan). Vaikka ystävänpäivän viettämisen lopettaminen toki on suosittujen jengille tappio, tasa-arvon nimissä se on tehtävä. Päivän merkitystä lisää vielä se, että se on tavallinen koulupäivä: toisin kuin vaikkapa lukiossa kastajaisiin, vanhojen tansseihin, penkkareihin ym. nöyryytyksiin ei tarvitse osallistua, ystävänpäivän poissaolon perään kysellään. Islaminuskoiset maahanmuuttajat ovat saaneet kouluistamme poistettua asioita, jotka he kokevat loukkaaviksi; miksi sama ei onnistuisi myös ATM-aktivisteilta?
Ystävänpäivän viettäminen koulussa on yksi selkeimmistä seksuaalisten luokkien erottelu- ja uusintamisrituaaleista. Kuvalaudan Hikikomero-kanavalla muistellaan tapahtumien kulkua seuraavasti:
"Ystävänpäivistä on lähinnä traumoja, yläasteella annettiin sellainen lappu kaulaan aamulla ja sitä oli pakko pitää, siihen sai kirjoittaa nimen joiden kanssa oli halannut ja olihan se hieno sosiaalisen arvostuksen mittari kun pari tyyppiä saivat lapun niin täyteen ettei tekstistä saanut selvä, mid-tierin tyypeillä siinä oli jotain kymmenen nimeä ja luusereilla nolla ja sitä saatanan lappua oli pakko pitää koko sen päivän niinä kaikkina kolmena vuotena."
Itse muistan omalta kouluajalta etukäteen kerätyt toivotuslaput ja niiden lukemisen keskusradiossa, jossa yksien ja samojen nimet toistuivat koko ajan, muita mainittiin satunnaisesti - ja joitakin meistä ei koskaan. (Tämä oli kuitenkin noin sata kertaa inhimillisempää kuin tuo puhtaan valkoinen lätkä Daavidin tähtenä luuseriutta symboloimassa. Eikä lapusta luopuminen olisi muuttanut mitään; olisi vain naureskellen kyselty, mikset sitä pidä.) Joka tapauksessa ystävänpäivä on ATM-näkökulmasta hirvittävää katseltavaa: ikään kuin parempiosainen luokka ei 364 muuna päivänä saisi riittävästi nauttia etuoikeuksistaan, heidän pitää yhtenä päivänä vuodesta päästä lyömään sillä huono-osaisinta vähemmistöä kasvoihin!
Tässä kohdassa astuu kuvaan kurjuuden demokratian idean toteuttaminen konkreettisesti tasa-arvoa edistävänä tekijänä: vaadin ystävänpäivän viettämisen kouluissa lopetettavan kaikissa muodoissaan. Emme halua kantaa valkoista lappua merkkinä paarialuokkaan kuulumisesta, kuulla vain muiden nimiä keskusradiossa tai joutua säälistä halattavaksi koulun ovella (tytön ajatellessa että kai se tuotakin on, kun kerran kaikkia muitakin, vaikka ei yhtään haluaisikaan). Vaikka ystävänpäivän viettämisen lopettaminen toki on suosittujen jengille tappio, tasa-arvon nimissä se on tehtävä. Päivän merkitystä lisää vielä se, että se on tavallinen koulupäivä: toisin kuin vaikkapa lukiossa kastajaisiin, vanhojen tansseihin, penkkareihin ym. nöyryytyksiin ei tarvitse osallistua, ystävänpäivän poissaolon perään kysellään. Islaminuskoiset maahanmuuttajat ovat saaneet kouluistamme poistettua asioita, jotka he kokevat loukkaaviksi; miksi sama ei onnistuisi myös ATM-aktivisteilta?
Vastaukset 55
Vanhimmat
Onpa vaikeaa. Jää kotiin jos noin pahasti ahdistaa.
Sitähän te suositut varmaan toivotte. Kannattaa kuitenkin harkita ennen tuollaisia neuvoja: ystävänpäivän tyydytyksestä häviää puolet, kun ette halailullanne ja pussailullanne pystykään samalla näyttämään paarialuokalle heidän paikkaansa.
Ei niitä suosittuja kuule kiinnosta teidän paarialuokkanne pätkääkään.
Pitäisiköhän sun naulata kurjuuden demokratian manifesti johonkin oveen, en tiedä mihin oveen, mutta johonkin.
kauhealta. Teillä todellakin on ollut ystävänpäivänä koulussa tuollainen meno. Onneksi meidän yläasteella ei ystävänpäivää noteerattu millään tapaa, ei todellakaan ollut mitään valkoisia lappuja symbolisoimassa luuseriutta. Onneksi en ollut teidän yläasteella.
Muistan kuitenkin kun eräässä aamunavauksessa, jonka pitivät koulun kauneimmäat tytöt, onniteltiin erästä meidän luokan yyteeämmää hänen syntymäpäivänään.
Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Tukioppilaat ovat lähes poikkeuksetta juuri noita hersyvän ekstroverttejä ihmisiä, joilta valitettavan usein puuttuu kaikki empatia se se syy, jonka vuoksi tukioppilaaksi pitäisi ryhtyä. Koulussa, jossa minä opetin muutaman vuoden, keskusradiosta luettiin ensin kivoja ja sitten yhä törkeämpiä viestejä, kunnes rehtori lopetti ohjelman kesken. Jos lappuja olisi ripusteltu kaulaan, olisin minä nostanut metelin, ja käsittääkseni aika moni muukin opettaja.
Vie tuo kirjoitus vaikka nimettömänä opettajanhuoneeseen. Kyllä siellä jonkun on pakko ymmärtää, kuinka pahasti suosituimmuuspäivä satuttaa useampiakin kuin vain kourallista ihmisiä. Jollei muu auta, rohkaise mielesi ja mene kirjoituksesi kanssa rehtorin luo pyytämään päivä vapaaksi. Halventamista ei kenenkään tarvitse koulussa joutua kohtaamaan.
Peruskoulu ja lukio on käyty aikapäiviä sitten. En myöskään pidä kovin todennäköisenä uramahdollisuutena, että koulumaailmaan auktoriteetin hahmossa palaisin. (Jos niin kävisi, nostaisin kyllä tämän kissan pöydälle, vaikka sillä näkyvimpien oppilasvaikuttajien suosiota puolelleen ei voittaisikaan.)
Voi olla, ettei koulu ole jatkanut amerikkalaistumistaan eli klikkien ja ei moni- vaan monenarvoistumisen äänetöntä hyväksymistä omista ajoistani, vaan tällaisen "hauskanpidon" kolikon kääntöpuoleenkin on havahduttu. Sopii ainakin toivoa; ainakin viesteistä täällä ja tuolla on tullut ilmi, ettei meno kaikkialla ole yhtä hurjaa ollut.
Voisikohan sen onnistumattomuus olla kiinni siitä ettei ole mitään järjestäytynyttä ATM-aktivismia. Kyllähän täällä netissä saattaa erinäisille keskustelupalstoille kerääntyä kirjava joukko naisasioissaan huonosti menestyneitä miehiä, mutta siitä on pitkä matka edes mihinkään satunnaiseen irl-tapailuun. Voit olla varma siitä, että roskamedia ottaisi tälläisen laajan ja järjestäytyneen at-toiminnan aika nopeasti hampaisiinsa ja harvalla todellisella nk. yt-ihmiselläkään olisi pokkaa vastailla toimittajien idioottikysymyksiin. Ihan ensimmäiseksi pitäisi saada jonkinlainen massojen hyväksyntä sille, että on olemassa joukko ihmisiä joiden elämään ei kuulu teini-iästä lähtien säännöllinen seksi ja juhliminen. Ja päätellen BB:n toistuvista tuotantokausista sitä ei ole lähiaikoina luvassa.
Ikävä kyllä on todettava että tasa-arvo on olemassa ainoastaan matematiikassa. Nykyaikana se on monille naaraille sitä että kaikki oikeudet otetaan mutta velvollisuudet jätetään mielellään sinne urosten niskoille. Itse muistan lukiosta sellaisen kiusallisen liikennevalopäivän tuon ystävänpäivän lisäksi. Onnekseni olin niihin aikoihin jo kunnon nörttikoulussa niin se sosiaalisten luusereiden viiteryhmään kuuluminen oli lähinnä vain harmaaseen massaan sulautumista. Pissis: ''Hei miks te ette oo pukeutunu vihreään, keltaseen tai punaseen? Nyt on liikennevalopäivä.'' Nerdström: ''Jaa, no meille on torstai.'' Jos ne ystävänpäivät nyt ovat niin vastenmielisiä, niin voihan silloin aina äänestää jaloillaan ja jättää suosiolla koulun väliin.
Pidän äärimmäisen epätodennäköisenä, että tämä joukko saataisiin pelaamaan yhteisten sääntöjen mukaan. On niin paljon erilaisia näkemyksiä jo itse aiheesta, joissa riitaa syntyisi nopeasti (esimerkkejä: naisten syyllistäminen vs. neutraali suhtautuminen; ATM:stä voi "parantua" vs. kohtalo on määrätty joillekin; pyrkimys objektiivisuuteen vs. avoimesti katkeruuden myöntäminen ja ns. standpoint-näkökulman omaksuminen jne.), että ryhmä olisi hajalla on ennen kuin olisi edes päästy keskustelemaan siitä, MITEN asiaa tulisi ajaa.
Ehkä tämä kaikki on vain saamattomien (enemmän kuin yhdellä tavalla!) fantasiaa. Nautin metatasollisesta absurdiudesta asetelmassa, jossa naisista fantasioimisen sijaan alkaakin fantasioida aktivismista, jonka tavoite on puhua naisten seuraan vain fantasioissaan pääsevien puolesta.
"Näin jälkikäteen olisi ehkä voinut kutsua kaikkia niitä lukuisia tyttöjä huoriksi, jotka yrittivät saada passiinsa jokaisen koulunlaisen nimen."
Oletko vielä aikuisenakin henkisesti räkänokkaisten teinien tasolla, jos kerran sun mielestä on ihan ok purkaa omaa pahaa oloaan haukkumalla muita (tiedät varmasti mitä huora OIKEASTI tarkoittaa)?
Öh, siis naisten tulisi mielestäsi olla valmiita harrastamaan seksiä kanssasi, ainakin silloin jos maksaisit niille siitä? Jestas sentään, en voi muuta sanoa...
AT-"miehen" mielipiteellä ei ole väliä, koska AT-"mies" ei ole markkinoilla. AT-"mies" voi pitää vaikka kaikkia suomalaisia naisia huorina ja kelpaamattomina parisuhteeseen. Sillä ei ole yhdellekään suomalaiselle naiselle merkitystä, koska yksikään suomalainen nainen ei huoli AT-"miestä". AT-"miehen" ainoa toivo on hakea vaimo ulkomailta, mutta kun tämä tajuaa naineensa AT-"miehen" hän jättää tämän ja joko palaa kotiin tai ottaa KT-miehen.
Tyhjentävä vastaus on siis yllä.
AT-mies ei ole markkinoilla. Hän haluaa markkinoille. Selvä ero.
Ja netissä nyt saat vastauksia, valitset millaisen trollaustyylin tahansa. Meneppä sanomaan siamilaiskissojen näyttelypalstalle että mun persialainen syö teidän ruipelot aamupalaksi niin saat 170 vastausta. Tosielämässä AT-mies on kuitenkin merkityksetön.
Äidin kellarissa asuvat olmit voivat olla kyllä hyvin pelottavia sarjamurhaajamaisella tavalla.
Mutta kerrohan, miten tämä AT-"miesten" asemaa parantaisi jos teitä tulevaisuuden kouluammuskelijoita hyljeksittäisiin ja pelättäisiin entistä enemmän?
AT-miehet voitaisiin vaikka eristää yhteiskunnasta täysin.
No menkää lakkoon. Kiinnostaa varmaan kaikkia ihan vitusti. Mistä menette lakkoon? Naisten iskemisestä?
No kortistossa on sitä työvoimaa. Todennäköisesti vaikutus on siis minimaalinen, nuo muutamat tyypit ovat hyvin korvattavissa ja helposti. Kuten täälläkin on esitetty, niin keskimääräinen ATM on köyhä joten lakolla on vielä pienempi vaikutus. Autoja tankkaamaan tai seinää maalaamaan voi ottaa aika monenlaista hiihtäjää.
Ja kansantaloushan kohenee jos tekniikan kanssa tumpelo tyttö joutuukin korjauttamaan koneensa liikkeessä ja vaihdattamaan autonsa renkaat huoltiksella.
Vai voisiko olla kyse siitä, että sä et ymmärtänyt mitä tarkoitin? En todellakaan väittänyt että arvostaisit sellaisia naisia, jotka harrastaa seksiä kenen tahansa kanssa, vaikka sitten rahasta jos ei muuten. Kirjoitit kuitenkin että sellaiset tavallista "tyrkymmät" naiset, jotka ei suostuisi seksiin kenen tahansa miehen (eli mm. sinun) kanssa edes rahasta, on oikeita huoria alhaisempia. Mikä siihen on syynä? Miksi pidät oikeaa huoraa vähemmän alhaisena kuin sellaista naista, joka ei suostu seksiin sellaisen miehen kanssa jonka kanssa ei seksiä halua?
Vapaitten naisten kuuluisikin antaa pimpsaa miehille rahasta ,jos mies haluaa.
Ala-asteella oli pakko "lähettää" jollekin tytölle nimellä varustettu ystävänpäiväkortti ja se ei ollut yhtään mukavaa. Olin koulukiusattu ja ymmärsin kyllä, ettei kukaan tyttö edes haluaisi minulta korttia. Yritin siksi miettiä aina jonkun sellaisen, joka ei ainakaan ole ollut ilkeä minua kohtaan. Kerrankin ystävänpäivänä kuulin vahingossa portaita kävellessäni yhden minulta kortin saaneen tytön juttelevan kaverilleen ja hän oli ilmeisen harmissaan saatuaan minulta kortin.
Yläasteella taisi olla joitain halipäiviä, mutta niistä ei ole mitään muistikuvaa; paitsi se että itse en tietenkään ketään päässyt koskaan halaamaan.
No huh huh. Sen verran on ikää että ei onneksi joutunut yläasteella (tai lukiossakaan) mihinkään tuollaiseen. Ei silloin tiedetty koko ystävänpäivästä yhtään mitään. Yläasteella tämmöinen koulukiusattu olisi varmaan saanut pyyhkiä omaa verta siitä lapusta. Lukiossa olisi voinut tulla max. pari nimeä eli ne kivat kaveritytöt jotka olisi halanneet kaikkia ja varsinkin niitä, ketä ei kukaan muu. Sellaisia neitokaisia oli pari ja minä oikeasti pidin heistä, arvostin. Ei minulla mitään mahiksia heihin ollut, mutta olivat ainakin ystävällisiä ja tulivat aktiivisesti juttelemaan. Enemmistö tytöistä oli meitä atm:iä kohtaan täysin välinpitämättömiä.
Eipä minullakaan tyttönä kauhean hauskaa ystävänpäivinä ollut. Sain lappuuni max. pari nimeä ja nekin muilta kuin oman luokan oppilailta. Mitään halauksia pojilta en olisi osannut edes odottaa.
Mutta ihmeellistä tyttöjen syyllistämistä ilmassa täällä...Olisitteko muka itse tuosta vain menneet halaamaan sellaista tyttöä, jonka kanssa että juuri koskaan ole puhuneet ja joka muutenkin näyttää siltä, että yrittää kaikin mahdollisin keinoin ottaa etäisyyttä vastakkaiseen sukupuoleen? Sillä tuoltahan se puhumattomien, hymyilemättömien ja tiiliseinää tuijottavien nörttipoikien käytös muiden näkökulmasta yleensä vaikuttaa, vaikka kyse olisikin ujoudesta.
Enkä kyllä muista, että minua olisi yksikään "at-poika" koko peruskouluaikana huomioinut millään tavalla. Eivät edes katsoneet, ja jos katsoivat niin vihaisesti. Olisiko minun sitten ystävänpäivänä pitänyt heitä lähestyä? Vähän tuntuu siltä, että he laskivat tytöiksi vain ne suositut ja muut olivatkin sitten jonkinlaista seinämateriaalia.
Tämän(kin) viestisi luettuani en kyllä lainkaan ihmettele, miksi sun on vaikea löytää naista.
Eli tytön huonot kokemukset kouluaikojen ystävänpäivistä ovat merkityksettömiä, koska luokassa on enemmän sellaisia poikia kuin tyttöjä, jotka saattavat aikuisena jäädä ilman parisuhdetta? Kaikkien miesten elämiensä aikana kokema yhteenlaskettu kärsimysmäärä siis ylittää naisten vastaavan, ja siksi tytön kokemukset ystävänpäivistä ovat merkityksettömiä? Mielenkiintoista.
Ja vaikka aikuisena epäsuosittuja miehiä olisikin enemmän kuin naisia, ei tilanne ole sama alaikäisten joukussa. Epäsuosittuja tyttöjä on havaintojeni mukaan ollut kaikissa kouluissa suurin piirtein yhtä paljon kuin poikiakin, siis paljon enemmän kuin yksi ruma-läski-häviäjä luokkaa kohden. (Enkä itse edes ollut läski tai erityisen ruma muutenkaan, niin kuin eivät olleet läheskään kaikki muutkaan vähemmän suositut tytöt). Näin ollen tyttöjen huonot ystävänpäiväkokemukset eivät ole merkityksettömiä, riippumatta siitä, kuinka moni heistä sitten myöhemmin päätyy parisuhteeseen.
No nyyh. Juuri sinunkaltaisten aivoripulia sairastavien luuserien takia naiselle on pahempi olla yksin-
Kun miehiä ja naisia on suurinpiirtein puolet väestöstä molempia, niin kerrotko hei mulle miten ihmeessä on mahdollista että miehiä jää viisinkertainen määrä yksin naisiin nähden?
"Ensinnäkin: miksi sillä on merkitystä, että väestö jakautuisi about kahtia, miehiin ja naisiin? Oletko todella niin hölmö, että kuvittelet kaikkien kiltisti ottavan pariansa kädestä kiinni, ja siinä se, elelevät sitten elämänsä onnellisena loppuun saakka?"
Sitä, että ei ole mitään evidenssiä siitä että miesten merkittävä prosenttiosuus syrjäytyisi parisuhteesta tai että väitetty 80/20 -ilmiö pitäisi paikkansa. Lisäsin tänne joskus linkin väestöliiton seksuaalitutkimukseen, jonka mukaan nimenomaan pieni naisten vähemmistö oli harrastanut seksiä todella monen miehen kanssa, puhuttiin vissiin yli 100 kumppanista. Ilmiö pitää siis paikkansa toisin päin, eli äärimmäisen pieni naisten joukko pyörittää "kaikkia" miehiä.
Tämä on yksinkertaistus. Sekä miehissä että naisissa on väestöliiton tilastojen perusteella niitä, joilla on kumppaneja hyvin paljon ja niitä joilla on niitä hyvin vähän. Useimmat ihmiset niin tilastojen kun normaalielämän kokemuksen mukaan ovat sitä halveksimaasi KT-jengiä joka aloittaa seksin siinä vähän alta parinkympin ja on muutamassa vakavassa suhteessa ennen lasten hankintaa puolison kanssa kolmenkympin tienoolla. Näin elää siis valtaenemmistö, varmaan 80% suomalaisista. He eivät harrasta seksiä satojen ihmisten kanssa mutta eivät ole vuosia puutteessakaan. Että sellaista.
Todellisia alfoja tai beetoja on ihan vitun vähän. HEILLÄ ei ole mitään merkitystä.
"Lopputulos: 50% miehistä sai kahdelta naiselta pusun, 50% jäi kokonaan ilman. Naisista 100% sai ainakin yhden pusun."
Paskat. Lopputulos autiosaarelta josta ei pois pääse olisi naisten luonteista riippuen joko armoton kissatappelu alfasta jonka jälkeen toinen nainen hävittyään tyytyisi nörttiin tai toisen naisen vetäytyminen kilpailusta ilman tappelua ja tyytyminen ajan kanssa nörttiin. Loppujen lopuksi 100% saisi seksiä, eikä todennäköisesti jaksaisi olla kovin tyytymätön tilanteeseen autiosaarella jossa on varmaan ihan vitusti muutakin murehdittavaa.
Jos siis miehet olisivat YT ja AT, mikä olisi epätodennäköistä.
Fakta homma on, että oikeasti suosittuja oppilaita on ehkä viidennes koulun oppilaista. Loput 80% ovat taviksia tai hylkiöitä. Ja ehdottomasti suurin osa tästä 80% ei kärsi kolmekymppisenä siitä että mitä jossain koulun ystävänpäiväbileissä tapahtui. Voi nyyh, sain minäkin mopotusaikaan seiskalla lumipesun ysin tytöiltä, ai kauheeta, kyllä on nyt elämä pilalla. Meikitkin levis.
Tätäkö odotat?
Jos ihminen 30v muistelee kouluaikoja joista on 15v vielä jotenkin aktiivisesti päivittäin niin hohhoijaa. Koulukiusattu ATM joka velloo koulukiusaamisen muisteloissa eikä näe sitä että iso osa koulukiusatuista on aikuisena ihan normaaleja, myös miehet, on yhtä säälittävä kun se tupakkipaikan kingi jonka elämä loppui peruskoulun päättötokariin ja joka istuu nytkin Keravalla pubissa kumoamassa sossun rahoja kurkkuunsa. En arvosta kumpaakaan. Kaikilla ihmisillä on vastoinkäymisiä elämässä mutta AT-miehet oikein vellovat niissä. Omapa on mokansa.
"Sinulle tuskin mikään evidenssi kelpaisikaan. Minun mielestäni tämä on ihan helposti nähtävissä kaikkialla. Ja vaikka omaan kaveripiiriin vetoaminen onkin vähän nihkeää, niin sielläkin on nähtävissä selvät jaot: on muutamia minunkaltaisiani tyyppejä, jotka eivät saa koskaan ketään, on yksi ja kaksi sellaista, joilla on yhä edelleen ensimmäinen tyttöystävänsä menossa - ja sitten loput, suurin osa pojista seurustelevat ties kuinka monennen kerran jo. He eivät myöskään "säätöjä" edes laske enää. Neitsyttyttöjä ei ole tunnettu vuosikausiin. Olenkin aina esittänyt haasteen, johon kukaan ei koskaan ota osaa, luultavasti koska häviäisivät: jokaista neitsyttyttöä kohtaan minä nokitan kahdella poikuuspojalla. Mites olisi?"
Esimerkkisi on 80/20-teorian vastainen. Se on sitä mitä epäilenkin: useimmilla nuorilla miehillä on ollut useampi seurustelusuhde, jotkut pariutuvat vakavasti nuorena ja hyvin harva jää totaalisin yksin. Näin on varmasti ollut aina.
Neitsyitä ei omassa ikäluokassani juurikaan enää ole, tutkimustenkin mukaan vain parisen prosenttia. Yhtäkään ikäistäni neitsytpoikaa en tiedä varmuudella, mutta neitsytnaisia tiedän varmuudella kaksi.
"Mutta mikä tekee niin syvän kuilut alfojen ja betojen välille? Ja mikseivät naiset suostu myöntämään osaansa tähän kuvioon?"
Mihin kuvioon? Suosio jakautunee suht normaalisti sekä miehillä että naisilla. Osa saa niin paljon seuraa että tarvitsee turvamiehiä hätyytelläkseen innokkampia pois (vaikka rocktähdet ja naislaulajat), osa ei saa ketään, useimmat saavat joskus jotain.
Miksi kenenkään yksittäisen naisen tai naisten massan pitäisi olla sellaisen miehen kanssa joka ei kiinnosta? Ei miestenkään ole pakko olla "sillain" naisten kanssa jotka ei nappaa.
"Ja tällehän varmasti onkin ihan helkkarin tiukkaa evidenssiä, eiks jeh? Esitä toki."
Yhtä tiukkaa kun sun lätinöillesi. Tai vähän tiukempaa. Eiväthän ihmiset elä moniavioisissa suhteissa. Miksi se muuttuisi saarella? Todennäköisesti ei muuttuisi, eli jonkinlainen konflikti syntyisi.
Voi tietenkin olla että sekä nörtti että kakkoseksi jäänyt nainen jäisivät yksin, mutta jos tilanne (autiosaari) olisi pysyvä, oletettavasti luonto hoitaisi ennen pitkää hommat.
"Naiset mielellään pälyilevät sen YT-miehen ensin porukasta (kuin porukasta) esiin, jotta tulee selväksi hierarkia sekä toimintasuunnitelmat. Siis kenen perään kaikki säntäävät, ja miten rankasti täytyy hänestä taistella (siskoja vastaan). AT-mies taasen ei kiinnosta ketään, määritelmällisesti, joten hän ei voi autiosaarellakaan saada ketään."
Saisikos tälle evidenssiä?
Tosin tämä ei edes vastannut kysymykseeni. Minä ihmettelin sitä kuinka todennäköistä olisi että 1 YTM, 1 ATM ja 2 KTN:sta valikoituisi autiosaarelle sattumalta.
"Porukan alfalla on moninkertainen määrä panoja seuraavaksi yltävään."
Kyllä, on olemassa miehiä ja naisia joilla on hyvin paljon, poikkeuksellisen paljon, seksikumppaneita. Tämä ei tue teoriaa siitä, että pieni osa miehistä panee kaikkia naisia, koska et tiedä millaisia naisia kaverisi panee. Jos nämäkin naiset panevat kaikkia miehiä tai melkein kaikkia miehiä, niin onneksi olkoon, tiedät miehen joka panee naisia joita kaikki muutkin panenvat.
"Hävisit siis heti. Voinhan esittää itseni lisäksi lonkalta ainakin kymmenen poikuuspoikaa."
Hyi saatana. Neitsytmiehet ovat oksettavia.
"Mutta kun ei jakaudu. On outoa että haluat väittää näin. Mikä on motiivisi?"
Todista ettei jakaudu. Ymmärtääkseni on olemassa (pieni) määrä ihmisiä jotka saavat kenet haluavat ja (pieni) määrä jotka eivät saa ketään, useimmat saavat joskus jotain. Ääripäät eivät välttämättä jakaudukaan normaalisti, mutta niistähän ei puhuttu. Jos puhutaan suosiosta yleensä, pitää huomioida kaikki ihmiset.
"Mutta miksi he väittävät vastaan, etteivät muka todellakin suosi juuri tiettyjä tyyppejä?"
Koska naiset eivät ole kollektiivi. Naapurukset Pirkko ja Leena voivat tykätä aivan erityyppisistä miehistä. Vaikka jopa ihan tosi monelle naiselle kelpaisi naapurin Seppo, Seppo ei välttämättä kelpaa Pirkolle eikä Leenalle joten he voivat sanoa ettei Seppo kelpaa. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?
Suosivathan miehetkin keskimäärin tietynlaisia naisia, mutta poikkeuksia on vaikka miten. Tatuoidulla, lävistetyllä ja lyhythiuksisella ystävättärelläni ei ole koskaan ollut vaikeuksia löytää seurustelukumppania vaikkei olekaan miesten enemmistön mieleen.
"Miksi aina välillä kuulee näilläkin palstoilla kitinää tyyliin "olen nainen, ja hei, minunkin on vaikeaa löytää parisuhde" - varsinkin kun useimmiten paljastuu, että naisen yksinäisyyteen on syynä tasan tarkkaan hänen oma nirsoutensa?"
Myös alemman tason mieheys on valinta, kuten täällä on useasti tuotu esiin.
"Liki kaikki naiset (90%?) ovat keskitasoisia, joten skipataan heidät. Miesten taso ei ole yhtä absoluuttinen: minä olisin YTM, jos kaikki muut miehet olisivat vielä minuakin karseampia. Naisten täytyy laittaa miehet järjestykseen, koska heillä ei ole selviä sisäsyntyisiä syitä preferoida ketään. Siksipä autiosaarellakin toinen on YTM ja toinen todennäköisesti ATM."
Liki kaikki ihmiset ovat keskitasoisia. Todennäköisesti tietenkin toinen miehistä on KTM+ ja toinen enemmän KTM-, mutta todennäköisesti myös toinen nainen on edes hieman toista viehättävämpi. Myös miehet laittavat nämä naiset siis järjestykseen.
Absoluuttista markkina-arvoa ei ole vaan se riippuu tilanteesta. Tilanteessa missä mies ja nainen ovat autiolla saarella, molemmat ovat toisilleen ennen pitkää sopivat.
"Ja kun sinullakaan ei ole esittää mitään kellistävää evidenssiä, niin jään nähdäkseni voitolle argumentteineni."
Ihmisten seksuaalikäyttätymistä selvittäneet tutkimukset eivät tue teoriaa. Ja toisekseen, et jää voitolle koska sinun pitää esittää tuki teorialle. Tätä et ole tehnyt. "Mun kaverit" on paskin argumentti ikinä, tekee munkin kaverit vaikka mitä ja silti heistä en yleistä.
"Minä puhun ääripäistä."
Jos asiasta puhutaan yleisellä tasolla, myös keskiporukka pitää huomioida.
"Sekä Pirkko että Leena alkaisivat varmaan kysyttäessä lässyttämään jotain kaunista ja poliittisen korrektia jokaisen yksilöllisistä haluista ja kemioista - ollen täysin sokeita kokonaisuudelle, eli sille, kuinka Seppo on kingi."
Ei, vaan ollen täysin oikeassa. Jokaisella naisella on yksilölliset halut ja kemiat ja näille naisille nyt Seppo ei ollut kingi. Naisten on usein hyvin vaikea ymmärtää ystäviensä kumppanivalintoja juuri yksilöllisten mieltymyserojen vuoksi. Seppo on kingi joillekin naisille, joillekin ei. Useimmille todennäköisesti ei, koska maailmassa on ihan vitusti mielipiteitä siitä millainen miehen pitää olla. Sepon kannalta kuitenkin riittää, että hän on vaikka yhdelle kahdestakymmenestä kohderyhmänsä naisesta tosi mieluisa, ei varmasti tarvitse silloin olla yksin. Hän ei silti ole useimpien naisten mieleen. Ja 19 naista ei siis välttämättä tajua miksi joku lähtisi Sepon matkaan. Miehet tietenkin näkevät vain sen, että Sepolla on naisia. Sepolla ei kuitenkaan ole kaikkia naisia eivätkä useimmat naiset erityisesti viehäty Seposta.
"Big deal. Naisilla on aina vientiä. Skarppaas nyt."
Miksi sitten tunnen 2 naista jotka eivät ole kelvanneet?
"Miksi kukaan valitsisi olevansa häviäjä?"
Koska itsensä ja omien toimintatapojensa ja ajatusmalliensa muuttaminen on raskas ja pitkä tie.
"Minä väitän vastaan. Jos tämä pätisi oikeasti, kukaan ei jäisi yksin. Vaikka moni jää."
Väärin. Niin kauan kun on olemassa illuusio valinnasta, ei oteta ketä tahansa. Autiosaarella tai missä tahansa suljetussa ympäristössä jossa valinnanvapaus on poistettu, ihmiset toimivat toisin. Näin on esim. tiiviissä maalaisyhteisöissä edelleen.
"Oletko sinä alan ekspertti? Minä en ole, myönnän sen, mutta kehtaan epäillä, etteivät nuo tutkimukset käsitelleet ääripäitä."
Nuo ovat ihan yksinkertaisia tilastotutkimuksia, jotka löytyvät mm. Väestöliiton aineistosta. Ei tarvitse olla ekspertti osatakseen katsoa taulukosta kuinka monella prosentilla naisista tai miehistä on ollut kuinka monta kumppania. Myös ääripäät tulevat ilmi. Meillä on ihan tarkat tilastotiedot siitä, kuinka moni ei elä koskaan parisuhteessa tai harrasta seksiä.
"Jos naiset eivät tätä tajua, tai halua sitä ymmärtää, niin omapa on mokansa. Mutta kunpa jättäisivät lätinän sikseen siitä kuinka muka jokaista voisi lykästää, ja kuinka he (naiset) eivät muka kollektiivina preferoisi juurikin Seppoja."
Ei, sinä ymmärrät väärin.
Naiset kollektiivina eivät preferoi Seppoa, vaan tietty määrä jostain rajatusta populaatiosta, vaikkapa kantaprätkäbaarin naisista, preferoi Seppoa. Pitsinnypläyskerhossa Seppo on ATM. Seppoa ei tosin kiinnosta pitsinnypläyskerhon naiset, vaan prätkäbaarin naiset. Seppo siis voittaa, mutta silti kaikki naiset tai naisten kollektiivi eivät pidä Seposta. Vain osa tietynlaisista naisista. Jos siis väittää, että naiset kollektiivinä palvovat Seppoa on väärässä. Jos ilmaisee, että riittävän suuri osa Sepon kohderyhmästä antaa seksiä Sepolle jottei Sepon tarvitse olla yksin, on oikeassa.
Väite joka edeltää naisten puolusteluja on siis väite siitä että KAIKKI naiset jumaloisivat Seppoa. Tämä ei ole totta, joten Pirkko voi sanoa ettei jumaloi Seppoa eikä oikein ymmärrä miksi kukaan muukaan. Pirkko saattaa pitää niitä Sepon naisia vähän "sellaisina" tai tyhminä. Sepollehan asialla ei ole mitään merkitystä, mutta eivät kaikki naiset tai edes lähellekään kaikki naiset hänestä pidä. Lopputulos, kuten sanoinkin, on silti se että Seppo saa jos riittävän moni lämpiää vaikka suuri osa ei Seposta pidäkään.
"Veikkaan että ovat nirsoja, mutta kuulen toki mielelläni lisää."
Molempia yhdistää sosiaalinen estyneisyys, ujous. Eivät ole uskiksia tai törkeän rumia jos eivät mitään huippukauniitakaan. Rumemmilla naisilla on nähty miehiä.
"Jos kisaan osallistuu kymmenen juoksijaa, ja palkintosijoja on kolme, suurin osa heistä häviää välttämättä, ihan siitä huolimatta, miten he toimisivat tai millä tapaa ajattelisivat."
Yli 90 suomalaisista miehistä kokee av(i)oliiton elämänsä aikana. Suurin osa siis voittaa. Ja lopuista 10% enemmistöllä on suhteita.
"Miksi kukaan ottaisi kenet tahansa silloinkaan, kun vapaus valita poistetaan?"
Koska useimmista on parempi olla jonkun kanssa kun yksin, ja tuollaisessa tilanteessa ei voi elätellä illuusiota paremmasta. Tiedostaa sen, että parempaa ei tule.
...vaan en enää. Nyt hei järki käteen.
Jos on pakko olla oikeassa, niin asia selvä. Mutta ei toisia tarvitse tyrmätä matkalla.
No niin, se käytöstavoista...huoh
Jos tässä on yksi mies, joka painottaa jokaisessa viestissä olevansa kiinnostunut vain ääripäistä, niin hän on jo "voittanut". Onneksi olkoon...muut eivät puhu kieltäsi, automaattinen voitto luovutuksella. Onko voittajaolo?
Siis sinä näet pelkästään useat saannit? Niinkö? Sitäkö tarkoitit, kun ilmoitit näkeväsi asian eri tavalla kuin joku toinen?
Lapsellista väittää, että olisi kingi jos saisi jokaiselta. Toisaalta, liian moni mies onkin lapsenmielinen syvällä sisimmässään. Ja joukossa se tyhmyys vasta tiivistyykin, huoh.
Jos jokaista voisi lykästää, niin mitä järkeä siinä olisi? Mä otan mielummin käteenvedon kuin paskan panon. Huono analogia, mutta silti...
Ei tässä kaikessa vain voi olla pysyvällä pohjalla se räpättäminen niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin markkina-arvosta: Automaattisesti selvää, että nainen saa miehen mutta mies "saa" naisen. Kai se jotain nisäkkäiden biologiaa on...pitkässä juoksussa.
"Tavallaan totta, mutta irrelevanttia. Jos kisaan osallistuu kymmenen juoksijaa, ja palkintosijoja on kolme, suurin osa heistä häviää välttämättä, ihan siitä huolimatta, miten he toimisivat tai millä tapaa ajattelisivat."
Voi että...tarvitseeko tästä edes mainita...
Miten sen voisi sanoa, ilman että ymmärretään väärin...
Harjoittele off-seasonina ja paranna tuloksiasi. Yksinkertaista. Pelkkä räpättäminen ja tuulimyllyjä vastaan taistelu ei vie asioita mihinkään suuntaan. Tämä on todettua. Päästä irti naisvihasta, ei se ole sen arvoista.
"Miksi kukaan ottaisi kenet tahansa silloinkaan, kun vapaus valita poistetaan? Nähdäkseni osa naisista ei edes kaipaa ketään, vaan he ovat mieluummin yksin, kuin "kenen vaan" kanssa. Ja tällaisia naisia mahtuu varmasti myös autiosaarille kuin maalaisyhteisöihinkin."
Tilannekohtaisuus saa ihmisen tekemään/tuntemaan ihmeellisiä asioita. Se mikä ei helsingissä näytä kummoiselta voikin Joensuussa olla parhaista paras. Täydellinen vapaus nyt on jokatapauksessa liiottelua, vaikka kuin putkiaivoilla kuulostaisi loogiselta. Täydellistä vapautta ei voisi olla ilman kohtuutta, ja kun tiedetään miten ihmisen mieli toimii, niin kohtuus ei riitä. En minä ainakaan sen takia tahtoisi täydellistä vapautta, että pääsisin taistelemaan verisesti pillusta.
"En ole ikinä tajunnut miten Väestöliiton juttuihin pääsee käsiksi, vaikka niihin silloin tällöin viitataankin."
Väestöliiton sivuilta. Menet sinne niin löydät. Kaikkea tavaraa ei ole netissä, silloin esim. kirjasto tulee apuun.
"Ei, ei Seppo todellakaan voi olla ATM, jos hän kiinnostaa edes jotakuta!"
Yritin tässä tuoda esiin kohderyhmän vaikutuksen markkina-arvoon. Se on olemassa. Väiski 75v voi olla vanhainkodin kingi muttei yläasteen.
"Vaikka luulisi sen olevan selvää, että jos suuri (merkittävä) osa joukosta käyttäytyy tietyllä tapaa, heihin voi ruveta viittaamaankin."
Kollektiivi on yhteistoiminnallinen yksikkö, eli siis lähes kaikkien naisten pitäisi pitää Seppoa kinginä jotta naiset kollektiviinä olisivat tätä mieltä. Näin ei ole. Sen sijaan kollektiivisesti tietyn porukan naiset voivat pitää Seppoa kinginä. Mutta he eivät edusta kaikkia naisia. Pirkko voi viehättyä taiteellisista kasvissyöjäpojista, Leena tyhmistä bodareista ja Seppo olla Harrikalla ajava puolijuoppo renttu. Hän saa naisia, jotka pitävät Harrikalla ajavista puolijuopoista rentuista. Hän ei saa naisia jotka pitävät taiteellisista kasvissyöjäpojista tai tyhmistä bodareista tai vaikka suomenruotsalaisista aatelisista.
"Naisten halu lannistaa kanssasiskojaan tuolla tapaa on kyllä hämmentävä ilmiö sekin."
Tai miesten kanssaolijoitaan, nimitellään ties miksi pelureiksi ja tämän vuoksi kusipäiksi.
"Estyneetkin naiset saavat seuraa netistä."
Jos ovat riittävän epäestyneitä mennäkseen chattiin. Kuka tahansa saa seuraa kunhan tekee riittävästi sen eteen ja vetää riman johonkin maan tasalle. Koskee myös miehiä.
Kaikki eivät näin tee, tämän vuoksi kaikki eivät löydä ketään.
"Joten nyt sitten kuitenkin myönnät, että ON olemassa ihmisiä, jotka jäävät toisten jalkoihin, ihan siitä huolimatta, kuinka he yrittävät petrata ja "muuttaa asennoitumistaan"?"
Emme me tiedä ovatko nuo yrittäneet muuttaa asennoitumistaan ja petrata. Eihän siitä että osa miehistä ja naisista ei koe avioliittoa seuraa että nämä ikisinkut olisivat tehneet yhtään mitään sellaisen löytääkseen.
"Naiset ovat mielellään yksinkin, onhan heille seuransaanti niin helppoa, ettei kauan tarvitse kärvistellä, josko yhtäkkiä tulisikin taas vähän fiilis kokeilla miesten seurassa oleilua. Tai muuten vain odottavat tasokkaampaa saapuvaksi."
Niin, ja nyt puhuttiin tilanteesta missä sitä tasokkaampaa EI TULE KOSKAAN OLEMAAN. Eli siis vaihtoehdot ovat ikuinen ja 100% varma yksinäisyys tai parisuhde ei-niin-kiinnostavan kanssa.
Kuten sanoin jo aiemmin, niin kauan kun on vaihtoehtoja, voi elätellä toivoa.
Jos käytät naisista määritelmää "kollektiivi", siihen on parempi kuulua paljon enemmän kun 50% kaikista naisista.
Kollektiivina naiset syövät, tietynikäiset naiset menstruoivat ja esimerkiksi kollektiivina äidit pyrkivät puolustamaan lapsiaan. Kollektiivina naiset eivät valitse tietynlaisia miehiä, koska he eivät niin tee.
Käytä siis muuta termiä kun kollektiivi, kun kuvaat Sepon suosiota naismaailmassa. Naisten kollektiivi tekee oikeasti vitun vähän, koska naisilla on oikeasti ihan vitun vähän yhteistä keskenään. Mä olen tavannut lukemattomia naisia joilla ei ole mitään yhteistä minun kanssani ja tulen melko hyvin ihmisten kanssa toimeen.
"Olipas epämääräinen vastaus... siitä voisi vetää tietynlaisia johtopäätöksiä."
Väestöliitto julkaisee määrän X tutkimuksia vuodessa. Näistä osa löytyy Väestöliiton sivuilta, osa ei vaan ne löytyvät esim. kirjastoista. Täältä:
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/
löydät ne tutkimukset, jotka on netissä. Vasemmalla on valikko jonka avulla voit navigoida eri aihepiirejä. Sieltä löytyy linkki "tietoa ja linkkejä", jossa on sitten tilastotietoa mm. suomalaisista perhemalleista, yksinasuvien määrästä jne.
Tiedämme esimerkiksi, että satunnaisesti valitulla ajankohdalla n. 20% 35-54 -vuotiaista on kysymishetkellä ilman partneria. Tämä ei tarkoita, että 20% on koko tämän 20-vuotisjakson ajan ilman partneria, sillä toisesta tilastosta selviää että 90% suomalaisista elää elämänsä aikana joko avoliitossa tai avioliitossa.
Siis pitääkö mun ihan oikeasti tämä sulle opettaa?
"Ei tietenkään esimerkin Seppo voi saada ihan jokaista naista, se olisi mahdotonta. Mutta jos hän esimerkiksi saa enemmän naisia kuin keskivertomies, hän on YTM."
Kyllä, esimerkin Seppo on YTM. Mutta Seppo ei ole naisten kollektiivin mielestä ihana. Tässä on vissi ero. Yksikään YTM ei vetoa kaikkiin maailman naisiin. Useimmat YTM:t eivät vetoa edes merkittävään osaan naisista.
"Nimittelevätkö miehet toisiansa pelureiksi, siis negatiivisessa mielessä?"
Ainakin pelimieheyteen ja esim. komeuteen halutaan liittää mm. nettikeskusteluissa kusipäisyys.
"Ei koske. Minä en ole saanut ketään ikinä sen enempää chateista kuin tosielämästäkään. Edes deitti-ilmoituksiin, joissa olen ilmoittanut kenen tahansa kelpaavan, ei tule vastauksia, höhö."
Kyllä koskee. Sinun rimasi ei vaan ole riittävän alhaalla. Jos 50+v pubiruusu ei kelpaa, niin... Ethän sinä nirso ole, vaikka ystävääni nirsoksi syytätkin häntä tapaamatta? Kyllä hänkin olisi tosiaan puliukolta saanut.
"Pidän todennäköisenä että sitä sun tätä on yritetty. Ei kukaan halua huvikseen kärsiä. Se olisi aivan päätöntä."
Sitä sun tätä voi yrittää, mutta se ei tarkoita että yrittää oikein. Ihmiset ovat usein uskomattoman sokeita omille pahimmille virheilleen. Jos petraa asiaa X jolla ei ole mitään tekoa flaksin kanssa, on aivan yhdentekevää vaikkei yrittäisikään.
"Jotkut naiset kait elättelevät sitten hautaan saakka, tai jotain. En ole törmännyt yhteenkään, joka olisi ottanut edes "toiseksi parhaan", saati sitten "just ja just passaavan"."
No edelleen puhutaan eri ympäristöistä, mutta tiedän kyllä paljonkin naisia jotka ovat ottaneet jonkun suurinpiirtein sopivan. Eivät siis parasta tai edes toiseksi parasta. Muuten kuolisimme sukupuuttoon.
"Mitä se mielestäsi tarkoittaa? Voitko edelleen väittää, että AT-miehet ovat yksin ihan vain siksi etteivät yritä tarpeeksi, ota pubiruusumilffiä tai "asennoidu oikein"?"
Mutta tämähän johtuu kahdesta asiasta. Tätä on selvitettykin. Ensinnäkin, tilasto koskee kaikkia ihmisiä. Nuoria miehiä nyt vaan on lukumäärällisesti hieman enemmän kun nuoria naisia. Tämä on fakta. Tämä johtuu osittain siitä, että miehissä on enemmän esimerkiksi tietyistä kehityshäiriöistä kärsiviä nuorena kuolevia, jotka tuossakin tilastossa näkyvät siis sinkkuina.
Toisekseen, naiset pariutuvat usein itseään jonkun verran vanhempien miesten kanssa, keskimääräinen ero on 3-4v niin että mies on vanhempi. Tämän vuoksi tilastollisen ikäkohortin vanhimmat naiset ovat todennäköisesti liitossa toisen ikäkohortin miesten kanssa, ja tämän huomaaa jo siitä että vanhimmat naiset ovat usein yksin.
Erot miesten ja naisten välillä eivät ole valtavia, kuten tilastosta näkee. Seuraavassa ikäkohortissa se on jo olematon, ja yli 50-kymppisissä nainen on jo useammin yksin kuin mies.
Ja en ole missään väittänyt, että on mahdollista että aivan jokainen saa partnerin. Mutta niin kauan kun on vapaita naisia väitän, että pariutumispotentiaalia on. Nuorista naisistakin peräti neljännes on ilman kumppania, eli metsästysmaata kyllä riittää.
"Tässä ilmeisesti sitten puhumme ristiin, mutta ei se mitään. Mielestäni useimmat YT-miehet todellakin vetoavat merkittävään osaan naisista, koska eiväthän he muutoin voisi olla poikkeuksellisia."
He vetoavat riittävään osaan kohderyhmästään, mikä riittää tekemään heistä poikkeuksillisia. Kukaan ei ole YT kaikissa ryhmissä ja täten kollektiivista puhuminen on harhaanjohtavaa. Tätä kritisoin, en sitä että onko Seppo suosittu vai ei.
"Toivoisitko, että ystäväsi saisivat/ottaisivat edes sen puliukon?"
En tietenkään toivo. Toivon, että he olisivat onnellisia joko yksin tai yhdessä jonkun kanssa. Puliukon kanssa tuskin olisivat.
"Pitäisikö minunkin siis tyytyä pubiruusuun?"
Mikäli sinusta ystäväni on nirso kun ei tyydy puliukkoon niin kyllä.
"Jos puhutaan mielekkäästä seurasta, on ystäviesi varmasti silti helpompaa saada sellaista, kuin esimerkiksi minun. Ja ihan vain siksi että he ovat naisia."
Tätä me emme voi tietää. Sanoisin, että toinen noista naisista on kyllä niin estynyt tiettyjen henkilöhistoriaansa liittyvien tapahtumien takia että hänelle suhteen solmiminen tulee olemaan täysin mahdotonta. Häntä en niin hyvin tunne, mutta tiedän hänet.
Toinen taas on nainen, jonka tunnen hyvin ja hän kuuluu siihen kaveriporukkaani, jonka tunnen koulusta saakka. Hän ei vaan herätä mitään kiinnostusta miehissä. Siis ei mitään. Hän on kuin ilmaa, oikea harmaavarpunen. Kukaan ei noteeraa häntä mitenkään missään. Jo joskus koulussa hän vaan oli pojille ihan näkymätön. Ei kukaan hakenut häntä tanssimaan diskossa ja jos hän haki, tuli pakit. Hän ei päässyt vanhojen tansseille koska kukaan ei pyytänyt ja se nörttipoika jota hän pyysi meni toisen kanssa. Opiskeluaikoina kun käytiin bileissä, sama juttu. Ei kukaan koskaan hakenut häntä tanssimaan, ei pyytänyt elokuviin, ei edes lenkille. En usko, että kukaan mies on koskaan pitänyt häntä mitenkään eroottisesti kiinnostavana. Hän siis ei ole mitenkään erityisen ruma tai lihava (ehkä n. 5kg ylipainoa), en osaa selittää mikä hänestä tekee niin epäkiinnostavan. Hän on ujo, muttei niin ujo. Kyllähän hän on meidän ystäviensä kautta väkisinkin päässyt tekemisiin miesten kanssa ja miesten ystävien kanssa, vapaiden ja varattujen. Hän on käynyt baarissa yhtä paljon kun me muutkin jne. Ja silti hän on aina sinkku.
"Juuri tämän takia pidän tilastoja liian epämääräisinä, niissä pitäisi ottaa enemmän asioita huomioon."
Tilaston ei ole tarkoitus kertoa syytä sille miksi asia on jotenkin vaan kuvata, miten asia on. Syitäkin on tutkittu, toin niitä esiin edellisessä postissa.
Todennäköisin häviäjähän on tilastoissa iäkäs nainen.
"Alunperin ihmettelit, kuinka "viidennes" pojista voisi jäädä ilman kumppania."
TÄYSIN ilman kumppania. On täysin epärealistista olettaa, että 80% pojista on aivan koko 18-34v ikäkauden ajan parisuhteessa. Todennäköisesti kumppanit vaihtuvat. Tilastojen mukaan näin onkin. Vain alle 5% yli 25-vuotiaista ei ole kokenut yhdyntää, ja vain alle 10% jää vaille av(i)oliittokokemusta.
"Ja ihan ilman kärjistyksiäkin voi helposti tulla siihen tulokseen, ettei ole helppoa olla poika/mies. Moniko esimerkiksi noista sinkuiksi merkatuista naisista on oikeasti seuraa vailla - ja entäs millainen seura heille kelpaa?"
Tämä on oletus, harhaasi. Jos vain alle 10% miehistä ei koe av(i)oliittoa, yli 90% kokee. Eli melkolailla minkälainen seura tahansa kelpaa jollekin naiselle.
"Siispä YT-miehet pääsevät panemaan suurta osaa naisista, samalla kun me AT-miehet jäämme kokonaan yksin."
Miten niin? Onko 90% miehistä YT-miehiä? Sellaisia miehiä joilla on kymmeniä tai satoja seksikumppaneja on melko vähän. Joidenkin selvitysten mukaan n. 30% nuorista on kokenut yhden yön suhteen. Ei siis todellakaan ole niin, että 90% naisista antaisi välittömästi baaritiskillä YTM:lle, vaikka sellaisiakin naisia tietenkin on.
"Pointtini on, että minun - päästäkseni edes johonkin seuraan - pitäisi ilmeisesti ottaa pubiruusu, kuten sinäkin ehdottelit, mutta naisilla on enemmän valinnanvaraa. Kenenkään heistä ei tarvitse valita puliukkoa, eivätkä haluakaan. Puntit eivät siis ole tasan. "Ei voi tietää!", väität, mutta miten niin ei voi? Mikään ei todista päinvastaisesta."
Miten niin on? Sinä et ole perustellut mitenkään uskottavasti miten naisella olisi enemmän valinnanvaraa. Jollakin naisella voi olla, ystävälläni ei.
"Kuvailet mahdottomuutta. Jos tuollainen henkilö on olemassa, jotain tarinastasi puuttuu. Jos lihavuus ja vajaamielisyys ruksitaan pois listalta, niin mikähän voisi olla niin totaalinen turn-off, että lopputulos olisi tuo? Täysin epäsymmetriset kasvot? Vakava puhevamma? Pidän nirsoutta paljon todennäköisempänä syynä..."
En kuvaile. Jopa AT-miehet kiinnittävät oikeassa elämässä huomiota vain kauniisiin tai nätteihin tyttöihin. Mutta on olemassa naisia, jotka ovat vain näkymättömiä. Ystävässäni ei ole mitään ulkoista vikaa, ellei sellaista yleisharmautta sellaiseksi lasketa. Hän pukeutuu villapaitaan ja farkkuihin, on kalpea, ei meikkaa, ei värjää tukkaa. Kasvot eivät ole erityisen rumat, ihan symmetriset. Hänellä ei ole puhevammaa eikä älyllisiä vajaavuuksia, ystävänä hän on mukava ja empaattinen. Jopa hauska joskin vieraassa seurassa hieman pidättyvä.
Hän on tuskin ainoa kaltaisensa.
Naiset ovat kollektiivissa samanlaisia mitä tulee pariutumiseen.
Sitä ei voi lukea mistään kirjasta, päätellä tilastoista tai edes saada selville jutteluista naisten kanssa.
Sen näkee ja kokee kun elää tuolla oikeassa maailmassa. Ainoastaan e-pillereitä käyttävät naiset poikkeavat siitä säännöstä. Naisten kollektiivi kallistuu rocktähtiin ja BB-Asoon. Naiset haluavat kollektiivina sitä mitä eivät voi saada. Eli yleisesti komeaa alfaa. Kun he käsittävät etteivät saa pidettyä alfaa, niin he tajuavat antaa beetalle. Luonto hoitaa hommansa.
Suurin osa naisista on passiivisia prinsessoja. Suurin osa miehistä on levottomia sammakkoprinssejä. Kun tämä soppa keittyy tarpeeksi tapahtuu pariutumista. Naisille pariutuminen on helpompaa, koska he saavat valita.
Miestä kun ei voi raiskata.
Tämä on fakta. Esim. Miesten itsemurhat ja yksinäisyydestä johtuvat ongelmat ovat moninkertaisia verrattuna naisiin. Tämä on aika selvä todiste siitä, kuinka naisilla on helpompaa mitä tulee ihmissuhteisiin.
Sinä siis et osaa lukea?
Jos kaikki naiset haluavat BB-Ason tai rocktähden niin miksi muillakin miehillä on naisia?
Vastaukseksi ei kelpaa "no kun ne sitten tyytyvät, byää, byää" koska samaa tekevät miehetkin. Täydellistä ihmistä tai suhdetta ei ole olemassa.
"Tämä on fakta. Esim. Miesten itsemurhat ja yksinäisyydestä johtuvat ongelmat ovat moninkertaisia verrattuna naisiin. Tämä on aika selvä todiste siitä, kuinka naisilla on helpompaa mitä tulee ihmissuhteisiin."
Tämä on täyttä paskaa jos et kykene näyttämään toteen, että miesten itsarit johtuvat nimenomaan huonoista ihmissuhteista.
"Tai millainen "häviäjä"? Iäkäs nainenhan on todennäköisesti elänyt rennon elämän, johon on kuulunut useita suhteita ja kaikkea sellaista kivaa. AT-miehet niitä häviäjiä ovat."
Kaikista useiten yksin on - jos muistan oikein - yli 70v naiset. Ja tällaisen naisen puolisonlöytämistodennäköisyys on nolla syistä, joihin hän ei voi vaikuttaa.
"En tiedä mistä otit tällaiset tilastot, mutta jos oletetaan ne tosiksi, niin kuinka saatat väittää niiden olevan merkityksettömiä?"
Väestöliitolta. Yli 5-10% ihmisistä on muuten pois työelämästä. Kyseessä on melko merkityksetön porukka enemmistöön verrattuna, ei mitään sellaista "puolet miehistä" mitä täällä sinäkin väität.
"heidänlaisiansahan täytyisi olla reippaasti yli 10% naisista, jotta sinun logiikallasi olisi järkeä mainita sellaisten olemassaolo."
Kysyit tiedänkö naisneitsyitä. Olisiko pitänyt vastata että en, vaikka tiedän?
"Jokuhan ne naiset hoitelee, jotka jäävät ikäänkuin yli, kun ATM ei saa ketään. Jos efekti olisi samanlainen kuin hölmöläisen tilkkutäkissä, niin YT-miehiä (ja heille antautuvia naisia) olisi about saman verran kuin AT-miehiäkin."
Sinulla ei ole mitään todistusaineistoa siitä, että naisissa olisi vähemmän neitsyitä tai seksuaalisyrjäytyneitä kun miehissä. Tilastonkaan (huomio etenkin 34-50v ikäkohorttiin) näin EI ole, eli lähes jokaista vapaata miestä kohden on vapaa nainen.
"Jos verrokkina on ATM, jolla ei siis ole lainkaan valinnanvaraa, niin kyllä kellä tahansa silloin ON enemmän."
Ei ystävälläni näyttäisi olevan valinnanvaraa. Sinä et ole perustellut mitenkään sitä, MITEN hänellä olisi valinnanvaraa paitsi väittämällä että on koska hän on nainen. Loppu sitten meneekin lätinän piikkiin ennen kun näytät että kaikkien naisten on tosi helppo saada siedettävää seuraa. Sinäkin saat nimittäin sen pubiruusun tai 70v naisen.
""Jopa AT-miehet kiinnittävät oikeassa elämässä huomiota vain kauniisiin tai nätteihin tyttöihin."
Näitä yleistyksiähän piti muka vältellä, "heh heh""
Sinä pyysit minua spekuloimaan syytä kaverin sinkkuudelle, minä tein sen. Olisi hauska kuulla vaihtoehtoinen selitys asialle. Jos edes AT-mies ei koskaan katsele tai lähesty ystävääni niin voihan siitä vetää sellaisen johtopäätöksen että edes AT-miehet eivät häntä katsele tai lähesty.
"Jos kaikki naiset haluavat BB-Ason tai rocktähden niin miksi muillakin miehillä on naisia?
Vastaukseksi ei kelpaa "no kun ne sitten tyytyvät, byää, byää" koska samaa tekevät miehetkin. Täydellistä ihmistä tai suhdetta ei ole olemassa."
No siitä syystä, koska nuo miehet eivät voi jakaantua. Hekin ovat vain ihmisiä ja heilläkin on "rakastettunsa", eivät heistä kaikki edes harrasta promiskuteilua. Eikä heitä ole kuin n.20 % miehistä kun mukaan lasketaan saman tyypin erilaiset "alfat" eli urheilutähdet, korkean rahallisen aseman omaavat, sekä muuten karismaattiset ihmiset ynnä rikolliset. Yksinäisyys pakottaa sitten naisen valitsemaan huonomman miehen. Se on kova pala naiselle kun unelmahattarat menee velliksi. Lisäksi nainen yleensä tulee jätetyksi tällaisen YTM:n toimesta ja tavallinen KTM nainen saa olla yleensä vain YTM:n yksi yhden illan pano.
Sen jälkeen kun nainen tajuaa oikean tasonsa (jotkut eivät ikinä ja heistä tulee pubiruusuja, yleensä tämä tapahtuu naisilla reilusti yli 25 vuoden jälkeen n30 ikävuoden pinnassa) nainen haluaa epätoivoisesti jonkun suhteen ja hyväksyy KTM ja jopa ATM miehiä suhteisiin riippuen elämäntilanteesta. Eli siinä 30 korvilla miehille tulee uusi mahdollisuus saada akka jolloin kortit on tavallaan jaettu uudestaan. On YH-äippää, sydänmurheisia ja ties mitä epätoivoisia akkoja. Toisaalta AT-mies on saattanut sillä aikaa luoda hyvinkin uraa ja alkaa pääsemään vallan kahvaan. Monet yritysjohajat ovat muuten entisiä ATM miehiä jotka ovat epätoivoissaan menneet naimisiin jonkun KTM naisen kanssa kun eivät ole opiskeluiltaan ehtineet.
"Tämä on täyttä paskaa jos et kykene näyttämään toteen, että miesten itsarit johtuvat nimenomaan huonoista ihmissuhteista. "
Periaatteessa itsemurhista on dataa ihan hirveästi ja en ala niitä tänne pistämään.
Sen verran on kyllä vakuuttavaa faktaa takana, että eräs löydetty päätekijä itsemurhien taustalla on nimenomaan huonot ihmissuhteet eli kyseiselle henkilölle riittämätön sosiaalinen pääoma. Tästä on erityisesti evidenssiä kun vertailllaan suomalaisia ja suomenruotsalaisia miehiä. Pääsyy itsemurhiin näyttää olevan juuri huonot ihmissuhteet. Tutki itse asiaa, asiahan on joka tapauksessa päivänselvä.
Naisille ja suomenruotsalaisille homoille on helpompaa nämä ihmissuhteet. MOT.
No ihan ensinnäkään mä voin lohduttaa, että johonkin BB-Asoon en koskisi edes kirveellä ja rocktähdestäkin täytyy sanoa että vähän riippuu, osa rocktähdistä on ihan vitun hirveitä. Enkä ole poikkeus. Yksikään tuntemani nainen ei innostu 100% kaikista muusikoista. Ainoa tietämäni sellainen nainen on Nybergin Anne joka on fiktiohahmo.
Jos tuo suoltamasi pitäisi paikkansa, niin joku 80% miehistä olisi yli 25 ennen kun pääsisi suhteeseen tai harrastamaan seksiä. Tänne linkitetystä Väestöliiton tilastosta selviää, että tuonikäisistä miehistä kyselyhetkellä neljännes oli ilman vakituista parisuhdetta ja 75% parisuhteessa. Eli siis ihan vitusti oltiin parisuhteessa, vaikka 75% miehistä ei ole BB-Aso.
Aika monet ihmiset on kuule ihan tyytyväisiä suhteessaan vaikka se toinen ei ole ihan vitun hyvännäköinen multimiljonääri. Ihmiset kato eivät tosiaan ole kollektiivi, ja suhteessa painaa tosi moni muukin asia.
"Sen verran on kyllä vakuuttavaa faktaa takana, että eräs löydetty päätekijä itsemurhien taustalla on nimenomaan huonot ihmissuhteet eli kyseiselle henkilölle riittämätön sosiaalinen pääoma."
Eivät aina, mikä oli viestini pointti. Ja huonot ihmissuhteet käsittävät vähän laajemminkin asioita kun sen että onko YTM vai ei. Suomenruotsalaisilla on vähemmän itsareita, koska heidän kulttuurinsa on yhteisöllisempi.
Yleisesti ottaen itsemurhia edeltää prosessi, monet vastoinkäymiset, mielenterveysongelmat jne. Ei mikään ATM/YTM-problematiikka. Jos näin olisi, kukaan ei kuolisi vanhainkodissa kokemattomana.
"Jos tuo suoltamasi pitäisi paikkansa, niin joku 80% miehistä olisi yli 25 ennen kun pääsisi suhteeseen tai harrastamaan seksiä. Tänne linkitetystä Väestöliiton tilastosta selviää, että tuonikäisistä miehistä kyselyhetkellä neljännes oli ilman vakituista parisuhdetta ja 75% parisuhteessa. Eli siis ihan vitusti oltiin parisuhteessa, vaikka 75% miehistä ei ole BB-Aso"
Tänne linkitetystä väestöliiton tutkimuksesta selviää, että 80% miehistä kokee seksielämänsä epätyydyttäväksi alle 30 vuotiaana ja yli 30 vuotiaistakin vain noin 30% on tyytyväisiä siihen.
Lisäksi 25 vuotiaista miehistä ainoastaan 20 % on kokenut varmuudella yhdynnän.
"Aika monet ihmiset on kuule ihan tyytyväisiä suhteessaan vaikka se toinen ei ole ihan vitun hyvännäköinen multimiljonääri. Ihmiset kato eivät tosiaan ole kollektiivi, ja suhteessa painaa tosi moni muukin asia."
Ihmiset ovat kollektiivi, varsinkin naiset. Elämä on kovaa ja pakottaa ihmisiä ja varsinkin naisia muuttamaan suhtautumistaan omaan tasoonsa. Viimeistään siinä vaiheessa kun nainen rupsahtaa hän alkaa tajuamaan .
Hän kelpaa ikuisesti ainoastaan hautaan!
"Eivät aina, mikä oli viestini pointti. Ja huonot ihmissuhteet käsittävät vähän laajemminkin asioita kun sen että onko YTM vai ei. Suomenruotsalaisilla on vähemmän itsareita, koska heidän kulttuurinsa on yhteisöllisempi."
Miehillä itsemurha liittyy vahvasti seksuaaliseen frustraatioon ja sosiaaliseen syrjäytymiseen.
Tästä on evidenssiä. Monet miehet saattavat olla tyytymättömiä jopa parisuhteessaan mikä käy ilmi esim.perhesurmina.
Suomenruotsalaiset eivät ole yhteisöllisempiä, heillä on vaan enemmän kauniita naisia ja huoria jotka tajuavat antaa pillua miehille ja lisäksi heissä on prosentuaalisesti enemmän sosiaalisia homoja sekä naisia jotka ovat erittäin aktiivisia järjestäen tapaamiset ja bileet.
"Yleisesti ottaen itsemurhia edeltää prosessi, monet vastoinkäymiset, mielenterveysongelmat jne. Ei mikään ATM/YTM-problematiikka. Jos näin olisi, kukaan ei kuolisi vanhainkodissa kokemattomana. "
Täyttä paskaa.Mielenterveysongelmat johtuvat sosiaalisen pääoman vähyydestä. Lue vaikka M.T.Hyypän tutkimuksia. On vain fakta, että nainen kestää selibaatin paremmin kuin mies ja että naiselle on helpompaa päästä suhteeseen kuin mies. Ihminen menettää yksinäisyydessä vähitellen kyvyn rakastaa ja tehdä työtä. Tästä on evidenssiä. Joidenkin ihmisten psykopatologia suorastaan muuttuu huonojen ihmissuhteiden vuoksi. Esimerkkinä mainittakoon vaikka Adolf Hitler.
Maslowin hierarkian tarpeet säätelevät ihmisen mielenterveyttä. Seksi on siinä aika isossa roolissa.
Se, että joku peräkammarin Pekka tekee itsarin on varmaan ihmisistä (kollektiivi) suorastaan toivottavaa, mutta se, että joku missi tai malli tekee itsarin herättää ihmetystä. Taustalla on silti sama ongelma.
Sosiaalisen pääoman heikkous eli huonot ihmissuhteet.
"http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e5/Mazlow%27s_Hierarchy_of_Needs.svg"
"Ystävänpäivistä on lähinnä traumoja, yläasteella annettiin sellainen lappu kaulaan aamulla ja sitä oli pakko pitää, siihen sai kirjoittaa nimen joiden kanssa oli halannut ja olihan se hieno sosiaalisen arvostuksen mittari kun pari tyyppiä saivat lapun niin täyteen ettei tekstistä saanut selvä, mid-tierin tyypeillä siinä oli jotain kymmenen nimeä ja luusereilla nolla ja sitä saatanan lappua oli pakko pitää koko sen päivän niinä kaikkina kolmena vuotena."
Tästä tulee 34-vuotiaalla miehelläkin itku silmään lukiessa. Näin 2010-luvulla tällainen käytäntö saattaisi hyvinkin johtaa jopa eduskunnassa tehtyihin kyselyihin koskien koulun tarkoitusta ja koulussa nöyryyttämistä ja kiusaamista.
Pitäisikö myös joulu ja syntymäpäivät kieltää koulussa? Teoriassa lapset voivat vaihtaa ystäviensä kanssa kortteja ja lahjoja, ja siitä voi tulla jollekin paha mieli.
Itselle tuli mieleen, että tuleekohan tänne kommentti siitä, että veronmaksajille ja muutenkin kunnollisille kansalaisille pitäisi valtion hommata ne ystävänpäivähalikamut ja ensimmäiset seksikontaktit.
En muista, millaista se oli yläasteella. Varmaankin raadollista, kun olin ATM. Tai noh, ei minun aikanani ollut mitään niin räikeitä jakoja. Suositut olivat juu, mutta ketä se haittaa jos ne keskenään pyörivät käytävillä?
Itse olin nörtti, mutta niin taisi olla todella moni muukin. Ei koskaan ollut yksinäistä hetkeä. Ne "tavistytöt" oli mukavia kavereita. Toisaalta, muistikuvat on hatarat ja niiden aikojen jälkeen on tapahtunut paljon.
ATM on valinta, YTM onnenkantamoinen.
"Itselle tuli mieleen, että tuleekohan tänne kommentti siitä, että veronmaksajille ja muutenkin kunnollisille kansalaisille pitäisi valtion hommata ne ystävänpäivähalikamut ja ensimmäiset seksikontaktit."
Sekin vielä. :D Onhan täällä joskus tällaista ehdotettukin. Että toisten verovaroilla pitäisi hankkia yksinäisille kaverit, otetaan vaan valtio siihenkin väliin.
"En muista, millaista se oli yläasteella."
En minäkään muista puoliakaan yläasteen puhumattakaan ala-asteen "tapahtumista".
"Varmaankin raadollista, kun olin ATM. Tai noh, ei minun aikanani ollut mitään niin räikeitä jakoja."
Kyllä varmaan jaot on olleet aina eivätkä ole niin paljon raadollistuneet, mutta jos ei ole selvästi koulukiusattu jonkun tai useamman toimesta niin kai sitä useimmat löytävät sen klikkinsä eikä muiden olemassaolo haittaa.
Ei kai...hmm...se ehdotus ei toivottavasti pääse pitkälle. Sitten sitä vasta oltaisiinkin pulassa, kun kaikille olisi nainen/mies ja alkaisi vaihtoviikot. Saataisiin jokaiseen toosaan sopivat varusteet, kukaan ei olisi yksin ja jokainen vähän niin kuin kustantaisi jokaisen heilan. Ohhoh!
Sen verran muistan, että ala-asteella pompittiin ojissa ja tehtiin "poikien juttuja" (luonnollisesti), eikä silloin tajuttu mistään mitään.
Yläasteella ainakin piti jo näytellä että tajusi asioista jotain. Tytöt tulivat tutuimmiksi, suurin osa kuitenkin samalta ala-asteelta joten geeniallas ei paljoa läiskynyt. Ja sitäpaitsi...tytöistähän sai tyttöpöpöjä, yäk! Mielummin koodasin vaikka nettisivuja tai urheilin (kömpelösti).
Herätys tuli vasta ennen armeijaa. Silloin ne tytöt vasta(?) alkoivat kiinnostamaan. Ei sitä osaa ajatella kuinka reppana onkaan sitä ennen ollut, kun jotain uutta ja kivaa tajusi.
Menihän siinä sitten aikaa, kun edes mitään suhteenpoikasta sai kehitettyä. Sittemmin on tuo persoona kasvanut jonnin verran, että taitaa olla nykyään hieman vaikeampaa naismarkkinoilla kun on hieman "erikoinen" (mutta ei tietenkään pahalla tavalla, hih).
ATM on edelleenkin valinta.
Itse huomasin jo neljännellä luokalla, että tyttöjen peppuja on oikein kiva katsella.
Voit kuule uskoa, muutaman kerran oon miettinyt, että oonko mä myöhäiskypsä aikuinen vai onko niin monet muut miehet vaan aivan jumalattoman varhaiskypsiä.
Äsh, ehkä se oli ihan kivaa, että oli lapsellinen lapsuus. Seksi ehti kyllä ihan hyvin mukaan, eikä tarvinnut kokea pakkeja. Kaikenkaikkiaan ihan ookoo tulos.
Kyllä, jo sekin missä vaiheessa vastakkainen sukupuoli alkaa edes oikeasti kiinnostaa riippuu yksilöstä. Murrosikä tai siis sen fyysinen puoli alkaa pojilla keskimäärin vasta seiskan ja kasin välillä, ja kestää jopa 5 vuotta. On täysin naurettavaa odottaa, että kaikki yhdeksäsluokkalaiset pojat olisivat fyysisesti aikuisia miehiä tai edes tytöistä kiinnostuneita. Suomessa 50% tytöistä on menettänyt neitsyytensä viimeistään 17 ikävuotensa aikana ja 50% pojista vuotta myöhemmin. Tämä luku ei ole juurikaan muuttunut, vaikka nykynuorten seksuaalikäyttäytymisestä etenkin netissä kaikkia huhuja kulkeekin. Enemmistö nuorista ei siis todellakaan kokenut yhdyntää tai mitään sinne päinkään yläasteella.
Sillä, mitä on tehnyt seksuaalisesti teininä ei siis juurikaan ole pitkän tähtäimen merkitystä.
Vaikka olisi ollut millainen ATM-nörtti yläasteella, on vielä mahdollista kasvaa tavalliseksi mieheksi ellei saa jotain ihme fiksaatiota kouluaikoihinsa.
Joo, hyviä juttuja on taas kasvatuksen ammattilaiset kouluihin keksineet. Ikäänkuin ne jyvät eivät muuten akanoista erottuisi. Saatana aikuisia ihmisiä....
Meillä oli koulussa aikoinaan frendit-kerho. Frendien tehtävänä oli ottaa kaikki mukaan ja ehkäistä koulukiusaamista. Oikeasti nämä "frendit" koostuivat aktiivisimmista koulukiusaajista ja heikompien dissaajista. Luultavasti he menivät kerhoon siksi, että sillä oli niin hiaska nimi (90-luvulla toi oli yläastelaisten keskuudessa hienoa). Ja saihan tosta varmaan hienon maininnan myös ekaan työhakemukseensa, kun haki kunnalle kesätöihin kuukaudeksi.
Sinänsä ystävänpäivä on kiva juttu. Itsekin muistin kolmea ystävääni :-)
Muistin siis TÄNÄÄN kolmea ystävääni. En millään kykene muistamaan, kuinka montaa muistin 90-luvulla. Olen ihan tarkoituksellisesti yrittänyt unohtaa nuo yläasteajat, eivät nimittäin olleet mitään meikäläisen kulta-aikoja.
No eipä ollut ihan loppuun asti mietitty tämä lapunkantohomma. Sinänsä kiva, että auttoi taas muistamaan kuinka tärkeää on päästä johonkin hyvään kouluun. Omat yläasteajat oli kamalia, mutta nekin lähinnä murrosiästä ja mun joukkoonkuulumattomuudestani johtuen. Kiusaamiseen puututtiin aina eikä aiheen ystävänpäiväkeksintöjäkään ollut. Hiljaisempia ja kaikille mukavia tyyppejä jopa kannustettiin symppis-stipendein.