Washington

6270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikä taustankaan mukaan vaikuta että olisivat auratulla alueella.

Sivumennen täällä Australiassa satoi melkein puolimetriä vettä viikonlopun aikana. Brisbanesta etelään oli paikkoja jossa satoi 420mm.. Brisbanessa satoi vain 120mm.

Äänestä

Uutiskuvat monesti vanhoja, ne napataan kuva-arkistoista. Hyvä jos ovat USA:sta, sekin olisi jo edistystä.

Äänestä
  • Vai mittavatko sataneen lumen. Se on eri asia kuin lumen syvyys. Ja räntälumi painuu.

    Äänestä

  • painuu paljon kirjoitti:

    Vai mittavatko sataneen lumen. Se on eri asia kuin lumen syvyys. Ja räntälumi painuu.

    Pohj. Amerikan lumiennätys on tilastojen mukaan reilut 11metriä. Mittaustulos on tehty viime vuosidadan puolella. Nämäkin lumet alueella, josta lumet sulivat keväällä.

    Äänestä

  • lehtileike kirjoitti:

    Pohj. Amerikan lumiennätys on tilastojen mukaan reilut 11metriä. Mittaustulos on tehty viime vuosidadan puolella. Nämäkin lumet alueella, josta lumet sulivat keväällä.

    Isotkin lumihanget sulavat nopeasti kun kelit oikein lämpenevät. Ehtisivät aivan hyvin sulaa tuollaiset lumimäärät jopa Suomen kesänkin aikana, siis noi 11 metriset lumihanget. Kyllähän siinä aika kauan menisi, ennen kuin tuollaiset lumimäärät olisivat täysin pois sulaneet, mutta itse ainakin veikkaisin, että ehtisivät kesän aikana sulaa Suomenkin olosuhteissa.

    Äänestä

joka on aurattu "puhtaaksi". Aidan takana näkyy reilusti päälle puolimetrisiä nietoksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1,4 m lunta? kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/02/lumiennatys_rikkoutui_washingtonissa_1435596.html?origin=rss

Valokuvissa näyttäisi kuitenkin olevan vain nilkkoihin asti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu