Onko mies tyytyväinen

kuten tiedätkin. Toiset katoavat kuvioista kokonaan eron jälkeen, toiset taistelevat lapsista vuosia, toiset sopeutuvat siihen, mihin milloinkin sopeuduttava on.

Miehelle, joka tahtoo olla lapsilleen läsnäoleva vanhempi, se on suuri kasvun paikka, että pystyy elämään suhteellisen tyytyväisenä etäisänä. Useimmiten tämä on silti edelleen vallitseva käytäntö ja käsittääkseni valtaosa miehistä kykenee sopeutumaan tilanteeseen ja löytämään positiivisia tapoja jatkaa vanhemmuutta. Mutta ei miehet siihen varmaankaan kirjaimellisesti tyytyväisiä ole.

Muita tapoja joita tiedän käytetyn:
- Äidistä tehdään etävanhempi
- Lapset asuvat vuoroviikoin kummankin vanhemman luona
- Vanhemmat asuvat vuoroviikoin lasten luona. Tällöin siis on yksi kiinteä koti jossa lapset elävät koko ajan. ja vanhemmilla on omat asuntonsa, joissa viettävät sinkkuviikkonsa.

Kreskimäärin huonoimmin toimiva vaihtoehto taitaa olla tuo, jossa lapset reissaavat kahden kodin väliä.
Erotilanteissa asumisratkaisut täytyy kuitenkin ratkaista sen mukaan, mikä on parasta lapsille ja aikuisten on sovitettava tyytyväisyytensä siihen.

jotka eivät piittaa eron jälkeen lapsistaan yhtään mitään.

En ole tyytyväinen oikein mihinkään ratkaisuun..

Ehkäpä pienten kanssa lähelle fifty-sixty suhdetta oleva ratkaisu olisi paras.

Isommat lapset voisivat sitten varmaan olla vaikka arkiviikot toisen luona ja paljon viikonloppuja ja lomia toisen luona.

Meitä on kyllä moneen junaan, mutta nämä näkisin lasten kannalta vähiten huonoiksi ratkaisuiksi omassa tilanteessa.

Jaa että onko muita käytäntöjä?

Kai nyt jokaiset vanhemmat voivat itse sopia haluamansa ajat.. Vaikka vuoropäivin, vuoroviikoin tai pari viikkoa kerrallaan... Ei missään laissa sentään ole määrätty, että etävanhemman on PAKKO just joka toinen viikonloppu ottaa lapsensa.

ettei tällähetkellä muuta vaihtoehtoa, koska mies tietää että äiti kasvattaa paremmin lapsensa. Paras vaihtoehto niin että äiti kasvattaa lapsensa ilman elareita. Isä elää omaa elämää ja ottaa yhteyttä jos haluaa nähdä lapsiansa muulloinkin kun on sovittu. Lasten kasvattaminen on täyttä työtä ja vaatii hermoja ja varsinkin kykyä rakastaa lastaan pyyteettömästi. Ilman pakkoa. Aitoa rakkautta niinkuin äiti lapsiaan rakastaa. Ainakin tämä äiti. Myös lapset ovat ansainneet elämäänsä ihmisen joka heitä rakastaa kuin omiaan.

lähipiiristäni. Yksi ystävä on tyytyväinen ko. järjestelyyn, päälle tulee hiukan extra-aikaa jouluna, kesälomilla yms. Ja toinen ei ollut tyytyväinen, koittivat siirtyä käytäntöön jossa lapset on isillä pidennetyn viikon (pe-pe la-su) plus yhden viikonlopun kuukaudessa. En tiedä siirtyivätkö tuohon tai miten kokeilu meni. Yksi ex-pariskunta kokeili vuoroviikkosysteemiä, mutta lapset (2) alkoivat stressaantua kahdesta kodista. En tiedä kuinka asia on nykyisin järjestetty.

tyytyväinen.

Tärkeintä on lasten hyvinvointi, kodin rauha ja tunnelma. Jos vanhempien välit ovat eron jälkeen riittävän hyvät, voidaan järjestelyistä keskustella. Eron jälkeen ei lasta pitäisi enää ahdistaa riitelyllä, missä lapsen kuuluu olla.

Itse jäin eron jälkeen kahden teini-ikäisen tyttäreni kanssa kolmestaan ja kiinnitin kaiken huomioni tytärten hyvinvointiin ja rauhallisen kodin ilmapiirin luomiseen. Isä hävisi kuvioista kokonaan, omasta halustaan. Järjesti asiansa vielä niin, ettei tarvinnut lapsistaan maksaa tai huoltaa. Nyt ovat tyttäret jo aikuisia ja olen onnellinen päätöksestämme olla kolmestaan, kunnes tytöt lähtivät opiskelemaan. Isän vanhempiin tytöt pitävät yhteyttä ja minullakin on ex-appivanhempiin hyvät välit, omalla pojalla ei taas mitään yhteyttä vanhempiinsa.

Tällainen oli miehen valinta: halusi naimisiin ja lapsia ja sitten jotain ihan muuta.

On ainakin minun mielestäni kohtuullinen ratkaisu. Itse pyrin näkemään lapsia useamminkin kuin joka toinen viikonloppu, ja käynkin viemässä muksuja ulos leikkimään tai kyläilemässä exän luona jos se sopii useamminkin, ja yleensä sopiikin.

Toivoisin että voisi elää sellaista elämää jossa lapset olisivat enemmän läsnä. Tälläinen nyt olisi mahdollista jos olisi itsellä jonkinlainen stabiili tilanne elämässä ja jaksamista, joten joka toinen viikonloppu tapaamisia muina aikoina on tavallaan maksimi jonka elämäni pystyy kantamaan tällä hetkellä. Toivoisin parempaa, että tilanne olisi sellainen että se voisi olla puolet ja puolet ja systeemi toimisi. Mutta tällä hetkellä se olisi minulle liian raskasta ja olosuhteellisesti ja taloudellisestikin huono valinta niin itseni kuin lasten parhaan kannalta. Nyt parasta tarjontaa on se että hoidan sivuroolini hyvin ja koitan keriä olosuhteita paremmaksi pystyäkseni yleensäkin parempaan.

Q