MTV3 on esittänyt mielenkiintoista Mustaa kultaa -sarjaa, jossa kolme porausryhmää etsii öljyä Teksasissa. Sarja keskittyy pikemminkin työmiesten välisiin suhteisiin ja poraustyöhön kuin öljynetsinnän teoriaan.
Sarjassa on nyt porattu kolmentuhannen metrin tavoitesyvyyteen pari reikää, joista ainakin yhdestä on löydetty öljyesiintymä. Sarja herättää mielessä kysymyksiä, joihin se ei kuitenkaan vastaa.
Tiede selittää, että öljy olisi muodostunut pitkän ajan kuluessa kauan sitten maan pinnalla eläneiden eläinten jäännöksistä, vaikkakin tuo teoria on joskus kiistetty.
Jos teoria pitääkin paikkansa, miten ihmeessä öljyn ”raaka-aine” on voinut päätyä niin syvään maan sisään monien paksujen ja kovien maakerrosten läpi? Öljy on vettä kevyempää, joten jos samassa tilassa on sekä vettä että öljyä, vesi painuu painavampana pohjalle ja öljy nousee kevyempänä pinnalle.
Porauksessa käytettävät yhdeksän metrin pituiset putket ovat aika ”taipuisia”, koska pystyyn nostettuina niiden oma paino riittää taivuttamaan niitä. Kolmen kilometrin syvyisessä reiässä niitä on peräkkäin noin 330 kappaletta, ja tuollainen pitkä porausakseli on erittäin taipuisa. Miten porattava reikä saadaan menemään kohtisuoraan kohti maan keskipistettä? Porauksen onnistumisen edellytys lieneekin se, että reiässä ei juurikaan ole heittoa eli jos reiän pohjalle voisi nähdä maan pinnalta, sen myös näkisi ainakin osittain.
Porausreikään pumpataan jotakin ”lietettä”, joka jäähdyttää ja voitelee porausterää. Miten porauksessa syntyvä hienojakoinen maa-aines saadaan nousemaan pois porausreiästä? Jos terän läpimitta on 25cm, kolmen kilometrin syvyisestä reiästä poistuu noin 590 kuutiometriä maa-ainesta.
Kuluneen terän vaihtamiseksi koko akseli täytyy nostaa pois porausreiästä ja purkaa. Kerran akseli nostettiin ylös lähellä tavoitesyvyyttä eli akselin pituus oli lähes kolmetuhatta metriä ja sen paino oli kymmeniä tonneja. Akselia purettaessa sitä nostetaan aina yhden jatkopalan verran (9 m). Mitä jos läheltä tavoitesyvyyttä muutaman jatkopalan verran nostettu akseli pääsisi putoamaan porausreikään? Silloinhan akselin yläosa painuisi puretun määrän verran poraustason alapuolelle mutta kuitenkin selvästi maan pinnan alapuolelle. Olisiko tuolloin mitään keinoa saada akselia pelastettua reiästä? Tuo uhka lieneekin tiedossa, ja sen tapahtumisen estäminen on sitten varmastikin ykkösprioriteetti.

Vastaukset 23
Vanhimmat
Öljy on nykytiedon mukaan syntynyt merenpohjaan kerrostuneista pieneliöiden (mm planktoni) laskeumasta.
Merenpohjassa ei ole happea joka olisi hajottanut eliöt. Kerrostumat ovat olleet valtavan paksuja.
Mannerlaatat kun ovat liikkuneet toistensa päälle, ovat kerrostumat joutuneet valtavaan puristukseen, jossa hiilivety on muodostunut. Ei se öljy voi nousta sieltä ylös koska paine on niin suuri.
Porareikä ohjaa poraa kuin ohjainholkki.
Porataan myös vaijerilla joka tekee mutkan puolessavälissä (90astetta) 8 kilometrin reikään.
poran putkiakseli on,76,?mm.jos tohelo puottaa sen sinne reikään,ei muuta kun kaiva monttua niin syväksi että saa hännän näkyviin,ja kiskoa ylös loppu,heh,heh.helponpi työntää uutta putki vartta reikään,ja pyörittää,kohta kartiokierre tavottaa edellisen ,liittyy,ja työ voi jatkua.
Eikö tämä ole enempikin Geologiaa, jolla on ihan oma palsta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Oil_well
Öljyn löytymiseksi tarvitaan esiintymän päälle savikerros (caprock) mikä estää öljyn nousun maan pinnalle. Suurin osa näista Texasin öljyesiintymista ovat Permi kaudelta jolloin alue oli veden alla.
Reikä saadaan menemään suoraan käyttämällä ns. Drill Collars ja Stabilizerd. Nama ovat lähempänä poran terän kokoa ja estävät terän vaeltelun. Terää voidaan myös ohjata käyttämällä turbiinia vähän terän yläpuolella. Tallöin koko porausputhi ei pyöri, vain terä pyörii.
"Liete" (Drilling Mud) on tarkoin suunniteltua mutaa ja se tosiaan jäähdyttää ja voitelee teran. Sitä pumpataan kovalla paineella poraus putken läpi ja se tuo maa-aineksen (Cuttings) takaisin maan pinnalle.
Putki tuodaan itse asiassa n. 18 metrin mittaisissa kolmen kappaleen osissa (Stand). Yksi 9m kappaletta kutsutaan Jointiksi. Jos poraus putki katkeaa tai vahingossa putoaa se voidaan kalastaa takaising käyttämällä putken yli menevaa kalastus valinettä (Fishing Overshot) tai sisään menevää keihästa (Fishing Spear) joka ottaa otteen poraus putkesta.
Mikähän mahtaisi olla suurin syvyys, mistä öljyä voisi vielä löytyä? Sarjassa kerrottiin, että öljyesiintymät sijaitsevat eräänlaisissa taskuissa, jotka eivät ole kovinkaan korkeita suhteessa niiden etäisyyteen maan pinnasta. Jotta esiintymä löydettäisiin, porausreiän pään pitää varmastikin osua siihen tarkalleen.
Koska porausakselin oma massa ja akselin mahdollinen kitka porausreikään, jos reikä ei ole ihan viivasuora (mitä se tuskin voikaan olla), vievät osan akselin pyöritysmoottorin tehosta, lieneekin olemassa jokin maksimi porausakselin pituudelle, jota ei voida ylittää. Tuolloin akselin pyörimistä vastustavat voimat kasvavat poraustornin tasolla niin suuriksi, että akselin ei kestä sitä enää, vaan se pyrkii kiertymään.
Voisiko olla mahdollista, että öljyesiintymiä olisi vielä syvemmässä, mutta sinne ”ei päästä”?
Kolme kilometriä onttoa putkea on aika ”letkeä” kokonaisuus. Mikähän mahtaa olla akselin kiertymä eli paljonko se kiertyy aksiaalisessa suunnassa tuossa syvyydessä normaalissa poraustilanteessa? Pyörimistä vastustavia voimia ovat terän kitka, akselin massa ja akselin kitka (se hankaa joissakin kohdissa porausreikään ja on lietteen ja porausaineksen ympäröimä). Voisi arvioida, että kiertymä olisi useita asteita (tai jopa kymmeniä) sataa metriä kohden, jolloin kolmentuhannen metrin pituisen akselin kiertymä olisi silloin vähintäänkin kymmeniä asteita mutta mahdollisesti jopa useamman kierroksen.
Tuntuu olevan ihan turhanpäiväinen sarja. Tyypillistä Subin ja Jimin jenkkihumpuukia, missä kaiken aikaa toistetaan kaikenaikaa samaa nauhoitusta uudelleen ja uudelleen. Olen lopettanut ko kanavien seuraamisen kokonaan järjenpuutteen vuoksi, koska siellä ei ole tapahtunut mitään sen ekamainoksensa jälkeen.
Minulla myös järjenpuutetta samasta syystä!
Öljy on viimevuostuhannen juttu, meillähän on nyt Uraania =D
Tosin vastustan sitä vieläkin koska loppujätteille ei ole vieläkään keksitty mitään failsafe sijoitusta...
Uraania on ja huippuhalpaa energiaa. Kiva on ollut hassata Olkiluotoon x miljardia euroa. Päästään kohta Ennätysten kirjaan.
Joo että mitenkä mahtaa Framatomen taseessa näkyä Olkiluoto-3 rakennustyömaa.
Rahaa on palanut ja palaa vielä tovin ennenkuin alkaa laitos olla käyntikunnossa.
Uraani ei ole edes tämän vuosisadan juttu, koska sitä riittää nykyisellä kulutuksella vain muutamaksi kymmeneksi vuodeksi. Öljyä on sitä vastoin maaperässä vielä suunnaton määrä, mutta ongelma on sen löytäminen ja pumppaaminen maan pinnalle.
Niin tai näin, mutta maailmaa tulee uhkaamaan ennennäkemätön energiakriisi, joka alkaa viimeistään kuluvan vuosikymmenen puolivälissä. Ydinfuusiokaan ei tule tarjoamaan pelastusta, koska sen hallinta on käytännössä mahdotonta.
Väitteistäsi ei pidä paikkaansa...
Joten lohduttomalle näyttää tietotasosi, suunnilleen Arton- tasoa.
Tuota öljyväittämää, en uskalla väittää perättömäksi.
"Uraani ei ole edes tämän vuosisadan juttu, koska sitä riittää nykyisellä kulutuksella vain muutamaksi kymmeneksi vuodeksi."
Tätähän ydinvoiman vastustajat hokevat. Kyse on kuitenkin vain löydetyista ja tällä hetkellä hyödynnettävistä varoista, siis jo olemassa olevien kaivosten varannoista. Uraania on vaikka millä mitalla mm. Suomen maaperässä, eikä se ole mukana näissä laskuissa. Meriveden uraani riittää ns. maailman tappiin saakka. Hinta on ehkä 10-kertainen nykyiseen verrattuna, mutta mitä sitten? Ydinenergian kuluista n. 10% tulee polttoaineesta, eli jos sen hinta nousee 10-kertaiseksi, nousee energian hinta kaksinkertaiseksi. Tuntuu paljolta, mutta öljyenergian hinta on noussut paljon enemmän viime vuosikymmeninä, ja käyttö sen kun lisääntyy koko ajan.
Meriveden uraanipitoisuus on hyvin pieni, ja siksi sen ”erottelu” ja rikastaminen on erittäin kallista puuhaa, jolle ei tällä hetkellä ole olemassa teknologiaa, jolla merivedestä saataisiin riittävästi uraania. Tokihan sitä voidaan erottaa näytöksenomaisesti laboratoriossa joitakin milligrammoja, mutta siinäpä se.
Terrorismiuhkien ym. syiden vuoksi ydinvoima ei ole kovinkaan houkutteva vaihtoehto tulevaisuudessa. Mitä enemmän voimaloita on, sitä enemmän Osamalla ja kumppaneilla on maalitauluja.
Öljy on käytännössä lähes ”ilmaista”. Ainoat kulut syntyvät pumppaamisesta, kuljetuksesta ja arabiemiraattien voitelusta. Jos barrelin hinta on öljypörssissä esim. 75 dollaria, sillä ei ole mitään tekemistä todellisten tuotantokustannusten kanssa, vaan se on vain keinottelua.
Öljyä pumpataan hieman alle kysynnän ja hinta saadaan nousemaan. Niinhän se menee.
Sitten kun maailma ”saadaan” riippuvaiseksi uraanipolttoaineesta, alkaa samanlainen vedättäminen.
Oljyä ei ole suunnatonta määrää. Kulutus ja tuotanto eivät oikein kohdanneet viimeisen laman kynnyksellä, vaikka kaikki kapasiteetti oli käytössä. Tällä haavaa ei ole enää mahdollista lisätä tuotantoa nopeasti.
Oljyä esiintyy vain tietyillä alueiilla, ja muualta sitä ei edes kannata etsiä, koska työ olisi turhaa. Joten löytymättömät öljyvarat ovat sangen pieniä. Hiilta ja maakaasua on paljon maaperässä, ihan tunnettuina varoina.
onko kuun sisällä mitään hyödyllistä?
mutta hyödyntäminen huomattavasti kalliimpaa, kuin maapallon mineraaleissa.
öljyä ei kuusta löydy, hiili on alkuaine siinä kuin muutkin, joten sitä voi hieman kuusta löytyä.
Öljyä on vielä hyvin paljon löytämättä. Ongelma on vain sen löytäminen, koska esiintymät ovat suhteellisen pieniä. Etsiminen onkin siksi eräänlaista hakuammuntaa, ja ehkäpä sitä voisi verrata pilkkimiseen: kymmenen metrin päähän kairattu uusi reikä antaakin saalista.
Jokin aika sitten havaittiin öljyesiintymä Falkland-saarten pohjoispuolella.
Kanadalla on suunnattomat öljyvarat, mutta niitä ei ole (vielä) juurikaan hyödynnetty.
"rikastaminen on erittäin kallista puuhaa, jolle ei tällä hetkellä ole olemassa teknologiaa"
Juurihan perustelin, ettei hinnalla ole kovin suurta merkitystä jos uraania tarvitaan. Tällä hetkellä ei ole teknologiaa koska ei ole tarvetta. Maaperässäkin uraania on yllin kyllin nykytarpeeseen, ja aika paljon suurempaankin.
"Jos barrelin hinta on öljypörssissä esim. 75 dollaria"
...niin se on se hinta jonka ko. energian käyttäjä maksaa. Ei tuotantokustannuksilla ole merkitystä käyttäjälle. Korkeintaa v*****aa kun arabit kylpevät rahassa.
"Öljy on käytännössä lähes ”ilmaista”
Niin on lähi-idässä. Pohjanmerellä tai Alaskassa ei ole, mutta sielläkin tuotanto kannattaa nykyhinnoilla. Ei kannattanut ennen 70-lukua. Kävi juuri niin kuin ennustan käyvän uraanin kohdalla: sitä löytyy kun hinta on kohdallaan. Teknologia ei ole este. Muistutan vielä että uraanin hinnalla on paljon pienempi merkitys sillä tuotetun energian hintaan kuin öljyn.
mitä tarvittais tämän "hyötöreaktorin" käytössä.ja että kyseinen aine olisi kuun,auringollemme alltiilla puolella,pintakerroksessa,ja riittäisi kattamaan maapallon energia tarpeen sadoiksi vuosiksi.Näin muistan jostain lukeneeni. oikaiskoon joku asiasta tietävänpi .
Kaleva kertoi tänään, minkälaisia ikäviä vaikutuksia suunnitellulla uraanioksidin tuotannon aloittamisella Sotkamon Talvivaarassa on jo nyt ollut Kainuussa.
http://www.kaleva.fi/uutiset/yrittaja-uraani-karkotti-tattituristit/841764
Talvivaaran kaivoksesta on matkaa noin 115 km Puolangan keskustaan. Kalevan mukaan lupahakemuksen tultua julki matkailuyrittäjän ulkomaalainen yhteistyökumppani perui kaiken yhteistyön.
Se siitä uraanin ”loistavasta” tulevaisuudesta. Uraanilla ja ionisoivalla säteilyllä on paha kaiku kaikkialla.