Välillä tuntuu että olen liian itsekäs parisuhteessa. Tykkään kyllä tehdä toisen hyväksi kaikenlaista ja olla uskollinen ym. mutta sitten on hirveän vaikea "joustaa" jossain asioissa. Haluaisin aina olla "oikeassa". Kaikki riidatkin haluaisin itse voittaa. Haluan tehdä liikaa niinkuin minä sanon, haluan. Jos en pysty enää puolustamaan itseäni riidoissa, en halua enää keskustella siitä ollenkaan. Ärsyttää se kun hän ei aina oikein ymmärrä minua. Onko tämä liiallistä itsekkyyttä ja miten pääsisin siitä eroon? Vai olenko väärän ihmisen kanssa? - jonka kanssa tulee asioista aika paljon kärhämää ja yhteisymmärrykseen on vaikea päästä. MOlemmilla kuitenkin halu olla toisten kanssa, mutta joskus tuntuu että onko minut luotu yksin kun menetän hermoni toiseen, koska tunnen niin syvästi ja se hermojen menttäminen saa mut ajattelemaan oikeasti että en kestä enää!
Jos itse kaipaan omaa rauhaan, niin hän ymmärtää, mutta jos hän haluaa omaa rauhaa, otan sen heti itseeni? Miksi näin käy? Miksen osaa ymmärtää toista?
Jos itse kaipaan omaa rauhaan, niin hän ymmärtää, mutta jos hän haluaa omaa rauhaa, otan sen heti itseeni? Miksi näin käy? Miksen osaa ymmärtää toista?
Vastaukset 8
Vanhimmat
olet idiootti narsisti.
Jos kokeilisitte toistenne kanssa puhumista riitelyn sijasta. Eli rauhallisesti ja ketään syyllistämäätä kerrotte toisillenne omat ajatuksenne aiheesta. Jos tunteet kuumenee missään vaiheessa ja alkaa näkyä äänen sävyssä/voimakkuudessa niin ottakaa breikki. Huutaa ei saa! Kun ootte molemmat selvittänyt omat ajatuksenne, mietiskelkää asioita ihan omassa rauhassa ja sitten keskustelkaa asiasta uudestaan. Empatia taito ja toisen ajatusten avoin kuunteleminen on taitoja, joiden saavuttaminen vaatii runsaasti työtä, eikä topsiaankaan oile helppoa. Ja muista että parisuhteessakaan teidän ei tarvitse olla yhtä mieltä kaikesta, mutta teidän täytyy molempien hyväksyä että toisella on oikeus omiin mielipiteisiin. Jos mahdollista voitte aiuheesta keskustella ihan yleisellä tasolla, jos tuntuu että aina menee riidaksi niin sitten jättäkää aihe suosiolla rauhaan. Ainoiastaan yhteisasumiseenne ja parisuhteeseenne liittyvissä asioissa teidän TÄYTYY päästä jonkinlaiuseen kompromissiin.
narsistinen ihminen pohtii tuollaisia asioita sen kummemmin, joten ole sinä kotipsykologi hiljaa äläkä puhu asioista mistä et mitään ymmärrä.
asttewgew
17.2.2010 12:54
olet idiootti narsisti.
----------------------------------------------------------------------------------------
Onko tuo sinusta asiantunteva vastaus aloittajan kysymykseen :
MIten päästä eroon omasta itsekkyydestä?
----------------------------------------------------------------------------------------
En mä voi kuin hämmästellä "ihmisten" pahansuopaisia vastausksia.
Luulenpa että tuollaiset vastaajat on vaan homoja, jotka täällä kiertelee haukkumassa kaikkia.
Homoille on oma gay-palsta menkää sinne täydellisyyksiänne pullistelee!!!!
ja sulla taas taitaa olla ongelmia seksuaalisen identiteettisi kanssa
taidat olla homoseksuaali, muttet vain tahdo myöntää sitä, edes itsellesi?
Minäkin elin suhteessa jossavaimon mielestä "ajattelin väärin" asioista. Onneks,näin jälkeenpäin ajatellen erottiin. Ei ollu hauskaa kun toinen oli aina "niskassa".
Olet epäkypsä ja tosiaankin liian itsekäs! Ei tuo miestä vaihtamalla muutu!!! Peilin edessä on ratkaisu ongelmaan ja itsekkyyteen...
Mulla on ihan sama ongelma! Oon tosi ihastunut, mutta samalla pidän poikaystävääni mua älyllisesti yksinkertaisempana. Sitten haluan todistaa paremmuuteni omasta pikkumaisuudestani johtuen, en luota häneen mitenkään 100% asioissa.
Haluaisin katsoa häntä ylöspäin! Tämähän on perinne että mies on pomo.
Mutta musta tuntuu että mun on oltava pomo, koska oon "pomompi".
Mä ihmettelen kuinka paljon keksin negatiivisia asioita hänestä, joita en edes kehtaa ääneen sanoa! Koko päivän olen ärsyyntynyt kaikesta mitä hän sanoo, enkä edes uskalla katsoa häntä silmiin. Inhoan itseäni, koska kaikki ajatukseni tavalla tai toisella kietoutuvat hänen ympärilleen. Koen ihan hirveästi syyllisyyttä siitä mitä nytkin kirjoitan, koska hän on mulle hyvin pitkälle unelmien mies. Silti mua ällöttää hänen lammasmainen aneleva katseensa, joka yrittää ymmärtää mun mielen jokaista oikkua. Perverssiä! käännän katseeni poispäin, inhosta väristen. Kuitenkin haluan rakastaa häntä. Hän on mun miesjumala.
Hänen riippuvaisuutensa musta saa kuitenkin miespointsit putoamaan rankasti.
Tämähän on ihan kauhea tilanne, että nainen ei luota mieheensä.
Mieheni puhuu ettei halua olla ollenkaan itsekäs, ainoastaan ajatella mitä mä ajattelen ja olla läsnä mulle. Mä en kestä!!!! :D Ihmisen on oltava jossain määrin itsekäs!
Mut silti toinen osa musta kokee tosi paljon syyllisyyttä näistä ajatuksista. Tuntuu että mun sairas mieli kehittelee ongelmia joita ei ole olemassa.
Tykkään pomottaa, tykkään satuttaa häntä, koska hän on liian lammasmainen. Tämä on ristiriitainen itsekäs mieleni joka on toiminnassa.
Samalla tätä itsekkyys pitää mut järjissäni, koska alentuminen sellaisen tyypin vallan alle joka ei täytä mun luottamusta on itselleen valehtelemista ja johtaa ainoastaa sekopäisyyteen!
Onko harhakuvitelma että mies on haluttava ainoastaan olessaan suhteen pomo. En voi elää minua pompottavankaan miehen kanssa, koska itsetuntoni on liian heikko siihen. Huomaan että poikaystäväni lukee kaiken tämän minusta, koska puhui eilen kuinka huomaa a) kuinka testaan häntä kaikessa b)pelkää että menetän kiinnostukseni häneen c) hän tulee niin mustasukkaiseksi että "hakkaa pääni tohjoksi", mitä käytti omien sanojensa mukaan ainoastaan kielikuvana...
mitä jos hän tajuaa että ajattelen näin? Se että ajattelen näin tulee kyllä ilmi, mutten voi tehdä sitä olemattomaksikaan.