Seurustelen miehen kanssa, jolla on entisestä avoliitosta pieni lapsi. Huoltajuuskiista on meneillään, eikä ex-nainen millään halua suostua yhteishuoltajuuteen. Miesystäväni haluaa huolehtia lapsestaan ja on hyvä isä.
Nyt nainen on ilmeisesti tullut mustasukkaiseksi ja pelkää minun vieväni hänen paikkansa äitinä (tulen hyvin toimeen lapsen kanssa, mutta en missään vaiheessa ole sunnitellut korvaavani hänen biologista äitiänsä) että hänellä näyttäisi olevan vielä tunteita ex-miestä kohtaan.
Joten hän yrittää nyt lapsen avulla rikkoa meidän suhdetta. Hän ei halua antaa lasta isän hoitoon jos minä olen siellä, kieltää minusta puhumisen puhelimessa yms. Joka tavalla siis pistää kapuloita rattaisiin.
Pelkäänpä, että vauhti vain yltyy kun hän kuulee meidän häistämme. Hän ei ikinä onnistu pilaamaan liittoaan, mutta kylläkin tekemään siitä hemmetin paljon raskaamman. Tosin nämä vastoinkäymiset vain lähentävät meitä siitä huolimatta.
Miten tuollaisesta käärmeestä pääsee eroon, eli miten sellaselle puhutaan järkeä?
Nyt nainen on ilmeisesti tullut mustasukkaiseksi ja pelkää minun vieväni hänen paikkansa äitinä (tulen hyvin toimeen lapsen kanssa, mutta en missään vaiheessa ole sunnitellut korvaavani hänen biologista äitiänsä) että hänellä näyttäisi olevan vielä tunteita ex-miestä kohtaan.
Joten hän yrittää nyt lapsen avulla rikkoa meidän suhdetta. Hän ei halua antaa lasta isän hoitoon jos minä olen siellä, kieltää minusta puhumisen puhelimessa yms. Joka tavalla siis pistää kapuloita rattaisiin.
Pelkäänpä, että vauhti vain yltyy kun hän kuulee meidän häistämme. Hän ei ikinä onnistu pilaamaan liittoaan, mutta kylläkin tekemään siitä hemmetin paljon raskaamman. Tosin nämä vastoinkäymiset vain lähentävät meitä siitä huolimatta.
Miten tuollaisesta käärmeestä pääsee eroon, eli miten sellaselle puhutaan järkeä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
... vaikkei kovin tavatonta eroissa, onneksi ei ole omalle kohdalle sattunut.
Yhteishuoltajuus ei ole asia josta välttämättä kannattaa "verissäpäin" taistella, koska tapaamisoikeuksiin se ei vaikuta. Moniin elämän "juridisiin" juttuihin kyllä, kuten:
- passin saaminen (yksinhuoltajuudessa etävanhemman allekijoitusta ei tarvita)
- koulu- ja päiväkotivalinnat
- aikanaan esim. ensimmäisen vieraankielen valinta
- sairaalahoidossa "päätökset" joita vanhemmat saattavat joutua tekemään
- yms. lapsen elämänhallintaan ja juttujen junailuun riittyvät asiat
Usein lastenhuoltaka ehdottaa yksinhuoltajuutta, jos vanhempien suhteet tulehtuneet ... lapsen edun vuoksi, koska muuten vaara että jokainen asia mikä lasta liikuttaa menee tappeluksi.
Paremminkin teidän tilanteessanne kantaisin huolta siitä, miten äiti käyttäytyy tapaamisten suhteen ... joka ei missään nimessä ole lapsen edun mukaista. Tai jos hän niin kokee asian olevan, varmasti asian perustelee ja tarvittaessa vaikka lastenvalvojalle, miksi evää isältä tapaamisoikeuden jos sinä olet samaa taloutta.
Oletan, ettei huoltajuutta, elatusta tai tapaamisoikeuksia ole vielä vahvistettu ... joten siellä hyvä tilaisuus asiaa sovitella. Ellet ole aivan mahdoton kriminaali, ei olemassaolosi vaikuta lapsen ja tämän isän tapaamisiin yhteisessä kodissanne. Ja jos äiti ei siihen suostu (eli luovuttamaan lasta sopimuksen mukaisesti), niin uhkasakko usein saa liikettä lähivanhempaan.
Mutta mutta ... riitelyn tie on melko toivoton, ja tokihan äiti voi viranomaisille sepittää teistä vaikka mitä tarinoita. Joten loppuun ... koettakaa sopia porukalla, ihan viimeiseen saakka, varsinkin sen lapsen vuoksi.
Minkälainen lapsuus tuolla ex:llä on ollut, se asia pitäisi varmaan purkaa jossain perheneuvolassa. Kuulostaa niin tutulta tuommoiset purkaukset/kiukuttelut.
Olen seuraillut paria huoltajuuskiistaa läheltä. Niitä tuntuvat käyvän sellaiset ihmiset, joille riitely on tärkeää, esim. parisuhteessa on jäänyt asioita selvittämättä. Lapsi on vain välikappale, jonka avulla voidaan osoittaa, kuinka hyviä vanhempia tässä ollankaan ja saadaan nahistella kauan aikaa.
Jos et ole miehesi suhteen ihan sokea ja kuuro, seuraa tilannetta hieman kriittisemmin. Muutaman vuoden kuluttua saatat olla samassa tilanteessa kuin tuo erotettu avovaimo.
Tulipa mieleeni, että oletkohan mahdollisesti ex:n kannalta katsottuna "vienyt perheeltä isän"? Eli miehesi on jättänyt exänsä sinun takia?
Silloinhan ex:n käytös on varsin ymmärrettävää, ei kylläkään hyväksyttävää. Jollain tavalla on luonnollista, että ex yrittää pitää lapsestaan erossa sen "käärmeen", joka hänen pesueensa hajotti.
Mutta jos näin ei ole ollut teidän tapauksenne niin turhia tässä kirjoitan. Joskus kuitenkin käy näin ja sitten ihmiset käyttäytyvät kuin käyttäytyvät. Järjen käyttö olisi erityisen suositeltavaa, mutta sanopa se ihmisille, jotka elävät vain tunteidensa varassa... aika on ainoa keino silloin, tunteet jäähtyvät ja pöly laskeutuu. Malttia.
Näyttää aika usein siltä,että naiset syyllistyvät em.tempauksiin ja vielä oikein kykenevät henkisesti sellaisiin suorituksiin joihin miehet eivät kykene eivätkä haluakaan.
Kappas vaan,kun isi on lähihuoltaja (todella harvoin),en ole kuullut ainoatakaan tapausta,jossa mies olisi halunnut hankaloittaa lasten ja äidin tapaamisia.
Ei aina tarvitse olla kyse siitä,että uusi vaimo olisi tullut exän ja miehen väliin.Jos tarpeeksi piruutta riittää niin aivan varma on,että exä yrittää kaikin keinoin tehdä hallaa uudelle suhteelle ilman että loppujen lopuksi ajattelee kuitenkaan lasten parasta.Minusta siinä vaiheessa pitäisi jo uudelleen tarkistaa onko äiti kelvollinen huoltaja kun yrittää sekoittaa kaikkien tunteet,paitsi ehkä omansa-ne ovat sekaisin jostain muusta kuin normaali syistä-ainakin tuota peliä pitäessään.
Tuttua tekstiä minullekin oli tuo kirjoituksesi ja saat vain arvata,että periksi en antanut,vaikka miehen exä kyllä yritti kaikin keinoin tulla väliimme,keinoja kaihtamatta,mutta eipä tiennyt että vastassa oli häntä "ovelampi"yksilö...
seurustelin naisen kanssa vuoden erosta on kulunut viikko ja tyttö ystäväni oli 13 4 viikolla. hän väitti että olin pettänyt sitä enkä ollut käynyt töissä. nyt ex naiseni sanoo että en ole lapsen isä vaikka tiedän kyllä olevani. hän sanoo hommmaavansas paremman isän sille koska olen sinmelestä huono isä. nyt joudun taistelemaan oikeuksistani
Tuntuu tutulta. Tapaamisten estäminen on tosi julmaa lasta kohtaan. Äidin on helppo päättää nuorten lasten puolesta, että ei halunnut lähteä isän luo. Miksi ei arvosteta niitä isiä, jotka pysyvät isinä lapsilleen eron jälkeenkin ja haluavat olla tekemisissä lastensa kanssa?
Onko tärkeintä isän elämän kontrollointi vai lasten etu? Olisiko järkevämpää hankkia oma elämä, kun lapset ovat isän luona?
Miltä kuulostaa exän vaatimus siitä, että isä tapaa lapsia lasten kotona eli parin entisessä kodissa? Matka isän kotiin ei ole pitkä. Näin meillä, mitenkä teillä?