Saimme ison palan villisikaa (en tiedä mistä palasta on kyse, tuolla se on pakastimessa,) enkä oikein tiedä mitä siitä voisi tehdä.
Olisiko crudolla kenties neuvoja....
crudon apua
11
1766
Vastaukset 11
Enpähän ole koskaan tehnyt villisikaa - syönyt kylläkin. Villisika on varsin vähärasvaista ja monasti siihen lisätään pekonia tms. antamaan rasvaa ja estämään kuivumista. Tuli kuitenkin mieleen näiden kahden partaisen motoristin Belgiassa tekemä villisikapata, josta muistiin perustuva resepti seuraavassa:
villisikaa - ei liene väliä, mistä osasta, koska tämä on haudutettava pata
vehnäjauhoja
vajaa litra lihalientä - desi riistafondia ja runsas puoli litraa vettä
yrttejä - timjamia, rosmariinia, laakerinlehti tms.
iso purjo - pienittynä hienoksi
pari sipulia - pienittynä
varsiselleriä desi - pienittynä hienoksi
porkkanaa - pari, pienittynä pieniksi kuutioiksi
öljyä, voita, suolaa, pippuria
pullo, tummaa olut - belgialaista tai saksalaista, lager ei tähän käy; liian plissua. Nestettä tulee olla niin paljon, että se peittää lihat kokonaan - siinä mielessä yksi pullo on ohjeellinen
Aloita liemellä: kasariin lihaliemi sekä yrtit ja anna kiehua kunnes jäljellä on alle puolet nesteestä. Siivilöi kastike ja pane sivuun.
Paloittele liha isohkoiksi paloiksi ja jauhota palat kunnolla muovipussissa - jauhot sisään, palat sisään ja hölskytystä.
Paista palat nopeasti panulla voin ja öljyn sekoituksessa - pinta ruskeaksi, mutta ei saa palaa, pienissä erissä, jotta pannu ei viilene.
Ota palat pois ja freesaa pannulla rasvassa sipulit ja selleri ja porkkana.
Siirrä vihannessilppu kasariin, samoin lihanpalat. Kaada vähän olutta paistinpannulle ja huuhtele se oluella antaen oluen vähän kiehua ja karamellisoitua. Kaada kasariin, samoin kaada kasariin loppu oluesta.
Kaada kasariin myös redusoitu lihaliemi, suolaa ja pippuroi, pane kasari uuniin tai anna kiehua hyvin hiljakseen hellalla ainakin kaksi tuntia, uunissa sama aika, lämpö 170 astetta.
Tähän sopisi aivan erinomaisesti myös lisätä freeesattuja sieniä tai liotettuja, kuivattuja sieniä.
Tarjotaan aidon perunamuussin kanssa.- Vanha kokki
Tätä teimme joskus eräälle metsästys seurueelle, mutta ihan tavallisesta possusta, kun emme olleet läheisiä tuttavia Kekkosen kanssa, joka ammuskeli julmetusti villisikojakin!
Aika tavalla samankaltainen Crudon ohjeen kanssa mutta kuitenkin perustavaa laatua erilainen. (punaviini)
Sen voin kertoa kuitenkin, että makoisaa pataa tuli tästäkin.
Luulen alkuperän olevan jossain italian suunnalla, tarkempaa en tiedä koska silloinen mestarini ei kertonut.
Mutta näin se menee:
1, 1,5 kiloa Sianlihaa, lapaa etuselkää tm. isohkoiksi kuutioiksi paloiteltuna, poistetaan kaikki rasvaiset osat.
2 kp laakerinlehtiä
pari oksaa rosmariinia (Tuoretta)
2 lehtisellerin vartta paloiteltuna 2 sentin pätkiin
2 sipulia rouheina lohkoina
3 valkosipulin kynttä murskattuna
8 neilikkaa
8 katajanmarjaa
1 pll halpaa kuivaa punaviiniä marinointiin.
Sekoita edellä mainitut ja kaada pullo punaviiniä, anna marinoitua astiassa kansi päällä vrk.
Jatka siivilöimällä marinadiliemi kulhoon talteen.
Ruskista padassa marinoidut lihat ´ja vihannekset. Ripottele joukkoon 2 rkl vehnäjauhoja, sekoita. Lisää pataan chorico makkaraa sentin siivuina 200 gr. Lisää herkkusieniä ja kanttarelleja kourallinen kumpiakin hieman pienittyinä.
Lisää pieni purkillinen tomaattipyrettä ja sekoita.
Kaada säästämäsi marinadi pataan ja lisää vielä puoli litraa vahvaa lihalientä.
Hauduta pataa kunnes lihat ovat kypsiä ja mureita.
Lisää suolaa ja mustapippuria myllystä maun mukaan, lisää kourallinen persiljasilppua.
Tarjoa riisin tai pennepastan kera. - sanglier
Vanha kokki kirjoitti:

Tarjoa riisin tai pennepastan kera.Täytyy kokeilla jomman kumman ohjeen mukaan.
Tulen sitten takaisin palstalle kertomaan millaista tuli. - ap
Otin villisian potkan hyvissä ajoin sulamaan, valmistin sen lauantai-iltana Crudon ohjeiden mukaan(viinikellaristakin sattui löytymään Mûnchenistä tuotua tummaa olutta.)
Sunnuntai lounaalla avasimme vuoden 1995 Châteauneuf-du-Pape punaviinin ja nautimme villisian herkästä mausta. En muista ennen syöneenikään villisikaa ja suorastaan hämmästyin sen laimeasta mausta, siis ei mikään varsinaisen riistan makuinen (mahtaako eläimen ikä vaikuttaa asiaan.)
Joka tapauksessa kiitos vielä onnistuvasta ohjeesta ja tuo olut todellakin toi pataan mukavan "makean" maun. ap kirjoitti:
Otin villisian potkan hyvissä ajoin sulamaan, valmistin sen lauantai-iltana Crudon ohjeiden mukaan(viinikellaristakin sattui löytymään Mûnchenistä tuotua tummaa olutta.)
Sunnuntai lounaalla avasimme vuoden 1995 Châteauneuf-du-Pape punaviinin ja nautimme villisian herkästä mausta. En muista ennen syöneenikään villisikaa ja suorastaan hämmästyin sen laimeasta mausta, siis ei mikään varsinaisen riistan makuinen (mahtaako eläimen ikä vaikuttaa asiaan.)
Joka tapauksessa kiitos vielä onnistuvasta ohjeesta ja tuo olut todellakin toi pataan mukavan "makean" maun.Kiitos kiitoksista, jos maistui.
Villisikaa saattaa tulla saamaan kai tulevaisuudessa vähän enemmänkin, koska sitä taidetaan tarhata jo monessa maassa. Toisenmakuisia saattavat olla nämä oikein villit siat, joita ammuskellaan tosimielessä. Enin osa lihasta lienee kuitenkin tarhattua. Saksa, Tsekki, Englanti ja Balkanin maatkin taitavat olla isoimpia tarhamaita. Ja liha on todellakin melko mietoa ja hyvin vähärasvaista.
Tsekkasin muuten mistä lihasta ne karvaiset motoristit tuon padan tekivät ja ei ollutkaan kyseessä villisika vaan härjänliha, mutta hyvä resepti taipuu moneen.
Tämä Tepolle tiedoksi - korjaahan maansuru tämä ruoka Crudo-arkistostasi kohdasta "kopioidut reseptit" kohtaan "innovoidut reseptit" ja oitis, hus!- ap
crudo kirjoitti:
Kiitos kiitoksista, jos maistui.
Villisikaa saattaa tulla saamaan kai tulevaisuudessa vähän enemmänkin, koska sitä taidetaan tarhata jo monessa maassa. Toisenmakuisia saattavat olla nämä oikein villit siat, joita ammuskellaan tosimielessä. Enin osa lihasta lienee kuitenkin tarhattua. Saksa, Tsekki, Englanti ja Balkanin maatkin taitavat olla isoimpia tarhamaita. Ja liha on todellakin melko mietoa ja hyvin vähärasvaista.
Tsekkasin muuten mistä lihasta ne karvaiset motoristit tuon padan tekivät ja ei ollutkaan kyseessä villisika vaan härjänliha, mutta hyvä resepti taipuu moneen.
Tämä Tepolle tiedoksi - korjaahan maansuru tämä ruoka Crudo-arkistostasi kohdasta "kopioidut reseptit" kohtaan "innovoidut reseptit" ja oitis, hus!Tepon viestiketjua koskien reseptien kopiointia yms.
Aika amatöörimäistä väittelyä häneltä, sillä ei ammattikokki suoraan valmiita reseptejä käytä, vaan käyttää omaa ammattitaitoaan, kokeilee ja kuten sanoit, innovoi uusia makuyhdistelmiä.
Kyseessä muuten oli ihan "villi" villisika, joita täällä meidän kotikulmilla on reippaan puoleisesti. - ap
ap kirjoitti:
Tepon viestiketjua koskien reseptien kopiointia yms.
Aika amatöörimäistä väittelyä häneltä, sillä ei ammattikokki suoraan valmiita reseptejä käytä, vaan käyttää omaa ammattitaitoaan, kokeilee ja kuten sanoit, innovoi uusia makuyhdistelmiä.
Kyseessä muuten oli ihan "villi" villisika, joita täällä meidän kotikulmilla on reippaan puoleisesti.Tarkistettuani ketjun vielä huomasin, että sinä Crudohan se olet antanut muiden reseptejä suoraan mukamas ominasi. Se ei todellakaan ole asiallista käytöstä! Jos ei omaan reseptiikkaan kuulu jokin resepti, voi sen rehellisesti linkata, eikä yrittää (kierosti) ottaa kunniaa siitä omiin nimiinsä.
ap kirjoitti:
Tepon viestiketjua koskien reseptien kopiointia yms.
Aika amatöörimäistä väittelyä häneltä, sillä ei ammattikokki suoraan valmiita reseptejä käytä, vaan käyttää omaa ammattitaitoaan, kokeilee ja kuten sanoit, innovoi uusia makuyhdistelmiä.
Kyseessä muuten oli ihan "villi" villisika, joita täällä meidän kotikulmilla on reippaan puoleisesti.Lienee tässä kyseessä kaksi aapeeta, miten lienee sattunut somasti tyylit eroamaan ja sanoma. Kaikuko vai käkikö jo munimassa toisten pesiin?
Villisiasta vielä, että olen saanut kerran myös aivan "villiä" sikaa Latviassa, jossa sitä taitaa olla ihan pyyntiin asti. Ainakin tarjoaja näin väitti ja miksen uskoisi; oli sen verran pollana ja tohkeissaan jahtiaan selostamassa.- ap
crudo kirjoitti:
Lienee tässä kyseessä kaksi aapeeta, miten lienee sattunut somasti tyylit eroamaan ja sanoma. Kaikuko vai käkikö jo munimassa toisten pesiin?
Villisiasta vielä, että olen saanut kerran myös aivan "villiä" sikaa Latviassa, jossa sitä taitaa olla ihan pyyntiin asti. Ainakin tarjoaja näin väitti ja miksen uskoisi; oli sen verran pollana ja tohkeissaan jahtiaan selostamassa.ihmettelee yhä, miksi joku viitsii esittää muiden tekeleitä ominaan. Periaatteessa kyseessä on sama kuin akateemisissa piireissä plagiointi. Yleensä siihen sorrutaan silloin, kun itsellä ei ole mitään hajua asiasta.
- sanglier
crudo kirjoitti:
Lienee tässä kyseessä kaksi aapeeta, miten lienee sattunut somasti tyylit eroamaan ja sanoma. Kaikuko vai käkikö jo munimassa toisten pesiin?
Villisiasta vielä, että olen saanut kerran myös aivan "villiä" sikaa Latviassa, jossa sitä taitaa olla ihan pyyntiin asti. Ainakin tarjoaja näin väitti ja miksen uskoisi; oli sen verran pollana ja tohkeissaan jahtiaan selostamassa.ap'tä eivät ole kirjoittamiani.
Minulla ei ole mitään tuolle toiselle ap"lle sanomista. Puolestani asia loppuu tähän. Kysyin neuvoja villisian valmistuksessa, sain neuvoja, toteutin ne ja olen tyytyväinen lopputulokseen.
Tämä ap sanglier lähtee nyt pois keskustelusta, jatka sinä vaan, toinen ap, jos haluat.
- maallikon neuvo
ja hyvää tuli, ostin muistaakseni Lidlistä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427