Arvoteoria

Arvo on käsitys tavoittelemisen arvoisesta asiasta, se voi olla abstrakti tai konkreettinen asia.

Yleensä ihmisillä on moraalisia ja laadullisia arvoja, moraaliset arvot kohdistuvat lähinnä entiteetteihin, olentoihin joilla on edellytykset omata käsitys oikeasta ja väärästä, eihän moni puhu vakavissaan esim. pahoista tuoleista, laadulliset arvot taas kohdistuvat objekteihin ja myöskin entiteetteihin, moni puhuu esimerkiksi kauniista tapeteista ja rumista ihmisistä

Moraaliset arvot määrittävät hyvän ja pahan, kun taas laadulliset mikä on hyvää ja huonoa, yleensä ihmiset ajattelevat että moraali on tärkeämpi, ja se yhdistetään helposti yhteiskunnan normeihin, on helppo ajatella että pahaa on se mikä kielletään, koska siihen meidät on opetettu, sosialisaatio poraa päähämme moraaliset reiät, empatian ja oikeudentunnon, jotta se palvelee omaa etuamme, ei kannata ryhtyä kapinaan, eihän ketunkaan kannata riehua karhulle.

Ja tämä on monelle niin itsestään selvää, että laadulliset arvot tuntuvat aktuaalisesti paljon tärkeimmiltä, kannattaa keskittyä vapauksiin. Maailmassa on nykyisin niin paljon vauhtia, että ihmisen laatu merkitsee entistäkin enemmän, enää ei riitä pelkästään se että tottelee sääntöjä, vaan täytyy myös olla kaunis ja älykäs jotta ansaitsee sosiaalista ja taloudellista pääomaa, kaikkien arvolatautuneiden sanojen, kuten kauniin ja älykkään merkitykset perustuvat konventioihin, koska arvot ovat kulttuuri -ja aikasidonnaisia ilmiöitä, esim. kauan sitten obeesi ihminen oli kaunis nykyisin sitä pidetään esteettisenä haittana, ja ennen älykästä oli tietää että tellus on pyöreä, nykyisin sen (toivottavasti) jokainen tietää.

On vaikea sanoa ovatko arvot objektiivia vai subjektiivisia, moni ajattelee että eettiset asiat eivät ole henkilökohtaisia, mutta esteettiset ovat, tullainen näkemys on yleinen länsimaisessa kultuurissa kun taas kehitysmaissa joissa on sisällissota on totuttu puolustautumaan ja riehumaan aseiden kanssa. On olemassa kyllä oikeustiede, mutta se pysty kuitenkaan vastaamaan äsken esittämääni kysymykseen, nämä ovat näitä ikuisuuskysymyksiä, varmaa on se ainakin että elämä saattaa olla arvotonta, jos ei ole mitään sinänsä arvokasta, jotain johon tarttua, kun tuntuu pahalta.

Tässä oli tällaisia perusjuttuja, ajattelin vain lähteä ihan alkeista, ei tässä hassumpaa.
0371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

KillHannah kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu