Surku tulee

Nasa on todella upealla tavalla päästänyt meidät tavalliset tallaajat seuraamaan noita sukkulalentoja. Hienoa, miten Sukkulan lähdöstä alkaen on kameroita sijoitettu aivan uskomattomiin paikkoihin. Ensin pääsemme ihan vapaasti katsomaan miten miehistö avustetaan paikoilleen. Sitten upeaa otosta lähtöalustalla odottavasta hurjasta täysvarusteisesta Sukkulasta. Ja itse nousussa on kameroita sijoitettu jopa pääsäiliön kylkeen josta saa kokea upeasti nousun huimaavaan avaruuteen. Myöhemmin voimme seurata itse telakoitumista avaruusasemaan ja miehistön siirtymistä sinne. Sitten avaruuskävelyt, joissa miehet asentavat uudet laiteet paikoilleen. Ja tietysti meille järjestetään tilaisuus seurata keskustelupalaveria sukkulan miehistön kanssa avaruusasemalla. Lopulta saamme seurata sitten Sukkulan paluun maahan. Aivan upea elämys kaikkineen nuo sukkulalennot. Mikään muu "avaruustaho" ei ole kyennyt lähellekään tällaista spektaakkelia. Valitettavasti vain tämän vuoden aikana vielä nämä upeat elämykset meiltä päättyvät. Todella haikeaksi vetää... Kiitos että olemme Nasan ansiosta päässeet ikäänkuin mukaan sukkulalennoille. Tuleekohan koskaan enää vastaavanlaisia avaruuselämyksiä miltään lennoilta.
3202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se on vain teatteria. Tietokonegrafiikkaa ja saippuaoopperaa yhdistettynä. Hollywood-avaruuslentoja. Yhtä suurta huijausta koko tarina.

Äänestä

Katsoessani lähtöjä milloin pääsäiliön kyljestä tai apuraketin eri kuvakulmista. Harmi jos loppuvat.

Näkyy samansuuntaista tarjottavan Esan-raketin kyydistäkin. Siinä ihmettelen, kun joskus alus menee todella kyljittäin.

Äänestä
  • Kyllähän Esa jotain näyttää, mutta sehän on todella pientä verrattuna noihin sukkulalentojen anteihin. Ja tuleehan varmaan tuo "avaruushyppyjä" järjestävä seikkailukeikkailija näyttämään omilta lennoiltaan jotain painottomuuskellujia, mutta ne ovat lähinnä huu-haata sukkulalentoihin verrattuna. No saammehan vielä muutaman sukkulalennon seurata. Syksyllähän ne sitten loppuvat. Mutta todella upeaa, että meille tavallisille tallaajille on Nasan taholta suotu noin upeita "matkoja".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sukkulisti 4223 kirjoitti:

Nasa on todella upealla tavalla päästänyt meidät tavalliset tallaajat seuraamaan noita sukkulalentoja. Hienoa, miten Sukkulan lähdöstä alkaen on kameroita sijoitettu aivan uskomattomiin paikkoihin. Ensin pääsemme ihan vapaasti katsomaan miten miehistö avustetaan paikoilleen. Sitten upeaa otosta lähtöalustalla odottavasta hurjasta täysvarusteisesta Sukkulasta. Ja itse nousussa on kameroita sijoitettu jopa pääsäiliön kylkeen josta saa kokea upeasti nousun huimaavaan avaruuteen. Myöhemmin voimme seurata itse telakoitumista avaruusasemaan ja miehistön siirtymistä sinne. Sitten avaruuskävelyt, joissa miehet asentavat uudet laiteet paikoilleen. Ja tietysti meille järjestetään tilaisuus seurata keskustelupalaveria sukkulan miehistön kanssa avaruusasemalla. Lopulta saamme seurata sitten Sukkulan paluun maahan. Aivan upea elämys kaikkineen nuo sukkulalennot. Mikään muu "avaruustaho" ei ole kyennyt lähellekään tällaista spektaakkelia. Valitettavasti vain tämän vuoden aikana vielä nämä upeat elämykset meiltä päättyvät. Todella haikeaksi vetää... Kiitos että olemme Nasan ansiosta päässeet ikäänkuin mukaan sukkulalennoille. Tuleekohan koskaan enää vastaavanlaisia avaruuselämyksiä miltään lennoilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu