mitä mausteita voi käyttää vuoden ikäisen lapsen ruokaan? täällä surffatessani käsittin ettei suolaa saisi antaa, miksi? ymmärrän jos ei alle vuoden ikäiselle saa antaa mutta jos lapsi on yli vuoden, niin mitä haittaa on jos ruoassa on hitunen suolaa?
Vastaukset 2
- 13+12
on huonoa mm. vauvan munuaisille. Muuten on sitten ihan samoja syitä, kuin miksi aikuisetkaan eivät saisi käyttää paljoa suolaa. Vauva vain on niin kovin pieni, että jo pienempi määrä on haitallista. Mutta jos kyseessä on 1v. lapsi, niin kyllä suolaa silloin voi käyttää, mutta tietysti mielellään vain vähäisiä määriä. Varsinkin jos käyttää ruoanlaitossa tuotteita, joissa on piilosuolaa, esim. lähes kaikki valmisruoat, esim. kaupan lihapullat, ketsupit jne.
Sopivia mausteita yli 1v. lapselle on paljon, oikeastaan mikään ei kai erikseen ole kiellettyä, mikäli määrä on vähäinen. Jotkut 1v. lapset pitävät jopa hieman tulisista mausteista, kunhan niitä on ruoassa kohtuudella. Mutta seuraavia ainakin itse käytän: valkopippuri, tilli, persilja, timjami, rakuuna jne. Makua saa myös monista kasviksista, esim. vauvan soseruokaan lisätystä paprikasta tai sipulista. Mutta kuten sanottu, kaikkia mausteita voi kyllä käyttää, kunhan pitää määrän tarpeeksi vähäisenä. - ljdslfkj
Meillä käytetään kaikkia mausteita mitä normaalistikin, koska 1v1kk ikäinen poika syö täysin samaa ruokaa meidän kanssamme. Ruoka on usein hyvin mausteistakin, mutta ei tulista. Chilipippurit yms voimakkaat pippurit ei normaalistikaan kuulu ruokavalioomme, mutta esim valkosipuliruokia poika on syönyt jo pitkään. Niin minulle neuvolasta sanottiin, että mausteet eivät ole kiellettyjä mutta suolan käyttöä tulee rajoittaa. Alle 1v:n ruoka tulisi olla täysin suolatonta ja yli 1 v:n vähäsuolaista. Teen siis ruuan muuten kuin normaailstikin, mutta jätän suolan vähemmälle. Vanhemmat lisäävät suolaa sitten lautaselleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 65815
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551