Mies kiukkuaa enemmän kuin ennen

En ymmärrä, mistä se johtuu.

Hän käy 12h työpäiviä, mutta vähemmän kuin ennen. Hänellä on käytännössä 3pvä/vko töitä ja loput vapaata. Ennen hänellä saattoi olla viikkokin töitä putkeen, mutta kiukkuilua ei tullut kuin viimeisillä päivillä.

Jäin itse työttömäksi alkuviikosta ja silloin tuo kiulluilu minusta vasta alkoi. Minulla on todella paha olo, kun tunnen itseni muutenkin arvottomaksi kun jouduin työttömäksi (palkka putosi siihen rajaan että työkkäri totesi ettei minulle tule karenssia jos eroan nyt) ja yritän etsiä uutta työpaikkaa, ja mies kiukkuilee vieressä.

Miehellä on ollut nyt kuulemma hieman kipeä olo, mutta kuumetta, kurkkukipua yms ei ole ollut. Vain hirveää väsymystä.

Meillä oli alkuviikosta vuosipäiväkin, joka meni riidellessä, kun mies tulistui ihan yllättäen todella pienestä asiasta. (emme lähteneet perumaan sovittua tapaamista miehen yllättävän päähänpiston takia haluta käydä paikassa x) Hän oli töissä eikä voinut soittaa, mutta laistoi viesteillä toella törkeitä ja loukkaavia asioita, joista tiesi, että saan pahan olon ja selvästi halusi ärsyttää minua. "kun minulla on paha olo, on sinullakin"- periaatteella. Lopulta häneltä tuli myös, että kihloihin menoa on turha enää odottaa. Sormukset on ostettu ja se sattui minua todella paljon.

Tänään alkoi jälleen kiukkuilu ihan yllättäen kun vastasin yhteen häneen viestiintä "okei, mikäs siinä (:" koska kuulemma "minua ei kiinnosta hänen juttunsa, niin ei tarvitse pitää yhteyttä." Aamu alkoi siis taas aivan päin persettä ja oma olotila on nollassa. Minulla on tänään vielä työhaastattelukin, joten pelkään, että annan siellä huonon vaikutelman, koska kotona tilanne on huono.

Puhuminen ei auta, hän ei kerro mistä asia taas painaa. "Ei ole mitään ongelmia," on vakiovastaus, mutta silti äkäillään minulle kaikesta pienestä. Ajattelin lähteä ystäväni luokse viikonlopuksi, jotta mies saisi rauhoittua ihan itsekseen. Kannattaako se? En tiedä enää mitä asian kanssa tehdä, mutta tiedän, etten jaksa enää. Viikko siinä, että mies äkäilee aamusta alkaen, on todella raskasta, enkä tiedä, mitä tuohon osaisi enää tehdä.
4539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mene ystäväsi luo jo itsesi takia. Miehesi taitaa olla todella väsynyt ja/tai masentunut.
Joku asia häntä painaa. Jos miehiltä kysyy asiaa, niin mikään ei ole pielessä. On kuitenkin.
Jos heiltä alkaa kyselemään, niin menevät vielä enemmän "kuoreensa" eikä puhetta tule.

Äänestä

Minkä ikäinen miehesi on? Saattaa jo pelkästään sillä selittyä..

Äänestä

En olisi kovinkaan huolissani vielä, eihän sitä kiukuttelua ole oikeastaan jatkunut kovin pitkään. Kaikilla meillä on huonoja hetkiä, joskus ne kestävät hitusen pidempään. Hän ei ehkä osaa reagoida työttömyyteesi muuten, kuin kiukuttelemalla. Voithan tosiaan lähteä kaverisi luo ja anna miehekkeen koota ajatuksensa, kyllä se siitä. Jaksamisia :)

Äänestä

Minun mieheni käyttäytyy samalla tavalla. Vuosipäivämme on vasta edessä ja itse odotan jo sitoutumista, mutta mies vain äkäilee. Ehkä sitoutuminen stressaa, kun naisen talous ei ole vakaalla pohjalla? Oma talouteni on meistä myös se huonompi, olen opiskelija. Ehkä mies ottaa vastuun perheen taloudesta liian raskaasti? Kiukkuilu on ärsyttävää ja loukkaavaa, varsinkin silloin, kun toinen ei älyä pyytää edes anteeksi tai hyvitellä äkäilyään.

Myötätuntoni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työtön avovaimo kirjoitti:

En ymmärrä, mistä se johtuu.

Hän käy 12h työpäiviä, mutta vähemmän kuin ennen. Hänellä on käytännössä 3pvä/vko töitä ja loput vapaata. Ennen hänellä saattoi olla viikkokin töitä putkeen, mutta kiukkuilua ei tullut kuin viimeisillä päivillä.

Jäin itse työttömäksi alkuviikosta ja silloin tuo kiulluilu minusta vasta alkoi. Minulla on todella paha olo, kun tunnen itseni muutenkin arvottomaksi kun jouduin työttömäksi (palkka putosi siihen rajaan että työkkäri totesi ettei minulle tule karenssia jos eroan nyt) ja yritän etsiä uutta työpaikkaa, ja mies kiukkuilee vieressä.

Miehellä on ollut nyt kuulemma hieman kipeä olo, mutta kuumetta, kurkkukipua yms ei ole ollut. Vain hirveää väsymystä.

Meillä oli alkuviikosta vuosipäiväkin, joka meni riidellessä, kun mies tulistui ihan yllättäen todella pienestä asiasta. (emme lähteneet perumaan sovittua tapaamista miehen yllättävän päähänpiston takia haluta käydä paikassa x) Hän oli töissä eikä voinut soittaa, mutta laistoi viesteillä toella törkeitä ja loukkaavia asioita, joista tiesi, että saan pahan olon ja selvästi halusi ärsyttää minua. "kun minulla on paha olo, on sinullakin"- periaatteella. Lopulta häneltä tuli myös, että kihloihin menoa on turha enää odottaa. Sormukset on ostettu ja se sattui minua todella paljon.

Tänään alkoi jälleen kiukkuilu ihan yllättäen kun vastasin yhteen häneen viestiintä "okei, mikäs siinä (:" koska kuulemma "minua ei kiinnosta hänen juttunsa, niin ei tarvitse pitää yhteyttä." Aamu alkoi siis taas aivan päin persettä ja oma olotila on nollassa. Minulla on tänään vielä työhaastattelukin, joten pelkään, että annan siellä huonon vaikutelman, koska kotona tilanne on huono.

Puhuminen ei auta, hän ei kerro mistä asia taas painaa. "Ei ole mitään ongelmia," on vakiovastaus, mutta silti äkäillään minulle kaikesta pienestä. Ajattelin lähteä ystäväni luokse viikonlopuksi, jotta mies saisi rauhoittua ihan itsekseen. Kannattaako se? En tiedä enää mitä asian kanssa tehdä, mutta tiedän, etten jaksa enää. Viikko siinä, että mies äkäilee aamusta alkaen, on todella raskasta, enkä tiedä, mitä tuohon osaisi enää tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu