MTV3 esitti pari vuotta sitten amerikkalaisista metsureista kertovaa Metsien miehet -sarjaa, jossa puuta korjattiin vuorten rinteiltä eräänlaisella vaijerisysteemillä. Sarja näkyy palaavan Kolmosen keskiviikkoiltaan korvaamaan viikko sitten päättyneen Mustaa kultaa -sarjan.
Eräänlainen kone ajetaan vuoren tai mäen laelle, ja siitä nostetaan ylös torni, josta vedetään jopa satoja metrejä vuoren rinnettä alas päävaijeri, joka kiinnitetään joko maassa olevaan kantoon tai jos vaijeri pitää saada korkeammalle rinteestä, se kiinnitetään noin puoliksi katkaistun puun yläosaan. Kiinnityksen jälkeen vaijeri pingotetaan kireälle, jotta se saadaan nousemaan riittävän korkealle maasta. Tuohon kiristykseen tarvitaan kohtalainen voima, koska sähkömiehillekin tutussa kiristysvoiman kaavassa haluttu riippuma on kaavan nimittäjässä eli kun riippuma lähestyy nollaa, tarvittava voima lähestyy ääretöntä.
Vaijeria pitkin liikkuu eräänlainen vaunu, jota kone vetää (tai päästää laskeutumaan alaspäin) ohuemmalla vaijerilla ja jossa on dieselmoottori, joka puolestaan nostaa lyhyisiin vaijereihin kiinnitetyt puunrungot ilmaan. Tuon jälkeen kone vetää vaunun päävaijeria pitkin vuoren laelle.
Minulle on jäänyt hämäräksi se, miten vaunua ohjataan. Millä tavalla vuoren laella koneessa istuva koneenkäyttäjä saa vaunun laskemaan ja nostamaan vaijerin, johon vedettävät puut on kiinnitetty? Voisiko siinä olla radio-ohjaus?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Meille insseille tuo on mysteeri, kuin metsänhoitajalle taskulaskin!
Nauratti niin helev.... kerro lisää.
Sinä tiedät asisan täydellisesti.
Metsänhoitajilla on muuten taskulaskin aina mukana ja käytössä.
kaikki on hienoa, ne on muutenkin fiksuja kun osaavat oikein englantiakin
Cable logging / Swing yarding