Poikaystäväni päätti viime marraskuussa sanoa, että hän haluaa muuttaa yhteen. En meinannut uskoa korviani, koska aiemmin se oli ollut vielä ehdoton ei, eikä poikaystäväni ollut valmis ottamaan niin suurta askelta. Meni pari kuukautta ja hän oli edelleen sitä mieltä, että haluaa muuttaa kanssani yhteen, joten tammi-helmikuun vaihteessa kirjoitettiin yhteinen vuokrasopimus meidän ensimmäiseen yhteiseen asuntoomme.
No täällähän minä asun jo, mutta odottelen vieläkin poikaystävän muuttoa tänne. Hänellä on ollut heti ensimmäisestä päivästä lähtien omat avaimet asuntoomme, mutta eihän ole hammasharjaa ja partakonetta enempää tänne tavaroita tuonut. Vietämme edelleen joka toisen yön hänen kotonaan eli hänen vanhempiensa luona. Syy muuton viivästymiseen on se, että kun ei ole autoa, niin ei voi siirtää tavaroita. Ihmettelen vaan, että kiinnostaako häntä enää edes pätkääkään muuttaa tänne.
Siis mitä helvettiä tässä nyt oikein pitäisi tehdä? Jos otan asian esille, niin saan vain tekosyitä (no vuokrataan vaikka muuttoauto, minä maksan!) tai poikaystäväni alkaa selittää, että tuollaiset kyselyt ahdistavat häntä. Saatana.
No täällähän minä asun jo, mutta odottelen vieläkin poikaystävän muuttoa tänne. Hänellä on ollut heti ensimmäisestä päivästä lähtien omat avaimet asuntoomme, mutta eihän ole hammasharjaa ja partakonetta enempää tänne tavaroita tuonut. Vietämme edelleen joka toisen yön hänen kotonaan eli hänen vanhempiensa luona. Syy muuton viivästymiseen on se, että kun ei ole autoa, niin ei voi siirtää tavaroita. Ihmettelen vaan, että kiinnostaako häntä enää edes pätkääkään muuttaa tänne.
Siis mitä helvettiä tässä nyt oikein pitäisi tehdä? Jos otan asian esille, niin saan vain tekosyitä (no vuokrataan vaikka muuttoauto, minä maksan!) tai poikaystäväni alkaa selittää, että tuollaiset kyselyt ahdistavat häntä. Saatana.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos oikeasti haluaa niin muuttaa oitis. Tais tulla poika katumapäälle, kun "ahdistuu" tommosesta. Ei näytä enää toimivan teidän suhde. Sorry.
Poikaystäväsi on vielä sen verran nuori ettei uskalla lähteä kotoa äidin helmoista pois.
Joillakin tuo kotoa poismuuttaminen onnistuu helposti jo 16-18 vuotiaana, kun taas joillakin se tekee tiukkaa vielä yli 25 vuotiaanakin.
Lakkaa viettämästä öitä hänen vanhempiensa luona, kysy suoraa haluaako hän enää muuttaa yhteen. Et hyväksy tekosyitä, joko kyllä tai ei, jos kyllä niin auto varataan ja kamat sisään, jos ei niin avain pois ja asustat yksiksesi.
Juteltiin tai oikeastaan jopa riideltiin tästä asiasta tänään. Poikaystävä tuli kumminkin sille kannalle, että aikoo muuttaa. Itse en ole enää yhtään innoissani tästä jutusta, nimittäin poikaystäväni vain tokaisi, että "on paljon mahdollista, ettei tästä meidän yhdessäolosta tule mitään ja muutan pois, mutta voidaanhan me katsoa". Ihan helvetin positiivinen alku kaikelle!
Poikaystäväni on kumminkin jo kohta 21-vuotias ja seurusteltu on 2 vuotta. Eikö se tajua, että tuolla negatiivisella asenteella se ainakin pilaa sen, ettei mistään tule mitään?
Ei todellakaan kuulosta hyvältä tuo teidän tilanne ja itse en enää edes antais tuommoisen kommentin jälkeen miesystäväni edes muuttaa luokseni..et jos heti on jo tuo asenne et ei tästä varmaan mitään tuu mut kokeillaan silti..
SIis tuossa vaiheessa molemmat pitäis olla onnellisia ja yhdessä jo tekemässä muuttoa, onhan kyse kahden ihmisen rakkauden asiasta.
Mutta ei, sinuna ottaisin mieheltä (tai siis pojalta) yhteisen kotinne avaimet pois ja antaisin hänen miettiä ihan rauhassa et mitä hän oikeasti haluaa. En suostuis tuommoiseen ratkaisuun, rakkaudesta siinä kiinni pitää olla jos yhteen muutetaan ja jos toinen vähääkään epäröi niin silloin ei todellakaan kannata yhteen muuttaa.
edellisen kirjoittan kanssa.
Kun olette jo 2 vuotta seurustelleet ja vielä pitää tolla lailla venkoilla, niin anna pojan olla.
Avaimet takaisin ja käy sinun luona silloin kun se sinulle sopii.
Pohjustaako noilla kommenteillaan mahdollista eroa itse???
Hän on sanoin, teoin, ja elein ilmoittanut ettei halua asua kanssasi. Tuota viestiä ei voi enää selvemmin ilmoittaa. Vai pitäisiko se sinun mielestä maalata vielä taivaalle? Tajuatko että käytoksesi todennäkoisesti vaikuttaa negatiivisesti myos pojan perheeseen. Vaikk sinä todennäkoisesti siitä viis veisaat.
Lakkaa kiusaamasta ihmisiä ja keskittäydy omaan elämääsi. TS hanki elämä! Etsi itsellesi aivan mitä tahaansa älykkäämpää tekemistä kuin toisten kiusaaminen. Ehkä toinen tyopaikka olisi paikallaan.
Etko tajua että poika on aivan lapsi (se ei tee lapsesta miestä vaikka hän älyäisikin kuinka täytetään seksivietti). Tuo taidon osaavat jo ameebat.
jotain vikaa hoksottimissa? Jätkähän oli ITSE ja VAPAAEHTOISESTI halunnut muuttaa aloittajan kanssa yhteen, ja aloittaja oli asiaa varmistellut. Mitä helvetin kiusaamista se on, että toinen haluaa selvyyden tilanteeseen? Poika ja poika, prkl... Nythän on hyvä tilaisuus sitten kasvaa aikuiseksi! Jos pystyy panemaan, pystyy kyllä ottamaan vastuun tekemisistään!
Niin, aiemmin historiassa poika oli ehdottanut yhteen muuttamista. Mutta ajatukset ovat ilmeisesti ja selvästikin muuttuneet. Hän ei halua sitä enää.
Siksi juuri sanoinkin että seksivietin tiedostaa jo parisoluiset ameebat. Se ei todista mitään eikä yhtään että kaveri olisi korkeammalla henkisellä tasolla pystyäkseen ymmärtämään avioliiton (tai avoliitosta kai tässä on kysymys) salaisuudet tai velvollisuudet.
Siksi on täydellisen tarpeetonta naisen jankuttaa miehen hänen luokseen muuttamisesta. Miehen kahden aivosolun väliin on syttynyt "ahaaa -valo" joka valaisee tiedostoaan _"ei yhteen- ei yhteen -ei yhteen.
Joten sivullisten on tarpeetonta kiroilla ja syytellä kumpaakaan tuossa parissa. Naisen todellakin pitäisi hankkia oma elämä ja jos hän on noin miehenkipeä kuin vakuuttaa olevansa, kai noita sängynlämmittäjiä saa helpomminkin. VARSINKIN kun hän on asuntonsa lisäksi valmis tarjoamaan ilmaispalveluja.