Onkohan sille mitään selitystä, kun joillakin ihmisillä ensimmäinen reaktio toisen onnettomuudelle (kaatumiselle, törmäämiselle, loukkaantumiselle...) on nauru. Tiedän sen, että esim. kauhuelokuvien hirveissä kohtauksissa jotkut nauravat, koska nauru lievittää pelkoa. Voisiko selitys olla hieman samansuuntainen?
Minulla eka reaktio jonkun onnettomuudelle on ehdottomasti huoli ja sääli. En voisi kuvitellakaan, että repeäisin nauramaan, sillä itseäni ärsyttäisi suunnattomasti jos joku nauraisi silloin kun minua sattuu tai tuntuu pahalta fyysisesti. Tuntuisi hirveältä ja sydämettömältä.
Minulla eka reaktio jonkun onnettomuudelle on ehdottomasti huoli ja sääli. En voisi kuvitellakaan, että repeäisin nauramaan, sillä itseäni ärsyttäisi suunnattomasti jos joku nauraisi silloin kun minua sattuu tai tuntuu pahalta fyysisesti. Tuntuisi hirveältä ja sydämettömältä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sitä sanotaan eräänlaiseksi huumorintajuksi, moni itsekkin perseellenlentävä/törmäävä nauraa itselleen siitä. Jos se tyyppi ei nouse maasta, niin sitten otetaan itseä niskasta kiinni ja vakavasti. Kauhuleffoissa yleensä tökerömäisyys naurattaa, kuten kierrättämällä jotain ikivanhaa kaavaa kauhun tekoon ja vielä kenties vielä tökeröllä tavalla ja yleensä visuaalisesti.
No onpa reilua nauraa ensin ja sitten vasta miettiä, sattuiko tähän kaveriin. Osoitus aika surkeasta huumorintajusta tai ainakin siitä, että henkilö on pohjimmiltaan sadisti.
kyseessä on SADISTI. Entinen mieheni oli juuri tuollainen toisen vahingolle naurava ja veti minua nyrkillä ja potki, vaikka oli selvin päin. Otin avioeron.( tapauksesta on pitkä aika ja sivistynyt mies piti olla ). Exäni nauroi mm. vahingoniloisena, kun kaksi autoa törmäsivät risteyksessä. Minua hän komenteli ja pomotti kaiken aikaa.
Tuollainen kokemus on, mies kuristi kurkusta ja nauroi, kukaan ei silti pitänyt häntä mielipuolena.
Elokuvassa kuolemaantuomittu mies seisoi montun reunalla ja veti sieltä kiväärin ja teloitti monttubileiden osanottajat. Se aiheutti naurunremakan.
Hieno rouva nauroi mutta vasta autossa kun jouduin sairaalaan keskenmenoriskin tähden. Ei hänkään ajatellut jos joku näkee, näitä terveiden kirjoissa kulkevia...
Itseänikin joskus nauratti kun joku odotti pahoinpitelyä, jota ei tapahtunutkaan, pokka petti.
Luulen tuon naurun olevan sellaista helpotusnaurua. Helpotus, että se tapahtui toiselle eikä itselle. Tässä ei mielestäni ole mitään ihmeellistä sen takia, koska ihmiset välittävät vain itsestään. Tästä todisteena ovat tunteet. Ihminen tuntee vain omat tunteensa, eikä ihmisellä tämän takia ole mitään pakkoa välittää toisesta ihmisestä, ellei se vaikuta niihin omiin tunteisiin, eli sinulla nyt vaikka tuohon säälin tunteeseen, eli et naura, mutta joku toinen ei ehkä omista näin paljon empatiaa - mitä en ollenkaan pidä epäluonnollisena, vaan päinvastoin erittäin luonnollisena - tuntee ehkä jonkilaista helpotusta (joku voi sanoa vahingoniloksikin), kun on itse niin sanotusti turvassa.
Anteeksi epäselvyys, taisi olla tuossa "lopussa" aika pitkä virke...
Siihen en osaa kyllä tarkkaa selitystä antaa, että miksi juuri naurun pitää olla sen reaktion, mutta olen ihan varma, että jokin syy siihen on, koska se on kumminkin niin yleistä. Kun nauraa, niin tavallaan näyttää myös muille ihmisille olevansa toisen vahingosta jollakin tavalla iloinen. Sitä ihmettelen minäkin, että mikä kenties evoluutioon liittyvä syy on sille, että on tehtävä myös muille selväksi, että tuntee sitä vahingoniloa. Eli mitä haittaa olisi siitä, jos vain kävelisi ohi huomaamatta?
Äärimmäisen kaukaa haettu selitys: Ne, joita jatkuvasti pilkataan eli jotka "mokaavat koko ajan", ehkä masentuvat muiden pilkasta ja tekevät vaikka itsemurhia tai jotain muuta kautta eivät pääse lisääntymään. Näin ne vähemmän mokaavat lisääntyvät paremmin. Tässä ei ole välttämättä mitään järkeä tai johdonmukaisuutta, mutta tulipahan mieleen. On vain niin vahva tunne siitä, että jokin selitys tuolle ilmiölle kerta kaikkiaan täytyy olla.
Olisi mukavaa kuulla muitakin teorioita tästä, ja vielä parempaa, jos on olemassa joku "oikea selitys" ja joku osaisi osoittaa lähteen. Vaikka kyllähän niitä omiakin teorioita mielellään lukee!
Onkohan vahingolle nauraminen muuten sellainen kulttuurinen/opittu juttu vai onko se automaattisesti, vaikkei olisi oppinutkaan mistään? Jos on ensin mainittua, niin sittenhän tuo edellisesssä viestissä oleva teoria ei sovi...
Luin ketjua ja hirveän monella on negatiivinen suhtautuminen nauramiseen vahingon sattuessa.
Itseäni ainakin naurattaa silkasta helpotuksesta kun havaitsen ettei varsinaista vahingoittumista sattunutkaan,
tai rajussa kolarissa tuhoutuikin vain auto.
Jos tilanne on ollut vakava ja pelastuminen täpärä, nauran suorastaan vedet silmissä, tapahtui äksidentti sitten itselle tai muille.
Mutta jos minulle täysin tuntematonkin ihminen vähänkään satuttaa itsensä, kalauttaa vaikka säärensä inhasti vetokoukkuun, tulen huonovointiseksi.
Sitä siis yritän sanoa että ei nauru automaattisesti ole toisen vahingosta nauttimista, vaan helpotusreaktio pahimpien pelkojen toteutumatta jäädessä.
"Onkohan sille mitään selitystä, kun joillakin ihmisillä ensimmäinen reaktio toisen onnettomuudelle (kaatumiselle, törmäämiselle, loukkaantumiselle...) on nauru."
-
Kyllä syy toisen vahingolle nauraminen on vahingonilo. Siinä se ihmisen
psykopatologia tulee selvästi esille.
jenkkien harjoittamat kuolemantuomiot kovin ja hyvin elävästi. Raamatussahan kapinoitiin paljon, onhan se sunkin mielestä kapinaa? Se on vähän noituuttakin, Samuelin kirjasta löytyy Rehabeamin aloittama kapina. Se on lisäksi taktiikkaa ja kovakouraista, sellainen on epäjumalanpalvelusta. Ei elämä ole sellaista, että pelaa pokeria, käännä persettä. Se peli on sökö, jota ei ole olemassa. Rasita, kaista muita ihmisiä ja mene laulamaan, vaikka kirkkokuoroon, jos et osaa tällaista juttua itseksesi.