globaalisti! Pieni saareke USA, Eurooppa, kaistale Siperiaa muistutti hiemaseltaan vanhan ajan (1960 - 1970!!!) talventapaisia (siis 5% maapallon pinta-alasta), muualla agw eteni kuin juna alas jyrkännettä kiihtyvällä nopeudella, kuumempaa ja kuumempaa.
Karvasta luettavaa peräkammarissa, betonilähiön minkkitarhassa, jopa kuppilassa tuopin ääressä.
Mutta tulevaisuus edessä siis kuumaa, kuivaa ja lajin loppu.
Karvasta luettavaa peräkammarissa, betonilähiön minkkitarhassa, jopa kuppilassa tuopin ääressä.
Mutta tulevaisuus edessä siis kuumaa, kuivaa ja lajin loppu.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pohjoisnapajäätikkö kasvaa hyvää vauhtia. Uusista merireiteistä Suomesta Kinaan on enää turha haaveilla. Samaan aikaan toisaalla, etelänapamantereella ,mannerjäätikkö kasvaa. Itämerellä jäänmurtajakapasiteetti ei riitä.
Australiassa sataa golfpallonkokoisia rakeita. Että sillälailla.
Maailmanlopun saarnaajat voisivat vaihtaa levyään.
Kävisit joskus kertaamassa %-laskutaitosi. 5 % kuvaamillesi alueille ei riitä.
"Kävisit joskus kertaamassa %-laskutaitosi. 5 % kuvaamillesi alueille ei riitä."
Turha agw-miehelle on selittää. Se elää omassa fantasiamaailmassaan jossa kylmät alueet ovat aina pieniä ja mantereet kutistuvat ja paisuvat lämpötilan mukaan. Vahva lääkitys sen tekee.
saa kyytiä.
Loistava globaali näkökulma. Se 95% kuumeni taas talvella. 5% sai viettää muistorikasta vanhaa talvea tovin. Saattoi olla viimeinen sentapainen taas kymmeneen vuoteen. Ah ja voi!
Sinun ei onneksi tarvitsekaan käydä kakkimassa, koska samaa tulee myös yläpäästä.