ihmiset typeriä

täälläkin.

Ihminen ei näemmä kye käsittämään, että eri asiat vaikuttavat toisiinsa.
sanoilla pelatessa sanat ovat erillisiä asioita toisistaan.
jos otetaan esimerkiksi vaikka teollisuus. ei voida puhua kuin teollisuudesta. teollisuuteen ei liity sen aiheuttamat päästöt ja vaikutukset luontoon. se on aivan eri asia monien mielestä. Ei mitään yhteyttä toisiinsa.

en tiedä onko sitten valtaosan mieli niin ahdas, ettei kye ottamaan huomioon montaa asiaa samaan aikaan. ja kun näin ei kye tekemään ei myöskään kye ymmärtämään asioiden yhteyksiä ja siten koko ongelmaa.
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lady kakka.
Onhan se kiva saarnata keskiaikaa istuen mukavasti tuolillaan, käyttäen tietokonetta
ja länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän eduista kuten laajakaistasta, sähköstä.
koulutuksesta. Lasketko vettä hanasta, käytkö kyykkypaskalla vai WC.ssä.
Nyt verta pakkiin, luovutko vai etkö eduistasi, vastaus kyllä vai ei.
Väärästä vastauksesta tulen noutamaan pois, arvaa mitä?
Tämän pystyn tekemään, koska olen ruumiskuski, teurastaja, haudankaivaja.
Kunnioita edellisiä sukupolviasi, he ovat taistelleet puolestasi, eikai vaan saadakseen aikaiseksi
tommosen laisesi kuonakasan, en sano paskan koska se on hyödyllistä maanparannusainesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gagaga kirjoitti:

täälläkin.

Ihminen ei näemmä kye käsittämään, että eri asiat vaikuttavat toisiinsa.
sanoilla pelatessa sanat ovat erillisiä asioita toisistaan.
jos otetaan esimerkiksi vaikka teollisuus. ei voida puhua kuin teollisuudesta. teollisuuteen ei liity sen aiheuttamat päästöt ja vaikutukset luontoon. se on aivan eri asia monien mielestä. Ei mitään yhteyttä toisiinsa.

en tiedä onko sitten valtaosan mieli niin ahdas, ettei kye ottamaan huomioon montaa asiaa samaan aikaan. ja kun näin ei kye tekemään ei myöskään kye ymmärtämään asioiden yhteyksiä ja siten koko ongelmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu