"Riiteleminen on harvoin mukavaa. Olet todennäköisesti jo kokeillut mykkäkoulukonstia naisesi rauhoittamiseksi, mutta se harvemmin toimii. Onneksi on muitakin keinoja välttää riita. Kun kultasi ärsyyntyy ja alkaa muuttua ampiaiseksi, näillä Men's Healthin vinkeillä saat hänet rauhoittumaan ennen kuin tilanne lähtee käsistä.
1. Älä suutu.
Tärkeintä on olla lähtemättä tappeluun, ja se harvemmin onnistuu vihaisena. Älä myöskään provosoi.
2. Älä syötä hänelle tietoa.
Miehillä on pakonomainen tarve voittaa väittely esittämällä faktoja, joista nainen ei voisi olla vähempää kiinnostuneempi. Hän mieltää sen epäkunnioittavaksi, joten pidät faktat sisälläsi.
3. Myönnä pois.
Jos olet väärässä, myönnä se heti. Älä kuitenkaan sano sitä alentuvasti.
4. Kuuntele.
Jos hänellä on iso ongelma, kuuntele tarkasti. Äläkä lopeta kuuntelemista ennen kuin hän on puhaltanutt palkeensa tyhjiksi. Ja jos näet merkkejä turhautumisesta (silmien pyörittely, huokailu), kannattaa virittäytyä hänen kanavalleen - ja nopeasti.
5. Käsitä.
Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta näytä naisellesi, että ymmärrät myös hänen näkökantansa.
6. Muista silmien ja ilmeiden merkitys.
On tutkimuksia, joiden mukaan silmiin katsominen tappelun aikana saattaa jopa pahentaa tilannetta. Muista, että jos et pysty katsomaan häntä silmiin, olet vihainen (ja sinun on aika laskea kymmeneen). Jos taas pystyt siihen, älä näytä vähänkään suuttuneelta tai vihaiselta.
7. Menkää kävelylle.
Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta käveleminen oikeasti rauhoittaa.
8. Käytä taikalauseita.
Nämä toimivat, kun tarkoitat mitä sanot. "Anteeksi. Olet oikeassa. Olen samaa mieltä." Etsi jotain, mistä olette yhdessä samaa mieltä ja lähtekää sitten purkamaan muita vyyhtejä.
9. Osoita kiinnostusta.
Älä väittele, vaan kysy. Näin osoitat kiinnostuksesi aihetta kohtaan ja todennäköisesti naisesi huomaa sen, mikä taas auttaa kireän ilmapiirin poistamisessa.
10. Aseta rajat.
Ansaitset sellaista käytöstä, jonka siedät häneltä. Jos hänen raivoamisensa on melodramaattista ja siihen sisältyy haukkumista tai fyysistä väkivaltaa, tee selväksi, että sellaisen käytöksen on loputtava."
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/suhteet.asp?id=2036122&pos=hl-vi-3
tämmöistä tällä kertaa
1. Älä suutu.
Tärkeintä on olla lähtemättä tappeluun, ja se harvemmin onnistuu vihaisena. Älä myöskään provosoi.
2. Älä syötä hänelle tietoa.
Miehillä on pakonomainen tarve voittaa väittely esittämällä faktoja, joista nainen ei voisi olla vähempää kiinnostuneempi. Hän mieltää sen epäkunnioittavaksi, joten pidät faktat sisälläsi.
3. Myönnä pois.
Jos olet väärässä, myönnä se heti. Älä kuitenkaan sano sitä alentuvasti.
4. Kuuntele.
Jos hänellä on iso ongelma, kuuntele tarkasti. Äläkä lopeta kuuntelemista ennen kuin hän on puhaltanutt palkeensa tyhjiksi. Ja jos näet merkkejä turhautumisesta (silmien pyörittely, huokailu), kannattaa virittäytyä hänen kanavalleen - ja nopeasti.
5. Käsitä.
Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta näytä naisellesi, että ymmärrät myös hänen näkökantansa.
6. Muista silmien ja ilmeiden merkitys.
On tutkimuksia, joiden mukaan silmiin katsominen tappelun aikana saattaa jopa pahentaa tilannetta. Muista, että jos et pysty katsomaan häntä silmiin, olet vihainen (ja sinun on aika laskea kymmeneen). Jos taas pystyt siihen, älä näytä vähänkään suuttuneelta tai vihaiselta.
7. Menkää kävelylle.
Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta käveleminen oikeasti rauhoittaa.
8. Käytä taikalauseita.
Nämä toimivat, kun tarkoitat mitä sanot. "Anteeksi. Olet oikeassa. Olen samaa mieltä." Etsi jotain, mistä olette yhdessä samaa mieltä ja lähtekää sitten purkamaan muita vyyhtejä.
9. Osoita kiinnostusta.
Älä väittele, vaan kysy. Näin osoitat kiinnostuksesi aihetta kohtaan ja todennäköisesti naisesi huomaa sen, mikä taas auttaa kireän ilmapiirin poistamisessa.
10. Aseta rajat.
Ansaitset sellaista käytöstä, jonka siedät häneltä. Jos hänen raivoamisensa on melodramaattista ja siihen sisältyy haukkumista tai fyysistä väkivaltaa, tee selväksi, että sellaisen käytöksen on loputtava."
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/suhteet.asp?id=2036122&pos=hl-vi-3
tämmöistä tällä kertaa
Vastaukset 48
Vanhimmat
Tulostaisitko nämä ohjeet ja söisitkö sitten ne iltapalaksi ? ; )
mut tärkeet ohjee nuo on, nyt pärjään naisten kanssa hyvin
Parempi olla ärsyttämätä. Ei kissakaan sähise jos sitä silitellään, mutta jos härnäät, niin silläkin on lupa suuttua.
Raivon valtaan joutuneisiin lapsiin käytetään joissain laitoksissa ns. holding taktiikkaa. Eli aikuinen ottaa raivoavan lapsen napakkaan halausotteeseen syliinsä eikä laske irti ennen kuin lapsi on rauhoittunut. Toimisiko tämä naisillekin?
ja kovia hermoja mieheltä, tämä keino. Harva äijä pystyy pitelemään riehuvaa naarasleijonaa.
Sitten hyväksyä se että suhde esim. minun kanssani päättyy juurikin tuolla hetkellä kun mies käy fyysisesti käsiksi. Se on periaate.
niin muuta ei tarttenu tehdä kuin varoa etten lyö päätäni mihinkään ku mulla lähti aina taju raivosta
Miksi nainen sitten riitelee?
...riisu nainen ja rakasta hänet tajuttomaksi... =)
oli hyvä lisäys. :)
http://www.youtube.com/watch?v=NzJ2NKp23WU
Pätee taas muhun yhtä huonosti kuin noi muutkin. Mä varmaan tappaisin sen äijän jos se yrittäis raiskata mua riidan jälkeen. Mitään muuta tapaa seksille ei siis ole, koska menee hyvin pitkä aika riidan jälkeen ennenkuin alan edes harkitseen seksiä.
Lukijoille tiedoksi!! Muistakaa tarkastaa jokaisen henkilön kohdalla tarkasti se miten juurikin se henkilö suhtautuu riidan aikaseen tai jälkeiseen seksinvonkaukseen tai raiskausyritykseen. Ihmiset on erilaisia ja suhtautuu siis hyvinkin eri tavalla siihen, joten jos haluatte välttyä raiskausoikeudenkäynneiltää ja sen semmoisilta niin muistakaa tarkistaa :)
...en puhunut raiskaamisesta.... =) En puhunut vaatteiden riisumisesta ja seksistä.... vaikka sekin voi toimia joskus....
Lukihan siinä että "riisu nainen".
Mua kun mies alkais riisuun riidan aikana/jälkeen, niin ero ja syytteet seuraa perässä välittömästi. Että sen verran huono idea se meilläpäin on :/
...siis myös naisen..... voi riisua joskus sisältä päin..... =) Enkä tarkoita nyt suolistamista.... keu...
no mä ajattelin sen myöskin niin, että riisuu naiselta sen pahanolon ikäänkuin yltä ja osoittaa naiselle rakkautta myös olemalla läsnä. Kun toista kenkuttaa. Ettei se aina ole vain seksiä, kun riisutaan ja rakastetaan. Mutta tottahan sekin joskus on hyvä konsti saada suupielet hymyyn, vaikka hetki sitten olis ollukkin ihan itte perkele. Mulla sekin toimii, riippuen ihan mistä millonkin kenkää kiristää. :)
Tottahan jokaisella on oma kipukynnys myös tässä asiassa. :)
http://www.youtube.com/watch?v=V7wA7Zvm6oU
"Miehillä on pakonomainen tarve voittaa väittely esittämällä faktoja, joista nainen ei voisi olla vähempää kiinnostuneempi. Hän mieltää sen epäkunnioittavaksi, joten pidät faktat sisälläsi."
Nainen mieltää faktojen esittämisen väittelyssä epäkunniottavaksi? Ovatko naiset idiootteja?
Eiköhän järkevin keino ole hipsiä näköpiiristä kunnes rauhottuu ja jos ei, lempata moinen hysteerikko.
Ihmttelin että miksi on noin vaikeaksi ja ihmeelliseksi tuokin tehty.
Eri huoneet vaan aina jos alkaa verenpaineet nouseen, ja uutta selvittelyyritystä heti kun on laskenut normitasolle. Homma toistetaan niin monta kertaa kun on tarvis.
Tuossa on se tyypillinen stereotyyppinen käsitys suuttuneesta naisesta: ikäänkuin naisen suuttumus oikeuttaisi idioottimaisen käytöksen, jota miehen tulisi lammasmaisesti vielä tukea myötäilemällä ja menemällä mukaan siihen skitsoiluun. Ei nyt reaalimaailmassa kukaan mies mitään eewaria katsele päivääkään. Tai sitten katselee kaltereiden välistä.
Pitäisi tosiaan olla sen naisen mieliksi. Varmaan joka kohta painotti että pitää sitä naista vaan huomioda ja jotain. Entäs jos se akka onkin oikein pirusti väärässä? Miksei sitä sille sais muka sanoa?? "Sä oot väärässä, pidä pääs kiinni ja koita käyttäytyä" Kyllä mä ainakin sanon sillain joka välissä, kelle hyvänsä :)
Ihme juttu ja mä en taaskaan tunne itteeni yhtään naiseksi :(
Men's health on miestenlehti jonka myynti riippuu siitä että onko miehillä ongelmia jotka saavat heidät hankkimaan apua ulkoapäin. Tällöin kyseinen lehti ei voi antaa oikeita vastauksia ongelmanratkaisuun vaan pohjimmiltaan mielistelee femokraattista järjestelmää.
"Nämä toimivat, kun tarkoitat mitä sanot. "Anteeksi. Olet oikeassa. Olen samaa mieltä." Etsi jotain, mistä olette yhdessä samaa mieltä ja lähtekää sitten purkamaan muita vyyhtejä."
Miksi helvetissä pyytää anteeksi naiselta joka on vaikkapa loukannut toiminnallaan miestä? Silloin mies voi myös valita esittää miksi nainen on loukannut häntä ja antaa naiselle tilaisuus osoittaa olevansa jonkin arvoinen.
Miksi sanoa että nainen on oikeassa - jos hän ei ole? Pitäköön tunkkinsa mutta ei todellakaan pidä alkaa taipumaan typeryyden edessä.
EI noin mitään ratkaista. Miehen on oltava valmis kohtaamaan omat virheensä, mutta myös oltava valpas naisen tekemien virheiden takia. Nainen ei saa käyttää tunteitaan massatuhoaseena, väärästä syystä kiukkuista naista käsitellään toki taidokkaasti mutta se voi tarkoittaa myös tylytystä.
Mua vituttaa se että sekä naisille että miehille markkinoidaan naisten paskaa asennetta oikeana elämäntapana ja käsittämättömän moni uskoo että sen asenteen omaksuminen johtaa kenenkään kannalta mihinkään hyvään.
Miksi Mens Health ei opeta tervettä mieheyttä? :)
Ihan hyviä vinkkejä, muttei mitään uutta. Ja luulen että jokainen hiukankaan kypsyneempi mies nuo asiat tietää ilman lehteäkin.
Kohdat 4. ja 5. ansaitsevat huomiota, kohdan 7. muuttaisin yksikköön.
mun mielestä paras tapa on olla hiljaa ja vähän ajan päästä kysyä "kauanko sä meinaat tota vielä jatkaa?". toisaalta se ei kyllä saa ketään hiljaseks...
Tuota tuota... mitä mieltä on puljata vihaisen naisen kanssa? Parempia on tarjolla pilvin pimein. No jaa, ehkäpä kyse on jostain SM-jutusta..
kanssa joka ei ikinä olis vihainen, kyl parisuhteeseen kuuluu kaikki tunteet ja ne on otettava ilolla vastaan.
on ainut oikea, puoliksi.
Jos menee yhdessä kävelylle, riita jatkuu. Siis yksin tai eri suuntiin kävelyt.
JOs jatkuvasti jää kiinni valheista eikä myönnä valheitaan, on rehellisen paras tehdä johtopäätös kannattako suhdetta jatkaa.
mut ainaskin kannattaa laskea yksi käpyttelemään
Heitä muija pihalle. Next.
pihalle lentää ukkokin. Riippuu tunteen purkauksesta.
ukko lentää pihalle
ne juoksee ihan itse! =)
Niin tekeee ; D
juoksee naisen perässä vähän matkaa varmistaakseen, että akka tosiaan häipy
pirttihirmuja te ootte, jos ukkelit ihan karkuun juoksee? Tulee mieleen Pekka ja Pätkä... Justiina... :D
ei ole verbaalisesti lahjakas ja kun huomaa, ettei löydä vimmoissaan sanoja, niin saattaa lähteä ovet paukkuen.
ihan sama voi käydä naiselleki, koska naisillä on sitäki vähemmän verbaalista lahjakkuutta
itsestämme ole kysekään. Kuvittelimme vaan että jos on oikein vihaiseksi härnätty akka, niin kyllä saattaa silloin taivaan merkit näkyä. Jos vielä on useamman päivän/viikon kestänyt mykkäkoulu alla niin en ihmettelisi yhtään.
Pirttihirmu ja Justiina ovat kaukana vielä minusta ainakin.
Olen kokenut tuon joskus... öööh, rapiat 10 vuotta sitten. Sanat loppuivat, lähdin kolmen tunnin kävelylle räntäsateeseen Larun rantakallioille. Siellä ne sanatkin olivat :)
Kyllähän ne taivaan merkit sitten näkyvätkin kun on riittävän kiukkuinen nainen. Tai mieskin. Mykkäkoulu on jotain aivan sietämätöntä...
mutta tiedänpähän silti, että tuollaista tapahtuu. Ja voi olla jopa hyväkin käydä vähän tuulettamassa päätä välistä ja käydä riita läpi ilman ylimääräisiä tunnekuohuja.
napakymppi.
ollut siinä ohjelmassa
kenties itsestäsi?
mun yksi kaverikin on esiintynyt siinä, mies parka menetti jännittämisen takia tajuntansa
Älä mainitse häntä, tiedät kuka olen.
ei vois vähempää kiinnostaa joku mies tällähetkellä joka saisi mut tollaiseen tilaan..
Siksi ei kannata edes seurustella, mielummin olen riippumaton toisen idioottimaisuudesta.