olen tunnevammainen ja ailahteleva

bulimikko.nainen.21

Osaako joku kertoa, mistä hakea apua

Olen sinkku, minulla on jo 5 vuotta kestänyt syömishäiriö (anoreksia-bulimia-kierre). Olen käynyt psykologilla ongelmani kanssa. Asun yksin.

Eksäni lisäksi tapailen 4:ää miestä vakituisesti ja useita satunnaisesti. Rakastan ajanviettoa ja läheisyyttä miesten kanssa, mutta en juurikaan harrasta seksiä heidän kanssaan, en oikeastaan pidä seksistä. "Saalistan" miehiä, ja kun he ihastuvat, omat tunteeni katoavat ja minulla on vaikeuksia kieltäytyä heidän toiveistaan jatkaa tapailua. Minun on vaikea asettua aloilleni, vaan haluan kokea ja touhuta. Viihdyn paljon yksikseni touhuillen, käyn baarissa ja leffoissa yksin, mutta tavallaan en koskaan ole yksin, vaan menen sinne sosialisoitumaan ja juttelemaan tuntemattomille.
Minulla on rankka lapsuus, koulukiusaamista ja hyväksikäyttöä, en halua muille hylkäämisen tunnetta vaan olen liiankin kiltti kaikille. Tapaileminen vie liikaa aikaani ja rasittaa, haluaisin vain keskittyä opintoihini ja urheiluun.

Uskon, etten ole narsisti, sillä todella välitän muista ihmisistä ja heidän tunteistaan. Koen tunteita itsekkin ja rakastan perhettäni.
Miten uida puhtaille vesille

1

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en tahdo tyrkyttää

      >>Miten uida puhtaille vesille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      176
      1219
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      644
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      562
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      557
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe